Paavo Nurmen kisat takana ja tuli oltua paikan päällä kisoja järjestämässä. Oli minulle ensimmäinen kerta ja onpahan upea stadion niin puitteiltaan kuin tekniseltä valmiudeltaankin. Erityisesti vaikutuksen teki juoksuradan ali kulkeva tunneli, josta pääsi kentälle. Tässä on todella ajateltu, että mikä palvelee yleisurheilukisojen järjestämistä.
Keli oli myöskin hieno, ei tosin kovin lämmin, mutta yleisöä oli paikalla todella paljon. Oskari Mörö, joka toimi siellä kentällä kuuluttujana, ilmoittikin yleisöennätyksen syntyneen. Valitettavasti lukumäärä meni itseltäni ohi, mutta tyhjiä paikkoja ei juuri ollut.
Tällä kertaa omiin tehtäviin kuului naisten kolmiloikan lankun kuvaaminen. Pakko myöntää, että kyllä siinä vähän kylmät väreet tuli kun jatkoajan kummiurheilija Kristiina Mäkelä lähti viimeiseen suoritukseensa näissä kisoissa ja koko stadion ympärillä seisaaltaan taputtaa käsiään yhteen. Tuon loikan ponnistus oli myös kaikista haastavin tulkita. Vanhoilla säännöillä se ei olisi rikki ollut, mutta nyt kamerasta katsottuna tossun kärki oli jonkun millin lankun yli.
Lopuksi haluaisin kehottaa jokaista yleisurheilusta kiinnostunutta hakeutumaan vapaaehtoiseksi läheiseen urheiluseuraan. Ei lopulta vie kovin paljon aikaa ja pääsee puuhaamaan kaikkea mielekästä kiinnostuksen parissa. Tulee nähtyä lajeja läheltä ja samalla tutustuu ihmisiin, joilla on sama mielenkiinto. Suurin osa tapahtumista on nuorten ja lasten kisoja, mutta niissä juuri on poikkeuksellinen urheilun tunnelma läsnä ja ovat niitä matalan kynnyksen kisoja, joihin on helppo mennä mukaan ihan ummikkonakin. Myös arvostus ja kiitollisuus siitä, että olet tullut auttamaan ovat vahvasti läsnä. Olen vuosien saatossa todennut sen olevan erinomainen palkkio, jota työelämässä harvemmin saa. Olenkin paikalliselle urheiluseuralle monesti sanonut, että lopetan nämä hommat siinä vaiheessa kun alatte maksamaan minulle palkkaa ja lopetatte sanomasta kiitos.
