Ihan samaa NHL-markkinoinnin "muovia" ovat molemmat :D
Ensimmäinen "klassikko" oli kai vuonna 2008, että onpa siinä perinnettä kerrakseen.
Nooh, NHL:n ensimmäinen ulkoilmapeli Edmontonissa vuonna 2003 kulki nimellä Heritage Classic. P-Amerikassa on tajuttu että tapahtuma voi olla klassikko jo ekalla kerralla.
Nuo kaikki kolme, eli Heritage Classic, Winter Classic ja Stadium Series on eri tuotteita vaikka kaikissa pelataan jääkiekkoa ulkojäällä. Heritaget pelataan Kanadassa pääasiassa kanadalaisilla joukkueilla (2022 Hamiltonissa pelasivat Buffalo ja Toronto). Heritage Classicia ei pelata läheskään joka kausi, vaan niitä on ollut vain seitsemän kaikenkaikkiaan.
Winter Classic on sitten amerikkalaisten jääkiekkofanien uudenvuodenpäivän juhla. Toronto (2015) ja Montreal (2016) ovat ainoat kanukkijoukkueet jotka ovat pelanneet Winter Classicissa. Omasta mielestäni hienoin näistä tapahtumista ja omassa kaveripiirissä on tähän tapahtumaan ehtinyt muodostumaan perinteitä.
Stadium Seriestä on järjestetty 2014 lähtien, jolloin tammi-helmikuussa pelattiin peräti neljä eri ulkoilmaottelua. Nämä ovat sitten niitä NHL:n raakoja rahantekokoneita, joissa ideat tuntuvat usein loppuvan kesken jo ennen tapahtumaa ja peliasut ovat monesti varsin erikoisia. Ei lainkaan retroja Winter Classicin tyyliin, vaan jotain uutta ja erilaista mitä saadaan taas myytyä faneille.
Mutta fanit ja pelaavat tuntuvat näistä ulkona pelattavista otteluista pitävän ja stadikat ovat aina ääriään myöten täynnä. Eilen Seattlessa 47,313 katsojaa baseball-stadionilla ja helmikuun 17-18. Giantsin ja Jetsin kotistadion vetää newyorkilaiset lehteireille katsomaan paikalliseurojen ja Phillyn otteita. MetLife stadionin kapasiteetti NFL-ottelussa on 82,500.