Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 708
  • 29 176

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tietenkään kannata Helsingin tekemää päätöstä, vaan pidän sitä edelleen virheenä. Mutta nyt kun se on tehty, on myös mahdollisuus seurata päätöksen vaikutuksia. Onko niitä todellisuudessa kuinka paljon, ja miten esimerkiksi kustannukset ja laittomat olemiset kehittyvät verrattuna siihen, että olisi menty ministeriön llistan mukaan.
Tosta jutusta voit katsoa lähtötason. Kesä-syyskyyssa Helsingissä noin 50 paperitonta käytti terveyspalveluja. Suurin osa näistä neuvolakäyntejä. Siis 50 kpl neljässä kuukaudessa. Viime vuonna paperittomat tekivät Helsingissä 90 neuvolakäyntiä, Yhteensä neuvolakäyntejä Helsingissä oli 330 000. Maailma ei ihan välttämättä kaadu tähänkään katastrofiin.

Osalle öyhöttäjistä muistutukseksi vielä, että paperiton on eri asia kuin turvapaikanhakija. Paperiton voi olla maassa myös laillisesti, kuten esim Itä-Euroopan romanit. Nämä voivat siis käyttää noita palveluja ihan vapaasti ilman pelkoa maahanmuuttoviranomaisista tai poliisista.

Ja mitään avointa terveydenhuoltokelagoldia ei siis avattu vieläkään. Paperittomien saamaa hoitoa vähän laajennettiin. Nyt voidaan siis esim rokottaa tai hoitaa tuberkuloosit. Tiedä sitten onko jonkun mielestä parempi, että noita ei hoideta joiltain ihmisiltä.

Edit: Linkki alussa mainittuun ylen juttun unohtui: Analyysi: Paperittomat käyttävät Suomessa harvoin julkisia terveyspalveluja – kielteisten turvapaikkapäätösten kasvu ei tuonut piikkiä tilastoihin | Yle Uutiset | yle.fi
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsin antama kielteinen päätös ei ole aukoton todiste siitä, että henkilö ei tarvitse turvapaikkaa. Voi hyvin olla, että Ruotsi on tehnyt päätöksensä puutteellisin tiedoin. Meillä on kyllä varaa auttaa, kunhan poliittista tahtoa löytyy. Sitä tahtoa inhimilliseen ja humaaniin politiikkaan löytyy sitä todennäköisemmin, mitä enemmän ihmiset muistavat olla äänestämättä persuja ja kokkareita.

Nyt ei ollut niin hyvä, että vaatisi todellisuudessa vastaamista, mutta kun kerran puolustin tyyliäsi, niin olisin sinuna nostanut vauvat, vainotut pyäräilijäjoukkueet sekä epäinhimilliset, öisin tapahtuvat, poliisien väkivaltaa pursuavat lasten ja perheiden massapakkokarkoitukset Suomesta mukaan. Lisäksi loppuun sopiva lainaus tietystä blogista.

Tosta jutusta voit katsoa lähtötason

Kiitokset tuosta. Perehdyn myös siihen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kiitokset tuosta. Perehdyn myös siihen.

Luvut olivat oikein ja vastasivat @Anssi #5 tekstiä. Kyse on kuitenkin hyvin pienestä osasta laittomasti Helsingissä olevien hoitomääristä. Esimerkiksi Helsingin Global Clinic hoiti jo vuonna 2015 viikossa 4-25 henkilöä. Se ei toki ole ainoa hoitopalvelu, joita laittomasti Helsingissä olevat saavat. Muita on ainakin Diakonissalaitos. HGC:n asiasta lisää alla:

Paperittomien klinikka ajaa salaista agendaa – Näin hoitaminen tulee halvemmaksi | Tamperelainen

Riippumatta siitä, onko todellinen hoitotarve Helsingissä satoja vai tuhansia asiakkaita vuoden aikana, päätös on tehty, ja sen mukaan demokratiassa mennään. Nyt erilaiset yksityiset (yhteiskunnan tuella) palvelut ovat kenties jatkossa pienemmässä roolissa, ja luvut kunnallisessa terveydenhoidossa kasvavat.

Totesin jo aiemmin, että nyt kannattaa keskittyä siihen, miten jatkossa toimitaan - ei valittaa menneestä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuten vähän se ja sama- osastoa mutta tuo mielenterveydenpalvelun avaaminen voi olla mahdollinen Pandoran lipas. Sitä puolta käyttää ihan kotimaisetkin hyväkseen pahimmassa tapauksessa, toisaalta sitä tarvitsevat kiireelliset tapauksetkin vetävät usein vesiperää koska resurssit.

Tuskin rahallisesti Helsinkin lompakossa suurinta menoa. Kokonaisuutena hölmö päätös kuitenkin. Paras lopputulos olisi jos äänestäjät heräisivät lopullisesti vihervassareiden painajaisesta.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Oletuksemme lienee, ettei tämä Helsingin kaupungin myöntämä terveyshuolto sen kummemmin Romanian, Bulgarian kuin Unkarinkaan romaneja kiinnosta. Ainakaan kuormittavassa määrin. Ja mikäli kuormittaisikin, niin tuntuuhan se hyvältä, kun voi ihmisten terveydentilaa kohentaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Oletuksemme lienee, ettei tämä Helsingin kaupungin myöntämä terveyshuolto sen kummemmin Romanian, Bulgarian kuin Unkarinkaan romaneja kiinnosta. Ainakaan kuormittavassa määrin. Ja mikäli kuormittaisikin, niin tuntuuhan se hyvältä, kun voi ihmisten terveydentilaa kohentaa.

Joku voisi peräti nähdä hyötyä kantaväestöllekin rokotuksista tai tuberkuloosin hoidosta, mutta mene ja tiedä. Vauvoja toki tulee rangaista vanhempiensa teoista eli neuvolakäynnit tietysti tulisi kieltää.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo, onhan se vaikea ymmärtää, ettei Suomen kuulu olla kaikille avoin sossu. Valtiolta vaan sakko Helsingin kaupungille jokaista laitonta maassaolijaa kohti, jota julkisella puolella hoidetaan. 50000 euroa per lärvi kuulostaa hyvältä summalta.

Ota sinä ne maailman somali- yms. vauvat kotiin, kun niin tuntuu mieltä painavan heidän "rankaisunsa". Hiuksista vittuun tästä maasta kaikki, joilta oikeus oleskella puuttuu. Vauvasta vaariin.

Jaahans, taas tuli niin kiire öyhöttää ettei jaksanut yhtään ajatella. Länsimaana olemme taipuvaisia ajattelemaan ja toimimaan eri tavoin kuin esim. jossain Somaliassa tai Afganistanissa. Lähde itse sinne jos nämä läntiset arvot eivät miellytä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Joku voisi peräti nähdä hyötyä kantaväestöllekin rokotuksista tai tuberkuloosin hoidosta, mutta mene ja tiedä. Vauvoja toki tulee rangaista vanhempiensa teoista eli neuvolakäynnit tietysti tulisi kieltää.

Vaikka olenkin asemoinut itseni vankkaan välimaastoon tässä suvakki-rajakki debaatissa ja edelleen ymmärrän että @mjr postaus oli sarkastisesti kirjoitettu, niin eihän tässä valtio/kunnat vauvoja/lapsia rankaise vaikkeivat palveluja tarjoakaan. Kyllä ne edelleen ovat ne vanhemmat, jotka niitä vauvojaan rankaisevat täällä laittomasti oleskelemalla? Pitääkö laittomasti maahan jääneillä olla oikeus muihin sosiaalitukiin, lapsille kouluun jne?

Johonkin ne rajat on vaan joka tapauksessa vedettävä. Ymmärrän kyllä, että paperittomia on kirjava joukko, mutta jos joku on maahan laittomasti jäänyt kielteisen päätöksen saatuaan, niin ei mahdu minun oikeustajuuni, että heille vielä terveys- tai muita palveluja alettaisiin tarjoamaan. Tai toki voidaan tarjota ja samalla varmistaa, että poistuvat maasta. Kysymys ei niinkään ole kustannuksista, vaan periaatteesta. Toki ne summatkin voivat kasvaa huomattaviksi, mutta tämä jää nähtäväksi!
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nythän on oiva tilaisuus ottaa laittomasti maassa olevat kiinni siihen asti kun seuraava lento lähtee. Fiksu liike siis Helsingin kaupungilta, poliisit vain passiin vastaanoton nurkille. Sehän tässä on oltava takana, onhan? Ei kai muuten vaan aleta laittomasti maassa olijoita paasaamaan??
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vaikka olenkin asemoinut itseni vankkaan välimaastoon tässä suvakki-rajakki debaatissa ja edelleen ymmärrän että @mjr postaus oli sarkastisesti kirjoitettu, niin eihän tässä valtio/kunnat vauvoja/lapsia rankaise vaikkeivat palveluja tarjoakaan. Kyllä ne edelleen ovat ne vanhemmat, jotka niitä vauvojaan rankaisevat täällä laittomasti oleskelemalla? Pitääkö laittomasti maahan jääneillä olla oikeus muihin sosiaalitukiin, lapsille kouluun jne?

Toki, mutta se että vanhemmat esim. syyllistyvät vaikka suoraan lapsen pahoinpitelyyn ei merkitse sitä, etteikö sitä pitäisi ulkopuolisten pysäyttää. Syntymättömän lapsen tapauksessa inhimillinen velvollisuutemme on turvata hänen elämänsä. Toki paperittomat tulee ottaa kiinni ja palauttaa, eikä heitä saisi edes olla, mutta heitä ei voi kohdella kuin eläimiä koska olemme sivistysvaltio. Onko tämä todellakin vaikea asia sisäistää tolkun ihmisten?
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Toki, mutta se että vanhemmat esim. syyllistyvät vaikka suoraan lapsen pahoinpitelyyn ei merkitse sitä, etteikö sitä pitäisi ulkopuolisten pysäyttää. Syntymättömän lapsen tapauksessa inhimillinen velvollisuutemme on turvata hänen elämänsä. Toki paperittomat tulee ottaa kiinni ja palauttaa, eikä heitä saisi edes olla, mutta heitä ei voi kohdella kuin eläimiä koska olemme sivistysvaltio. Onko tämä todellakin vaikea asia sisäistää tolkun ihmisten?

Ei toki ole, jos tolkun ihmisellä minuun viittasit.. Tämän kirjoittamasi perusteella näyttäisimme olevan täsmälleen samoilla linjoilla.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Olisi mukava tietää mikä on tulevaisuus esim. päivähoidon ja koulun suhteen. Itse en kyllä toivo turvapaikahakijoiden pääsevän näihin, koska aiheuttaa nykyisiin resursseihin nähden mahdottoman yhtälön.

Nykyäänhän ei lapsia edes enää rokoteta tuberkuloosia vastaan, joten sekin tulee varmasti yleistymään, jos ne vähätkin turvapaikanhakijoiden lapset ja kantasuomalaiset yhdistetään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Länsimaana olemme taipuvaisia ajattelemaan ja toimimaan eri tavoin kuin esim. jossain Somaliassa tai Afganistanissa.
Tässähän tämä ongelma tuli hyvin esiin, jos emme vaadi mitään niin emme saa mitään, koska vastaanottavan yksilön oma kulttuuri on niin erilainen. Somessa suositellaan tänne tulemista, koska täällä on tyhjästä maksava kansa. Ei ihme, että työttömyys tietyistä maista tulevilla on järjettömän suuri, koska rahaa tulee taikaseinästä ilman vaatimuksia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomasin, että jihadismille ei ole omaa ketjuaan. Jostain syystä. Alla oleva uutinen ei mielestäni istu sellaisenaan sen paremmin turvapaikka ja pakolaisketjuun kuin monikulttuurisuusketjuun. En kuitenkaan avaa jihadismista omaa ketjua, koska se johtaisi ketjun torpedointiin tietyiltä tahoilta: Suomessa ei ole tapahtunut mitään, miksi tällainen ketju? Turhaa pelottelua Coboliltaa jälleen kerran. Jne. Keskustelu vietäisiin - tarkoituksella - hetkessä ohi aiheen, ja sen palauttaminen aiheeseen, voisi olla haastavaa. Joten näillä mennään:

Media antoi aiemmin ymmärtää, että Ranska pyrkii surmaamaan Ranskasta Isisin riveihin lähteneet, vielä hengissä olevan jihadistit. Linkki löytyy tästäkin ketjusta. Ranska maksaa joko tapporahaa tai listii jihadisteja itse.

Myöskään Iso-Britannian puolustusministeri Gavin Williamson ei halua terroristijärjestö Isisin riveissä taistelleita brittejä elävänä takaisin kotiin:

Joka päivä brittiläiset sotilaat pitävät huolen siitä, että ne jotka haluavat aiheuttaa harmia meille, eivät ikinä voi palata tähän maahan. Se on jotain, mistä olen äärimmäisen ylpeä

”Kuolleesta terroristista ei ole harmia” – ministeri haluaa eliminoida islamistit – verkkouutiset.fi

Ranskan ja Iso-Britannian suhtautuminen terroristien paluuseen on täysin erilainen kuin Suomen. Joidenkin mediakirjoitusten mukaan Suomesta on lähtenyt sotimaan suhteessa enemmän terroristeja kuin mistään toisesta EU-maasta. Riippumatta siitä, ovatko luvut juuri noin, Suomesta on joka tapauksessa lähtenyt viranomaisarvioiden mukaan sotimaan mm. Isisin riveihissä vähintään 80 henkilöä, joista osa on palannut takaisin Suomeen.

Kun Ranska ja Saksa pyrkivät ratkaisemaan ongelma tappamalla lähtijät, Suomessa on valittu toinen tie. Voidaan jopa puhua terroristien palkitsemisesta sen sijaan, että siitä rangaistaisiin. Suomella ei ole minkäänlaista kokemusta vieroittaa taistelijoita siitä henkisestä huumesta, joita taisteleminen ja tappaminen tuovat. Heidän ottaminen sisään Suomeen lisää turvallisuusriskejä. On myös mahdollista, että kun Suomen kanta tiedetään, kolmansien maiden jihadistit pyrkivät Suomeen. Täällähän ei pyritä tappamaan tai tuomitsemaan (kunhan itse kieltää osallisuutensa), joten vaihtoehto on varsin kiinnostava.

Itse en kannata terroristijärjestöjen kaksoiskansalaisten tappamista Suomen toimesta suoraan tai tapporahalla. Mutta en näe viranomaisten toiminnassa järkeä. Riskit kasvavat. Ainoa oikea tapa olisi ottaa kansalaisuus ja oleskelulupa välittämästi pois, eikä päästää heitä edes palaamaan Suomeen.

Integroitumiseen Suomessa en usko, pikemminkin iskuihin. Valitettavasti.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
”Kuolleesta terroristista ei ole harmia” – ministeri haluaa eliminoida islamistit – verkkouutiset.fi

Ranskan ja Iso-Britannian suhtautuminen terroristien paluuseen on täysin erilainen kuin Suomen.

On tosiaan erilainen asenne, eikä pelkästään noissa maissa. Eurooppalaisen sivistyksen ja kaupunkivaltion kehdossa, Venetsiassa, paikallinen pormestari julisti, että ”Allahu akbarin” huutajat ammutaan kadulle neljän askeleen jälkeen. Olkoonkin, että sanoma oli symbolinen, niin se asenne kuvastaa sitä todellista munakasta eurooppalaista sivistyksen puolustamista konkreettisesti.

Täällä Suomen perämetsissä 60-luvun marxismin ja hippiliikkeen kasvattamat oikeusviranomaiset sen sijaan oikein odottavat ,että pääsevät hyysäämään ISIS- terroristeja ja muita Irakin vankiloista tänne hölmölään tyhjennettyjä ”turvapaikanhakijoita”.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en kannata terroristijärjestöjen kaksoiskansalaisten tappamista Suomen toimesta suoraan tai tapporahalla. Mutta en näe viranomaisten toiminnassa järkeä. Riskit kasvavat. Ainoa oikea tapa olisi ottaa kansalaisuus ja oleskelulupa välittämästi pois, eikä päästää heitä edes palaamaan Suomeen.

Tässä kohtaa eri mieltä. Ei se ongelman sysääminen muille ole mikään ratkaisu. Yhtälailla ne voi 'toteuttaa' itseään toisessa maassa ja sitten siellä vuotaa viattomien veri. Itse en tästä ajatuksesta pahemmin välitä.

Parempi ratkaista ongelmat kunnolla& lopullisesti. Tapporaha jos ei omista resursseista löydy tekijöitä. Kyllä täysi-ikäisen terroriin 'lähtevän' pitää ymmärtää että paluuta ei ole jos kiinni jää.

Ranska& GB on snaijannut tämän mutta on siellä ollutkin opettavia hetkiä. Meillä ei, onneksi. Voi silti ottaa opiksi toisten kokemuksista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ranska& GB on snaijannut tämän mutta on siellä ollutkin opettavia hetkiä. Meillä ei, onneksi. Voi silti ottaa opiksi toisten kokemuksista.

Kyllä ainakin Turun kauppatorin terrori-isku oli ihan riittävän opettava hetki. Ei tarvitse ottaa oppia toistenkaan kokemuksista, terroristit ja terroristijärjestöihin kallellaan olevat "hädänalaiset nuorukaiset" voisi ns. salakotouttaa johonkin nimettömään suohautaan ennen kuin mokomat ehtivät tehdä Suomessa lisää veritöitä.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Tämä kaikki on kuitenkin tehty ainoastaan auttamisen halusta ja tarkoitus on ihan varmasti ollut hyvä. No todellisuudessa ketään ei turvikset kiinnosta jos niistä ei jotain hyödy.
No mutta alpakkakeissistä oppineena olemme jo suvakkien toimesta kuulleet monestakin lähteestä, että jos nyt vähän huijaa niin ei sen väliä jos asia on oikea.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös