Vuosien aikana esiintuomiensa kannanottojen pohjalta voi todeta, että Presidentti Halonen ja arkkipiispa Mäkinen ovat kuin kaksoset, saman poliittisen ja ideologisen juuren kasvatteja. Olisivat voineet vaihtaa rooleja, eikä kukaan huomaisi eroa linjassa. Mäkiselle kirkko on vain humanitaarinen laitos. Tokihan kirkko on myös sitä, mutta vain siihen keskittyminen on sama kuin presidentille Suomen armeija edustaisi vain kv. kriisinhallintaosastoa. Mäkinen on saanut yllättävän rauhassa esitellä näkökantojaan, vain kirkon konservatiivit ovat olleet julkisuudessa huolissaan fokuksen hukkumisesta, tullen samalla leimakirvellä lyödyksi erilaisilla fobioilla. Todellisuudessa piispojen enemmistö on eri linjoilla Mäkisen kanssa, mutta vallitsevan mediailmaston piirissä näiden mielipiteiden esiintuominen on varsin varovaista.
Tuossa hesarin jutussa on yksi erittäin hyvä, mutta samalla hankala huomio. Halonen lähestyy jopa räsäsmäisiä linjanvetoja, kun toteaa ettei kristityiksi kääntyneitä entisiä muslimeja voida noin vain palauttaa. Totuus on että islamista luopuminen on oikeasti hengenvaarallista muslimille, se on suuri häpeä suvun silmissä ja häpeä täytyy poistaa suvun päältä. Näin se vain reaalimaailmassa menee. Tunnen henkilökohtaisesti useita kristityiksi kääntyneitä entisiä muslimeja jotka elävät hylättyinä, kauas suvuistaan muuttaneina ja jatkuvassa tietoisuudessa veitsenterällä elämisestään. Tunnen myös useita muslimeja, jotka ovat erittäin vihaisia ja katkeria islamin hylänneitä läheisiään kohtaan. Heidän puheissaan nousee esiin toive, että häpeä tullaan pyyhkimään pois. Siksi kristityksi kääntyneen entisen muslimin palauttaminen on aidosti tälle hengenvaarallista.
Toisaalta tiedostan, että kristityksi kääntymistä voidaan käyttää vain tekosyynä turvapaikan saamiseksi. Lähi-Idässä on pitkät perinteet tälläisestä kikkailusta. Nuori muslimimies ilmestyy vähemmistöinä eläviin vanhoihin kirkkoihin, haluaa kääntyä kristityksi ja tutustuu siellä kristittyyn tyttöön. Pari avioituu, jonka jälkeen mies luopuu kristinuskosta ja palaa takaisin ummansa yhteyteen ja vie islamilaisen tavan mukaan perheensä mukanaan. Tai tarkemmin, vaimo saa pitää kristityn statuksensa, mutta lapset kasvatetaan islamiin. Tällä taktiikalla on heikennetty vuosisatojen ajan kristillisiä yhteisöjä muslimien vallan keskellä ja tästä syystä alueen ikivanhat kristilliset kirkot ovat hyvin sisäänpäinkääntyneitä ja varovaisia. Toisaalta tilanne on viime vuosina muuttunut, sillä Lähi-idässä kristillisiin kirkkoihin on ilmestynyt aidosti islamiin pettyneitä ihmisiä, joka on uusi haaste näille kirkoille tasapainoilla ja elää islamin keskellä. Samaten näitä kristinuskosta kiinnostuneita, islamiin pettyneitä muslimeja on tullut erityisesti Saksassa kirkkojen toimintaan mukaan
Eli Halosen kommentissa kristityiksi kääntyneiden kohtalosta on inhimillisen hädän kannalta paljon perää, vaikka varsinainen syy tulla Suomeen ei täyttäisi turvapaikan saamisen kriteereitä. Toisaalta asia voi olla vain näennäinen, sillä islamilaiseen perinteeseen on kuulunut tälläinen "kikkailu" hyvillä syillä. Täytyy muistaa, että yli 90% muslimeista kunnioittaa kirkossa käyviä kristittyjä enemmän kuin ns. uskonnottomia "suvakkeja". Kristityt ovat kirjan kansaa, mutta vähän eksyksissä olevia serkkuja. Kristilliseen kirkkoon meneminen ei ole niin vieras ajatus kuin uskontosensitiivisessä Suomessa ajatellaan. Mutta aito kääntyminen muslimista kristityksi on suuri ja vaarallinen askel otettavaksi, jopa nykyään Suomen/Euroopan sisällä asuville, saati sitten takaisin suvun keskelle palautettaville.