Voisitko nyt antaa sitten perustelut sille miksi esim. Kärpät voisi ryhtyä farmiseuraksi? Miksi tuo divarissa käyminen vaikuttaa siihen että seurasta voisi tehdä farmiseuran?
Lisäksi tuota voisi myös täsmentää mitä tarkoittaa tuo "kunnialla läpi vetäminen". Veikkaan että moni TPS:n kannattaja ei pidä montakaan asiaa seuran tämän hetken tekemisessä kovinkaan kunniakkaana. Toki voin olla väärässäkin.
Kärppien heitto farmiseuraks sopii 90-luvulle ei tähän päivään joten siinä ero koska nykyisin homma kestää suurelta osin päivänvalon.
Kun oon kaudesta 86 lähtien seurannu liigaa varmaan enemmän kuin moni muu täällä niin kyllä noi puuhastelut eri seuroissa on jääny mieleen.
Siksi jonkinlainen näkemys on asioista.
Tässä arviossa oli nähty Kärpät vain siltä osalta mitkä sotkut oli silloin ja vaikuttaa myös listaan.
Lahtelaisia jouduttiin avittaan kesken kauden ettei pulju mene nurin. Ipalla ollu omat riippakivensä ja Tapparan touhu 90 luvun lopulla oli kaikkea muuta kun hyvää tekemistä.
Mutta jos puhtaasti lähden tekeen arvion 1990 jälkeen nykyseuroista niin parhaiten mittarilla on pärjännyt
1. Tps
2. Jyp
3. HPK
4. Tappara
5. Kärpät
6. Ässät
7. HIFK
HIFK ton listan 7 sen takia kun olisi pitänyt pärjätä noilla resursseilla paremmin.
Lukko ansaitsee maininnan tolle listalle vaikka mestaruuksia ei ole näkynyt. Kalpakin pienin varauksin.
Muut on valitettavasti ynnämuut osastolla