Yleisömäärät kaudella 2015–2016

  • 279 419
  • 1 482

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Saas nähdä paljon porukkaa on tänään, kun vastaan tulee kivikova HPK.

Noh, tämä samainen HPK latoi eilen 6 vierasmaalia paikassa, jossa Jokeritkin tottui ottamaan lukua aina (lasken jo sekunteja kun joku tulee tuomaan tilastoja tänne: "kyllä me 2012 voitettiin Jyväskylässä Jakke Ruudun rankkarimaalilla").

Eiköhän tänään mennä taas siihen tuttuun 6000-7000 katsojan väliin, vaikka aurinko houkuttelevasti paistaakin :)
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllä sen voi ääneen sanoa, että oli pettymys, kun huippunimekäs TPS veti alle 6000 katsojaa. TPS tosin siis ollut HMV-jengi pari kautta, mutta eikö ihmiset oikeasti seuraa tämän enempää, vai eikö silti kiinnosta? Sitten on vielä se TPS- lisä myös;) Mutta uskon kyllä itsekin, että katsojamäärät nousevat taas kauden edetessä ,kuten aina ennenkin, eli mitään paniikkinappulaa en painaisi. Ja turha verrata eri sarjojen yleisömääriä, mutta sikäli esimerkiksi Hifkillä ei ole häpeämistä, että viime kaudella olisi ollut muistaakseni TOP10:ssä myös KHL:n yleisökeskiarvoissa.
 
Ralph

Jäsen
Osaistko joku Jokeri-fani kertoa, miksi nämä Liigan yleisömäärät kiinnostavat niin paljon? Vaikuttaa siltä, ettei Jokereiden otteet KHL:ssä kiinnosta, kun mielummin kytätään YLE:n tekstitv:stä Liigan ottelumääriä ja vertaillaan muihin kausiin, kuin seurataan Jokereiden omia pelejä. Lisäksi pitää jotain CHL-otteluiden yleisömääristä jauhaa Liiga-osioon, vaikka se liittyy tänne yhtä paljon kuin NHL-otteluiden yleisömäärät.

Noh, tämä samainen HPK latoi eilen 6 vierasmaalia paikassa, jossa Jokeritkin tottui ottamaan lukua aina.
Itse asiassa samainen HPK aikoinaan pudotti Jokerit KHL:ään.
 
faro

Jäsen
Osaistko joku Jokeri-fani kertoa, miksi nämä Liigan yleisömäärät kiinnostavat niin paljon?
Miksi ei kiinnostaisi? Jokerit pelasi kuitenkin aika kauan Liigassa, joten aika monelle varmaan syntynyt jonkilainen tunneside Liigaa kohtaan.

Vaikuttaa siltä, ettei Jokereiden otteet KHL:ssä kiinnosta, kun mielummin kytätään YLE:n tekstitv:stä Liigan ottelumääriä ja vertaillaan muihin kausiin, kuin seurataan Jokereiden omia pelejä.
Jep jep, ja silti Jaffalassa ottelusta toiseen lähes kolme kertaa enemmän porukkaa kuin kivikovan HPK:n hornankattilassa. Paljonkohan Hartwallilla olisikaan yleisöä, jos Jokerit oikeasti kiinnostaisi joitakin...

Ja en kyllä muista ainuttakaan Jokerifania, joka noita vertailuja olisi tehnyt.
Lisäksi pitää jotain CHL-otteluiden yleisömääristä jauhaa Liiga-osioon, vaikka se liittyy tänne yhtä paljon kuin NHL-otteluiden yleisömäärät.
Kuka Jokerifani täällä on jauhanut CHL:n yleisömääristä?
 
Ralph

Jäsen
Miksi ei kiinnostaisi? Jokerit pelasi kuitenkin aika kauan Liigassa, joten aika monelle varmaan syntynyt jonkilainen tunneside Liigaa kohtaan.
Tunneside Liigaa kohtaan vai tunneside Liigan yleisömääriä kohtaan? Kysyin, miksi yleisömäärät kiinnostaa ja se johtuu siis tunnesiteistä Liigaan?

Sinä siis iltaisin tunteilet Liigaa kohtaan, niin miksi purkaat tunteesi aina yleisömääriä koskevaan keskusteluun? Eikö Liigassa ole kuin katsojia, eikö siellä ole pelejä tai pelaajia, joista voi keskustella? Se on kiva, että Jokeri-faneja kiinnostaa yhä Liiga, mutta ihmettelen että siellä vain yleisömäärät. Ja nekin juuri silloin, kun ne on heikot. Jos Liigassa on hyvät yleisömäärät, silloin ei ketään kiinnosta.

Jep jep, ja silti Jaffalassa ottelusta toiseen lähes kolme kertaa enemmän porukkaa kuin kivikovan HPK:n hornankattilassa.
Miten tämä liittyy yhtään mihinkään tai edes johonkin? Ja hyvä juttu, ettei HPK:n hallissa ole kymmentä tuhatta katsojaa, siinä saattaisi heikommille iskeä ahtaanpaikankammo. Mutta en ymmärrä, miten Jokereiden ja HPK:n yleisömäärän vertaaminen liittyy siihen, että Jokeri-fanit etsivät aina Liiga-kierroksen heikoimmat yleisömäärät?

Colorado Avalanchen kotipeleissä on keskimäärin noin kaksi kertaa enemmän katsojia kuin Jokereiden kotipeleissä. En tiedä mihin tämäkään liittyy, mutta ilmeisesti johonkin kun sinäkin vertailen kahden täysin eri tilanteessa olevan joukkueen yleisömääriä.

Onko vieläkin pahat muistot siitä, kun HPK pudotti Jokerit KHL:ään, kun pitää hokea jotain kivikovatermiä aina HPK:n yhteyksissä? Kertoo jotain, että Jokerit Liigasta pudottanut HPK kyntää Liigassa, mutta Jokerit pärjää uudessa liigassaan.

Ja en kyllä muista ainuttakaan Jokerifania, joka noita vertailuja olisi tehnyt.

Kuka Jokerifani täällä on jauhanut CHL:n yleisömääristä?
No en tiedä onko tuo erku Jokeri-fani vai KHL-fani, mutta kyseinen nimimerkki.
 
Anzi

Jäsen
Jep jep, ja silti Jaffalassa ottelusta toiseen lähes kolme kertaa enemmän porukkaa kuin kivikovan HPK:n hornankattilassa. Paljonkohan Hartwallilla olisikaan yleisöä, jos Jokerit oikeasti kiinnostaisi joitakin...

Jos joku Liiga-joukkue haluaisi tehdä noin 10-13 miljoonan euron turskaa per vuosi, niin kyllä silläkin katsojia riittäisi. Mutta Liiga-joukkueet ovat silti vähän terveemmällä pohjalla. Ja tosiaan löytyy paljon joukkueita ja seuroja joilla on paljon enemmän katsojia kuin esim. Narreilla, eivätkä tee järkyttäviä tappiota. Se on ihan ok, että hallissa on katsojia, mutta sen järjen mukaan myös talouden pitäisi olla positiivispainotteinen.
 
faro

Jäsen
Sinä siis iltaisin tunteilet Liigaa kohtaan, niin miksi purkaat tunteesi aina yleisömääriä koskevaan keskusteluun? Eikö Liigassa ole kuin katsojia, eikö siellä ole pelejä tai pelaajia, joista voi keskustella? Se on kiva, että Jokeri-faneja kiinnostaa yhä Liiga, mutta ihmettelen että siellä vain yleisömäärät.
Miten helvetissä se sinulle edes kuuluu, mistä kukakin on kiinnostunut? Se nyt vaan menee tässä maailmassa niin, että ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Toiset kiinnostuvat yleisömääristä, jotkut jopa perunakerhosta.

Itseäni kiinnostaa jääkiekossa hyvin paljon yleisömäärät (oli kyse sitten NHL:stä, KHL:stä, NLA:sta, SHL:stä tai Liigasta), vaikka ne toisaalta ovatkin vain sivuseikka.

Miten tämä liittyy yhtään mihinkään tai edes johonkin?
Siten, että aloit sönköttää jostain kiinnostuksesta. Eikös nuo yleisömäärät osoita, että Jokerit kiinnostaa?
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Miten helvetissä se sinulle edes kuuluu, mistä kukakin on kiinnostunut?
Älä nyt päälle käy, ei tarvitse alkaa kiroamaan, vaikka joku päähän ottaakin. Kysyin, että miksi ne yleisömäärät kiinnostavat ja en ole saanut vieläkään vastausta. Aluksi selitit, kuinka sinulla on tuntemuksia Liigaa kohtaan, mutta tyhmänä ihmisenä en tajua miten sydämesi tuntemukset liittyvät yleisömääristä kiinnostumiseen.

Nyt kerroit, että sinua kiinnostaa kaikkien liigojen yleisömäärät. Kiva juttu, mutta ei sekään kerro miksi ne kiinnostavat.

Siten, että aloit sönköttää jostain kiinnostuksesta. Eikös nuo yleisömäärät osoita, että Jokerit kiinnostaa?
Joo, kyllä, Jokerit kiinnostavat aika monia ihmisiä. Mutta muutamia Jokeri-faneja ei tunnu kiinnostavan, sillä kun samaan aikaan pelataan Jokereiden ottelu ja Liiga-kierros, illan pääteemana on se Liigan yleisömääristä jauhaminen.
 
Sen sijaan en kyllä tajua, miksi helvetissä joidenkin venäläisten jämäporukoiden yleisömäärät pitäisi kiinnostaa jokerifaneja sen enempää.

Itseäni kiinnostaa jääkiekossa hyvin paljon yleisömäärät (oli kyse sitten NHL:stä, KHL:stä, NLA:sta, SHL:stä tai Liigasta), vaikka ne toisaalta ovatkin vain sivuseikka.

Sä oot pelkkä huono vitsi. Keskustelutaitoa sulla ei ole laisinkaan, ja mielipiteetkin lauot ihan mielettömällä kaksoisstandardilla.
 
faro

Jäsen
Sä oot pelkkä huono vitsi. Keskustelutaitoa sulla ei ole laisinkaan, ja mielipiteetkin lauot ihan mielettömällä kaksoisstandardilla.
Muuten hyvä yritys sinulta, mutta puhuin yleisesti Jokerifaneista. Hyökkäyksesi ei nyt oikein osunut kohteeseen.

Kuten voinette huomata, kävin eilenkin KHL:n puolella kertomassa illan yleisömääristä. Miksikö? Koska ne kiinnostavat minua.
 
Johan teitä kaksoisstandardilla pelaavia narreja on tässä ketjussa kaksi, joten kyllä me voidaan silloin puhua jokerifaneista. Mitä tulee tuohon KHL:n yleisömäärien kommentointiin, se vaan alleviivaa sitä kaksoisstandardia. Sut on jo huomattu, etkä sä naurata ketään, joten ole hyvä ja jatka matkaasi.
 
faro

Jäsen
Älä nyt päälle käy, ei tarvitse alkaa kiroamaan, vaikka joku päähän ottaakin. Kysyin, että miksi ne yleisömäärät kiinnostavat ja en ole saanut vieläkään vastausta.
Miksihän ihmiset yleensä ylipäänsä kiinnostuvat jostain? Voisikohan vastauksena olla niinkin yksinkertainen sana kuin mielenkiinto. Ja varmasti monelle jo mainitsemani tunneside.
Mutta muutamia Jokeri-faneja ei tunnu kiinnostavan, sillä kun samaan aikaan pelataan Jokereiden ottelu ja Liiga-kierros, illan pääteemana on se Liigan yleisömääristä jauhaminen.
Luetteletko nyt kiltisti nämä Jokerifanit?
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Itse en olisi vielä huolissaan yleisömääristä. Ainakin etelässä syksy on ollut todella hieno ja lämmin tähän mennessä ja varmasti näkyy yleisömäärissä. Jos samat luvut ovat vielä parin kk päästä, huolestun itsekkin. Mutta siihen asti aion olla hiljaa asiasta ja käydä katsomassa itse mahdollisen monta peliä.

Faro, ole hyvä ja lopeta. Olet puhunu itsesi pussiin ja selittelyt aika ontuvia ja turhia.
 
faro

Jäsen
Johan teitä kaksoisstandardilla pelaavia narreja on tässä ketjussa kaksi, joten kyllä me voidaan silloin puhua jokerifaneista. Mitä tulee tuohon KHL:n yleisömäärien kommentointiin, se vaan alleviivaa sitä kaksoisstandardia.
Mistä ihmeen kaksoistandardista sä oikein höpiset? Siitäkö, kun käyn KHL-ketjuun ilmoittamassa, että tänään oli hyvät yleisömäärät? Vai siitäkö, että olen sitä mieltä, että tavan Jokerifanien ei pidä olla kiinnostuneita Vitjaz Podolskin umpisurkeista yleisömääristä?

En ymmärrä.
 
Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Kuten voinette huomata, kävin eilenkin KHL:n puolella kertomassa illan yleisömääristä. Miksikö? Koska ne kiinnostavat minua.
Vähemmän yllättäen kävit kertomassa kuinka hyviä ja suuria yleisömääriä eilen oli kohelossa. En kuitenkaan nähnyt sinulta päivittelyä siitä kuinka säälittävän paskoja yleisömääriä esim. Vitjazilla, TsSkalla ja Dynamo Moskovalla oli/on. Liigan puolelle tulet kummasti sillon avautumaan kun yleisöä ei ole paljon katsomossa mutta et kuitenkaa tule puhumaan ja antamaan kehuja niistä silloin kun jossain paikkakunnalla on lähes soldout/soldout. Eli värilasittomuus, missä pelaa?
 
Mistä ihmeen kaksoistandardista sä oikein höpiset? Siitäkö, kun käyn KHL-ketjuun ilmoittamassa, että tänään oli hyvät yleisömäärät? Vai siitäkö, että olen sitä mieltä, että tavan Jokerifanien ei pidä olla kiinnostuneita Vitjaz Podolskin umpisurkeista yleisömääristä?

En ymmärrä.

Siitä kaksoisstandardista, millä poimit toisesta sarjasta positiivisen ja toisesta yrität löytää negatiivista. Tarkastelusi ei ole kaikille yhdenmukaista, minkä johdosta sinä käytät tarkastelussasi kaksoisstandardia. Se, että sinä et ymmärrä, ei yllätä minua laisinkaan.
 
faro

Jäsen
Vähemmän yllättäen kävit kertomassa kuinka hyviä ja suuria yleisömääriä eilen oli kohelossa. En kuitenkaan nähnyt sinulta päivittelyä siitä kuinka säälittävän paskoja yleisömääriä esim. Vitjazilla, TsSkalla ja Dynamo Moskovalla oli/on.
Cobol hoiti ne huonot yleisömäärät puolestani, vaikka tuskin olisin niitä käynyt muutenkaan sinne ilmoittamassa samoin kuin en hyviäkään yleisömääriä. Eilen toin vain esille, koska huonon vastapainoksi on hedelmällistä tuoda esille myös jotain hyvää.
Liigan puolelle tulet kummasti sillon avautumaan kun yleisöä ei ole paljon katsomossa mutta et kuitenkaa tule puhumaan ja antamaan kehuja niistä silloin kun jossain paikkakunnalla on lähes soldout/soldout.
No aika harvoin minä ylipäänsä olen kommentoinut Liigan yleisömääriä. Ehkä kerran-pari tällä kaudella (?) En koe tarvetta ilmoittaa niitä tänne, koska kaikki täällä ne kyllä jo tietävät.
 
faro

Jäsen
Siitä kaksoisstandardista, millä poimit toisesta sarjasta positiivisen ja toisesta yrität löytää negatiivista. Tarkastelusi ei ole kaikille yhdenmukaista, minkä johdosta sinä käytät tarkastelussasi kaksoisstandardia. Se, että sinä et ymmärrä, ei yllätä minua laisinkaan.
En ymmärräkään, koska puhut omiasi.

Sinällään tämä syytös on huvittava, sillä olen monta kertaa naureskellut joidenkin KHL-joukkueiden yleisömäärille mm. sille, että joku Yugran kaltainen seura pysyy pystyssä 2000 katsojakeskiarvoilla. Mitä tuohon tulee, että yritän etsiä Liigasta negatiivista, niin ei noissa yleisömäärissä kyllä mitään positiivistakaan ole paria paikkakuntaa lukuun ottamatta. Vai onko mielestäsi?

Tänäänkin pelataan KHL:ssä otteluita. Voin sitten nostaa illalla heikot yleisömäärät esille, jos se lämmittää mieltäsi?
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Osaistko joku Jokeri-fani kertoa, miksi nämä Liigan yleisömäärät kiinnostavat niin paljon? Vaikuttaa siltä, ettei Jokereiden otteet KHL:ssä kiinnosta, kun mielummin kytätään YLE:n tekstitv:stä Liigan ottelumääriä ja vertaillaan muihin kausiin, kuin seurataan Jokereiden omia pelejä. Lisäksi pitää jotain CHL-otteluiden yleisömääristä jauhaa Liiga-osioon, vaikka se liittyy tänne yhtä paljon kuin NHL-otteluiden yleisömäärät.
Jaa-a, varmaan sen takia kun kyse kuitenkin on maan ykkösliigasta ja SaiPa pelaa siellä.Tekstitv:tä en kyllä ole käyttänyt aikoihin. CHL-peleistä en ole muistaakseni maininnut sanallakaan.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep jep, ja silti Jaffalassa ottelusta toiseen lähes kolme kertaa enemmän porukkaa kuin kivikovan HPK:n hornankattilassa.
Ja Helsingissä noin yhdeksän kertaa enemmän asukkaita kuin Hämeenlinnassa. Jos siis haluat vertailla miten jengi vetää katsojia suhteessa asukasmäärään, niin ole hyvä vain. Ja turha vedota Helsingin suurempaan tarjontaa, sillä Hämptonissa on vain yksi Liiga-joukkue, samoin kuin Helsingissä vain yksi KHL-jengi.

En tosin kiellä sitä, etteikö Liigan yleisömäärät olisi omasta mielestänikin huolestuttavassa laskussa, mutta tuolla esimerkilläsi on vähän heikko vertailla sarjojen kiinnostavuutta. HIFK:n ja Jokereiden välillä tuon vertauksen vielä ymmärtäisi, kun puhutaan saman väestön kiinnostuksen suuntautumisesta, mutta moninkertaisesti pienemmän Hämeenlinnan joukkueeseen vertailu ontuu kyllä pahasti.

Liigan laskeviin yleisömääriin taas on selkeä selitys, sillä käytännössä kaikki muutokset ja uudistukset 90-luvun jälkeen ovat vieneet sarjaa huonompaan suuntaan.
 
Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jep jep, ja silti Jaffalassa ottelusta toiseen lähes kolme kertaa enemmän porukkaa kuin kivikovan HPK:n hornankattilassa. Paljonkohan Hartwallilla olisikaan yleisöä, jos Jokerit oikeasti kiinnostaisi joitakin...
Venäläisiä halli täynnä niin helppo hymyillä....monta vuotta putkeen ne Jokerit on nyt voittoa tehnytkään rahassa?! Anteeksi, niinhän se meni, että Jokerit tekee voittoa, mutta halli tuottaa tappioa.... Plaaaaa
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös nuo yleisömäärät osoita, että Jokerit kiinnostaa?

Kyllä osoittaa. Jokerit on mun mielestä kuitenkin huonoimpia vertailukohtia mitä Suomesta tähän ketjuun voi yhdistää. Heidän ei tarvitse välittää tuloksesta hevon helvettiä. Jos IFK:lla olisi mahdollisuus paukauttaa semmonen yli kymppimillin tappio kaudessa niin varmasti olisi Nordis täynnä joka matsissa. Jaetaan vaikka jokaiselle joka halliin tulee ovella 20€ puhtaan käteen. Siitäkään ei tule tappiota kun semmonen vajaa 5 miljoonaa euroa runkosarjan osalta. IFK:llahan ne yleisömäärät vasta laskussa onkin. Eihän tästä ole kuin muutamia vuosia kun meidän ka. oli yli hallin kapasiteetin. Eli kyllä tässä jotain pitäisi tehdä.
Huono ja kärjistetty esimerkki, mutta osoittaa kuinka erilaiset lähtökohdat joukkueilla on.

Täällä monesti rinnastetaan varmaan noita muutamia nimimerkkejä jokerifaneihin väärästä syystä. Osa on esim. ainoastaan venäjäfaneja tai khlfaneja. Jotkut ovat mestisfaneja. Kaikilla on tuo sama agenda ja sekaannus varmaan johtuu siitä, varsinkin jos ja kun suosikkijoukkueen kohdalla ei ole joukkuetta.
 
faro

Jäsen
Kyllä osoittaa. Jokerit on mun mielestä kuitenkin huonoimpia vertailukohtia mitä Suomesta tähän ketjuun voi yhdistää. Heidän ei tarvitse välittää tuloksesta hevon helvettiä. Jos IFK:lla olisi mahdollisuus paukauttaa semmonen yli kymppimillin tappio kaudessa niin varmasti olisi Nordis täynnä joka matsissa. Jaetaan vaikka jokaiselle joka halliin tulee ovella 20€ puhtaan käteen. Siitäkään ei tule tappiota kun semmonen vajaa 5 miljoonaa euroa runkosarjan osalta. IFK:llahan ne yleisömäärät vasta laskussa onkin. Eihän tästä ole kuin muutamia vuosia kun meidän ka. oli yli hallin kapasiteetin. Eli kyllä tässä jotain pitäisi tehdä.
Huono ja kärjistetty esimerkki, mutta osoittaa kuinka erilaiset lähtökohdat joukkueilla on.
Todellakin huono esimerkki, koska tämäkin asia on käyty läpi kymmeniä kertoja. Jokereiden tappio ei johtunut siitä, että lipunhintoja olisi alennettu, vaan siitä, että budjettia nostettiin about 12 miljoonalla.

Mutta lähtökohdat Jokereiden ja esim. HIFK:n välillä ovat jo siinä mielessä erilaiset, että Hartwallilla jäällä luistelee ns. Suomen maajoukkue, kun taas Nordiksella normaali ylemmän kastin Liigajoukkue.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Todellakin huono esimerkki, koska tämäkin asia on käyty läpi kymmeniä kertoja. Jokereiden tappio ei johtunut siitä, että lipunhintoja olisi alennettu, vaan siitä, että budjettia nostettiin about 12 miljoonalla.

Mutta lähtökohdat Jokereiden ja esim. HIFK:n välillä ovat jo siinä mielessä erilaiset, että Hartwallilla jäällä luistelee ns. Suomen maajoukkue, kun taas Nordiksella normaali ylemmän kastin Liigajoukkue.
Paljonkos Jokerit tekivät voittoa ennen sitä?
Ai niin kun sitä tappiota tuli silloinkin, mutta vertailu on ihan turhaa kun Jokereiden ei tarvitse välittää mitään tuloksesta kun Rotenberg kuittaa tappiot.
Ei Jokereille itselleen jää mitään noista Juna+Pelilipuista jos niitä myydään 20€ hintaan kun VR ottaa omansa.
Sitten kun Rotenbergien ja Timchenkon rahoitus sieltä loppuu niin loppuu Jokereiden KHL taival myös samalla.
 
En ymmärräkään, koska puhut omiasi.

Sinällään tämä syytös on huvittava, sillä olen monta kertaa naureskellut joidenkin KHL-joukkueiden yleisömäärille mm. sille, että joku Yugran kaltainen seura pysyy pystyssä 2000 katsojakeskiarvoilla. Mitä tuohon tulee, että yritän etsiä Liigasta negatiivista, niin ei noissa yleisömäärissä kyllä mitään positiivistakaan ole paria paikkakuntaa lukuun ottamatta. Vai onko mielestäsi?

Tänäänkin pelataan KHL:ssä otteluita. Voin sitten nostaa illalla heikot yleisömäärät esille, jos se lämmittää mieltäsi?

Älä nyt viitsi siellä enää puhua itseäsi enempää pussiin. Jos sinä pelaisit samoilla korteilla kummankin sarjan osalta ei sinun olisi tarvinnut korostaa, miten KHL:ssä päästiin takaisin hyviin katsojalukuihin sen jälkeen kun toinen nimimerkki toi esille surkeat lukemat useammassa ottelussa. Sinä vaan ajat omaa agendaasi kummassakin keskustelussa, eli vedät räikeällä kaksoisstandardilla. Mutta mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan pääsisi. Ja kun sinä kysyt noista positiivisista asioista, niin onko Jokerien kehitys positiivista? Sinä pidät lukuja hyvinä, vaikka niiden suunta on selkeästi laskeva. Ai mut Jokereillahan ne nousee ens viikolla. Ei mulla mitään kaksoisstandardia ole. Sinä olet säälittävän läpinäkyvä, joten se mikä lämmittäisi mieltäni, olisi jos vaan ystävällisesti poistuisit tästä ketjusta, tai sovellat samoja standardeja kaikkiin sarjoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös