Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 260 361
  • 28 700

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tunnustavana kristittynä totean, että ajatus on erinomainen. Ei välttämättä kirkkotiloihin, mutta Suomesta löytyy seurakuntien leirikeskuksia keittiöineen ja majoitustiloineen kymmeniä tai jopa toista sataa. Lisäksi seurakunnissa on diakoniatyön osaamista, sekä erilaisten kulttuurien tuntemusta lähetys/kehitysyhteistyön kautta. Toimintaa on palkallisen henkilöstön lisäksi tukemassa tuhansien vapaaehtoisten joukko. Kirkon ykkössanoman, eli evankeliumin jälkeen tärkeimmästä, lähimmäisenrakkauteen suuntautuvasta työstä olisi kysymys.

Suuria rahoja ei nykyiseltä kirkolta löydy. Kyse olisi priorisoinnista ja jo valmiiksi taloudellista tukea antavien yksityisten henkilöiden/yhteisöjen/yritysten halusta osallistua talkoisiin seurakuntien kautta.
Periaatteessahan idea on hyvä, mutta en kyllä oikein tiedä. Suoraan vaan muslimit seurakunnan huomaan?

Ajatus hyvä, mutta kyllähän tuo vähän bensaa liekkeihin touhua olisi.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Kiitos "faktoista". Täällä mamughettossa asuvana näen tilanteen aika lailla toisin. Mun lapset tosin kävi ne ghettokoulut, joten mulla on sitä kautta vähän toisenlainen näkemys, joka ei pohjaudu bar 94:n nurkkapöydän keskusteluihin. Mä olen itse käynyt sen samaisen ghettokoulun 80-luvulla ja voin sanoa, että tämä nykyinen ghettokoulu on kaikin puolin parempi ja turvallisempi, kuin se 80-luvun mamuton ghettokoulu. Opetuksen tasokin taitaa olla ihan hyvä, kun lasteni opiskelumenestys pysyi samana lukioon siirryttäessä.

Minulla on hieman toisenlainen kokemus. Poika kävi aikanaan ensimmäisen luokan ja alun toista luokkaa Varissuolla Turussa. Toisen luokan aikana lokakuussa muutettuamme Raisioon, hän meni paikalliseen kouluun ja olihan se melko outoa, kuinka paljon hän oli opinnoissa jäljessä uusia luokkakavereitaan.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Periaatteessahan idea on hyvä, mutta en kyllä oikein tiedä. Suoraan vaan muslimit seurakunnan huomaan?

Ajatus hyvä, mutta kyllähän tuo vähän bensaa liekkeihin touhua olisi.

Bensasta liekkeihin ei todellakaan ole kysymys. Islamilaisesta kulttuuritaustasta tuleva arvostaa enemmän tunnustavaa kristittyä, joka siis tietää oman perustansa, kuin humaania kanssahengailijaa. Ja tämä on asia jonka tiedän ehdottoman varmasti, kokemusta on enemmän kuin tämänkin palstan parillakymmenellä nimimerkillä yhteensä.

Toinen juttu on, että nykyisen erittäin suuren osan pakolaiskatastrofin hoidosta leireillä ym. hoitavat kristillistaustaiset avustusjärjestöt. Tästäkin tiedän, en vain luule, erittäin paljon. Lisäksi islamin uskon ja islamilaisen kulttuurin asiantuntemusta löytyy seurakunnista/kristillisistä järjestöistä huomattavan paljon. Vuosi sitten Afganistanissa murhattujen suomalaisten naisten (lähetystyöntekijöitä auttamassa naisten ja tyttöjen lukutaito ja koulutustyössä) kaltaisia islamilaisen ja/tai kehitysmaakulttuurin osaajia on seurakunnissa aktiiveina entisinä ulkomaantyöntekijöinä, tälläistä työtä tukevana henkilöstönä tai vapaaehtoisina melko runsaasti. Siten tietotaitoa ihmisten kohtaamisesta, ei käännyttämisestä on enemmän kuin tavallinen suomalainen nimiseurakuntalainen edes ymmärtää.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Eli noilla määrillä vastaanottokeskusten menot ensi vuonna rapiat puol miljardia. Mutta meillähän on varaa juuri tällä hetkellä...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
"Palstatotuus" 50000:stä turvapaikanhakijasta alkaa olla lähempänä totuttaa kuin valetta Maahanmuuttoviraston uusi arvio hätkähdyttää: Suomeen tulee jopa 40 000 turvapaikanhakijaa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi varmaan ihmiset ottavat tämän innolla vastaan, kun sairaaloita joudutaan sulkemaan ja potkuja satelee siellä täällä ja nyt sitten yks kaks on varaa kaikkeen tähän. Jippii!!!!
Ai että ihanaa! Hauskaa kun tuo Maahanmuuttoviraston johtaja hokee tuota, kuinka "kunnissa on tajuttu että vastaanottokeskus tuo työpaikkoja ja lisää kauppojen myyntiä". Mistäs ne kunnat pääosin rahaa saa? Kyllä, Suomen valtiolta. Onneksi meillä on varaa tähän kaikkeen. Tänäänkin valtionyhtiö VR aloittaa jätti-YT:t ja ne säästörahat voikin sitten siirtää suoraan pakolaispolitiikkaan.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
"Palstatotuus" 50000:stä turvapaikanhakijasta alkaa olla lähempänä totuttaa kuin valetta Maahanmuuttoviraston uusi arvio hätkähdyttää: Suomeen tulee jopa 40 000 turvapaikanhakijaa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi varmaan ihmiset ottavat tämän innolla vastaan, kun sairaaloita joudutaan sulkemaan ja potkuja satelee siellä täällä ja nyt sitten yks kaks on varaa kaikkeen tähän. Jippii!!!!

Nyt sitten vain keksimään, kuinka Suomen valtion osallistumista taakanjakoon voidaan jyvittää kansalaisten kesken. No, ehkei meidän tarvitse. Voihan valtio ottaa aina lisää lainaa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli noilla määrillä vastaanottokeskusten menot ensi vuonna rapiat puol miljardia. Mutta meillähän on varaa juuri tällä hetkellä...

Valtio leikkaa menojaan sieltä ja täältä, valtionyhtiöt käy YT-neuvotteluja, kunnat säästävät kaikesta mistä on mahdollista ja meillä on varaa ottaa kymmeniä tuhansia humamuja. Tässä yhtälössä on jotain, joka ei oikein toimi.

Nimimerkki @Tarinankertoja eräässä toisessa ketjussa ihmetteli, kun muukalaisviha ja suoranainen rasismi nostaa Suomessa päätään. Pitääkö sitä ihmetellä tuollaisten uutisten jälkeen? Minun mielestäni se on ihan normaalia kehityskulkua, mikä tästä seuraa.

edit. Nimimerkki @Ahar kun aiemmin sanoi, että Suomeen tulee tätä vauhtia 15 000 turvapaikanhakijaa (siis ennen kuin arviota oli julkaistu) sai hän paskamyrskyn niskaansa. Nyt voidaan todeta että tosiaan, väärässä hän oli. Arvio 15 000:ta humamusta oli aivan pielessä.
 
Kuinkakohan paljon niitä vielä tulee sitten, kun Turkissa olevat, oikeasti turvapaikkaa tarvitsevat, pari miljoonaa syyrialaista lähtevät joukolla Eurooppaan. Luulen, että Suomessakin päästään muutaman vuoden sisään kuusinumeroisiin lukumääriin. Ollaan sitten köyhiä yhdessä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Suomen valtio ei tule koskaan maksamaan lainojaan takaisin, niin eikö se ole aivan sama kuinka paljon sitä valtionvelkaa otetaan lisää.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Et varmaan ihan tosissasi tuota heittänyt?

No ihan siinä mielessä tosissani, että kaikki ovat kaikille velkaa esimerkiksi sadan vuoden päästä. Hyvä ystäväni on johtavassa asemassa pankissa ja epäili ihan samaa. On vain kaikenlaisia käyriä mitkä menevät eri suuntiin.
 
Olisi mukavaa, jos ihmiset, jotka ovat valmiita lahjoittamaan tavaraa ja aikaansa turvapaikanhakijoille tekisivät sen myös yksinäisten vanhusten ja syrjäytyneiden vuoksi. mutta taitaa maailmanpelastus olla niin kova juttu, että mikään muu ei ole yhtä tärkeää.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olisi mukavaa, jos ihmiset, jotka ovat valmiita lahjoittamaan tavaraa ja aikaansa turvapaikanhakijoille tekisivät sen myös yksinäisten vanhusten ja syrjäytyneiden vuoksi. mutta taitaa maailmanpelastus olla niin kova juttu, että mikään muu ei ole yhtä tärkeää.

Mistä päättelet, ettei näin tapahtu? En yllättyisi, jos sinua harmittaa, että joku pakolaisia auttava on auttanut myös vanhuksia ja syrjäytyneitä. Väärin ne kuitenkin auttaa, vai?
 
Onko aiemmin tullut vastaan, että ihmiset aikoisivat majoittaa vaikkapa kodittomia opiskelijoita tms? No tottakai 500e/kk. No en tuomitse auttamista, toivon vain, että auttavat myös suomalaisia, sillä leipäjonotkin alkavat olla aika pitkät ja pitenevät vain.
 

Rankkari

Jäsen
"Palstatotuus" 50000:stä turvapaikanhakijasta alkaa olla lähempänä totuttaa kuin valetta Maahanmuuttoviraston uusi arvio hätkähdyttää: Suomeen tulee jopa 40 000 turvapaikanhakijaa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi varmaan ihmiset ottavat tämän innolla vastaan, kun sairaaloita joudutaan sulkemaan ja potkuja satelee siellä täällä ja nyt sitten yks kaks on varaa kaikkeen tähän. Jippii!!!!

Niin ja nykyisiä suomalaisten vähäosaisten tukia vähennetään, sekä yhteiskuntakelpoiset ja ahkerat työntekijät maksavat tämänkin laskun veroissa, ym muissa hallituksen keksimissä maksuissa. Tämä on jo miljardipisnestä (jos kaikki lankeavat kulut lasketaan vuosikymmeniksi). Tästä maksamme vielä suuren laskun, niin rahallisesti, kuin yhteiskunnallisten ongelmien kasvuna.

Tänään luin että esm. jokaista 10 mamua kohti tulee keskimäärin olla yksi suomalainen työntekijä. Luin myös että 50 karkoituspäätöksen poistamiseen vuokrattiin yksityiskone, no joo alle 100000e, ja matkalla oli reilu 50 poliisia ja muutama muu työntekijä. Edullista.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kyllähän suomalaisten poliitikkojen mm. Orvon toiminta on suht käsittämätöntä. Annetaan julkisuuteen lukuja, että 15 000 on tulossa. Kännykät piippaa heti Syyriassa ja nyt luku on jo 40 000. Pitäisivät turpansa kiinni.
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mutta mikä parasta...moni saa nyt sienestyskamuja ja kaikilla on kivaa. Sitä omaa mummoa tai pappaa ei niin viitsi viedä sieneen tai edes ulkoilemaan toisinaan mutta kohdistettu suvatsevaisuus on kivaa ja sehän on monille nuorille jopa trendi. No, näiden trendikkäiden jälkikasvu sitten niittää satoa elleivät jo itse ehdi ensin. Kymmenen vuoden kuluttua meillä kaikilla on paljon mukavampaa kun yhteiskuntamme on kulttuurillisesti rikkaampi ja lainsäädäntö on heikentynyt entisestään. Ehän lakia noudateta edes nyt laittomien maahanpyrkijöiden kanssa vaan sitä rikotaan järjestelällisesti ja aivan helvetin törkeästi.

Onko ihme jos osa kansasta ei hyväksy tätä ja tuo sen esille?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tänä vuonna tulossa siis 40 000 turvapaikanhakijaa? Lähde?

Semmoinen kapistus kuin Google on aika hyvä. Kannattaa testata. Tässä kuitenkin uutinen googlen käyttöä opetellessa.

"Palstatotuus" 50000:stä turvapaikanhakijasta alkaa olla lähempänä totuttaa kuin valetta Maahanmuuttoviraston uusi arvio hätkähdyttää: Suomeen tulee jopa 40 000 turvapaikanhakijaa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Onko aiemmin tullut vastaan, että ihmiset aikoisivat majoittaa vaikkapa kodittomia opiskelijoita tms? No tottakai 500e/kk. No en tuomitse auttamista, toivon vain, että auttavat myös suomalaisia, sillä leipäjonotkin alkavat olla aika pitkät ja pitenevät vain.

Onko kukaan vielä tullut esittäneeksi näkemyksiään siitä, kuinka niiden nyt vastaanottokeskuksiin sijoitettavien asuminen ratkaistaan myönteisten turvapaikka- tai oleskelulupapäätösten jälkeen?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä enemmän sitä parempi. Eikö voitaisi samalla antaa myönteinen perheenyhdistämispäätöskin? Saataisiin tähänkin maahan vähän hymyä sekä uusia menestysyrittäjiä Karl Fazerin jalanjäljissä. Kuka meidän vanhuksetkin tulevaisuudessa hoitaa ilman somaliasta saapuvia naisia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös