Eikö ketään muuta häiritse koko pakolaiskeskustelussa se, että koko ajan ihan tämänkin valtakunnan ylintä poliittista ja virkamies-johtoa myöten keskustelua käydään täysin triviaaleista asioista: kuka saa terveydenhuoltoa ja missä ja kuka on raiskannut kenet Kaisaniemen puistossa, vai oliko kyseessä ankka.
Jotenkin todella huolestuttavaa, taustalla tämän kriisin iso viitekehys jatkaa kummelimaista "meanwhile in Sweden"-kehitystään, ihmisiä lappaa Eurooppaan, Kreikassa on humanitaarinen kriisi, länsimaiset sivistysvaltiot kuten Itävalta tekevät omia diilejään ja Brysselistä ei ole kuulunut mitään järkevää kuukausiin.
Siis tässä voisi jo ajatella, että kyse on tarkoituksellisesta huomion siirtämisestä triviaaleihin asioihin. Nekin ovat ikäviä ja negatiivisia suurelta osin, mutta ainakaan jengi ei kunnolla keskity siihen, että maittemme demokraattisesti valitut johtajat eivät saa mitään aikaiseksi itse ongelman suhteen.
tagaus
@Cobol ja
@vlad
Piti kirjoitella tähän kattavammin jo aiemmin, mutta on ollut hiukka hektistä tässä parin päivän aikana.
Allekirjoitan ajatuksesi siitä, että kokonaisuuden kannalta keskustelua käydään myös triviaaleista asioista, toisaalta ongelmana on se, että jos nämä valtakunnallisesti tai vielä laajemmin EU:n laajuisesti triviaalit asiat jätetään keskustelun ulkopuolelle tehdään karhunpalvelus osalle kansaa - merkittävälle osalle, koska heitä kiinnostaa eniten juuri se arjen kohtaaminen (hyvässä ja pahassa). Keskustelua pitäisi kyetä käymään usealla tasolla, myös valtakunnallisessa mediassa - nyt tällaista syvällisempää kirjoittelua ja analysointia harjoitetaan suurelta osin valtamedian ulkopuolella ja loppujen lopuksi kovin harvoin tämä keskustelu saa palstatilaa valtakunnallisessa mediassa (siis suhteessa näihin arjen kysymyksiin).
Mietin myös sitä, että kenties eräs syy sille, että keskustelu keskittyy nyt näinkin paljon näihin arjen kohtaamisiin, johtuu siitä, että pitkälle syksyyn elettiin "unelmaa" ja tuolloin moni kiperä kysymys jätettiin vaille käsittelyä tai ne jopa työnnettiin piiloon mediassa, mikä omalta osaltaan kärjisti tilannetta. Esim. kun puhuttiin turvattomuudesta, poliitikot ja virkamiehet (sekä osa kansasta) teki sen virheen, että he trivialisoivat tunteen ja työnsivät sen syrjään sen sijaan, että asiaan olisi paneuduttu. Kaikki oli siis hyvin, vaikka kaikkien mielestä kaikki ei ollut hyvin - ja tämä jälkimmäinen joukko koki usein hyvinkin kollektiivisesti asian siten, että heidän huoli ja murhe häivytettiin merkityksettömäksi, koska "kaikki oli hyvin - oli unelma jota elettiin". Tässä tilanteessa luotiin tilaa entistä enemmän näille vastamedioille sekä sitten Soldiers of Odinille, jonka taustalla toimivat tahot melkoisella varmuudella käyttivät tilannetta paljon oman edun ajamiseen ja sen myötä ääriryhmä kyettiin jalkauttamaan kadulle ja vieläpä siten, että osa kansasta ottaa heidät iloiten vastaan.
Keskustelua pitäisi käydä vähintäänkin kolmella tasolla:
-yksilötaso.
-yhteiskunnallinen taso.
-EU:ta koskettava taso.
Tasot limittyvät osin toisiinsa, Suomen kohdalla moni yhteiskunnallinen kysymys tässä ongelmassa ulottuu myös EU:n tasolle saakka, vastaavasti EU:n jäsenvaltioiden tekemät yksittäiset päätökset heijastelevat Suomeen, puhumattakaan sitten päätöksistä joita tehdään Brysselissä. Suomessa on aivan liian vähälle tarkastelulle jäänyt Merkelin toimien analyyttinen tarkastelu, mitkä ajatukset tahi ideat ajoivat Saksaa avaamaan ovet? Onko taustalla ollut raadollisimmillaan se, että on haluttu luoda voimakkaammin kahdet työmarkkinat ja toisaalta tuoda maahan lisää väestöä, jotta maata ei kohtaisi tulevaisuudessa vanhenevan väestön ongelma.
Toisaalta ehkäpä olisi syytä tarkastella koko EU:n toimintaa laajemminkin, missä määrin eri valtioiden erilaiset intressit vaikuttavat niiden politiikkaan ja kuinka nämä heijastelevat Suomeen. Ja onko Suomen tarpeellista tai järkevää olla EU:n mallioppilas ja pyrkiä noudattamaan sopimuksiaan viimeiseen saakka kun samalla monella tapaa merkityksettömät maat viittaavat kintaalla allekirjoitetuille sopimuksille - puhumattakaan sitten näistä merkittävimmistä maista, jotka tarvittaessa osaavat häikäilemättömästi ajaa omaa etuaan.
Suomessa käydyssä keskustelussa liian vähälle huomiolle on jäänyt laajemmat kokonaisvaltaiset kuviot yhdistettynä sitten siihen, että mikä on lopulta velvoitteemme pakolaiskriisin hoitamisessa? Mihin koko EU:n resurssit riittävät? Käytännössä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jopa kymmenet miljoonat ovat valmiit jättämään kotiseutunsa päästäkseen turvallisemmille seuduille tai EU:n alueelle toteuttamaan omaa unelmaansa ja haavetta. Mihin raja vedetään - milloin sanotaan "Nyt riittää"? Näitä käsitellään vain yksittäisinä heittoina, tai epäonnistuneina puheenavauksia - harva kuitenkaan ulottaa syvällistä keskustelua tälle tasolle.
Aivan kuten olisi syytä keskustella siitä, että kuinka EU on kokonaisuudessa epäonnistunut tämän ongelman hoitamisessa ja tämä näkyy monellakin tapaa. Eräällä tapaa tämä näkyy siinä, että linjaltaan heikkoa EU:ta on mahdollista kiristää ja käyttää hyväksi, ja vieläpä omalla suostumuksellamme - tai poliitikkojen suostumuksella. EU on tehnyt pakolaisasian hoidon suhteen lukuisia virheitä, näihin on viitannut esim. Paul Collier (Oxfordin yliopiston professori, eräs johtavia kehityspolitiikan asiantuntijoista):
Oxfordin yliopiston professori palauttaisi pakolaisia leireihin - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
Pelkään pahoin, että vuodesta 2015 ei lopultakaan ole otettu opiksi, virheitä toistetaan kerta kerran jälkeen, ilman että selkeää linjaa muodostetaan ja jossa ongelmallisia kysymyksiä kyetään ruotimaan rationaalisesti perinpohjin. Suomessa on toki syytä käsitellä teemaa myös kansallisista intresseistä alkaen, omat turvallisuuspoliittiset kysymykset huomioiden.
vlad