Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 673
  • 29 176

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vuoden 2017 turvapaikkaluvut ovat koko Euroopassa samaa luokkaa (tai pienemmät, mutta selvästi alaspäin) suhteessa vuoteen 2015 kuin Suomessa. Meille tuli vuonna 2017 täysin uusia hakemuksia noin 3 200 kpl, jossa on mukana erilaiset siirrot. Esimerkiksi Saksassa vuonna 2015 tuli noin 900 000 ja viime vuonna noin 190 000 turvapaikanhakijaa.

EU:n ja Turkin sopimus on tärkein syy. Ei turvapaikanhakijoiden väheneminen Euroopan ulkopuolelta, valitettavasti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä vuodesta 2018 sen verran, että Nergin mukaan 13.1.2018 vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä vajaat 10 000 kielteisestä päätöksestä valittanutta. Nerg arvioi, että noin 5 000 saa lopullisen kielteisen päätöksen

Päivi Nerg: Laittomasti maahan jäävät iso turvallisuusriski, jota Suomessa ei ennen ole ollut - Kotimaa - Turun Sanomat

Kovin on korkea luku edelleen sisällä vokeissa. Ylempänä @HeGe41 tuo yhden mahdollisuuden sille, miten edelleen vokeista löytyy nelinumeroinen määrä ihmisiä.

Kuten Nerg myös toteaa, riskit lisääntyvät. Tänä vuonna Suomeen tulee siirtoina, kiintiöinä ja muuten varmaan se sama kuin viime vuonnakin eli jotain 3 000 turvapaikanhakijaa. Nergin mukaan vokkien 10 000 hakijasta peräti 5 000 saisi positiivisen päätöksen, joten jos näin käy, tänä vuonna turvapaikan saanee noin 8 000 hakijaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen tullut pessimistiksi, että tähän saadaan minkäänlaista ratkaisua. Tässä maassa ei osata(uskalleta) tehdä tarpeeksi kovia päätöksiä, että ongelmasta selvittäisiin pienillä vahingoilla.

Mä heittäisin vastuuta EU:n suuntaan. On oltava yhteinen turvapaikka- ja pakolaispolitiikka, jota kaikki jäsenmaat noudattavat. Ymmärrän sen, että Migri tekee päätökset lain mukaan ja jos unohtuu 36 kk Suomessa oleskelun ja kahden hylsyn jälkeen hakijalta sellainen pikkujuttu mainita, että onkin kristitty homo, minkäs teet. Meillehän nauretaan, kun ollaan näin helposti vedätettäviä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ei voi olla mahdollista, sillä ihan varmasti oikeasti kaikki ovat vain unohtaneet mainita kääntymisestä kristinuskoon ja homoudestansa, sillä muutaman palstalle kirjoittajan mielestä nämä eivät ole elintasopakolaisia. Onhan se nyt täysin uskottavaa että uskonto/homovainoja karkuun lähtenyt unohtaa ilmoittaa sellaisen pienen syyn turvapaikkaa hakiessaan, että miksi vainotaan.

Vielä kun ilmoittavat homouden ja kristinuskoon kääntymisen lisäksi opetelleensa ruotsia, laativat valituskirjelmät ruotsiksi ja hankkivat ruotsinkielisen juristin...
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Meillehän nauretaan, kun ollaan näin helposti vedätettäviä.

Mieti sitä älämölöä tiedostavissa piireissä, kun juuri kristityksi kääntynyt ja oman homoseksuaalisuutensa parissa ensimmäisessä turvapaikkahakemuksessa unohtanut maahantulija ei saa turvapaikkaa. Tiedostavissa piireissä tiedostetaan, että turvapaikanhakija ei valehtele. Ja vaikka valehtelisikin, niin mitä sitten. Kyllähän kantasuomalaisetkin valehtelevat.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mieti sitä älämölöä tiedostavissa piireissä, kun juuri kristityksi kääntynyt ja oman homoseksuaalisuutensa parissa ensimmäisessä turvapaikkahakemuksessa unohtanut maahantulija ei saa turvapaikkaa. Tiedostavissa piireissä tiedostetaan, että turvapaikanhakija ei valehtele. Ja vaikka valehtelisikin, niin mitä sitten. Kyllähän kantasuomalaisetkin valehtelevat.

Viime viikolla juteltiin erään tiedostavan vihreän kanssa mm. turvapaikkapolitiikasta. Hänen mielestään Suomen tulee antaa toimeentulo ja oikeus olla Suomessa kaikille vainotuille ilman, että on mitään erillistä käsittelyäkään. No, toisaalta oli valmis siihenkin, että EU perustaa hotspotit Libyaan tai muualle, joissa tutkitaan oikeus turvapaikkaan jo ennen Eurooppaan tulemista. Tiesi sen, että tämä on Macronin esitys, ja piti sitä huomattavasti nykyistä tilannetta parempana.

Ehkä on siis niin, että valtaosa meistä kaikista olisi valmis EU:n yhteiseen turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaan. Paitsi EU itse, jossa Unkari, Puola, Tsekki ja Slovakia (Visegrad-maat) eivät suinkaan ole ainoita estämässä päätöksiä. Tähän asti turvapaikanhakijoita on lakaistu miljoonia Turkkiin, mutta kuinka kauan se onnistuu? Tässä on suomalaisena minusta syytä katsella vähän taakanjakomekanisminkin perään ja välttää huutelua siitä, että kun kerran päästätte maahan turvapaikanhakijoita, pitäkää ne itsellänne, tämä ei koske Suomea... Tämän suhteen olen muuttanut omaa ajattelua koska näen, että on pakko muuttaa. Yksi kaunis päivä, ja Putin avaa raja-asemat ja meille tulee 10 000 turvapaikanhakijaa päivässä.

Suomen kannalta tilanne on vaikea. Mutta ei olisi näin vaikea (paitsi Venäjän osalta, jos Venäjä niin haluaa), jos panostettaisiin EU:n yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan sekä oikeudenmukaisempaan verotukseen kehittyvissä maissa. Vaikka miten ajattelee, Afrikan väestönkasvua voi hillitä koulutuksella ja naisen aseman parantamisella oikeudenmukaisemman verotuksen lisäksi. Muuten jäämme mahdollisen vyöryn alle.

Ja sitä vyöryä hyvin harva meistä haluaa.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pääsääntöisesti tph joka tulee Irakista, Afrikan valtioista tai Syyriasta, tarvitsee auktoriteetin yläpuolelleen, eräänlaisen diktaattorin. Sellaisen, jota kunnioituksella katsellaan ylöspäin, muutoin homma menee vituiksi. Nyt, kun suuri osa pitää Suomen valtiojohtoa ja viranomaisia pelleinä( auktoriteetti on olematon), tehdään juuri niinkuin itseä huvittaa.

Tässä on koko homman ydin. Turvapaikkasysteemi ei ota lainkaan huomioon sitä miten erilaisen ajatusmaailman näistä maista tulevilla on. Kärjistäen voi sanoa että siinä kun suomalainen on kiltisti ja puhuu totta nuhtelemisen pelossa, niin toinen ei pelkää edes tappamista. Jos kidutuksen kautta joutuu lähtemään niin sitten voidaan olla nöyrää.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts

Perustuuko tämä mielikuviin vai mihin? Turvapaikkajärjestelmässä nimenomaan otetaan huomioon kulttuurierot. Sen verran on tullut vokeissa pyörittyä, että siellä heti alusta lähtien tehdään tp-hakijoiden kanssa töitä sen eteen, jossa kerrotaan suomalaisesta kulttuurista, tutustutaan heidän kulttuuriin, haetaan eroja, mitä on hyväksyttävää ja mitä ei, jne...

Kannattaisiko jättää kirjoittamatta aiheesta, josta ei aidosti ole todellista käsitystä. Se on totta, että diktaruurissa kasvanutta henkilöä hämmentää demokratian vapaus. Mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö henkilö voisi sopeutua demokratiaan. Sen sijaan sopeuttamista vaikeuttaa tavallisen suomalaisen juntin dna:han juurtunut kielteinen asenne "elintasopakolaista kohtaan, joka ilmaisen asunnon ja ylläpidon vuoksi" hakeutuu kylmään pohjolaan kylmäkiskoisten ihmisten keskuuteen "kuluttaen valtion taloudelliset resurssit, viemällä naiset ja työpaikat". Tai vaihtoehtoisesti häntä syyllistetään työttömyydestä, vaikkeivat suomalaiset työnantajat palkkaa häntä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Se on ihan sama mitä siellä kerrotaan jos porukalla ei ole mitään halua sopeutua tänne.
90% tuosta porukasta olisi pitänyt palauttaa samantien eikä jättää tänne pyörimään nurkkiin ja nyt sitten näiden samojen naamojen kanssa mennään ties monettako hakukierrosta.
Selvät rajat niin hakukertojen määrään ja samoin nämä selitykset uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen muutoksista näin yllättäen karsisivat hakijoiden määrän kummasti.
Samoin rajoite, että jos saat paikan niin se paikka on kunnassa x siihen asti kun pystyt itse maksamaan oman elämisen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vainoa ja hätää paenneita on ihan maksimissaan 20%, muut ovat leveämmän leivän perässä.

Suunnilleen samaan tai vähän yli ovat päätyneet myös viranomaiset ja Migrin tilastot tukevat myös arviota. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 70-80 prosenttia hakee parempaa elämää ja käyttää siihen työkalunaan turvapaikkahakemusta. Sen varassa voi pyöriä vuosikausia mm. Suomessa veronmaksajien rahoilla. Toistaiseksi - johtuen EU:n hajanaisuudesta ja kyvyttömyydestä - meillä ei ole tilanteeseen sopivaa EU:n turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa. Nykyisen EU:n turvapaikka- ja pakolaispolitiikan epäonnistumisen myöntämät käytännössä lähes kaikki.

EU:n on tarkoitus uudistaa turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa mm. siten, että taakanjako otetaan käyttöön eikä hakija voi valita valtiota. Lisäksi kaikki EU:n rajan ylittävät turvapaikanhakijat pitäisi rekisteröidä heti heidän saavuttuaan Unionin alueelle ja sormenjäljet tallettaa Eurodac-tietokantaan. Myös käännytykset tehdään nopeammiksi.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
...
Selvät rajat niin hakukertojen määrään ja samoin nämä selitykset uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen muutoksista näin yllättäen karsisivat hakijoiden määrän kummasti.
Samoin rajoite, että jos saat paikan niin se paikka on kunnassa x siihen asti kun pystyt itse maksamaan oman elämisen.
Tuo uusintahakemusten määrän rajoittaminen olisi selkeä ratkaisu. Vaan ei taida direktiivi antaa moiseen rajoitukseen mahdollisuutta. EU viisaudessaan estää jäsenmaita suojautumasta väärinkäytöksiltä.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Homman pointti on se, ettei valtaosa halua noudattaa suomalaisia normeja...

Minun puolesta voidaan olla erimieltä. Pakolaisten arkista toimintaa olen riittävissä määrin sen verran omakohtaisesti läheltä nähnyt, että suurin osa nimenomaan haluaa noudattaa lakeja, oppia kieltä ja integroitua yhteiskuntaan. Ja suurin este tälle on suomalaisten kielteinen suhtautuminen joka parhaiten näkyy työmarkkinoilla mutta myös tavallisessa arjessa. Näin uskallan väittää. Näkemyseroista lienee tarpeetonta kiistellä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
EU:n on tarkoitus uudistaa turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa mm. siten, että taakanjako otetaan käyttöön eikä hakija voi valita valtiota. Lisäksi kaikki EU:n rajan ylittävät turvapaikanhakijat pitäisi rekisteröidä heti heidän saavuttuaan Unionin alueelle ja sormenjäljet tallettaa Eurodac-tietokantaan. Myös käännytykset tehdään nopeammiksi.
Tuossa on ongelmana, että yritetään päättää kaikesta kerralla. Koska taakanjaosta ei tulla koskaan pääsemään sopuun, niin mitään uudistuksia ei saada läpi hirveästä pöhinästä huolimatta. Jos komissio tällaisessa asiassa laittaa kovan kovaa vasten, niin kyllä se on komissio joka häviää...tai sitten Brexit ei jää ainoaksi eroksi.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Minun puolesta voidaan olla erimieltä. Pakolaisten arkista toimintaa olen riittävissä määrin sen verran omakohtaisesti läheltä nähnyt, että suurin osa nimenomaan haluaa noudattaa lakeja, oppia kieltä ja integroitua yhteiskuntaan. Ja suurin este tälle on suomalaisten kielteinen suhtautuminen joka parhaiten näkyy työmarkkinoilla mutta myös tavallisessa arjessa. Näin uskallan väittää. Näkemyseroista lienee tarpeetonta kiistellä.
Miksi nämä lakia kunnioittavat henkilöt eivät sitten palaa kotimaahansa, kun saavat lainvoimaisen päätöksen poistua maasta? Taidat puhua vasten parempaa tietoa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuossa on ongelmana, että yritetään päättää kaikesta kerralla. Koska taakanjaosta ei tulla koskaan pääsemään sopuun, niin mitään uudistuksia ei saada läpi hirveästä pöhinästä huolimatta. Jos komissio tällaisessa asiassa laittaa kovan kovaa vasten, niin kyllä se on komissio joka häviää...tai sitten Brexit ei jää ainoaksi eroksi.

Totta. Ongelma on juuri siinä, että tällä hetkellä taakanjaosta sopiminen on lähes mahdotonta, ja kaikki uudistukset tuntuvat odottavan sitä. Komissiolla ei ole mitään, millä se laittaisi kovan kovaa vastaan, koska esimerkiksi Unkarin rahoituksen vähentäminen vaatisi yksimielisen päätöksen.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Miksi nämä lakia kunnioittavat henkilöt eivät sitten palaa kotimaahansa, kun saavat lainvoimaisen päätöksen poistua maasta? Taidat puhua vasten parempaa tietoa.
Koska heillä on laillinen oikeus valittaa turvapaikkapäätöksestä. Niin sinäkin tekisit. Turhaan siitä pakolaista syyttää, jos EU:n pakolaispolitiikka on osoittautunut toimimattomaksi.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä tarkoittaa sitä, että noin 70-80 prosenttia hakee parempaa elämää ja käyttää siihen työkalunaan turvapaikkahakemusta.

Jos prosentti yli 60 miljoonasta on tuo se tarkottaa jotain välillä 40 - 50 miljoonaa ihmistä ja heti herää epäilys, että joku heittelee lukuja omasta päästään käsittämästä ihmisyydestä hevon häntää. Hädässään ihminen käyttää työkalunaan mitä tahansa, mikä käteen osuu. lapsellista jorinaa, en muuta sano.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos prosentti yli 60 miljoonasta on tuo se tarkottaa jotain välillä 40 - 50 miljoonaa ihmistä ja heti herää epäilys, että joku heittelee lukuja omasta päästään käsittämästä ihmisyydestä hevon häntää. Hädässään ihminen käyttää työkalunaan mitä tahansa, mikä käteen osuu. lapsellista jorinaa, en muuta sano.

Prosenttihan vaihtelee vuosittain sen mukaan, mikä on siirtojen ja kiintiöpakolaisten osuus suhteessa koko hakijamäärästä. Viime vuonna oli hyvin vähän uusia, omatoimisia turvapaikkahakuja (vain noin 2 100). Muut olivat kiintiöistä ja siirroista Suomeen otettuja. Silti hylky tuli noin 60 prosentille kaikista käsitellyistä. Migri tekee päätöksen lähinnä henkilökohtaisen hädän perusteella.

Minusta jokaisella on oikeus parempaan elämään. Niin on ollut aina. Mutta tarkoittaako se oikeutta elämiseen esimerkiksi Suomessa veronmaksajien varoin vai tarkoittaako se oikeutta ja velvollisuutta kouluttautua ja työllistyä itse, siitä on monen osalta kysymys.

Vihervassarit ja muut oikeamieliset ovat sitä mieltä, että kaikille tulee myöntää tuet ja väliaikainen oleskelulupa Suomeen. He eivät mitenkään rajaa näkemystään, joten sen perusteella jokainen on tervetullut nyt ja aina. Konservatiivit ja markkinaliberaalit ovat varovaisempia, ja haluavat rajata Suomeen tulevien määrää.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Saatoin siis ymmärtää kirjoittamasi @Cobol väärin, etkä tarkoittanutkaan että maailman +60 miljoonasta pakolaisesta 70 - 80 % turvapaikkashoppailee sosiaaliturvan haku mielessä vailla sen suurempaa huolta lähtömaissaan? Jos näin on, pahoittelut väärin ymmärryksestä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Suunnilleen samaan tai vähän yli ovat päätyneet myös viranomaiset ja Migrin tilastot tukevat myös arviota. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 70-80 prosenttia hakee parempaa elämää ja käyttää siihen työkalunaan turvapaikkahakemusta. Sen varassa voi pyöriä vuosikausia mm. Suomessa veronmaksajien rahoilla. Toistaiseksi - johtuen EU:n hajanaisuudesta ja kyvyttömyydestä - meillä ei ole tilanteeseen sopivaa EU:n turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa. Nykyisen EU:n turvapaikka- ja pakolaispolitiikan epäonnistumisen myöntämät käytännössä lähes kaikki.

Juuri näin. Kirkkaasti suurin osa Eurooppaan pyrkijöistä on vain paremman elämän perässä. Poislukien lähinnä syyrialaiset. Toki sinällään aivan ymmärrettävää, että ihminen haluaa parempaa elämää. Järjestelmämme ja kansainvälisten sopimusten nykytulkinta mahdollistajat valitettavasti laajamittaisen systeemin väärinkäyttämisen. Viimeisimpänä ilmiönä nämä feikkikristityt ja muut puliveivarit, joita ei meinata saada lähtemään millään. EU on ollut aivan liian lepsu. Nyt komissio sitten patistelee tehostamaan maastapoistamisia, mutta keinoja on vähän.

Näkisin, että jollakin aikavälillä todetaan, ettei taakanjaosta voida päästä sopimukseen. Sen jälkeen ainoa vaihtoehto on tiukentaa rajavalvontaa ja ratkaista turvapaikkahakemukset Unionin ulkopuolella. Eräänlainen versio esim. Australian mallista. Vaihtoehtoja tuskin on, mutta tähänkin pääseminen voi viedä kymmenenkin vuotta, ellei jostain pelmahda uutta isoa aaltoa onnenonkijoita, joihin on pakko reagoida.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
@Cobol esittämä laskelma perustuu myönteisten ja kielteisten päätösten väliseen suhteeseen. Siinä on kuitenkin ongelma, että itse päätöksiä tehdään virheellisesti. Kielteinen päätös ei siis välttämättä ole tae hädänalaisuuden puuttumisesta. Sikäli tarkkoja lukuja on vaikea esittää.

Suomea on syytetty hakemusten väärinkäsittelystä. Ja osin virheellisyydet ovat myös myönnetty. Sikäli ymmärrettävää, että toiminta on aliresurssoitu mutta valitettaa että se tapahtuu inhimillisen hädän kustannuksella. Vastikään esimerkiksi Ranskan tuomioistuin kieltäytyi palauttamasta pakolaista Suomeen, pitäen liian karkoitusherkkänä maana.
 
Millä tavalla päätöksiä tehdään virhellisesti? Onko joku, joka on pystynyt luotettavasti todistamaan, että täyttää turvapaikan edellytykset, saanut kielteisen päätöksen? Vai onko tämä taas tätä ettei uskota kaikkien tarinoita ja tämän takia ehkä yksi promille oikeasti turvapaikkaa tarvitsevista on saanut kielteisen päätöksen?
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Millä tavalla päätöksiä tehdään virhellisesti? Onko joku, joka on pystynyt luotettavasti todistamaan, että täyttää turvapaikan edellytykset, saanut kielteisen päätöksen? Vai onko tämä taas tätä ettei uskota kaikkien tarinoita ja tämän takia ehkä yksi promille oikeasti turvapaikkaa tarvitsevista on saanut kielteisen päätöksen?

.

Yleisesti ottaen resurssipula on johtanut siihen, että hakemuksia käsitellään kiireessä ja kaavamaisesti ilman riittävää käsittelijän koulutusta ja ilman riittävää yksilöllistä arviointia. Ja silloin koetellaan jo oikeusturvaa, jos niitä hakemuksia ei käsitellä riittävällä vakavuudella. Kysymys on kuitenkin ihmisoikeuksista. Kielteisiä päätöksiä on muunmuassa "standardisoitu" niin että käytetään valmiita pohjia, jossa yksilöllinen syy monistautuu identtiseksi syyksi satojen muiden hakijoiden kanssa. Mutta Ranskan tuomioistuimella varmasti on minua paremmat todisteet Suomen karkoitusherkkyydestä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
@Cobol esittämä laskelma perustuu myönteisten ja kielteisten päätösten väliseen suhteeseen. Siinä on kuitenkin ongelma, että itse päätöksiä tehdään virheellisesti. Kielteinen päätös ei siis välttämättä ole tae hädänalaisuuden puuttumisesta. Sikäli tarkkoja lukuja on vaikea esittää.
Näyttää siltä, että olet ymmärtänyt jotakin väärin. Juurihan julkaistiin tilastot, joiden mukaan Migrin virheprosentti (4%) on alle asetetun vaatimustason (5%). Joku tekee nyt kärpäsestä härkästä. Lääkäreiden hoitovirheisiin kuolee vuosittain satoja jopa yli tuhatkin, mutta eivät ole samanlaisen myllytyksen kohteena. Ja käsittääkseni nuo virheetkään eivät tarkoita sitä, että henkilö olisi silti oikeutettu suojeluun, vaan että asia pitää käsitellä uudestaan, osa sitten saa ja osa ei edelleenkään.

Paljon todennäköisempää on, että on annettu liian lepsusti turvapaikka, koska tätähän ei valvota, mutta miksi tuosta ei nosteta meteliä? Ja olen ymmärtänyt, että komissio nimenomaan patistaa tehostamaan palautuksia. Ei siinä pienellä jäsenmaalla ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä laittomasti maassa olevat takaisin kotiin...toki siinäkään ei kovin tehokkaita olla.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Paljon todennäköisempää on, että on annettu liian lepsusti turvapaikka, koska tätähän ei valvota, mutta miksi tuosta ei nosteta meteliä? Ja olen ymmärtänyt, että komissio nimenomaan patistaa tehostamaan palautuksia. Ei siinä pienellä jäsenmaalla ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä laittomasti maassa olevat takaisin kotiin...toki siinäkään ei kovin tehokkaita olla.

Niin hyvä kysymys, mikä sitten on liian lepsua ja mikä ei. Jotta se olisi retorisen asenteellisen sijasta pragmaattinen, täytyisi kyetä tunnistamaan sodan olosuhteet hakijan henkilökohtaisella tasolla. Kenelläkään ei tunnu olevan selkää vastausta, millaiset ne olosuhteet pitäisi olla turvapaikan saamiseksi ja silti voidaan osoittaa sormella liian lepsusta politiikasta. Myönnettäköön ettei ole kovin helppo arviointipäätös ja siksikin hakemusten käsittelyyn tulisi resursoida nykyistä enemmän. Kyllä migri mielellään pesee kätensä virheiltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös