Yleisesti NHL:stä

  • 3 968 239
  • 14 131

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Eihän "yliopisto" tarkoita (etenkään Pohjois-Amerikassa) yhtikäs mitään. College on siellä silkkaa pelleilyä, varsinkin nyt joillain urheilustipendiaateilla. Lukeakin voi melko monenlaista tavaraa. Ja jos luet noita aiempia kommenttejani, niin olen kyllä sitä mutu-mieltä, että kiekkoilijat on urheilijoista sivistyskäyrän yläpäässä. Mutta yhteiskunnassa muuten, joopa joo.

Ihan samoin kuin Suomessa yleensä pääsee pieniin maakuntayliopistoihin helpommin sisään kuin vaikkapa Helsinkiin, samaten myös Yhdysvalloissa eri yliopistot edellyttävät eri tavoin aiempaa opintomenestystä urheilustipendiaateiltaan. Mutta kuten Suomessa, samoin myös Yhdysvalloissa oåiskelijan ymmärryksen kartuttaminen on eniten kiinni omasta motivaatiosta, ei niinkään opinahjon tasosta.

En väitä, että akateemisen uran luominen olisi monellekaan huipulle tähtäävälle urheilijalle mahdollista treenaamisen ohessa, mutta ei sivistyksessä ole nähdäkseni kyse siitä, onko väitellyt tohtoriksi murresanojen maantieteellisestä liikkumisesta, vaan enemmänkin juuri siitä, miten suhtautuu tietoon ja maailmaan. Jääkiekkoilijoissa on ryaninsa, jotka eivät osaa tavata intensiivistä ja sitten on bartkowskinsa, jotka hämmästyttävät tarkkanäköisillä analyyseillään ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Jääkiekkoilijoilla on aikaa ja on tapettavaa aikaa. Moni käyttää varsinkin tapettavan ajan muuten kuin istumalla korttiringissä, vaikka median tarjoamissa kuvissa ei paljon muuta näy kuin korttirinkejä.

Mitä tulee lukemiseen, niin proosasta oppii kaiken mitä elämässä tarvitsee tietää ja kirjallisuuden klassikot ovat pääsääntöisesti ihan yhtä viihdyttävää luettavaa kuin jonkun ruotsalaisdekkaristin uusin.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Peliitat
Tätä on ehkä vaikea ymmärtää jos ei ole kokemusta oikeasti monikulttuurisista ympäristöistä, joissa näkee mitä sujuvuus on ja mikä sen merkitys on.

Näissä tilanteissa muuten monesti törmää ilmiöön että mitä parempaa englantia puhut, sitä harvempi sinua ymmärtää. Natiivipuhujien keskuudessa sitten tietysti toisinpäin. Jonkun italiaanon kanssa kun alat lontoota vääntämään niin aika monta sanaa saat selittää erikseen.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Ihan samoin kuin Suomessa yleensä pääsee pieniin maakuntayliopistoihin helpommin sisään kuin vaikkapa Helsinkiin, samaten myös Yhdysvalloissa eri yliopistot edellyttävät eri tavoin aiempaa opintomenestystä urheilustipendiaateiltaan.

Suhtaudun itse college-urheilijoiden opintomenestykseen Yhdysvalloissa epäilevästi. Olisi kiva tietää, miten paljon tutorit sun muut auttavat urheilijoita suoriutumaan tehtävistä treenaamisen ohessa. Kiekkoilijat hoitavat tämänkin varmasti "asiallisemmin" koripalloilijoihin ja jenkkifutaajiin verrattuina, mutta silti. Näistähän ei ikinä tulla saamaan tietoja julkisuuteen, mutta annas kun arvaan, että urheilijoiden kohdalla tehdään keskimääräistä enemmän myönnytyksiä.

Yliopisto on eri asia kuin college, varmaan tiedät tämän? Kuinka monen kiekkoilijan tiedät käyneen yliopiston "loppuun" eli suorittaneen maisterin tutkinnon? Onhan näitä Princetonia, Cornellia ynnä muita käyneitä, mutta kuinka monella on Master's jo NHL:ssä? No ei tasan kellään. Pelaajat käy sen 4-vuotisen collegen (jos sitäkään). No, selvästi arvostat collegen käymistä enemmän kuin minä, eipä siinä mitään, agree to disagree.
 
Huonoimmillaankin suomalaisten englanti on usein ymmärrettävämpää kuin monilla muilla.

Tiedän varsin hyvin, että suomalaiset ovat englannin osaamisen suhteen ei-natiivien keskuudessa heittämällä yläneljänneksessä. Itse en kuitenkaan otta verrokiksi joidenkin espanjalaisten tai italialaisten umpisurkeaa mongerrusta, vaan ennemmin pistän riman korkealle ja vertaan ruotsalaisiin. He saavat tietenkin valtavan edun siitä, että heidän kielensä on paljon lähempänä englantia, mutta senkin etumatkan voi yksilö kiriä kiinni, kuten Jarmo Kekäläinen ja Tuukka Rask esimerkillään osoittavat.

Eikä NHL-pelaajan tietenkään tarvitse sujuvaa englantia puhuakaan. Sille maksetaan kuminpalasen hakkaamisesta, eikä lingvistisistä kyvyistä. Kekäläisen toki olisi ollut melko mahdotonta päästä nykyiseen duuniinsa, jos lontoon taidot olisivat jossain Selänteen tasolla.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
.Kuinka monen kiekkoilijan tiedät käyneen yliopiston "loppuun" eli suorittaneen maisterin tutkinnon? Onhan näitä Princetonia, Cornellia ynnä muita käyneitä, mutta kuinka monella on Master's jo NHL:ssä? No ei tasan kellään. Pelaajat käy sen 4-vuotisen collegen (jos sitäkään). No, selvästi arvostat collegen käymistä enemmän kuin minä, eipä siinä mitään, agree to disagree.

Mitä tekemistä sivistyksellä on maisterinpapereiden kanssa? Suomessa esim. tieteenfilosofian opinnot kuuluvat yleensä kait varsinaisia perusopintoja edeltäviin 'yleisopintoihin' tms. vastaavaan perehdytykseen, en tiedä millä nimellä kulkee nykyään, ja ymmärryksen tieteellisen tutkmuksen perusteisiin saa hitaampikin vuodessa tai kahdessa. Opiskelu on muuttuu tämän jälkeen yleissivistävästä tieteen opiskelusta spesifiksi aineopinnoksi ja uskallan väittää, että kenties joitain humanistisia tieteitä lukuunottamatta aika harvoilla aineopinnoilla on mitään käyttöä työelämän ulkopuolella.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tiedän varsin hyvin, että suomalaiset ovat englannin osaamisen suhteen ei-natiivien keskuudessa heittämällä yläneljänneksessä. Itse en kuitenkaan otta verrokiksi joidenkin espanjalaisten tai italialaisten umpisurkeaa mongerrusta, vaan ennemmin pistän riman korkealle ja vertaan ruotsalaisiin. He saavat tietenkin valtavan edun siitä, että heidän kielensä on paljon lähempänä englantia, mutta senkin etumatkan voi yksilö kiriä kiinni, kuten Jarmo Kekäläinen ja Tuukka Rask esimerkillään osoittavat.

Eikä NHL-pelaajan tietenkään tarvitse sujuvaa englantia puhuakaan. Sille maksetaan kuminpalasen hakkaamisesta, eikä lingvistisistä kyvyistä. Kekäläisen toki olisi ollut melko mahdotonta päästä nykyiseen duuniinsa, jos lontoon taidot olisivat jossain Selänteen tasolla.
Näinhän se on. Keku tarvitsee sitä hyvää ulosantia ja kielen hallintaa mutta Selänne ei. Mun pointti oli vain että käytit termiä sujuvuus mielestäni väärin. Ei tarvitse olla Keku että voi sanoa puhuvansa englantia sujuvasti.

En koe myöskään tarvetta laittaa kielirimaa liian korkealle suomalaisurheilijoiden tapauksessa. Meillä kun ei ole syytä hävetä. Asteikon pitää alata nollasta eikä siis pidä vertailla vain parhaisiin.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Mitä tekemistä sivistyksellä on maisterinpapereiden kanssa?

Huoh. No ei yhtään mitään. Mutta itse aloitit tämän yliopistojauhannan ja se lähti siitä sivuraiteille sitten komeasti. Diibadaaba. Käy 4-vuotinen jenkkicollege ja kerro mulle sitten paljonko siitä sivistyit. Veikkaan, ettet paljoa paskaakaan.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Minun käsittääkseni jenkkien college-systeemi on yliopistoihin verrattuna monessa suhteessa kuin ammattikorkeakoulut Suomessa. Ammattikorkeakoulututkinnon saa nopeammin, vähemmän teoriaopetusta, enemmän käytännönläheistä opetusta, opetus koulumaisempaa jne. Joku voi korjata jos olen väärässä.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Yliopisto on eri asia kuin college, varmaan tiedät tämän? Kuinka monen kiekkoilijan tiedät käyneen yliopiston "loppuun" eli suorittaneen maisterin tutkinnon?
Jenkeissä standardi taitaa olla nelivuotinen kanditutkinto (Bachelor's degree). Maisterintutkinto on sitten "lisäopintoja" niille jotka haluavat jatko-opiskella, tähtäävät akateemiselle urallle tai korkeampiin tehtäviin. Tai vaihtoehtoisesti masterintutkintoja (esim. MBA) voi sitten suorittaa kun on työuraa jo jonkin verran takana, ja halua syventää tai laajentaa osaamistaan. Joku joka tuntee yhdysvaltain yliopistojärjestelmää tarkemmin saa tarkentaa.

Neljä vuotta kai useimmat yliopistossa ovat kiekkoilleet, esim. Parros joka on tuon Princetonin käynyt. Joten oletettavasti on suorittanut tuon normaalin bachelor's degreen.
 
Eikä NHL-pelaajan tietenkään tarvitse sujuvaa englantia puhuakaan. Sille maksetaan kuminpalasen hakkaamisesta, eikä lingvistisistä kyvyistä. Kekäläisen toki olisi ollut melko mahdotonta päästä nykyiseen duuniinsa, jos lontoon taidot olisivat jossain Selänteen tasolla.

Enpä ole juuri kuullut suomalaisten puhuvan tankeroenglantia, ehkä Vatasta ja Olli Jokista lukuun ottamatta, mutta Jokinenkin on asunut 15 vuotta Amerikassa, niin hänelläkin on jo väkisin se kielitaito todella hyvä.
Koivut, Selänne, Filppula... todella sujuvaa amerikanenglantiahan ne puhuu, ja Granlund.

Ääänd aam jea, ai miin aaam...
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Jenkeissä standardi taitaa olla nelivuotinen kanditutkinto (Bachelor's degree). Maisterintutkinto on sitten "lisäopintoja" niille jotka haluavat jatko-opiskella

Näin on ja näillä kahdella tutkinnolla on nimenomaan hurja ero. Ihan snadisti kärjistettynä Bachelor'sin saa suunnilleen kuka tahansa suunnilleen vasemmalla kädellä hutaisten. Master's-jatkot vaatiikin sitten jo huomattavasti kovempaa panostusta.

Tästä linkistä voi vaikka kurkata, miten pieni prosentti väestöstä päätyy maisterintutkintoon asti Yhdysvalloissa (ensimmäinen boksi "Educational attainment in the United States, Age 25 and Over (2013)" oikealla).

Tämä tästä, eikä liity kiekkoilijoiden sivistykseen enää mitenkään. Fiksuja poikia varmasti suurin osa, en sitä kiistä.
 

ipaz

Jäsen
Sporting News teki pari vuotta sitten listan älykkäimmistä urheilijoista (siis 4. suuresta joukkuelajista) jossa George Parros oli 4. ja Doug Murray 16. Suurin osa listalla olleista oli jenkkifutaajia, mutta se on on luonnollista kun lähes kaikki NFL-pelaajat tulevat yliopistosta ja ehdokkaiden määrä on valtava. Pelaajiakin NFL:ssä on 1000 enemmän kuin NHL:ssä.

Parrosin lisäksi jenkkien ykkösyliopisto Princetonista ovat valmistuneet myös Calgaryn Kevin Westgarth, Phoenixin Jeff Halpern, sekä Edmontonin Taylor Fedun. Harvardin ovat nykypejaajista käyneet Craig Adams (PIT), Alexander Fallström (AHL Bruins), Alexander Killorn (TBL), Dominic Moore (NYR) ja Yalesta on valmistunut Chris Higgins (VAN). Nämä edellämainitut pelaajat ainakin ovat väkisinkin fiksuja, sillä noihin kouluihin ei ketä tahansa puupäätä huolita opiskelemaan. Olivat he sitten kandeja tai masterin suorittaneita.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Jokinenkin on asunut 15 vuotta Amerikassa, niin hänelläkin on jo väkisin se kielitaito todella hyvä.

Mistäköhän tällainenkin kuvitelma on peräisin, että 15 vuotta maassa asuneella kielitaito on väkisinkin hyvä? Suosittelen tutustumista esim. angloamerikkalaisen maailman metropolien taksikuskeihin, niin saattavat tuollaiset harhaluulot karista.

Koivut, Selänne, Filppula... todella sujuvaa amerikanenglantiahan ne puhuu

Tietysti jos oma kielikorva on kovin alkeellisella tasolla, saattaa se kuulostaakin todella sujuvalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se aksentti, vaan se sanavarasto. Raskia, Lehtosta, Haulaa ja ehkä Määttää lukuunottamatta suomalaisilla pelaajilla on todella suppea sanavarasto. Tosin ei siihen peliä ennen tai pelin jälkeen annettavaan haastatteluun kovin laajaa sanavarastoa tarvitsekaan, vaan niillä samoilla fraaseilla pärjää aivan hyvin.

Se, että on asunut ulkomailla 15 vuotta ei todellakaan tee takuuvarmasti vieraasta kielestä sujuvaa, jos esimerkiksi kotona puhutaan omaa äidinkieltä ja vierasta kieltä käytetään vain silloin kun on pakko. Ja jos kirjat, jos niitä ylipäätään luetaan, luetaan omalla äidinkielellä jne.
 
Tietysti jos oma kielikorva on kovin alkeellisella tasolla, saattaa se kuulostaakin todella sujuvalta.

Teemu Selanne postgame interview in Calgary after Anaheims Season Finale - YouTube

Saku Koivu interview (Oct. 10, 2006) - YouTube

Tampa Bay Lightning Valtteri Filppula losses the hat trick battle to Steven Stamkos - YouTube

Ai siis mikä tässä nyt on se ongelma?
No ehkä muistelin Selänteen olevan vähän sujuvampi. Tuli selväksi, että puhut paremmin englantia kuin suomalaiset NHL-pelaajat, ja kunnia siitä sinulle, se on ihan ok.

Kiekkoilijoilla kuitenkin on yleensä lukio-opintoja enemmän tai vähemmän takana ja ovat matkustelleet ja olleet kansainvälisissä tilanteissa ennen Pohjois-Amerikkaan lähtemistä, mutta siitä huolimatta se on melko vaikea oppia puhumaan täydellistä amerikanenglantia.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Mäkin haluaisin oikeastaan kuulla, että mitä se sujuva englanti sitten on? Siis jos nuo ylläolevat esimerkit eivät ole. Myös esimerkit sujuvista puhujista kelpaa, siis suomalaisista ja vaikka nyt niistä sujuvista ruotsalaisista.

Voisi myös kuvitella, että jonkin metropolin taksikuski ei ole ehkä ihan oikea vertailukohta NHL-kiekkoilijalle. Toisessa vietetään päivät sekä tehdään suorittava työ englanninkielisessa porukassa ja joutuu puhumaan jopa julkisesti englantia. Toisessa voi suhailla lähes yhteiskunnan ulkopuolella duunitkin puhumatta muuta kuin rahasummia ja hengailla vaikka Chinatownissa lopun aikaa. Arvaa kumpi on kumpi.
 

ipaz

Jäsen
Mielestäni on typerää arvostella huonoksi kielitaidoksi sitä, että puhuu aksentilla. Harvat vierasta kieltä puhuvat pystyvät puhumaan täysin samalla tavalla kun miten sitä kyseisessä maassa puhutaan. Jenkit ja kanadalaisetkin puhuvat englantia erilailla ja molemmissa maissa on suuria alueellisia eroja lausumisessa ja ääntämisessä. Ja esim. Quebecissa moni nuori oppii englannin vasta teini-iässä. Kuunnelkaapa Marc-Andre Fleuryn erittäin vahvaa ranskalaista englannin ääntämistä, ja hän on sentään kanadalainen.

Se että suomalainen puhuu "rallienglantia" verrattuna ruotsalaisen "täydelliseen lausumiseen" johtuu tottakai omasta äidinkielestä ja sen lausumisesta. Ruotsalaisille englannin lausuminen amerikkalaisittain on luontaisempaa kun kovia konsonantteja käyttävälle suomalaiselle.

Monet itäeurooppalaiset pelaajat kuten esim. Hasek ja Datsyuk puhuvat erittäin hankalan kuulosta englantia, vaikka varmasti sanavarasto heilläkin on täysin hallussa. Yleensäkin venäläisillä pelaajilla venäläinen aksentti paistaa todella räikeästi läpi, eikä sitä voi tietenkään verrata älykkyyteen kuten esim. Oveckinin tapauksessa kun hän neuvotteli itse ilman agenttia 13 vuoden ja 124 miljoonan dollarin jatkosopimuksen Capitalsiin vain 23-vuotiaana.

Kun näitä "hyvää englantia" puhuvia suomalaisia on tuotu esille, niin Sami Lepistö. Suomi-aksentti ei paista läpi mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin haluaisin oikeastaan kuulla, että mitä se sujuva englanti sitten on? Siis jos nuo ylläolevat esimerkit eivät ole. Myös esimerkit sujuvista puhujista kelpaa, siis suomalaisista ja vaikka nyt niistä sujuvista ruotsalaisista.

Voisi myös kuvitella, että jonkin metropolin taksikuski ei ole ehkä ihan oikea vertailukohta NHL-kiekkoilijalle. Toisessa vietetään päivät sekä tehdään suorittava työ englanninkielisessa porukassa ja joutuu puhumaan jopa julkisesti englantia. Toisessa voi suhailla lähes yhteiskunnan ulkopuolella duunitkin puhumatta muuta kuin rahasummia ja hengailla vaikka Chinatownissa lopun aikaa. Arvaa kumpi on kumpi.

Sujuvaa englantia puhuvat esim. Jarmo Kekäläinen, Tuukka Rask ja Nicklas Lidström.

Englanninkielisessä ympäristössä New Yorkin taksikuskitkin työtään tekevät ja kyllä sieltä monesti juttua tulee.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Sujuvaa englantia puhuvat esim. Jarmo Kekäläinen, Tuukka Rask ja Nicklas Lidström.
Kekäläinen on muuten oikeasti hyvä puhumaan englantia, välillä huvittaa kun Suomea puhuessaan Keklu vääntää esimerkiksi NHL:n enhooelläksi kun yleisempi taitaa olla änhooällä. Tainnut Jarmolla jäädä kasetti päälle.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mäkin haluaisin oikeastaan kuulla, että mitä se sujuva englanti sitten on? Siis jos nuo ylläolevat esimerkit eivät ole. Myös esimerkit sujuvista puhujista kelpaa, siis suomalaisista ja vaikka nyt niistä sujuvista ruotsalaisista.

Gabriel Landeskog haastattelee joukkuekavereitaan.

Landeskog sanoi rookie-kaudellaan harjoitelleensa englantia katsomalla Frendit useaan kertaan kokonaan.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sujuvaa englantia puhuvat esim. Jarmo Kekäläinen, Tuukka Rask ja Nicklas Lidström.
En ymmärrä miksi käytät edelleenkin väärin sanaa "sujuva". Keku ja Lidström puhuvat erinomaista englantia. Keku ottaisi varmaan loukkauksena sen jos sanoisit hänelle hänen puhuvan sujuvaa englantia. Se kun ei ole erityinen kehu. Ei tarvitse olla erinomainen puhuakseen sujuvaa englantia. Siihen riittää jo kohtalainen tai hyvä taso. Sujuvuus ei myöskään ota niinkään kantaa aksenttiin vaan siihen että pystyy sujuvasti käyttämään kieltä tarvittavissa asiayhteyksissä tullen samalla ymmärretyksi.

Kun kieltä käyttää jatkuvasti, tulee sen käytöstä sujuvaa vaikka kielitaito itsessään ei olisi mitenkään erinomainen. Tästä esimerkkinä vaikka Selänne. hänen ulosantinsa englanniksi ei ole erinomaista, mutta silti sujuvaa. Joku vähemmän kieltä käyttävä jatkislainen taas voi sujuvasti lukea sujuvasti englantia, mutta ei välttämättä kirjoita sitä sujuvasti (puhumattakaan puhumisesta).

Ei työpaikkailmoituksissakaan vaatimus "sujuva englanti" tarkoita että pitäisi puhua englantia kuten Keku. Taidon pitää olla sillä tasolla että pystyy sujuvasti kommunikoimaan kirjallisesti ja suullisesti. Pitää ymmärtää, tulla ymmärretyksi eikä kielitaidon taso saa haitata työtehtävien suorittamista.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Se on varma merkki keväästä, kun Staples Centerissä alkaa "yllättäen" "vahingossa" pelikello pysähtelemään Kingsin ollessa tappiolla.

Video tapahtuneesta.

Onneksi tällä kertaa Kings ei päässyt hyötymään "vahingosta".
 

Kuoriämpäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings
Se on varma merkki keväästä, kun Staples Centerissä alkaa "yllättäen" "vahingossa" pelikello pysähtelemään Kingsin ollessa tappiolla.

Video tapahtuneesta.

Onneksi tällä kertaa Kings ei päässyt hyötymään "vahingosta".

Mieleen tulee kieltämättä peli Columbusta vastaan parin kauden takaa, joka siis päättyi Kingsin viime sekuntien voittomaaliin.

Kuten videolla näkyy, kello pysähtyy aikaan 4,0 ja jatkaa tuon pysähdyksen jälkeen entistä nopeammin matkaansa kohti nollaa. Selitykseksi on tarjottu muiden muassa synkronointiongelmaa, jossa kello itsessään on ajassa, mutta aikaa näyttävä valotaulu on ennen "kellon pysähtymistä" kirinyt varsinaisen ajan edelle ja näin ollen valotaululla näkyvä kello lopettaa laskemisen ikään kuin odottaakseen varsinaista kelloa.

Ylläoleva on pelkkää faktoihin perustamatonta spekulointia, mutta luulisin liigan ottaneen jo asian pöydälle toistuvien vilppien takia, jos niikseen on ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös