Mainos

Yleisesti NHL:stä

  • 4 161 900
  • 14 682

ipaz

Jäsen
Toivottavasti Zadorovin suku ei kohta putoile parvekkeelta.
Tuossa haastattelussa sanoo, että on perheensä ainoa lapsi ja että välit vanhempiin ovat olleet jo vuosikausia jotakuinkin jäissä. Äitinsä oli vielä mukana Kanadassa, kun NZ pelasi junnukiekkoa London Knightissa, mutta sen jälkeen suhde vanhempiin on heikentynyt vuosi vuodelta erilaisten elämiseen liittyvien näkemysten vuoksi. Viimeisen oljen katkaisi suhde nykyiseen vaimoon, jota Zadorovin äiti ei voi sietää.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Ja toki tämän lisäksi äiti oli varoitellut puhumasta suuta puhtaaksi haastattelussa, minkä Zadorov kuitenkin teki. Vanhemmat ovat tavallista venäläistä lammaskansaa, joka uskoo virallista narratiivia sodasta.

Zadorov sen itsekin totesi ettei paluuta Venäjälle ole ennen kuin nykyinen hallinto on täysin vaihtunut, ja on sujut sen kanssa. Amerikkalaistunut mies kyseessä.
 
ipaz

Jäsen
NHL.comin scores on muuttunut sitten viime kaudesta. Onko joku vielä löytänyt sieltä ottelukohtaisen kokoonpanon tilastoineen ja peliaikoineen? Vai onkohan tämä vielä joku kokeiluversio harjoituskaudella.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP

Samaa mietin, kai flashscoresta näkee nää? Kaipa se on sit siirryttävä monen vuoden välttelyn jälkeen kattoon sieltä tulokset jos NHL tekee Liigat ja päivittää sivunsa käyttökelvottomiksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taas on joku päättänyt parantaa nettisivuja ja kaikki mennyt ns. vituiksi. Noh juuri kun tottuu siihen että ne ovat tietyllä tapaa rikki, niin keksivät uuden tavan rikkoa systeemin.
 
Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Mitä mieltä tästä ESPN:n power rankings: stä neljälle seuraavalle kaudelle (alkava ja kolme seuraavaa)? Myönnetään, että näiden tekeminen on tietenkin todella vaikeaa, ja suurin tarkoitus näissä on saada ihmiset vain reagoimaan, mutta silti monet varsinkin top 10:ssä olevat joukkueet epäilyttävät itseäni vahvasti.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Oliko tämä nyt kovinkin uusi juttu, että yksi joukkue jakaa joukkueensa kahtia ja pelaa kaksi harjoitusottelua liki päällekkäin. Tulipa tuollainen huomattua Hurricanesin osalta, toisen Floridan kimpussa ja toiset Lightningin. Joku mielikuva ettei nyt eka kerta..
 
Joka syksy osa joukkueista tekee näin, että useampi pelaaja saa näytön paikan. Leireillä kun on helposti se 60-80 pelaajaa per joukkue.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kaksi saman joukkueen jengiä on tosiaan pelannut samana päivänä jo monena vuonna, mutta aiemmin en muista nähneeni kolmea jengiä tulessa samana päivänä. Tämähän siis tapahtui viikonloppuna Arizonan toimesta, kun pari jengiä pelas St.Louisia vastaan ja yks jengi Australiassa Los Angelesia vastaan.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal

Pysäyttävä uutinen tämä. Noin nuori mies ja mitä ilmeisimmin viimeisiä hetkiä tässä maailmassa. Hiljaiseksi vetää.
Luin hänen Xwitteristään, että jatkoaikaa on mennyt jo useamman vuoden ajan diagnoosin jälkeen. Ilmeisen paljon on mies pystynyt nauttimaan elämästään ja perheestään ja rakkaasta jääkiekosta eri muodoissa tämän diagnoosin jälkeen, minkä mukaan hänelle taidettiin antaa elinaikaa 2020 saakka. Kova on kohtalo siltä näillä kaikilla ALS-potilailla.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Tuolta Vegasin ketjusta:

4 Mason Geertsen: Rauhallinen peruspakki. Ehkä voi käyttää jossain AHL:ssa tai ECHL:ssä, ei sen enempää.
Mielenkiintoinen tapaus muuten tämä Geertsen. On numero 4, joten vahvasti viittaisi puolustajaan, mutta Vegasin training campilla hän harjoitteli siis sekä puolustajana että hyökkääjänä. Tänään hän on kai pelaamassa hyökkääjänä preseason-matsissa. Eliteprospects ja Wikipedia -sivut listaavat hänet sekä vasempana laitahyökkääjänä että puolustajana. Ei ihme, että menin pää pyörällä kysymään asiasta Bob Lowesilta, mutta hänen vastauksensa Béliveau-vertauksineen ei paljon auttanut ymmärtämään asiaa...

Ei taida siis kovin paljon olla tällaisia lähes NHL-tason pelaajia, jotka listataan useamman kuin yhden paikan höyliksi? Joku Big Buff nyt tulee mieleen NHL:stä, kun hänestä tehtiin hyökkääjä puolustajana oltuaan. Jean Béliveau taas tosiaan pelasi numerolla 4 ja oli hyökkääjä, mutta ei kai koskaan pelannut pakkina, ainakaan änärissä. Taylor Hall ja Vincent Lecavalier ovat pelanneet 4:lla ja olivat hyökkääjiä, mutta eivät ole pelanneet kai ainakaan NHL:ssä puolustajina.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Ei taida siis kovin paljon olla tällaisia lähes NHL-tason pelaajia, jotka listataan useamman kuin yhden paikan höyliksi?
Ainakin Coloradon MacDermid on pelannut milloin pakkina ja milloin taas hyökkääjänä ulkomuistista aika 50/50 tähän mennessä, mutta nyt ilmeisesti jäämässä laitahyökkääjän tontille. Suomalaisista ainakin se keskimmäinen ja menestynein Kapanen pelasi muistaakseni joitakin ihan kokonaisia pelejä puolustajana.
Vielä pikku faktana että puolustaja Mark Pysykhän teki aikoinaan hattutempun Panthersissa hyökkääjänä pahassa loukkaantumissumassa.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Myös Brendan Smith on pelannut pakkina ja hyökkääjänä, viimeksi viime kaudella. Pelaa toki pakkina 90-95 prosenttia matseistaan, ainakin Devilsissö.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Brent Burns lienee Byfuglienin ohella kovatasoisin NHL-pelaaja, joka on pelannut 2000-luvulla liigaa sekä pakkina että hyökkääjänä. Varattiin laiturina, Lemaire teki miehestä pakin. Sitten vielä Sharksissa pari kautta laidassa, ennen kuin löytyi puolustajana Norris-taso verrattain myöhäisellä 30-vuoden iällä.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Sami Kapanen ja Petteri Nummelin. Toki Kapanen taisi tuurailla loukkaantumisia, mutta Nummelinia kokeiltiin muistaakseni tosissaan hyökkääjänä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mielenkiintoinen tapaus muuten tämä Geertsen. On numero 4, joten vahvasti viittaisi puolustajaan, mutta Vegasin training campilla hän harjoitteli siis sekä puolustajana että hyökkääjänä. Tänään hän on kai pelaamassa hyökkääjänä preseason-matsissa. Eliteprospects ja Wikipedia -sivut listaavat hänet sekä vasempana laitahyökkääjänä että puolustajana. Ei ihme, että menin pää pyörällä kysymään asiasta Bob Lowesilta, mutta hänen vastauksensa Béliveau-vertauksineen ei paljon auttanut ymmärtämään asiaa...
Geertsen on aika puhdas gooni ja MacDermid tosiaan toinen vähän vastaava pelaaja jota sitten kierrätetään laiturin tai puolustajan paikalla tarpeen mukaan. Muita ei gooneja on sitten ollut esimerkiksi Mark Pysyk ja Jordan Oesterle jotka ovat molempia paikkoja pelanneet. Historiassa noita on ollut hieman enemmänkin. Red Kelly siirtyi puolustajasta keskushyökkääjäksi ja hän oli kuitenkin yksi 1950-luvun parhaista puolustajista ollen 1st tai 2nd Team All-Star joukkueessa 8. vuonna peräkkäin ja Norris äänestyksen top-3 sijoilla 4 kertaa ja pelasi muuten numerolla 4. Sergei Fedorov pelasi myös 90-luvulla jonkin verran puolustajana ja Scotty Bowman sanoi että Fedorov voittaisi Norriksen jos siirtyisi kokoaikaisesti puolustajaksi.
 
Sami Kapanen ja Petteri Nummelin. Toki Kapanen taisi tuurailla loukkaantumisia, mutta Nummelinia kokeiltiin muistaakseni tosissaan hyökkääjänä.

Kapanen tosiaan laitettiin puolustajaksi kun puolustajia ei ollut tarpeeksi. Nummelin taas menee tuohon kategoriaan, jossa nelosketjun laitaan heitetään se kiekollisesti pätevä puolustaja, joka ei mahdu pelaavaan kuusikkoon. Näitä nähdään melkein joka kausi eikä heitä varsinaisesti hyökkääjiksi olla ajamassa.

Nykyisin on sitten yleistynyt se, että pelataan vajailla rostereilla osin palkkakattosyistä ja pelataan esim 11 hyökkääjällä ja 7 pakilla, mutta nykyisin silti nuo pakit pelaavat puolustajina ja kierrätetään. Tampa ja Toronto ovat ainakin tuota käyttäneet ja muistaakseni myös Vegas.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ei taida siis kovin paljon olla tällaisia lähes NHL-tason pelaajia, jotka listataan useamman kuin yhden paikan höyliksi?
Ei nyt lopulta ihan niin harvinaisiakaan ole. Geertsenin lisäksi tulee mieleen ainakin Dustin Byfuglien, Brent Burns, Luke Witkowski, Kurtis MacDermid, Mark Howe, Mark Streit ja Sami Kapanen. Ja taisipa Phil Housleykin pelata hyökkääjänä lyhyitä jaksoja. Ja Fedorov pakkina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös