Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 272 757
  • 28 700

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Lisäksi teksti on älylliseltä tasoltaan kehno alkaen jo siitä kuinka pääoma ja eliitti tässä ja nyt kietoutuisi yhteen vaikka - jos asia näin halutaan ilmaista - tämä liitto on ikuinen ja Suomen ongelmat johtuvat vasemmiston, kepun ja kokoomuksen yhteishallitusten sekä työmarkkinajärjestöjen surkeista valinnoista ja päätöksistä alkaen euroon liittymisestä.

Sinänsä varmaan olet oikeassa tekstini älyllisestä kehnoudesta, ei siinä mitään. Se ainakin osoittaa, ettet ole ihan sen pointteja kyennyt sisäistämään. Voi johtua myös siitä, että toistemme ilmaisun tavat ovat vielä vieraita ja ottavat aikaa avautuakseen. Kuvaamasi liitto on ikuinen, mutta mielestäni jätät sen määrityksen vajavaiseksi. Analyysisi joistakin ongelmista osuu ja tätähän olen korostanut: osaamattomuutta. Sen verran tuosta ikuisesta liitosta, että avaimia löytyy Stubbin aikoinaan konsensuksen aika on ohi heitosta, joka oli freudilainen lipsahdus, tai pelkkää tyhmyyttä, mutta indikoi, mitkä ovat päämäärät. Jos miellät tuon ikuisen liiton olevan pikkuinen suomi jolla, se, että valta istuu samalla laidalla, johtaa ennen pitkää paatin uppoamiseen. Näen siis ongelman olevan paljon syvemmällä, kuin pelkästään harjoitetun reaalipolitiikan, joita tuossa nimeät sen aikaansaajiksi. Kyllä, ne luonnollisesti tangenteeraavat suuntaa johon maata ollaan viemässä, kuka tarkoitushakuisesti, kuka opportunistisesti ja kuka vaan näköalattomuuttaan.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo, Slovakia, Puola, Moldova, Valko-Venäjä, Pohjois-Korea... - sentään löytyy vielä hienoja monokulttuurisia valtioita maailmassa: heidän on tulevaisuus...

Tanska ja Norja (jälkimmäinen aikoo käännyttää kaikki Ruotsista ja Suomesta tulevat) varmaan ovat samaten näitä persläpivaltioita kun evät ota enempää fazereita ahdistelemaan nasia?
 

BaronFIN

Jäsen
Kummallisesti Norjakin alkaa kallistumaan omituisille vesille ottaen huomioon kuinka yhtenäisesti kansa vannoi valtiojohtoa myöten Breivikin hirmuteon jälkeen #unelmaansa.

Mohammed oli muuten 2014 Norjan eniten annettu poikalapsen nimi.

Breivikin pentele oli oikeassa. Joskin keinot vaikuttaa asiaansa olivat turhan radikaalit, mutta hitaasti se laiva kääntyy pakon edessä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun isosiä oli sentään valkoisten valtiorikosoikeuden jäsen ja lapuanliikkeessä, minulla on hänen jäämistöstään suomenkielinen Mein Kampf vuodelta 1942, veikkaan että jäät kakkoseksi kun aletaan oikeistolaisuutta mittaamaan :)
Nyt taitaakin olla omena pudonnut vähän kauemmas puusta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tanska ja Norja (jälkimmäinen aikoo käännyttää kaikki Ruotsista ja Suomesta tulevat) varmaan ovat samaten näitä persläpivaltioita kun evät ota enempää fazereita ahdistelemaan nasia?

Kysymys oli monokulttuurisista valtioista, toistaiseksihan Suomi on näitä kahta selkeähkösti monokulttuurisempi, joten en kyllä niihin lähtisi, jos monokulttuurisuutta haikailisin vaan juurikin noihin Puolan ja Valko-Venäjän tyyppisiin maihin.

Mitä sitten tulee nykyiseen kriisiin niin olettaakseni olen tehnyt kriittisen mielipiteeni melko selväksi: hallituksen ja EU:n politiikka on ollut holtitonta ja vastuutonta ja jos tulee uusi kriisi niin Suomen tulee tarvittaessa ryhtyä myös yksipuolisiin toimiin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kummallisesti Norjakin alkaa kallistumaan omituisille vesille ottaen huomioon kuinka yhtenäisesti kansa vannoi valtiojohtoa myöten Breivikin hirmuteon jälkeen #unelmaansa.

Hassua, luulinpa että kansa yhtenäisesti tuomitsi hirvittävän vastenmielisen joukkosurman, mikä pääosin kohdistui ala-ikäisiin. Vai oli Breivik oikeassa? No, lähdepä tältä palstalta vaikka kyhäämään armahdusanomusta Norjan oikeuslaitokselle.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Joo, Slovakia, Puola, Moldova, Valko-Venäjä, Pohjois-Korea... - sentään löytyy vielä hienoja monokulttuurisia valtioita maailmassa: heidän on tulevaisuus...

Demareiden tällä hetkellä johtaman Slovakin nostaminen tuohon porukkaan on kyllä todella halpa veto omasta mielestäni. Puolakin ainakin vielä vähän siinä ja siinä.

Slovakia on länsi-eurooppalainen demokratia, joka ei (järkisyistä) halua ottaa vastaan muslimien invaasiota. Nykytilanteessa Slovakian pitäisi olla meillekin rohkeana esikuvana siitä miten tehdään itsenäisiä päätöksiä irtautumatta kuitenkaan millään tavoin lännestä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kysymys oli monokulttuurisista valtioista
Minkä takia haluat keskustella monokultturisista valtioista? Onko tämä sinun unelmasi vai jonkun muun? Ja jos jonkun muun, niin kerrotko kenen ja perustelut. Et nimittäin ainakaan lainannut ketään kun aloit monokulttuurisuudesta kirjoittelemaan. Minusta tuntuu, että nyt olkiukkoilet ja hassuttelet tässä ketjussa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minkä takia haluat keskustella monokultturisista valtioista? Onko tämä sinun unelmasi vai jonkun muun? Ja jos jonkun muun, niin kerrotko kenen ja perustelut. Et nimittäin ainakaan lainannut ketään kun aloit monokulttuurisuudesta kirjoittelemaan. Minusta tuntuu, että nyt olkiukkoilet ja hassuttelet tässä ketjussa.

Niin, jos ihannoidaan Slovakiaa (tai Puolaa tai Valko-Venäjää) niin aika lailla ymmärtääkseni ihaillaan monokulttuurisia ex-itäblokin maita. Slovakian tai Valko-Venäjän tie ei toivottavasti ole koskaan länsieurooppalaisen Suomen tie... Sinulle jätän nämä hassuttelut - yhdytkö muuten tuossa edellä esitettyyn arvioon siitä, että, piru, Breivikhän oli oikeassa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, jos ihannoidaan Slovakiaa (tai Puolaa tai Valko-Venäjää) niin aika lailla ymmärtääkseni ihaillaan monokulttuurisia ex-itäblokin maita. Slovakian tai Valko-Venäjän tie ei toivottavasti ole koskaan länsieurooppalaisen Suomen tie... Sinulle jätän nämä hassuttelut - yhdytkö muuten tuossa edellä esitettyyn arvioon siitä, että, piru, Breivikhän oli oikeassa?
Jos ihannoidaan Slovakian tapaa hoitaa pakolaiskriisiä, niin ei se tarkoita monokulttuurin ihannoimista. Jos ihailen saksalaisia autoja, olenko natsi? Kuittaat tämän varmaan hassutteluna, mutta mieti nyt vielä toisen kerran. Tarkoittavatko:
  • Oman kansan etujen ajaminen ensisijaisesti ja
  • Monokulttuurisuus
Samaa asiaa? Sinä kun vedät näihin yhtäläisyysmerkit. Jos olet sitä mieltä, niin sitten olet. Minä en ole, ja asia on sillä loppuunkäsitelty.

En ole tutustunut Breivikin agendaan, koska hänen tapansa ajaa itselleen tärkeitä asioita on luonnollisestikin väärä, joten minua ei voisi vähempää kiinnostaa hänen agendansa.
 

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Olisi hyvä opettaa jo peruskoulussa eri kulttuureja, niin ei tulisi näin pahoja väärinkäsityksiä. Ylläolevan lainauksen kirjoittajahan virheellisesti luulee että arabikulttuurissa ajatellaan jotenkin länsimaisittain, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kannattaa muistaa että suurimmallle osalle muslimeista me länsimaista vapautta edustavat ihmiset olemme sitä alinta vääräuskoista pohjasakkaa, ja heikkojakin olemme niin kauan kun emme pistä kunnolla vastaan.

Hyvä esimerkki on Sharia-laki. Länsimaissa käytössä oleva määräaikainen vapaudenmenetysrangaistus ei ole muslimille rangaistus ollenkaan, vaan heikkouden ilmentymä. Muslimi kunnioittaa vain fyysisiä seurauksia ja Allahin tuomiota.

Ylläolevassa lainauksessa on vuorostaan se ongelma, että se niputtaa toista miljardia muslimia yhden prototyyppimuslimin alle. Tämä on niin sanottu Halla-Aholainen lähestymistapa

Siis: 90 % suomalaiststa tunnustautuu kristityksi -> kristittyjen pyhä kirja hyväksyy orjuuden ja kertoo, että maailmassa on elänyt jättiläisiä -> lähes koko Suomi uskoo näin.

Eli suomalaisille arabikulttuuri, jossa ei ole orjia, on käsittämätöntä nynnyilyä ja suvakkisoopaa?

Muslimeissa ihan samalla tavalla kuin meissä muissakin on väkeä, nykyaikana jopa valtaosa, joka pitää kaikkia uskonnollisia tekstejä satuina tai vähintäänkin osittain vanhentuneena ja sitä kautta koomisena. On kristittyjä, jotka ilmoittavat uskovansa Jumalaan, mutta tämä tarkoittaa heille äänettömän rukouksen lukua silloin tällöin: miksi muslimit olisivat erilaisia? Pyhien kirjojen sanamuodot ovat jyrkempiä, kulttuuriset ilmaisutavat ovat erilaisia, mutta ihminen ei muutu.

Se, että jokin valtio tai valtaa pitävä ryhmittymä vaatii tietynlaista käytöstä rangaistuksen uhalla, ei ole koskaan ollut kovin hyvä tapa saada ihmisiä todellisuudessa muuttumaan. Vai muuttuivatko suomalaiset venäläismielisiksi, kun näiden vallan alla oltiin lähemmäs sata vuotta ja laki rajoitti suomeksi kirjoittamista ja puhumista? Miksi nykymaailman ihmiset olisivat helpommin johdateltavissa kuin kehitysmaaoloissa ja medialta katveessa eläneet 1800-luvun suomalaiset? Tämä siis kommenttina mahdolliseen joltain taholta tulevaan Isis-korttiin
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
On kristittyjä, jotka ilmoittavat uskovansa Jumalaan, mutta tämä tarkoittaa heille äänettömän rukouksen lukua silloin tällöin: miksi muslimit olisivat erilaisia?

Ai miksi olisivat? Ei tuota tarvitse konditionaalissa esittää, voit suoraan pohtia miksi ovat.

Pahimmatkaan kärjistykset tänne saapuneista muslimeista eivät ole täysin hölynpölyä, sillä kaikissa kyselyissä kaikkein radikaaleinta/äärimmäisintä/fundamentalistisinta muslimiosastoa mielipiteiltään ja ajatuksiltaan edustavat muutamasta maasta (esim Irak, Afganistan, Egypti) kotoisin olevat 18-30 vuotiaat miehet. Ja keitäs meille tänne Suomeen pääasiassa tuleekaan?

Ja vaikkeivat näistäkään tietenkään kaikki halua Sharia-lakia tai hyväksy kunniamurhia ja vääräuskoisten teurastamista, niin huolestuttava osuus kuitenkin. Tilastollisesti puhutaan tuhansista Suomeen viime vuonna tulleista.

Onneksi kotouttaminen on nimenomaan ollut Suomen vahvuus.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
On jotekin hämmästyttävää eräiden nimimerkkien kirjoittelu. Kongtiivinen vinouma on näemmä aika paha. Ai niin. Kyllähän suomalaiset miehetkin kourivat/yrittävät suudella julkisilla paikoilla alla 15-vuotiaita pikkulikkoja. Yksittäistapaus jälleen kerran. Monikulttuurisuus on rikkaus ja #unelma.
 

BaronFIN

Jäsen
Hassua, luulinpa että kansa yhtenäisesti tuomitsi hirvittävän vastenmielisen joukkosurman, mikä pääosin kohdistui ala-ikäisiin. Vai oli Breivik oikeassa? No, lähdepä tältä palstalta vaikka kyhäämään armahdusanomusta Norjan oikeuslaitokselle.
Huoh, lukemisen ymmärtäminen ei taida kuulua sinun vahvuusalueisiin? Aivan sama. Jos nyt väännetään sitten rautalangasta ihmiselle joka haluaa kuitenkin ymmärtää kaiken väärin, niin väännetään sitten. Breivikin teko oli jotain sellaista, mistä voisi antaa kuolemantuomion hitaasti kiduttamalla, joten miestä ei tarvitse missään nimessä armahtaa. Kolahtiko postilaatikkoon?

Ja kyllähän norjalaisten reaktio oli, että emme missään nimessä antaudu terrorin edessä ja yhteiskuntamme arvot ovat sitä, tätä ja tuota maailmaa rakastavia ja monikulttuurista ja demokraattista yhteiskuntaa ylistäviä. Ne ovat hienoja arvoja ja niistä pitää pitää kiinni, ehdottomasti ja ei siitä edes kahta sanaa.

Mutta mikä oli Breivikin pointti? No sama kuin Immosella. Yhteiskunta sellaisena kuin me olemme sen oppineet tuntemaan, on vaarassa jäädä kauniiksi muistoksi. Toki yhteiskunnat muuttuvat ja kehittyvät aikojen saatossa ja niin kuuluukin tapahtua, mutta nykyinen suuntaus jossa joudumme a) luopumaan pakon edessä pohjoismaisesta hyvinvointivaltioista b) tasa-arvosta c) naisten oikeuksista vapaaseen liikkumiseen yhteiskunnassa, on huolestuttava. Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Tietenkään kaikki maahanmuuttajat ole islamistisia reikäpäitä ja joukossa on aivan mahtavia tyyppejä (on ihan kavereinakin muutamia kun heitä kohtaa työn puolesta viikoittain) joten rasistisuudella ei ole mitään tekemistä kommenttini kanssa.

Kyse on vain yhteiskunnan kantokyvystä ja halukkuudesta kotoutumiseen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Kyllä. Lähes kaikkai maahanmuuttajat ovat käyneet kotoutusputken läpi ja päässeet lopulta sosiaalitoimen asiakkaiksi.

Lähes kaikki. Ja lisäksi pitää muistaa että ehkä kolmannen polven maahanmuuttajat eivät vielä pärjää peruskoulussa, mutta neljännen tai viidennen jo ihan varmasti sitten kyllä.
 
Kummallisesti Norjakin alkaa kallistumaan omituisille vesille ottaen huomioon kuinka yhtenäisesti kansa vannoi valtiojohtoa myöten Breivikin hirmuteon jälkeen #unelmaansa.

Mohammed oli muuten 2014 Norjan eniten annettu poikalapsen nimi.

Breivikin pentele oli oikeassa. Joskin keinot vaikuttaa asiaansa olivat turhan radikaalit, mutta hitaasti se laiva kääntyy pakon edessä.
Onhan tuo tavallaan totta. Jos Breivik olisi väärässä, jatkettaisi sallivaa linjaa maahanmuutossa, kuten hänen tekemien poliittisten murhien jälkeen vannottiin.
Eikö Norja olekaan kaikille avoin ja suvaitsevainen maa? Siirtolaisten saapumista Venäjältäkään ei kauan katseltu, vaan hyvin nopealla aikataululla laitettiin portit kiinni. No, niinhän Breivik olisi tehnyt myös.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lähes kaikki. Ja lisäksi pitää muistaa että ehkä kolmannen polven maahanmuuttajat eivät vielä pärjää peruskoulussa, mutta neljännen tai viidennen jo ihan varmasti sitten kyllä.

Mielenkiinnosta olisi mukava tietää, että kuinka tämä asia muuttuu nykyisen maahanmuuttoinvaasion positiiviseksi ja maahanmuuttoa tukevaksi seikaksi?
 

gasp

Jäsen
Poliisin kauhukuvailu Kölnin kaaoksesta: Emme pystyneet auttamaan uhreja

Saksalaislehdet Bild ja Der Spiegel ovat julkaisseet Kölnin poliisin sisäisen raportin maailmaa kuohuttavista uudenvuodenyön tapahtumista kaupungissa.Bild kuvailee raportin olevan asiakirja poliisin kokemasta avuttomuudesta ja kauhusta.

Kölnissä koettu väkivalta on ollut aiemmin tiedettyä pahempaa. Eräässä vaiheessa poliisi pelkäsi kaaosta, vakavia loukkaantumisia ja kuolonuhreja.

"Naisten piti kirjaimellisesti juosta halki juopuneiden miesten kujan, tavalla jota ei voi kuvailla" raportissa todetaan.

"Monet naiset tulivat virkailijoiden luo shokissa ja itkien ja kertoivat seksuaalisista hyökkäyksistä. Poliisit olivat kyvyttömiä vastaamaan kaikkiin tapahtumiin, hyökkäyksin ja rikkeisiin. Niitä oli yksinkertaisesti liikaa samaan aikaan".

Tekstin mukaan jotkut kiinniotetut seksiahdistelijat sanoivat olevansa turvapaikanhakijoita Syyriasta. Poliisi kirjoitti ylös seuraavia kiinniotettujen lausuntoja:

1. Repi virne kasvoillaan oleskeluluvan ja totesi: "Ette voi minulle mitään, haen uuden huomenna".

2. "Olen syyrialainen, teidän täytyy kohdella minua ystävällisesti! Rouva Merkel on kutsunut minut".

Poliisin kauhukuvailu Kölnin kaaoksesta: Emme pystyneet auttamaan uhreja - Ulkomaat - Verkkouutiset

Siitä se alkaa, kohta täälläkin.. Joku voisi alkaa jo etukäteen painamaan t-paitoja "Kiitos 2020-2022" sotaveteraanien muistolle.

 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Huoh, lukemisen ymmärtäminen ei taida kuulua sinun vahvuusalueisiin?

Jaa, minusta tuntuu, että Breivikin ajattelun ja ideologian tunteminen ei kuulu sinun mihinkään alueeseesi ja silti esität hänestä mielipiteitä, että "oli oikeassa". Ei ole niin että hänellä olisi ollut jokin hermeettinen ero islamofobian, historiallisen tilanteen tulkitsemisen ja lasten tappamisen välillä: tuo viimeinen oli looginen seuraus hänen analyysistään - eli jos sanot että Breivik oli oikeassa, mutta olisi ehkä saanut jättää nuorisoa tappamatta niin esität älyllisesti täysin inkoherentin ajatuksen (ei välttämättä mikään yllätys). Eli ehdottaisin siis että luopuisit tuosta ajatuksesta, että "Breivik oli oikeassa".
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Krp tutkii sotarikosta - Irakin armeijan sotilas pidätetty - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Lisää sotarikollisia, hienoa että saadaan konfliktin kaikki osapuolet tänne "turvaan".

Koomista ettei poliisi suostu kommentoimaan nytkään, onko kyseessä turvapaikanhakija. Kenellekään se asia tuskin silti on epäselvää.
Tätäkään ei saada palautettua, koska saisi Irakissa kuolemantuomion. Käydään läpi miljoonia maksavat oikeudenkäyntiprosessi, jonka jälkeen henkilö jää Suomeen joko elämään vapaana tai laitetaan vankilaan loppuelämäkseen, mikä maksaa jälleen miljoonia.
 

Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Tätäkään ei saada palautettua, koska saisi Irakissa kuolemantuomion. Käydään läpi miljoonia maksavat oikeudenkäyntiprosessi, jonka jälkeen henkilö jää Suomeen joko elämään vapaana tai laitetaan vankilaan loppuelämäkseen, mikä maksaa jälleen miljoonia.

Tutkinta, syyttäminen ja tuomitseminen kaikki samassa nipussa. Tai tutkinta ja syyttäminen jäi vähän ohueksi, mutta väliäkös tolla.

Linkin takana olevaa juttuahan et tietenkään lukenut...
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tutkinta, syyttäminen ja tuomitseminen kaikki samassa nipussa. Tai tutkinta ja syyttäminen jäi vähän ohueksi, mutta väliäkös tolla.

Linkin takana olevaa juttuahan et tietenkään lukenut...
Pyydän syvästi anteeksi etten jossitellut asialla. Tämä oli kirjoittajan, eli minun, taiteellinen valinta.
 

Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Pyydän syvästi anteeksi etten jossitellut asialla. Tämä oli kirjoittajan, eli minun, taiteellinen valinta.

Oliko myös noi palautuksen estyminen mahdollisen kuolemantuomion takia, miljoonia maksava oikeuden käynti ja miljoonia maksava elinikäinen vankeus sun taiteellisia valintoja, vai etkö tosiaan lukenut sitä juttua?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös