Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 943
  • 29 176

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se ei saa vaikuttaa turvapaikkapäätökseen, ellei raskaudella, vanhemmuudella tai lapsen sukupuolella tai iällä ole vaikutusta turvallisuustilanteeseen. Mutta tässä kun ei ole ollut kysymys siitä, saako raskaana olevalle antaa kielteinen päätös, vaan missä vaiheessa karkotuspäätös laitetaan täytäntöön. Jos tällainen perhe saa kielteisen päätöksen, pitää karkotus toteuttaa joko hyvissä ajoin ennen synnytystä tai vasta sen jälkeen, kun se on terveydellisistä syistä mahdollista.

Näin itsekin ajattelin, mutta missä vaiheessa lapsi on sen ikäinen, että käännytys voidaan tehdä? Esimerkiksi vuoden ikäinenkin lapsi on aika vaikeasti huolehdittavissa, mikäli joutuu palaamaan vaikkapa vieraalle alueelle Afganistaniin.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Tuossa juuri tarkistin, Afganistanissa syntyy joka vuosi yli miljoona lasta. Pitäisikö ne kaikki tuoda Suomeen turvaan?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tuossa juuri tarkistin, Afganistanissa syntyy joka vuosi yli miljoona lasta.

Ei voi pitää paikkansa. Afganistanissa kaikkia odottaa varma kuolema. Lähteviä, palaavia, syntyneitä ja syntymättömiä.

Toista on täällä Suomessa, jossa kukaan ei kuole koskaan, vaan kaikilla on ikuisesti #OikeusElää
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Raukkamainen Poliisi provosoi ja käyttää mielivaltaa Suomi Ensin-liikettä vastaan Oulussa ja pakottaa purkamaan mielenosoitusleirin. Käsittämätöntä lisäksi, että poliisi on blokannut Marco de Wittin puhelimenkin tämän operaation ajaksi. Kertoo jotain poliisin resursseista, että ovat syöttäneet jonkun viruksen tuohon puhelimeen...

Poliisi yllätyshyökkäsi Oulu-Maidanille nukkuessani - YouTube

Pidin Studio Julmahuvia lyömättömänä, mutta kyllä on tämä on vielä parempi!
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Niin, rahaahan afgaaneilla on vaikka kuinka paljon. Huumebisneksen vuosituotto ylittää Suomen vuosibudjetin (55 mrd) mennen tullen ja aseiden ym. salakuljetuksesta vielä lisämiljardeja. Tulonjako sota- ja heimopäälliköiden (saati alamaisten) kesken ei kuitenkaan ole tasapuolista ja tulonsiirrot tapahtuvat lähinnä muita päälliköitä ryöstämällä. Hävinnyt ja omaisuutensa menettänyt osapuoli joutuu pakenemaan mahdollisimman kauas...
Olen kuullut VOKkien väeltä, että nuoret afgaanimiehet eivät suostu oikein mihinkään, elleivät ota ensin yhteyttä perheen/suvun/kylän päämieheen neuvoa kysyäkseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suurlähettiläs: Afganistanista tulee Suomeen nimenomaan elintasopakolaisia | Yle Uutiset | yle.fi
Palautetaan mieliin Afghanistanin suurlähettilään lausunto vuodelta 2015.

Oletettavasti suurlähettiläs Anne Meskanen tuntee Afganistanin tilanteen sanoessaan:

Henkilöt, joiden pitäisi tehdä töitä oman maansa rakentamiseen, lähtevät puhtaasti paremman tulevaisuuden perässä EU-Eurooppaan. Valtiolle pako Eurooppaan on iso haaste, sillä köyhimmät jäävät ja pikemminkin osa hyvin koulutettua keskiluokkaa karkaa pois.

Sama tilanne on oletettavasti monien muidenkin maiden osalta. Siksi EU:n, USA:n, Kiinan ja Venäjän sekä meidän pienempien maiden tulisi tehdä paljon enemmän sen eteen, että ihmiset voisivat jäädä ja saada koulutuksen ja elannon omassa maassaan. Yhtä tärkeää olisi saada EU:lle yhtenäinen pakolaispolitiikka ja -strategia sekä ulkorajat kestämään. Silloin voitaisiin uskottavasti tehdä päätökset pakolaiskiintiöistä, joiden ihmisten taustat olisi tarkistettu.

Suomen osuus voisi olla se noin 3 500 pakolaista vuodessa pääkohteenaan köyhimmät naiset ja lapset, joilla olisi tullessaan valmiit kuntapaikat, koulut tai tarhat lapsille, asunto jne. Kumpikin osapuoli sitoutuisi, ja tätä kontrolloitaisiin määräaikaisilla oleskeluluvilla. Tavoitteena olisi kouluttaa, ja mielellään myös osa palauttaa rakentamaan omaa maataan, kun vaino on ohi.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Muuten hyvää tekstiä mutta tässä olen hieman eri mieltä. Länsimaisen koulutuksen saaneet naiset eivät lähde enää minnekään eikä heidän lapsensa varsinkaan. Eritoten kun kyseessä on takapajula nimeltä Afganistan.

Vanhat mummelit ja lapset voidaan toki hakea suojaan mutta mieluiten perheitä kokonaisina. Ja siis ne isät& äidit plus lapset, ei mitään setiä tai tätejä. Klaanit jääkööt sinne. Mutta kokonainen perhe = motivaatio miehelle ja naiselle oppia ja pysytellä asiallisena(ei mitään ääriuskontopaskaa) ja varsinkin kasvattaa ne pennut samaan muottiin. Kotouttamisen tehtävä on sitten @Cobol tekstin mukaiset toimenpiteet JA sen saatanan rasismin hoitelu.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Muuten hyvä, mutta isähän se on kuka pitää naista nyrkin ja hellan välissä ja huolehtii että tytär ei ala liian länsimaalaiseksi ym ääriuskontopaskaa. Tanskassa juuri hyvä dokumentti millaisia ohjeita muslimeille annetaan perheen ohjaamiseen. Varmasti riittää perheitä, joissa mies menehtynyt sotiessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siirsin vihreistä:

Hienoa myös, että esität realistisen ratkaisun turvapaikkaongelmaan. Erittäin realistista, että EU:n yhteisellä turvapaikkapolitiikalla asia ratkaistaan ja Suomi rajoittaa oman vastuunsa 3500 valittuun pakolaiseen. Sitä odotellessa. Onko tuo lopullinen päätöksesi, vai muutatko taas arviotasi, mikäli olosuhteet muuttuvat..?

Jos Euroopan turvapaikkapolitiikkaa pohditaan EU:n ja Suomen kannalta, yhteinen turvapaikkapolitiikka olisi enemmän kuin toivottavaa. Ainoastaan todellinen ääriaines on tästä erimielinen, sillä EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa kannattavat Suomessa vassarit, vihreät ja persut ja kaikki siitä väliltä.

Suomihan on tilanteessa, jossa muutokset ns. isossa kuvassa ovat mahdollisia. EU:n ja Turkin välinen sopimus sekä Venäjän puolella FSB:n ilmeisesti EU:lle kohdistaman viestin päättyminen yhdessä Tanskan ja Ruotsin tehostetun rajavalvonnan kanssa säätelevät tilannettamme.

Määrät ovat riippuvaisia lähinnä siitä, mitkä ovat resurssit kotouttamisen onnistumiseen välttääksemme mm. Ruotsin tilanteen. Puhutaan tuhansista, kenties vähän alle tai yli esittämäni luvun. Tällä hetkellä kustannukset katetaan sekä kantasuomalaisten etuja kiristämällä että lisävelkaa ottamalla. Mielestäni tämä tie on kestämätön, ja johtaa ongelmiin kantaväestön ja pakolaisten välillä.

Siksikin tärkeintä olisi päästä pikaisesti karkotetuista eroon, koska heillä ei ole laillista oikeutta oleskella Suomessa.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Kaikki kannattaa tuota vaihtoehtoa, mutta kun ongelma on se, että sitä ei tulla saamaan aikaiseksi. Mutta kannatetaan toki.

Kotimaan taloudestakin voi sanoa, että kaikki kannattavat tasapainoista taloudenpitoa, mutta keinoista ollaan eri mieltä. Toivottavasti saadaan Suomen talous kuntoon ja voidaan jatkossa hoitaa vanhukset ja myös mahdollisesti kasvattaa kansainvälisiä vastuutamme.

Maailmassa on UNHCR:n arvion mukaan 60 000 000 pakolaista, joista 80% on naisia ja lapsia. Esittämäsi 3500 on tuosta määrästä 0,0000583%. Enempään meillä ei nyt ole varaa. Onneksi Afganistan on turvallinen paikka.

Itsehän pidän hyvänä, että meillä Suomessa leikataan kansalaisten etuja. Sosiaalituella loisiminen ja kattoon syljeskely saakin loppua. Koulutuksesta on varaa leikata, ylisuurta julkista sektoria paisutetaan ja kaikenmaailman lapsilisiä jaetaan, niinkuin rahaa tulisi taikaseinästä.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuten hyvä, mutta isähän se on kuka pitää naista nyrkin ja hellan välissä ja huolehtii että tytär ei ala liian länsimaalaiseksi ym ääriuskontopaskaa. Tanskassa juuri hyvä dokumentti millaisia ohjeita muslimeille annetaan perheen ohjaamiseen. Varmasti riittää perheitä, joissa mies menehtynyt sotiessa.

Toki näin ja siinä tuleekin esiin pitkälti kotuttajien vastuu; mitä tukia(rahaa) annetaan, miten perheitä tuetaan kunnissa muuten. Imaamien ohjeistuksista voi ihan syystä olla huolissaan.

Se vaan, että miehettömissä perheissä ei ole hirveästi potentiaalia olla muut kuin kuluerä. Ne naiset tuskin lähtee kouluihin kun on lapset& vieras maa tuntemattomalla kulttuurilla. Lisäksi perhe on stabiili ja helpottaa lasten sopeutumista. Kieltä osaamaton nainen? En näe kauhean hyvänä yhtälönä.

Niin ja tehdään se kotouttamissuunnitelma 3v ajalle. Sen päättyessä tuet loppuu viimeistään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itsehän pidän hyvänä, että meillä Suomessa leikataan kansalaisten etuja. Sosiaalituella loisiminen ja kattoon syljeskely saakin loppua. Koulutuksesta on varaa leikata, ylisuurta julkista sektoria paisutetaan ja kaikenmaailman lapsilisiä jaetaan, niinkuin rahaa tulisi taikaseinästä.

Hyvä että ollaan jostain samaa mieltä. Erimieliseksi jäämme siten siitä, että turhia tukia kantasuomalaisilta ja ylisuurta julkista sektoria karsimalla Suomen on tarjottava täysi ylöspito Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille ilman vastiketta ja karkotukset eivät tarkoita karkottamista, vaan ylläpidon jatkamista.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Hyvä että ollaan jostain samaa mieltä. Erimieliseksi jäämme siten siitä, että Suomen on tarjottava täysi ylöspito Suomeen ilman vastiketta ja karkotukset eivät karkottamista, vaan ylläpidon jatkamista.

Ei varmaan ilman vastiketta. Leikki on lapsen työtä. Koululaisena hän saa maailman parasta pisa-koulutusta ja voi sen jälkeen työllistyä työmarkkinoille. Olisin valmis näiden osalta tiukkaan rajaukseen, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten (3. polveen) tulee työllistää itsensä tuottavaan työhön ja oltava nettomaksaja. Mikäli hän ei työllisty, tai työllistyy vain julkisen sektorin tuottamattomaan työhön, olkoon hänet silloin viipymättä karkoitettava. Koska kyllä tässä ajassa ihmisillä on vain taloudellinen arvo.

Missään tapauksessa tänne ei tule valita maailman pakolaisleireiltä niitä kaikkein heikompiosaisia, eli lukutaidottomia köyhiä naisia. Koska ei sellaisilla ole mitään mahdollisuutta päästä täällä tuottavaan työhön. Pitäisi valita sellaisia kouluttautuneita nuoria miehiä, jotka ovat menestyneet omassa maassaan. Vähintään iPhone pitää olla tienattuna, siistit vaatteet ja huoliteltu ulkonäkö. Vain näillä ihmisillä on toivoa menestymisestä länsimaisessa yhteiskunnassa ja tuotteliaita työvuosia edessä riittävästi.

Kaikkein törkeintä näissä nyt karkoitettavissa maahantunkeutujissa on ollut se, että he ovat aloittaneet voimakkaan velkaantumisemme jo vuodesta 2009, vakka tulivatkin maahan vasta 2015-2016.

Velkakello.fi
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisin valmis näiden osalta tiukkaan rajaukseen, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten (3. polveen) tulee työllistää itsensä tuottavaan työhön ja oltava nettomaksaja. Mikäli hän ei työllisty, tai työllistyy vain julkisen sektorin tuottamattomaan työhön, olkoon hänet silloin viipymättä karkoitettava. Koska kyllä tässä ajassa ihmisillä on vain taloudellinen arvo. Kaikkein törkeintä näissä nyt karkoitettavissa maahantunkeutujissa on ollut se, että he ovat aloittaneet voimakkaan velkaantumisemme jo vuodesta 2009, vakka tulivatkin maahan vasta 2015-2016.

Hassuttelut siis jatkuu, mutta mikäs siinä. Palataan jossain vaiheessa kun ymmärrät eron vastuullisen pakolaispolitiikan ja kotouttamisen sekä populististen vihreiden yms vaatimusten välillä.

Jatkoja.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Hassuttelut siis jatkuu, mutta mikäs siinä. Palataan jossain vaiheessa kun ymmärrät eron vastuullisen pakolaispolitiikan ja kotouttamisen sekä populististen vihreiden yms vaatimusten välillä.

Jatkoja.

Vastuullisuus on vähän niin kuin kauneus. Se on katsojan silmässä.

Palataan asiaan, kun hahmottelemasi realistinen EU:n yhteinen maahanmuuttopolitiikka toimii.

Jatkoja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Muuten hyvää tekstiä mutta tässä olen hieman eri mieltä. Länsimaisen koulutuksen saaneet naiset eivät lähde enää minnekään eikä heidän lapsensa varsinkaan. Eritoten kun kyseessä on takapajula nimeltä Afganistan.

Allekirjoitan tämän ja siksi totesinkin, että tavoitteena on osan saaminen takaisin lähtömaahansa. Kyse on tulohetkellä sovittavasta sitoutumisesta paitsi suomalaisen yhteiskunnan normeihin, osalla myös paluuseen. Tavoitteena on silloin kouluttaa ihmisiä esimerkiksi Afganistaniin tekemään siellä työtä, kuten vaikkapa opettamaan lapsia lukemaan jne.

Afganistanin tai minkä tahansa vastaavan maan kannalta on oleellista, että sinne myös palataan koulutettuina tai ammattitaitoisina, jotta maa saa mahdollisuuden nousta jaloilleen. Fakta, joka usein unohtuu.
 
Kalzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers
Tälläistä tulin miettineeksi, että miksi Suomen (ja EU:n ylipäätään) pitää ottaa vastaan turvapaikanhakijoita?

Omien kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus pitäisi olla etusijalla. Ja maahanmuuttajat vain väkisinkin heikentävät turvallisuutta ja syövät kansalaisten leipää.

Muutenkin, kaikkia ei vaan millään voi auttaa. Vaikka EU ottaisi vastaan kaikki siviilit sota-alueilta, niin silti miljoonia ihmisiä kuolisi nälkään ja puutteeliseen terveidenhoitoon kehitysmaissa. Eikö voitaisi turvata kansallinen turvallisuus ja lopettaa turvapaikat; säästyneellä rahalla pelastettaisiin ihmishenkiä kehitysmaissa ruoka- ja lääkeavulla.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Käräjäoikeus on vaikeuksissa Isis-veljesten teloitusjutun kanssa – ”Minua hämmästyttää, miten hankalaan tilanteeseen poliisi ja tuomioistuin ovat joutuneet” - Kotimaa - Helsingin Sanomat

Joukkomurhaajille napsahtamassa turvapaikka ja 100k tapporahaa. Ei voida karkoittaa koska ovat syyllisiä joukkomurhaan mistä seuraa irakissa kuolemantuomio mutta Suomessa ei voida tuomiota koska ei oikein pysty suorittamaan tutkintaa tuhansien kilometrien päässä sodan keskellä. Hieno esimerkki muille terroristeille.

Tuo "ei voida karkoittaa jos odottaa kuolemantuomio" pitäisi välittämästi muuttaa. Sitä päivää odotellessa kun Yhdysvaltalainen sarjamurhaaja keksii paeta Suomeen.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL

Bussilastillinen natseja on maamme huomattavin turvallisuusuhka, edelleen.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Islam on rauhan uskonto. Ihmettelen vain, kun sota-alueen ympärillä on pelkkiä rauhantunnustajia, eikä kukaan ota sotapakolaisia vastaan, kuten Ruotsi teki aikoinaan. Se, että on eri uskonhaaraa, ei pitäisi olla iso este, mutta kummasti vaikuttaa. Kaiken lisäksi vielä maailman rikkaimpia valtioita, eikä ota uskonveljiä vastaan, hämmästyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös