Mainos

Yleisurheilukausi 2024

  • 153 297
  • 1 150

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Etiopian olympiakarsintojen kymppitonni melkoista aikatykitystä. Pariisissa saattaa olla luvassa melkoinen kisa, kun mukana ovat parhaat myös Etiopian ulkopuolelta.

Tässä onkin kysymys, että pitäisikö maakiintiöistä joustaa? Monta huippua jää tuon takia ulos kisoista. Tietysti sitten esim suomalaisten olisi entistä vaikeampaa päästä kisoihin mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Tässä onkin kysymys, että pitäisikö maakiintiöistä joustaa? Monta huippua jää tuon takia ulos kisoista. Tietysti sitten esim suomalaisten olisi entistä vaikeampaa päästä kisoihin mukaan.
Minusta ei. Olympialaisissa on mielestäni aina ollut ihan fiksu tuo maakohtainen kiintiö, jolla on saatu mukavasti tilaa eri maiden edustajille - ja pääasiassa kisarajat / karsintasysteemit ovat pitäneet tason ihan riittävän korkeana; pääsääntöisesti parhaat ovat mukana. MM-kisoissa voisi sen sijaan kiintiötä kasvattaa vaikka viiteen per maa, jos kisaraja vain on rikottuna.
 
Olympia-aate on muutenkin jo haudattu suurelta osin niin maakiintiötäkin voisi nostaa kolmesta vaikka kahdeksaan. Siinä ei kamalasti eurooppalaisia olisi pidemmillä matkoilla mukana.
No olisiko sillä väliäkään? Ei siellä moni eurooppalainen muutenkaan pärjää. Ja ne jotka pärjää pääsisi mukaan, vaikka kenialaisia olisi 5-6 mukana.
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Pistesijataistelu kunniaan! Aina tämä sama maakiintiökeskustelu. Jokaisesta maasta pääsee kolme tai jopa neljä per laji joten mitalit pääsee siihen pystyessään poistamaan kuitenkin. Ei missään nimessä maakiintiöitä ylöspäin. Ei yleisurheilussa, ei hiihdossa, eikä missään muussakaan lajissa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Instagramin perusteella Toni Kuusela on toipunut treenikuntoon. Keihästä ei vielä heitetä, mutta palloa kyllä. Tavoite on edelleen Pariisissa.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
PNG huomenna. Käynnistän aihekeskustelun maininnalla siitä että miehillä on vain yksi kenttälaji, keihäänheitto.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Tässä onkin kysymys, että pitäisikö maakiintiöistä joustaa? Monta huippua jää tuon takia ulos kisoista. Tietysti sitten esim suomalaisten olisi entistä vaikeampaa päästä kisoihin mukaan.
Itse näkisin niin, että kuluvan kauden maailman tilaston top 8 kisoihin olivat sitten vaikka jokainen samasta maasta. Heidän lisäkseen enintään 3/maa klassisella A-rajalla tai 1/maa B-rajalla. Rankingin sisältävä kovalevy lähetetään Voyager 3:n mukana mahdollisimman kauas avaruuteen alieneiden naurun aiheeksi.
 
Mun mielestä top 10 kisoihin ja sitten kiintiöiden mukaan. Kuulostaa jotenkin hullulta, jos edes koko top 10 ei olisi oikeutettu kisapaikkaan vain kansalaisuuden takia.
 
Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Paljon tätä saa palstalla lukea, mutta en itse ymmärrä tuota vanhan mallin tulosrajojen perään haikailua. Onko aika kullannut muistot? Edelleenhän tuonne oikeasti kovat urheilijat (tai todella kovan piikkituloksen tehneet turistit) kaikki pääsevät tekemällä rajan, vastaavasti kuin vanhan A-rajan. Mutta eipä ne vanhat B-rajat vaikka EM-kisoihin usein kaksisia olleet, vaan samalla lailla siellä oli ne turistit matkassa. Oli vain vielä heikompia turisteja, koska 1) B-rajan tehneitä sai lähettää vain yhden per maa, jolloin edes "parhaita turisteja" ei voitu kansalaisuuden takia ottaa, vaan kisoissa oli sen sijaan huonompia turisteja jostain muualta, ja 2) todennäköisemmin esimerkiksi se kauden viisi parasta kilpailuaan kahdeksankympin tuntumaan heittänyt keihäsmies tarjoaa arvokisoissa jonkinlaisen kisan kuin se, joka nakkasi kerran pellolla kasikaks ja osia vaikka perustaso on seitsemässäkymmenessä.

Ja sekin on nykysysteemissä hyvä, että jotain klesana ja sekaisin olevaa tonikuuselaa ei ole "pakko" valita kisoihin vain siksi, kun muilla ei ole A-rajaa vaikka muuten kisojen tasoisia urheilijoita ovatkin.

Rankingjärjestelmässä olisi toki korjattavaa, etenkin harvalukuista Timanttiliigaan pääsevää joukkoa suositaan liikaa, ja yleistä korkeamman luokittelun kisojen shoppailua jokseenkin myös. En näe mitään syytä, miksei otettaisi ensinnäkin koko sijoituskomponenttia pois tuosta (ei se sun kahdeksan metrin pituushyppy siitä mihinkään lyhene, että kaveri hyppää 830), ja sitten Timanttiliigasta vähintään B-kategoriaan asti sama arvo, varmaan alemmaskin. Kyläkisat, korkean paikan leirin "kilpailut" ja epäluotettavat Kiina-kuviot voikin erotella joukosta, mihin se raja sitten tarkalleen vedettäisiinkään. Samaten sekä rankingin että tulosrajojen suhteen aika niiden tekemiseen tuntuu joskus alkavan liian kauan ennen kisoja niin, ettei kisakunto ja kunto millä sinne on päästy enää lainkaan korreloi.

Mutta isossa kuvassa tällainen paremmin yleistasoa mittaava, useamman parhaan tuloksen huomioiva systeemi on mielestäni siellä kärjen takana parempi tapa valita ne loput urheilijat, kuin yksittäisen piikkituloksen tuijottaminen. Jos haluat piikkituloksella arvokisoihin, niin tee kunnon piikkitulos.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Tuo Timanttiliigaan pääsevän joukon suosiminen nyt ei lopulta kovin merkittävästi arvokisapaikkoihin vaikuta, kun pääsääntöisesti ne Timanttiliigaa säännöllisesti kiertävät urheilijat ovat niin hyviä, että myös kisaraja menee rikki.

Minusta se on ollut hyvä ajatus, että sijoituksilla kisassa on myös oma vaikutuksensa rankingpisteisiin. Jossain keskimatkalla saattaa kisan kakkonen ja viides olla kahden sekunnin kymmenyksen sisällä ja täten vain aikaan perustuva pisteytys ei minusta antaisi riittävästi arvoa sille sijakamppailulle, mistä urheilussa nyt kuitenkin ensisijaisesti on kyse. Ja on tuossa sekin positiivinen puoli, että se on ehkä hieman vähentänyt sitä shoppailua, että kiekko- tai keihäsmiehet hakeutuisivat tuuliavun toivossa pikkukisoihin stadionkisojen sijasta. Tällä systeemillä ehkä ripauksen verran säännöllisemmin saadaan aikaan kovempia kansainvälisiä kisoja, mikä lienee lajin etu.

Nykyisen ranking-systeemin suurimpia hyötyjiä ovat toki Suomen kaltaiset maat, joissa on suhteellisen vireää kilpailutoimintaa ja useampia verrattain korkean kategorian kisoja, joihin oman maan edustajien on helppo päästä ja osallistua.
 
Totta kai pääosan Timanttiliigan urheilijoista kohdalla noin. Mutta joidenkin varsinkin sinne satunnaisesti pääsevien kohdalla ei, varsinkaan globaalien kisojen ollessa kyseessä.

Kieltämättä keskimatkoilla tuo sijoituksen merkitys on loogista, kävi se itsellänikin kirjoittaessa mielessä. Vauhtijuoksuja kun on rajallisesti tarjolla. Kun nyt joka lajiin halutaan sama systeemi, niin väkisin se ei johonkin lajiin ole optimaalinen.

Ehkä tuossa se kerrannaisvaikutus on hieman rieponut tuossa sijoitusvaikutuksessa. Jos teet huipputuloksen jossain alemman kategorian kisassa, niin tulee niitä "voitolla olisin tuolla tuloksella noussut kisoihin, mutta yhdelle kaverille sattui se pöljä päivä"-tapauksia. Tämä toki on haaste vain niissä lajeissa, joissa muiden urheilijoiden tekemiset eivät niin vaikuta omaan tulokseen (toisin kuin niillä keskimatkoilla).
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Nykyisen ranking-systeemin suurimpia hyötyjiä ovat toki Suomen kaltaiset maat, joissa on suhteellisen vireää kilpailutoimintaa ja useampia verrattain korkean kategorian kisoja, joihin oman maan edustajien on helppo päästä ja osallistua.
Kannustaa muitakin maita laittamaan kilpailutoimintaansa vähän enemmän paukkuja, mikä on vain hyvä juttu.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
PNG:ssä tuli tänään (ainakin) 2 uutta Suomen ennästystä.

Rinteen SE miesten 1500 m 3.35,20 (vanha 3.36,33). Maaennätysten vertailussa vanha ennätys oli sijalla 62, uusi 47. Taakse jäivät mm. Argentiinan, Thaimaan, Japanin, Valko-Venäjän, Unkarin ja Intian ennätykset.

Junnilan SE naisten korkeus 197 cm (vanha 196 cm). Maaennätysrankingissa nousi jaetulta 45. sijalta jaetulle 32. sijalle. Taakse jäivät Ranska, Viro, Hollanti, Argentiina, Japani ja Slovakia. Nyt tasalukemissa mm. Sveitsi, Kiina, Meksiko, Itävalta ja Nigeria. Tuo yritetty 200 cm riittäisi listalla jaetulle 20. sijalle.

Sijaluvut oikeastaan ovat muutaman pykälän ylempänä, kun noilta listoilta löytyy Neuvostoliittoa, Jugoslaviaa ym. menneitä maita.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno suoritus jälleen kerran Junnilalta.

Täytyy kuitenkin antaa jälleen kritiikkiä YLElle.

Nyt luodaan ihan turhaa hypeä ja ennakko-odotuksia Junnilalle. Ei hän olympialaisissa taistele mitaleista.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Laitetaanpa vielä vertailut muista tänä vuonna syntyneistä Suomen ennätyksistä:

Tervo naisten moukari 74,63 m (vanha 74,40 m). Nykyinen on ennätysrankingin 17. sijalla, edellinen olisi listalla 20. Parannuksella taakse jäivät Uusi-Seelanti, Iso-Britannia ja Ukraina. Seuraavana edellä on Kroatian ennätys vajaan puolen metrin päässä.

Mononen naisten 3000 m esteet 9.23,28 (vanha 9.24,70). Uusi sijalla 29, vanha olisi 32. Taakse jäivät Ruotsi, Brasilia ja Ukraina. Seuraavana edellä onkin Marokko melkein 3 sekunnin päässä.

Blomqvist naisten 5000 m 14.44,72 (vanha 14.56,22). Nykyinen sijalla 29, vanha olisi 35. Taakse jäivät Ruotsi, Kazakstan, Latvia, Valko-Venäjä, Brunei ja Israel. Seuraavana listalla alle sekunnin sisään ovat Etelä-Afrikka, Espanja, Meksiko, Ranska ja Tansania.

En jaksanut kaikkia tarkistaa, mutta parhaat maaennätysten ranking-sijoitukset lienevät miesten keihäässä (Parviainen 3.) ja naisten seipäässä (Murto 9.)
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hieno suoritus jälleen kerran Junnilalta.

Täytyy kuitenkin antaa jälleen kritiikkiä YLElle.

Nyt luodaan ihan turhaa hypeä ja ennakko-odotuksia Junnilalle. Ei hän olympialaisissa taistele mitaleista.

Taitaa se 2 m olla se "Raja" mitalliin? Ja ei, en tarkoittanut selostaja Rajaa
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt luodaan ihan turhaa hypeä ja ennakko-odotuksia Junnilalle. Ei hän olympialaisissa taistele mitaleista.

Naisten korkeushypyn pronssitulokset edellisissä kesäolympialaisissa ja kaksissa edellisissä MM-kisoissa (eli kolmen viime kesän aikana) ovat olleet haarukassa 199-200. Tämän päivän 197 ylityksen perusteella Junnilalla on tuohon tulokseen kaikki saumat, mutta niin on toki aika monella muullakin. Kyllä minusta voi perustellusti sanoa, että taistelee mitalista nyt kun hän on selvästi noussut uudelle tasolle. Todennäköinen se mitali ei silti ole.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Betavideolta kelailin Rinteen juoksun. Jos ei olisi hieman nukahtanut kolmannen kierroksen lopussa, 3.34-alkuinen olisi ollut todennäköinen. Olipa irtonaista kiriä!

Ellalta aivan upea, puhdas ylitys 197:sta. Ja kahdesta metristä oikein kelvollisia yrityksiä. Ennätys voi hyvinkin parantua vielä tänä kesänä.
 
Flagger

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Columbus Blue Jackets
En jaksanut kaikkia tarkistaa, mutta parhaat maaennätysten ranking-sijoitukset lienevät miesten keihäässä (Parviainen 3.) ja naisten seipäässä (Murto 9.)
Pari itselle mielenkiintoista tuli tsekattua, varmaan sieltä kärkipäästä myös nämä:
Keskisalo 22:s
Halvari 12:s (sisällä)
OP Karjalainen 8:s

Jostain eksoottisimmista lajeista ja erityisesti hallilajeista näitä toki löytyy myös. Aleksi Ojalan SE 35 kilometrin kilpakävelyssä sijoittuu viidenneksitoista. Kononen viidelläkympillä 14:sta.

"huonoimpia" Suomen ennätyksiä taitavat olla Purolan 200 ja Kukkoahon 400, sijoitus molemmilla 91. Satasen ulkopuolelta en löytänyt ainakaan nopeasti yhtään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös