Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 283 285
  • 28 700

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Tämä on kuin Kummelista. Melkein epäilen että koko "pakolaiskriisi" on jonkun bagdadilaisen koomikon aloittama trollikampanja. Niin hulvatonta on meinki. Kai ne naureskelee partaansa noissa vokeissa tätä länsimaiden hyysäämiskulttuuria. Parin kuukauden loma taskurahojen kera Suomessa, kunnes varmaan lähtevät valtion kustantamalla lennolla takaisin kotiin.

Veikkaan että syyrialaisille pakolaisille jossain YK:n leirillä kelpaisi tämä suomalainen koiranruokakin. Siellä on kuulemma ruoka loppumassa kokonaan. Mutta hoidetaan me parhaamme mukaan näitä nääntyneitä irakilaisia. Sillä tämä maailma paremmaksi muuttuu. Toivottavasti joku vie niille viltin pepun alle kun meinaavat viettää siellä koko yön.

Tämä on ollut aivan absurdia toimintaa alusta saakka. Tänne tulleet elintasoshoppaajat eivät ole nähneet sotaa muualta kuin TV:stä. Samaan aikaan meidän tiedotusvälineemme ovat hehkuttaneet, että ihmisiä tulee Suomeen "sotaa pakoon", näyttäen kuvia hukkuvista syyrialaislapsista (joita meille on tullut NELJÄ KAPPALETTA). Syyrialaisia yhteensä ehkä 200.

SPR ja kiinteistöhuijarit täyttävät VOKeilla taskujaan, rikkovat kaikkia mahdollisia hankintalakeja niitä perustaessaan ja ajavat jopa vanhukset näiden huijareiden tieltä ulos. Samalla mietitään jopa pakkokeinoja näiden shoppaajien asuttamiseksi.

Media väittää kirkkain silmin, että sellaisten kansallisuuksien invaasio, joiden työllisyysaste on 13%, hyödyttää meitä taloudellisesti. Juhana Vartiainen sanoo, että heille pitää levittää punainen matto.

Juuri tällaisen takia Markku Paretskoi lopetti aikanaan Pahkasian. Ei tätä voi edes parodioida. Jos tämä kusetus oikeasti menee jollekin läpi, suosittelen vasemman puoliskon etulobotomiaa kulkematta Vihreiden puoluetoimiston kautta.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On jo täysin selvää, että tällä kehityksellä tulemme näkemään melkoisen isoja juttuja muutaman vuoden aikajänteellä.

En usko että kestää edes muutamaa vuotta. Jos sama tahti jatkuu, niin puhutaan ennemminkin kuukausista. Toki talvi välissä ja se voi rauhoittaa jonkin verran matujen tuloa, mutta entäs sitten kun tulee taas kevät?

Tällainen ruoka hiertää turvapaikanhakijoita Oulussa (Iltalehti)

Ruoka on siis samaa, jota tarjoillaan kouluissa ja päiväkodeissa ja muissa kaupungin laitoksissa. Mutta matuille ei kelpaa. Eikä kelpaa näköjään majoitusolosuhteetkaan. Siis ihmiset, jotka mukamas tulevat pakoon sotaa ja/tai vainoja, niin heti Suomeen tullessaan alkavat valittaa täysin syömäkelpoisesta ruoasta ja katosta pään päällä. Mieltä kuitenkin lämmittää Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtajan Janne Salmivaaran kommentti tuolla jutussa:

"- Emme aio mitään erityisiä muutoksia ruokahuollon tai majoitusasioiden suhteen tehdä."

Oikea asenne ja niin sen pitääkin olla, että turhiin vaatimuksiin ei suostuta. Istukoot siellä pihalla niin kauan kuin haluavat, eiköhän muutama vuorokausi Suomen syyssäässä ratkaise ongelman.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Huh, Oulussa aurinko laskenut jo tuntikausia sitten, ja lämpötila tuntuu monta astetta kylmemmältä. Pakolaiset, tai vähemmän rasistisesti turvapaikanhakijat ovat ulkona! Olisikohan aika huoville ja huopikkaille?

Nyt valoja päälle SPR!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tässä viimeisen viikon aikana on huomannut, että uutisoinnin sävy on muuttunut kriittisempään suuntaan ja jo oli aikakin. Toivottavasti nyt sana leviää mahdollisimman nopeasti, että Suomi on paska maa, missä on huonoa ruokaa, eikä baareja tai teekutsuja.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
On se nyt perkele, kun sotia ja luoteja läpi Euroopan paenneet pakolaiset joutuvat syömään tuollaista moskaa. Nyt äkkiä joku ministeri pahoittelemaan asiaa!

Voisi melkein tuon ruoan tason testata käytännössä. Esimerkiksi Hurstin jakeluun voisi iskeä pari ylimääräistä ruokapäivää, jolloin ruokakassien sijaan saisi lämpimäksi ruoaksi tätä tuvapaikanhakijoille tarjottavaa tavaraa. Tuosta saisi ainakin sen verran osviittaa, että kelpaako tuo oikeasti hädänalaiselle vai onko vika valittajissa. Samoin tuon sijaan voisi vastaanottokeskuksissa tarjota kouluruoan ylijäämää, tätähän on ihan menestyksekkäästikin myyty jossain vaiheessa.

Hieman toki ihmetyttää tämä, että tarjottuihin olosuhteisiin ja ruokaan ei olla ollenkaan tyytyväisiä. Jos oikeasti kovalla hädällä lähdetään, niin luulisi minkä tahansa elossa pitävän kelpaavan. Noh, eiköhän meille joku meitä fiksumpi kohta kerro kuinka makuhermoilla eivät määrittele turvapaikan tarvetta...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Duunipaikan vieressä tien toisella puolella vastaanottokeskus ja sen vieressä kohtuu iso parkkipaikka. Siellä nämä pakolaiset pyörii kuin walking deadissa konsanaan, sillä erotuksella että näillä zombiella oli jokaisella älypuhelin kourassa.

Sitä hetkeä odotellessa, kun autoista alkaa hävitä tavaraa. Viikonloppuna Prismassa joku näistä popsi muina miehinä karkkia suoraan Candy Kingin karkkilaatikoista. Huoltoasemilla käyvät syömässä suoraan seisovasta pöydästä.

Mut joo, kiintiössä on vielä tilaa ja nyt sitä suvaitsevaisuutta kehiin.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Klose16 kirjoitti:
Huh, Oulussa aurinko laskenut jo tuntikausia sitten, ja lämpötila tuntuu monta astetta kylmemmältä. Pakolaiset, tai vähemmän rasistisesti turvapaikanhakijat ovat ulkona! Olisikohan aika huoville ja huopikkaille?

Talvi voi olla pakolaistilanteessa todellinen mittari. Yleensä esim. kerjäläiset ovat poistuneet Suomesta talven tullessa ja jos pakolaisvirta ei tyrehdy, niin tilanne voi ajautua hirveäksi. Suomen "paratiisista" voi tulla joku jäätynyt tuonela. Pimeää ja kylmää riittää ja ei täällä herroiksi millään minikorvauksilla eletä, jota vielä ehkä tulevaisuudessa leikataan. Todellisuuden valjetessa voi pettymys olla kova.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ikävästi tämä jatkoajan unelmaosasto hiljentynyt tässä ketjussa. Tänään tarjottiin läjä uutisia, jotka olisi pitänyt unelmapestä puhtaiksi. YLE ei nimittäin ehdi ihan kaikkeen.

Minä voin auttaa.

- Pikkutyttöjen vikittely on ihan ymmärrettävää, koska sotatraumat
- Näpistely on ihan ymmerttävää, koska liian vähän käyttörahaa
- Ihmiskauppa vastaanottokeskuksessa on ihan ymmärrettävää, koska kaupan tekeminen on verissä
- Huonosta ruuasta valittaminen on ihan ymmärrettävää, koska ovat kulkeneet pitkän matkan
- Joukkotappelut vastaanottokeskuksissa ovat ihan ymmärrettäviä, koska ei virikkeitä ja liian ahdasta
- Lasten siirtäminen pois turvapaikanhakijoiden tieltä on ihan ymmärrettävää, koska merkittävä työllistävä vaikutus

Unohdinko jotain?
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Ikävästi tämä jatkoajan unelmaosasto hiljentynyt tässä ketjussa. Tänään tarjottiin läjä uutisia, jotka olisi pitänyt unelmapestä puhtaiksi. YLE ei nimittäin ehdi ihan kaikkeen.

Minä voin auttaa.

- Pikkutyttöjen vikittely on ihan ymmärrettävää, koska sotatraumat
- Näpistely on ihan ymmerttävää, koska liian vähän käyttörahaa
- Ihmiskauppa vastaanottokeskuksessa on ihan ymmärrettävää, koska kaupan tekeminen on verissä
- Huonosta ruuasta valittaminen on ihan ymmärrettävää, koska ovat kulkeneet pitkän matkan
- Joukkotappelut vastaanottokeskuksissa ovat ihan ymmärrettäviä, koska ei virikkeitä ja liian ahdasta
- Lasten siirtäminen pois turvapaikanhakijoiden tieltä on ihan ymmärrettävää, koska merkittävä työllistävä vaikutus

Unohdinko jotain?

Unohdit.

-Ei se haittaa vaikka jouduttaisiin leikkaamaan lisää suomalaisten toimeentulosta, koska Suomessa ei ole ketään jolla olisi oikeasti hätä.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
"Poliisin mukaan he osoittavat mieltään majoitusolosuhteita ja ruuan tasoa vastaan."

Nöyrän oloista sakkia. Nooh, kaipa Karjalan evakotkin lakkoilivat kun tarjottu ruoka oli pahaa sillä olen oppinut paremmistolta näiden olevan ihan samanlaisia.


Ottamatta kantaa sen enempää, niin nuo maksavat ruoastaan, joten sen puolesta oikeus kai on valittaa. Joku tosin vaihtaisi ravintolaa, jos ruoka ei kelpaa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei vain jaksa vääntää lapsellisten lällättelijöiden kanssa, joiden mielestä on ihan ok ottaa lapsiperheet rakettien ja klu klux klan -pukuun pukeutuneena vastaan. Ehkä se siitä johtuu. En minäkään tänne kaipaa miljoonaa ruoastavikisijää, saavat puolestani laittaa sanaa kavereilleen, että jäävät viimeistään Ruotsiin, mutta en kyllä ole heittämässä lasta pesuveden mukana ja ajamassa oikeita avuntarvitsijoita pois. Omien Fb-kavereideni länkytykseen en jaksa lähteä, mutta täällä nyt totean edellä olevan. Unelmista en tiedä mitään, typerää vastakkainasettelua tällainen lässytys puolin ja toisin.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Tämä on kuin Kummelista. Melkein epäilen että koko "pakolaiskriisi" on jonkun bagdadilaisen koomikon aloittama trollikampanja. Niin hulvatonta on meinki. Kai ne naureskelee partaansa noissa vokeissa tätä länsimaiden hyysäämiskulttuuria. Parin kuukauden loma taskurahojen kera Suomessa, kunnes varmaan lähtevät valtion kustantamalla lennolla takaisin kotiin.

Veikkaan että syyrialaisille pakolaisille jossain YK:n leirillä kelpaisi tämä suomalainen koiranruokakin. Siellä on kuulemma ruoka loppumassa kokonaan. Mutta hoidetaan me parhaamme mukaan näitä nääntyneitä irakilaisia. Sillä tämä maailma paremmaksi muuttuu. Toivottavasti joku vie niille viltin pepun alle kun meinaavat viettää siellä koko yön.


Eiköhän meidän porvaripuolueet naura kotonaan Juhana Vartiaisen johdolla, kun nyt saavat kerralla sitä halpaa työvoimaa. Noni hallituksessaan halusi lopettaa kaikki tarveharkinnat maahantuloon, niin tämä on tullut heille kuin tilauksesta.
Itse en jaksa päätäni vaivata, ja ei kai tälle paljon mitään voi, jos EU:ssa haluamme pysyä.
A-studiossa juuri ennakoitiin, että lisää kansaa lähtee Syyriastakin, kun nyt Venäjäkin siellä sotii. Taisi olla 61 maata sodassa isistä vastaan.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ikävästi tämä jatkoajan unelmaosasto hiljentynyt tässä ketjussa. Tänään tarjottiin läjä uutisia, jotka olisi pitänyt unelmapestä puhtaiksi. YLE ei nimittäin ehdi ihan kaikkeen.
Facebookissa vielä muuta unelmaan uskova jakaa sokeasti agendaansa, mutta vasta-argumentit hyytyvät heti kun näitä tylyjä uutisia on tullut julki. On naiivia ja täyttä tyhmyyttä pitää jääräpäisesti kiinni tästä unelmasta, kun varmasti hekin huomaavat että korttitalo romahtaa, mitä korkeammaksi se rakennetaan.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Onneksi somaliliitto on unelman asialla!

Suomen somalialaisten liiton hallituksen puheenjohtaja Arshe Said ihmettelee, miksi Maahanmuuttovirasto haluaa nyt päivittää Somalian turvallisuusarvion ja mahdollisesti tiukentaa oleskeluluvan saamisen ehtoja.

"Suomen somaliliiton linja on se, että Somalian turvallisuustilanne on sama kuin aiemmin. En näe mitään muutosta Etelä- ja Keski-Somalian tilanteessa", Said sanoo.

Tämän vuoksi hän ei pidä perusteltuna, että Maahanmuuttovirasto lakkaisi myöntämästä oleskelulupia kaikille alueelta saapuville.

"Al-Shabaabin taistelu alueella jatkuu. Viikko sitten Mogadishussa tehtiin itsemurha-isku presidentinlinnan ulkopuolelle. Se kertoo siitä, että pääkaupungin alue ei ole turvallinen kenellekään. En näe mitään perustetta sille, että Maahanmuuttovirasto muuttaisi oleskelulupien käsittelyprosessia."

Said pitää ongelmallisena myös sitä, jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä aletaan palauttaa Somaliaan.

"Siellä ei ole sellaista instituutiota, joka voisi ottaa ihmiset vastaan ja vakuuttaa, että he ovat turvassa ja heidän ihmisoikeutensa toteutuvat."


Lähde Turun Sanomat
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt vaan Ruotsista suuret määrät hapansilakkaa tilaukseen ja siitä sapuskaa Abdurzaleille. Kyllä pitäis kelvata, koska kala on aina halal.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Facebookissa vielä muuta unelmaan uskova jakaa sokeasti agendaansa, mutta vasta-argumentit hyytyvät heti kun näitä tylyjä uutisia on tullut julki. On naiivia ja täyttä tyhmyyttä pitää jääräpäisesti pitää kiinni tästä unelmasta, kun varmasti hekin huomaavat että korttitalo romahtaa, mitä korkeammaksi se rakennetaan.

Ihmismieli on sellainen, että omaa virhettä ei myönnetä. Ei sitten millään. Kun lopulta on pakko myöntää olleensa väärässä, alkaa toisten syyttely. Kohta unelma kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ja unelmoijat syyttävät järjestelmää ja suvaitsemattomia suomalaisia. Sano mun sanoneen. Tänne saapuvissa ei ole mitään vikaa. Ei ikinä. Nämä lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat veijarit ovat sen luokan toteemeja, ettei heitä sovi kritisoida.
 
Eipä taida enää olla niin laadukas toi hesari vai mitä olet nyt mieltä asiasta Kirjoittelija?

Ovathan nuo jutut ikäviä, mutta Hesarin uutinen on sikäli asiallinen, että syitä nahinoihin ei haeta niinkään turvapaikanhakijoista, vaan nostetaan esiin majoitusjärjestelyt selittävänä tekijänä.

Minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi tietää, onko Helsingin Sanomain Maria Pettersson nähnyt tänään Helsingissä minkäänlaisia turvapaikanhakijoiden aiheuttamia häiriöitä. Mikäli tämä Pulitzer-tason tähtijournalisti ei ole törmännyt viimeisimmän ~24 tunnin aikana mihinkään rötöstelyyn, silloin ne oletetut rötökset eivät ole ongelma ja niistä on ihan turha lässyttää mitään.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi tietää, onko Helsingin Sanomain Maria Pettersson nähnyt tänään Helsingissä minkäänlaisia turvapaikanhakijoiden aiheuttamia häiriöitä. Mikäli tämä Pulitzer-tason tähtijournalisti ei ole törmännyt viimeisimmän ~24 tunnin aikana mihinkään rötöstelyyn, silloin ne oletetut rötökset eivät ole ongelma ja niistä on ihan turha lässyttää mitään.

Asia on juurikin näin. Samalla Pettersson saisi raportoida kaikki ne perheet, jotka humalainen suomalaismies on ajanut omasta kodista hankeen. Jos heitäkään ei Helsingin katukuvassa näy, ei alkoholi ja perheväkivalta ole Suomessa minkäänlainen ongelma.

Pettersson - Sulle tuli hommia!
 

Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toiminnanjohtaja avaa ruokaongelmien taustoja - "Kalakeitto aiheutti vatsaongelmia" | m.iltalehti.fi SPR toiminnanjohtaja ottaa kantaa ruokaongelmaan.

Kiinnittäisin erityisesti huomiota kohtiin "Totta kai sen täytyy olla sellaista, että se useimmille ihmisille kelpaa" ja "Hänen mukaansa ruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna." Kalakeitostakin oli masu mennyt sekaisin.

Ymmärsinkö nyt oikein, että ruoka on huonoa turvapaikanhakijoille ja nämä ansaitsevat edes jotenkuten kelvollista ruokaa. Koululaiset sen sijaan voivat ihan hyvin syödä samaa sontaa kuin ennenkin, puhumattakaan vanhuksista. Ymmärtävätköhän nämä ruoasta kiukuttelevat, että ovat aika helvetin hyvässä asemassa verrattuna kadulla ja teltoissa/parakeissa asuviin pakolaisiin.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ymmärtävätköhän nämä ruoasta kiukuttelevat, että ovat aika helvetin hyvässä asemassa verrattuna kadulla ja teltoissa/parakeissa asuviin pakolaisiin.

Kyllä näiden heinäsirkkojen kantti kestää pyytää, vaikka tietäisivätkin jo nyt olevansa etuoikeutetussa asemassa moneen. Ja Suomen hölmöläiset maksavat.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vanhainkotien asukkaat heivattava vittuun, että saadaan tilaa partavauvoille. Ne vihannekset kuolee pian joka tapauksessa.
Mutta kun vanhukset vaan rasittaa kansantaloutta, kun mamut ovat jo ylihuomenna tunnollisia veronmaksajia.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Mutta kun vanhukset vaan rasittaa kansantaloutta, kun mamut ovat jo ylihuomenna tunnollisia veronmaksajia.

Aivan. Unohdin tuon. Tänäänkin joku somalilauma pyöri keskellä tietä aamuysiltä kaljat kourassa. He auttoivat kansantaloutta ostamalla oluet Suomesta. Harmi, kun Hiace kiihtyy niin hitaasti etten ehtinyt vahingossa ajaa niiden apinoiden yli. Siis anteeksi, tarkoitin että yritin vaan kiiruhtaa paikalle kertomaan noille kansantalouden pelastajille, että jos vaan suinkaan raiskaamiseltaan ehtivät, niin ottaisivat pakkinsa kouraan ja painuisivat vittuun täältä.

Oikeasti. Alkaa riepomaan noi neekerit sun muut mätiäiset.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ottamatta kantaa sen enempää, niin nuo maksavat ruoastaan, joten sen puolesta oikeus kai on valittaa. Joku tosin vaihtaisi ravintolaa, jos ruoka ei kelpaa.

Ei kai turvapaikanhakijat VOK ruuasta mitään maksa? Kuuluu ylläpitoon ja tuohon 40€ per vuorokausi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös