Yleisurheilukausi 2023

  • 193 014
  • 1 312

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson

Norjalaismedian uutisessa Antti Pihlakoski sanoo, että USA harkitsi protestin jättämistä heti kisan jälkeen, mutta luopui tästä nähtyään virallisen videon tilanteesta. Pihlakosken mukaan TV-kuvan kulma hämää, ja että virallisista (edestä ja ylhäältä otetuista) kuvista tilanne ei näytä yhtä pahalta. Sanoo myös, että italialaiset olisivat virallisen kuvan nähtyään sanoneet ymmärtävänsä, miksi protestia ei tehty.

Vähän erikoinen maku tuosta jää. Miten USA:n porukka on nähnyt virallisen videon, mutta italialaiset ei?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotenkinhan sitä olettaisi tuomariston olevan MM-kisoissa valppaana, kuin F1:ssä konsanaan ja huomaavan rikkeet välittömästi.

En millään haluaisi uskoa, että norjalaisia suosittaisiin, mutta kieltämättä tästä sellainen hivenen välittyy. Hylättiinhän yleisurheilun ylivoimaisesti suurin nimi Usain Bolt Daegun kisoissa vuonna 2011 otettuaan vilppilähdön miesten 100 metrin finaalissa.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Norjalaismedian uutisessa Antti Pihlakoski sanoo, että USA harkitsi protestin jättämistä heti kisan jälkeen, mutta luopui tästä nähtyään virallisen videon tilanteesta. Pihlakosken mukaan TV-kuvan kulma hämää, ja että virallisista (edestä ja ylhäältä otetuista) kuvista tilanne ei näytä yhtä pahalta. Sanoo myös, että italialaiset olisivat virallisen kuvan nähtyään sanoneet ymmärtävänsä, miksi protestia ei tehty.

Vähän erikoinen maku tuosta jää. Miten USA:n porukka on nähnyt virallisen videon, mutta italialaiset ei?
Eikös tuossa sanota, että italialaisetkin luopuivat protestista videon nähtyään:
"Det italienske laget, som kom med protesten, fikk se den offisielle videoen. Da sa de: «Okey, vi forstår hvorfor dere ikke har akseptert protesten», hevder finnen."
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Menee jo hieman huvittavaksi nämä syytökset täällä, että 5,4 miljoonan ihmisen pohjoismaalaista kansaa suosittaisiin yleisurheilun MM-kisoissa. Jos jotain haluttaisiin suosia, niin kannattaisi suosia kiinalaisia, intialaisia tai yhdysvaltalaisia mieluummin kuin pientä pohjoismaalaista markkinaa. Protesti tuli tunnin myöhässä ja protestin tekijät itsekin muiden kuvakulmien tultua ilmi ymmärsivät miksei hylkäystä ole tullut. Pulinat pois ja illan herkkupalassa Warholm on mukana, kun vilppiä ei edes ollut.

Richardsonista jäi todella negatiivinen jälkimaku. Hän on rasisti.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ja missään ei ole vieläkään julkaistu kuvaa tai videota Warholmin aidanylityksestä, joka todistaa meidän kaikkien väitteet vääräksi?

Richardsonin käytös oli todella vastenmielistä. Toivottavasti pyytää anteeksi käytöstään, mitä tosin epäilen.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Ei olla ei, mutta luulisi et Italia ja USA olisi tullut asiasta ulos, jos heidän mielestään kaikki kuvakulmat nähtynä siellä olisikin ollut se rike. Tai, jos heille ei oikeasti näytetty kaikkia kuvakulmia.

Toki hyvä olisi, jos olisi kaikkien tallaajien nähtävänä.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Joko @Palstalegenda on valmistautunut Määttäsen alkuerään? Eve juoksee heti ensimmäisessä erässä. Erässä on Keely Hodgkinson, joka tulee varmasti olemaan siinä omaa luokkaansa. Pakolaisten joukkueen juoksijaa lukuunottamatta muu joukko onkin sitten aika tasaista. Toki kenialaisella ja etelä-afrikkalaisella on reilun sekunnin suomalaista parempi tilastoaika, mutta kyllä suora jatkopaikka (kolmen joukkoon) on ehdottomasti otettavissa.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Luotan itse Silja Kososeen kuin vuoreen. Kososen tekniikassa on oikeanlaista toisteisuutta ja sitä kautta varmuutta eli se opkarjalais-tyyppinen perusheitto arvokisassa kajahtaa mukavan varmasti sektoriin, joka on jo karsinnassa saati finaalissa myös arvokas. Toisaalta, Kososella on myös potentiaalia pitkämäki-tyyppiseen yksittäiseen kovaan tulokseen arvokisafinaalissa, joka ei Kososen kohdalla venymistä, vaan kovasta keskiarvosta poikkeava yksittäinen tulos oikeassa hetkessä.

Erona Tervoon se, että Tervolla on hurjat fyysiset lataukset heitossa, mutta on kaikinpuolin epävarmempi ja häkki kolisee valitettavan usein sekä se perusheitto jää uupumaan etenkin kolmella yrityksellä. Se voisi tulla viidennellä, mutta se ei karsinnassa lämmitä. Toivotaan kuitenkin koko triolle kauden pisimmät kaaret.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen

On valmistauduttu. Laitoin tänä aamuna kellon soimaan klo 11. Valmistautuminen aloitin tavallaan jo eilen, kun Eveliina on kertonut juosseensa viime toukokuussa 9x300 m kahden minuutin palautuksella keskiajan ollessa 44,75, niin halusin eilen kokeilla tuota vauhtia ja kävin piikkarit jaloissa radalla juoksemassa yhden 300 metrin vedon alle tuon ajan. Vanha setämies vielä näemmä siihen kykeni. Yhdeksän kertaa tuolla keskiarvolla onnistuu minultakin, kunhan jokaisen vedon palautus on 2 minuutin sijaan 2 viikkoa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Luotan itse Silja Kososeen kuin vuoreen. Kososen tekniikassa on oikeanlaista toisteisuutta ja sitä kautta varmuutta eli se opkarjalais-tyyppinen perusheitto arvokisassa kajahtaa mukavan varmasti sektoriin, joka on jo karsinnassa saati finaalissa myös arvokas. Toisaalta, Kososella on myös potentiaalia pitkämäki-tyyppiseen yksittäiseen kovaan tulokseen arvokisafinaalissa, joka ei Kososen kohdalla venymistä, vaan kovasta keskiarvosta poikkeava yksittäinen tulos oikeassa hetkessä.

Erona Tervoon se, että Tervolla on hurjat fyysiset lataukset heitossa, mutta on kaikinpuolin epävarmempi ja häkki kolisee valitettavan usein sekä se perusheitto jää uupumaan etenkin kolmella yrityksellä. Se voisi tulla viidennellä, mutta se ei karsinnassa lämmitä. Toivotaan kuitenkin koko triolle kauden pisimmät kaaret.

Kosonen on hyvä ja mitalisauma. Itse tosin pidän Murtoa todennäköisempänä mitalinsaajana kun pari pahaa vastusta jäi karsintaan kun 475 tuonee mitalin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
En usko Kososen mitaliin vielä. Siellä on neljä kovaa jenkkiä ja Rogers Kanadasta, jotka ovat lähtökohtaisesti selvästikin edellä Siljaa. Ja jos osalla jenkeistä kunnonajoitus ei ole kohdallaan niin sitten Wlodarczykin johdolla muita kovia eurooppalaisia on siinä kärkkymässä.

Toivon Suomen ennätystä Kososelta. Se riittää varmasti todella hyvään sijoitukseen ja jos mitaliin niin mielelläni myönnän olleeni väärässä.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Annimarin vastapainoksi sopii hyvin Wilma. Yksi 2000-luvun upeimmista urheilijoista. Pää on titaania, kotiasiat ilmeisimmin kunnossa ja urheilu tuntuu kivalta
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Oliko Kososen karsintaheitto ensimmäinen suoritus, joka sai SB tai PB lisämerkinnän perään? Aku Partasen kävely oli tietty NR.
Nathalie Blomqvist juoksi ennätyksensä 1500 metrillä. Saga Vannisella oli seiskaottelun sisällä muutamassa lajissa myös.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Eilen oli suomalaispäivä, samalla läpileikkaus siitä, miten nämä kisat suorituksellisesti menevät:

Wilma Murto, 10-, ei sivunnut omaa ennätystään, hieno mitali. Jotain puuttui täydellisyydestä.
Siljja Kosonen, 9,5. Karsinnassa oma ennätys, jatkoon. Arvosana voi vielä nousta.
Eveliina Määttänen, 9. Alle sekunti ennätyksestä, jatkoon.
Suvi Koskinen, 8,5. Ei aivan omaa ennätystä, ei jatkoon. Hieno kisa silti.
Reetta Hurske, 7. Pääsy välieriin korottaa arvosanaa. Ei lähellekään kauden parhaitaan.
Aino Pulkkinen, 7. Urheili omalla tasollaan, normitulos ei riitä mihinkään MM-kisoissa.
Anni-Linnea Alanen, 6,5. Kauden viidenneksi paras, vähän yli mediaanituloksen.
Anniina Kortetmaa, 6,5. Ei päässyt normitulokseen, voitti yhden erässään.
Juho Alasaari, 6. Keskiarvotulos tällä kaudella, ei jatkoon.
Krista Tervo, 6-. Tekniikka sekaisin. Tämän kauden viidenneksi paras. Kaukana ennätyksestä.'
Kristiina Mäkelä, 5,5. Hopeamitalistin pitäisi suorittaa paremmin, vaikka linjassa tähän kauteen.
Senni Salminen, 5. Kilpaillut vähän, hyppy täysin sekaisin.
Urho Kujanpää, 4. Ei päässyt avauskorkeudesta.

Suunnilleen kolmasosa arvioitu. Näyttää vähän polarisoituneelta. Neljä hyvää tai erinomaista, vain kaksi keskinkertaista suoritusta, loput enemmän tai vähemmän heikohkoja esiintymisiä. Jollakin varmaan hellekin pistää kropan sekaisin, toisaalta taas kotimainen jääkausi vetää alkukesällä monet jäihin. Aina löytyy jokin syy.

Pohdinta veronmaksajien rahoista (n.20%) jatkunee. Huomioitava on, että alle normitasonsa urheilleista osa on ollut itsestään selviä valintoja kisoihin, osa turistiviisumilla.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eilen oli suomalaispäivä, samalla läpileikkaus siitä, miten nämä kisat suorituksellisesti menevät:

Wilma Murto, 10-, ei sivunnut omaa ennätystään, hieno mitali. Jotain puuttui täydellisyydestä.
Siljja Kosonen, 9,5. Karsinnassa oma ennätys, jatkoon. Arvosana voi vielä nousta.
Hieno mitali Murrolle ja upeaa suorittamista 480 asti. Tuolla 480-hypyllä olisi mennyt varmasti 490:kin yli, sinänsä harmillista että 485 yritykset taisi olla kisan heikoimmat, mutta edes tuon ylitys ei olisi riittänyt. Silti kauden paras ja MM-mitali on todella hieno suoritus. Osaako muuten joku paremmin lajia tunteva sanoa, miksi Wilma ei jättänyt tuota 485 viimeistä yritystä 490:een, kun pronssi varmistui Sutej:n putoamisen jälkeen?

Kosonen taisi kiskaista karsintarajan periaatteessa pariin kertaan eilen, mutta ensimmäinen vähän leveäksi. Lupaavia merkkejä finaalia ajatellen. Ei taida ennakkoon mitalisuosikki olla, mutta yllätysmahdollisuus on olemassa.
 
Stintti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Lapin kiekkoilu
Osaako muuten joku paremmin lajia tunteva sanoa, miksi Wilma ei jättänyt tuota 485 viimeistä yritystä 490:een, kun pronssi varmistui Sutej:n putoamisen jälkeen?

Olisivatkohan ajatelleet koutsin kans, että 490 ylittämällä olisi kultaa tullut. Olisi saanut siihen korkeuteen jälleen 3 yritystä sen yhden jäljelle jääneen sijaan. Sinänsä mielestäni ihan oikea ratkaisu, koska kultaa olisi tullut, jos olisi mennyt viimeistään toisella yli 490:stä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Hieno mitali Murrolle ja upeaa suorittamista 480 asti. Tuolla 480-hypyllä olisi mennyt varmasti 490:kin yli, sinänsä harmillista että 485 yritykset taisi olla kisan heikoimmat, mutta edes tuon ylitys ei olisi riittänyt. Silti kauden paras ja MM-mitali on todella hieno suoritus. Osaako muuten joku paremmin lajia tunteva sanoa, miksi Wilma ei jättänyt tuota 485 viimeistä yritystä 490:een, kun pronssi varmistui Sutej:n putoamisen jälkeen?

Kosonen taisi kiskaista karsintarajan periaatteessa pariin kertaan eilen, mutta ensimmäinen vähän leveäksi. Lupaavia merkkejä finaalia ajatellen. Ei taida ennakkoon mitalisuosikki olla, mutta yllätysmahdollisuus on olemassa.
Murto itse sanoi, että halusi hypätä 485, koska tekniikka ei ollut täysin hallussa. Halusi kolme yritystä 490. Minusta ihan fiksu ajatus. Kilpasiskotkin menivät 490 vasta kolmannellaan.

Moukarista täytyy olla melkein hys hys, ettei herättäisi liikaa toiveita. Mutta tosiasiassa vain neljä maailmantilastossa Kososta edellä olevaa on finaalissa. Kärki Andersen ei ole mukana. Lisäksi Skydan heitti karsinnassa ennätyksensä, tokkopa sen tempun kisassa toistaa. Kun katsoo Skydanin tuloksia, niin karsinnan tulos oli todellinen piikki, kauden taso on jotain 68-71 metriä.

Mitalimahdollisuudet ovat Kososella tosiaan olemassa, realistinen arvio on 4-6.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kososen vahvuus on ehdottomasti heittovarmuus noinkin nuorelle iälle. Tottakai aina voi paine kattilassa nousta lisää, mutta ongelmat on lähinnä heiton kohdentamisessa oikeaan suuntaan. Muuten homma näyttää heitto heitolta mukavan stabiililta ja samanlaisilta, jos ne katsoisi videolta kaikki peräkkäin. Tässä on finaaliin hieno mahdollisuus, sillä nyt Kosonen pääsee hieman varkain haastamaan kärkeä ikään kuin Murto Münchenissä.

Tässä ne jyvät ehkä karsitaan akanoista, kun aloitetaan jakamaan sijoituksia maailman kärkeen. Siinä missä Kosonen pystyy rentoihin perussuorituksiin, joudutaan Tervon kohdalla jännittämään, että onko monellako pyörähdyksellä ja kumpaan suuntaan ja koliseeko verkko vasemmalla vai oikealla vai jääkö kokonaan kesken. Vaikea laji.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eveliina Määttänen, 9. Alle sekunti ennätyksestä, jatkoon.
Reetta Hurske, 7. Pääsy välieriin korottaa arvosanaa. Ei lähellekään kauden parhaitaan.
Tässä kaksi urheilijaa joiden legendaarinen kunnon ajoittaminen ei olisi voinut mennä enempää ristiin. Siinä missä Hurskeen kuntopiikki nähtiin jossain kauden avauksen (Doha, toukokuu) ja toisen kisan (Jyväskylä, kesäkuu, SE-juoksu) välissä, niin Määttäsen kuntopiikki on mukaillut enemmän klassista reittiä eli maltillisesti kohti loppukesää kovien kisojen myötä ajasta pois ja arvokisoissa sinänsä taktisesti ja juoksullisesti omalle tasolleen jopa jonkinlainen venyminen.

Kestävyyslajit vaativat ihan fysiologisesti usein juuri paljon kisoja alle, kun hermostollisesti kuormittava aitajuoksu ei tarvinne niin hurjasti kisoja alle, vaan rasitus ja toisaalta herkkyys tulee eri kautta. Hurskeen kohdalla "epäonnisesti" Suomen ennätys tuli liian varhain, joka selkeästi tyhjensi henkisen pajatson ja samaan aikaan median ryöpytys sub 12,70 ajoista vain kiihtyi. Tämä sopii todella huonosti vielä siihen asiaan, että Hurske kilpaili mielestäni aika paljon, vaikka näkyi että aituri on tukossa aikojen perusteella.

Välillä tuntuu, että arvokisaurheilijamme suorittavat parhaiten, kun parrasvalot ja metelit ovat luokkaa mummon mökin vanha hehkulamppu eikä uunituore led. On eriasia juosta se kasin yllätyskovaveto keskellä motonettien ohjelmaa kuin odotella illan huipennusta, jota media on rummuttanut jo pitkin viikkoa.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hurskeen kohdalla "epäonnisesti" Suomen ennätys tuli liian varhain, joka selkeästi tyhjensi henkisen pajatson ja samaan aikaan median ryöpytys sub 12,70 ajoista vain kiihtyi. Tämä sopii todella huonosti vielä siihen asiaan, että Hurske kilpaili mielestäni aika paljon, vaikka näkyi että aituri on tukossa aikojen perusteella.
Oliko lisäksi Hurske itse (vai joku asiantuntija) joka mainitsi, että Hurskeen taso on tällä hetkellä MM-kisoissa hieman väliinputoajana. Alkueristä menee jatkoon "perussuorituksella" (jos 12,9 juoksua nyt semmoiseksi voi kutsua), mutta finaaliin ei ole sitten mitään palaa. Käytännössä juoksee sitten välierissä vain kelloa vastaan. EM-tasolla finaalipaikka on realistinen tavoite, joten silloin myös kilpailutilanteeseen on helpompi asennoitua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös