Tuosta nyt voi olla vaikka molempaa mieltä. Paavo Väyrynen olisi molempaa mielidettä vastaan. :)
Itse katsoisin kuitenkin siihen tähtipelaajien suhteelliseen hintaan ja edellisillä SC-voittajilla ne ovat olleet noin 10% capista. Se kuka maksaa tähdilleen selvästi enemmän mitä 10% capista, ei saa kilpailuetua. Saa ehkä vain yhden hyvän ketjun rakennettua yhden yksilön ympärille ja häviää syvyydessä muualla.
Chicagossa Toewsin ja Kanen 6.3M sopparit ja Keithin 5.5M soppari johti kolmeen Stanley Cupiin, capin ollessa keskimäärin 65.44M tuona aikana. Tai ensimmäinenhän niistä tuli jo kun jannut oli ELC:llä ja Toewsin bonusvaikutus iski Cupin jälkeiselle kaudelle. Mutta yksikään lappu ei olut 10% capista. Lisäksi sitten kilpailuetuja näiden lisäksi löytyi jatkuvasti muualta, esim ELC-Panarin.
Kuitenkin, pointti on se, että kolme tärkeintä pelaajaa olivat kaikki karvan verran alle 10% capista olevilla lappusilla. Sen jälkeen kun herrat saivat nämä 10.8M laput, jotka ovat olleet viimeisen kolmen kauden capista lähes 15%, niin joukkueessa ei ole syvyys riittänyt mihinkään. Lisäpainetta on tullut vielä joistain Seabrookin lapuista, missä mentiin metsään.
Los Angelsissa CUpit tuli 64.3M capilla kahtena vuotena, Kopitarin lapun ollessa 6.8M ja Doughtyn 7.0M. Carter oli edelleen ryöstölappu 5.2M. Nämä kolme olivat caphiteiltään voittovuosina keskimäärin 6.33M, eli karvan verran alle 10% silloisesta capista.
Detroitilla 2008 kannussa Datsyuk, Zetterberg ja Lidström maksoivat keskimäärin 5.6M, mikä oli capiin nähden 11%. Kun joukkue liitti 2009 kaudelle 7 miljoonan Hossan, niin tähtipelaajien suhtellinen keskiarvo laski, koska cap nousi suhteellisesti vielä enemmän. Näiden neljän keskiarvo 56.3M capiin nähden oli 10,5%.
Penssin kilpailuetu oli oikeastaan siinä, että kaikkialla muualla aika ja cap söi muiden kilpailuedut ja Crosbyssä on sitä vanhan häntäsopparin etua reilut pari miljoonaa vs. nykyiset 8v maksimit. Tähtipelaajat menivät hieman tuosta 10% yli, mutta muualta onnistuttiin saamaan komppaavat edut tilalle.
***
Tuota 10% sääntöä pidän ainakin itse helppona muistisääntönä, missä hyvän tähtipelaajan lapun edullisuuden ja ylimaksun raja menee ja siten olen Artturenosin linjalla. Tällä hetkellä se siis olisi 7.5M ja tulevaisuudessaa jos/kun cap nousee, niin sitä mukaan tietysti nämä luvut muuttuu. 8.0M yhtä helppo muistisääntö. Leon Draisaitl on hyvän keskustelunkohde tähän, etenkin kun Edmontonissa on vielä se toinen kova sopimus.
10% sääntöön nähden 12.5M McDavidille on överi ja 10.0M Eichelille on överi. Eichelin lappu olisi siedettävä, jos cap olisi 100 miljoonaa, mutta sitä se ei tule seuraavaan 8 vuoteen olemaan. En usko että kumpikaan tulee olemaan lappunsa arvoinen niiden aikana, vaan pahasti ylipalkattu. Etenkään Eichel. Ja sitten 2nd lappujen loputtua paine on vielä isompaan korotukseen.
McDavidin lappu on ensi kauden spekuloidusta 80M capista 15,6%. Capin noustua tuo osuus laskee ja SC-ikkuna aukeaa, mutta taitaa käydä niin, että osuuden laskiessa Connor ruokkii ketjukaverinsa jatkuvasti liian rahakkaisiin jatkolappuihin ja Oilers ei millään pysty pitämään sakkiansa koossa. Ikkunat sulkeutuukin ennen aikojaan, McDavid jää yksin, oman erinomaisuutensa takia. Eikä se Oilersin syvyysdraftaaminenkaan ole vakuuttanut, josta ne kilpailuedut saataisiin.
Vegasin esimerkki on erinomaisen hieno siitä, kun näitä suhteellisia etuja on aivan älytön määrä. Mutta eihän tuokaan ikuisesti kestä, kun lyhyissä lapuissa on valtava palkankorotuspaine ja markkinaverrokit pakottavat laput tiettyyn hintaan. Sitten kun jatkolaput kun tuovat tyytyväisyyden, niin joukkueen taso tulee putoamaan. Hyvä GM on sitten sellainen, joka näitä tuulimyllyjä vastaan jaksaan pisimpään taistella ja pitää jengin kilpailukykyisenä.
Stan Bowmankaan ei enää näytä yli-ihmiseltä, kun vääjäämätön korotuspaine tapahtui.