Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 283 700
  • 28 700

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Otetaan täältä:

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään 156 miljoonan euron määrärahaa.

Taiteen ja kulttuurin edistämiseen esitetään käytettäväksi 467 miljoonaa euroa, josta veikkausvoittovarojen osuus on 233 miljoonaa euroa.

Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen uudistus lisää määrärahoja 114 miljoonaa euroa.



Lainaukset OKM:n talousarvioesitys vuodelle 2016

Tuossa on hieman yli 700 000 000€ sellaisiin kohteisiin, joita ilman pärjättäisiin. Ehkä näistä riittäisi vaikka 10%:a turvapaikanhakijoille.

Minun mielestäni rahat voidaan ottaa kehitysavusta, jota maksetaan vuosittain turhaan satoja miljoonia. Tätä mieltä ovat myös ammattidiplomaatit ja tämän rahan kanssa sohlaamista nähneet ammattilaiset, kuten viimeksi tänään olemme lehdestä saaneet lukea. Vain poliittinen uskallus puuttuu.

Kehitysapua ei tarvitse lakkauttaa kokonaan, mutta pudottamalla sen puoleen ja ohjaamalla toisen puolen akuuttiin pakolaisten kriisihoitoon niin täällä Suomessa, kuin ERITYISESTI paikan päällä Syyriassa, Sudanissa jne, saamme rahoille enemmän vastinetta.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Otetaan täältä:

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään 156 miljoonan euron määrärahaa.

Taiteen ja kulttuurin edistämiseen esitetään käytettäväksi 467 miljoonaa euroa, josta veikkausvoittovarojen osuus on 233 miljoonaa euroa.

Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen uudistus lisää määrärahoja 114 miljoonaa euroa.



Lainaukset OKM:n talousarvioesitys vuodelle 2016

Tuossa on hieman yli 700 000 000€ sellaisiin kohteisiin, joita ilman pärjättäisiin. Ehkä näistä riittäisi vaikka 10%:a turvapaikanhakijoille.

Otetaan pois sivistyksestä, taiteesta ja kulttuurista jotta voidaan ottaa enemmän humamuja? Ja tuon kirjoittaja väittää itseään opettajaksi? Ei siinä, kyllähän noistakin voi ja pitää leikata jos kaikesta muustakin, mutta jos sinä ohjaat niistä vain 10 % humamutukseen, niin ei siitä tule kuin 70 miljoonaa. Vielä puuttuu satoja miljoonia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Googlettamalla löytyy satoja, ellei jopa TUHANSIA artikkeleita Suomen huostaanottobisneksestä ja sen kiistämättömistä epäkohdista. Jos olet itse huostaanottobisneksessä, niin jäävää edes itsesi keskustelusta.

Lastensuojelusta on tullut miljoonabisnes | Taloussanomat

Puhutaan asioita, eikä googlen löytämistä artikkeleista. Minulla on 15 vuoden työkokemus yksityisissä lastensuojelulaitoksistaa, tunnen prosessit ja asiakkaiden ongelmat aika hyvin. En ole omistavaa porrasta, ole huoleti.

Tuossa artikkelissa on aika huvittava kappale:

Sijaisperhe
tienaa mukavasti


Yhden lapsen sijaisperhehoidon kulut jäävät neljännekseen laitoskuluista, noin 25 000 euroon. Kaikista maamme yli 17 000:sta kodin ulkopuolelle sijoitetusta lapsesta ja nuoresta kolmannes on perhehoidossa, huostassa olevista 10 000:sta lapsesta puolet.

Mutta leivän sekin raha tuo moneen pöytään. Kuntatasolla taksat vaihtelevat. Tampereella sijaisperhe saa kokoaikaisesti sijoitetusta lapsesta hoitopalkkiota 1 200–1 740 euroa kuussa, riippuen lapsen iästä ja sijoituksen kestosta. Vähimmäispalkkio on lakisääteinen 650 euroa.

Tampereella päälle tulee 450–650 euroa verottomia kulukorvauksia, käynnistymiskorvauksia ja mahdollisia hoitopalkkioiden korotuksia erityishoidettavuuden perusteella. Lisäksi sijaisperheelle saatetaan maksaa päivystyksestä varallaolo- tai päivystyskorvausta. Sijaisperhe voi saada myös lomatukea, kilometrikorvausta ja sovitusti korvauksia vapaa-ajakseen palkkaamansa hoitajan kustannuksista.

Jostain syystä sijaisperheistä on huutava pula. Jos joku kokee pystyvänsä vanhemmaksi traumatisoituneelle lapselle, niin tässä on helppo keino hankkia rahaa. Työ tosin on 24/7 ja kestää usein siihen asti kunnes sijoitettu mukula on täysi-ikäinen. Nostan hattua niille pariskunnille, jotka pystyvät hoitamaan tämän jutut asiallisesti. Toimittajalta aikamoista tietämättömyyttä ja väheksyntää sijaisperheitä kohtaan.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Otetaan täältä:

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään 156 miljoonan euron määrärahaa.

Taiteen ja kulttuurin edistämiseen esitetään käytettäväksi 467 miljoonaa euroa, josta veikkausvoittovarojen osuus on 233 miljoonaa euroa.

Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen uudistus lisää määrärahoja 114 miljoonaa euroa.



Lainaukset OKM:n talousarvioesitys vuodelle 2016

Tuossa on hieman yli 700 000 000€ sellaisiin kohteisiin, joita ilman pärjättäisiin. Ehkä näistä riittäisi vaikka 10%:a turvapaikanhakijoille.

Onhan nuo summat hyvä nostaa esille ja kyllähän noissakin varmasti on turhia kohteita, mutta ei mene omaan päähän, että alettaisiin siitä omasta kulttuurista leikkaamaan ja pienentämään, jotta saataisiin monikulttuurisempi Suomi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Otetaan pois sivistyksestä, taiteesta ja kulttuurista jotta voidaan ottaa enemmän humamuja? Ja tuon kirjoittaja väittää itseään opettajaksi? Ei siinä, kyllähän noistakin voi ja pitää leikata jos kaikesta muustakin, mutta jos sinä ohjaat niistä vain 10 % humamutukseen, niin ei siitä tule kuin 70 miljoonaa. Vielä puuttuu satoja miljoonia.

Kuinka paljon sinä haluat? Kuinka paljon yksi turvapaikanhakija maksaakaan?

Ja esitykseni oli nopeasti etsitty esimerkki. Kyllä budjetista löytyy paljon sellaisia kohtia, joista voidaan käydä arvokeskustelua.

Vähän ristiriitainen viesti, ensin haukut minut kun otan pois sivistyksestä, taiteesta ja kulttuurista ja hetken päästä olet itsekin leikkaamassa niistä.
 

Tuamas

Jäsen
@Tuomas: Taas postitus täynnä ad hominemia "sinä et tiedä", "sinä postitat valheellista propagandaa", jne. Älä jaksa. Googlettamalla löytyy satoja, ellei jopa TUHANSIA artikkeleita Suomen huostaanottobisneksestä ja sen kiistämättömistä epäkohdista. Jos olet itse huostaanottobisneksessä, niin jäävää edes itsesi keskustelusta.

Lastensuojelusta on tullut miljoonabisnes | Taloussanomat

Minulla ei ole mitään varsinaista tekemistä ko. bisnesten kanssa. Toimin asiantuntijana yrityksessä, jolla on asiakkaina myös mm. lastensuojelulaitoksia (sekä käytännössä jokaisen muunkin toimialan yrityksiä), laitosten osuus asiakasmäärästä on toki marginaalinen.

Toisin kuin sinulle, minulle ei kelpaa joku lähteetön blogikirjoitus tai lainaus Kauppalehden foorumilta lähteeksi.
Jokaisella alalla jolla on julkista rahaa tai ylipäätään rahaa, on myös jonkin asteisia väärinkäytöksiä.
Tämä on päivänselvä asia.

Otetaan nyt muutama yksinkertainen kysymys:
A) Oletko tutustunut kilpailutuksiin vaikkapa nyt lastensuojelussa?
Jos olet, niin miten näissä junaillaan paikat "sopiville", kun kuitenkin AVI on valvova viranomainen ja kunnat yleisesti ottaen tilaajia?
B) Onko kunnan järkevämpi tuottaa palvelu itse, jos se on merkittävästi kalliimpi, kuin yksityisesti tuotettu palvelu?
C) Meinaatko että sijaishuollon kustannusten nousu johtuu vain "huostaanottobisneksestä"?
Ja meinaat, että kaikki Suomen kunnat ovat mukana tässä salaliitossa?
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otetaan täältä:

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään 156 miljoonan euron määrärahaa.

Taiteen ja kulttuurin edistämiseen esitetään käytettäväksi 467 miljoonaa euroa, josta veikkausvoittovarojen osuus on 233 miljoonaa euroa.

Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen uudistus lisää määrärahoja 114 miljoonaa euroa.



Lainaukset OKM:n talousarvioesitys vuodelle 2016

Tuossa on hieman yli 700 000 000€ sellaisiin kohteisiin, joita ilman pärjättäisiin. Ehkä näistä riittäisi vaikka 10%:a turvapaikanhakijoille.
Et kai nyt vaan unohda että lainaa otetaan moninkertainen määrä vuodessa. Nuo leikkaukset vaadittaisiin toki rahallisesti heti, mutta taikaseinää tarvitaan kuitenkin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan nuo summat hyvä nostaa esille ja kyllähän noissakin varmasti on turhia kohteita, mutta ei mene omaan päähän, että alettaisiin siitä omasta kulttuurista leikkaamaan ja pienentämään, jotta saataisiin monikulttuurisempi Suomi.

Kyse ei ole monikulttuurisesta Suomesta, kyse on kasvaneesta turvapaikanhakija määrästä, johon Suomen tulee reagoida.
 
Miksi sinä intät minulta koko ajan kuin joku kyselyiässä oleva pikkupoika?
Koska sinulle on aina selvää missä on ongelma, ja käsiäsi heilutellen ongelmaa kovasti kritisoit, kuitenkaan juuri koskaan omia ratkaisuehdotuksiasi kertomatta.

Tällä kertaa tulit keskusteluun väkivaltauutisella kun Suomessa kääntymässä käyvät albaanit oli löytäneet jonkun koulukiusattavan ja melkein hakanneet sen, sitten kauhistelit kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden määrää, ja sitä ettei näitä ole varaa hyysätä.

Se että kyselen ja intän johtuu yksinkertaisesti siitä että jätät tahallasi kysymyksiin vastaamatta, sehän on tuttua jo tuolta makrotalouskeskusteluiden puolelta.

Minähän jo vastasin, että äärimmäisen avokätisisllä sosiaalituillla VOISI olla jotain vaikutusta siihen, että esimerkiksi Albanialaiset sosiaalishoppaajat tulevat Ruotsinlaivalla tai charter-lennoilla Suomeen. Eikö tuo nyt kelpaa vastaukseksi, että leikataan niitä tukia niin, että "houkutinta" ei synny?
Kelpaa, mutta yritän nyt johdatella sinua pohtimaan, kuinkakohan tehokas vastaus se on. Äkkiseltään ajateltuna voisi luulla että tällainen houkutinvaikutus olisi merkittävä. Kuitenkin britteihin saapuvista turvapaikanhakijoista 3/4 on kuullut koko heille kuuluvien sosiaalietuuksien olemassaolosta vasta maahantulonsa jälkeen. Silti siellä on eurotunneli täynnä väkeä joka yö. Tämä vähän vihjaisi, etteivät käsittelyaikana maksetut etuudet olisi kovin merkittävä houkutin.
http://www.refugeecouncil.org.uk/assets/0001/5702/rcchance.pdf

Toinen keino voisi olla se, että tälle porukalle ei kustannetakaan kotouttamispäätöksen jälkeen Leppävaarasta tai Kalasatamasta veronmaksajien rahoilla uutta panokorsua, vaan laitetaan heidän asumismenoilleen katto. Sitä voisi luulla, että esimerkiksi Luumäellä ja Taavetissakin voisi lorvia ilman töitä ja pössytellä khatia yhteiskunnan varoilla. Ei tarvitse välttämättä olla PK-seudulla "pelimestoilla". Ehkä tuokin on "vetovoimatekijä". En tiedä.
Eli ymmärsinkö nyt oikein, että kohdeltaisiin heitä ns. toisen luokan kansalaisina, eli eri säännöt näille humamamuille ja muulle väestölle? Entä työllistyykö se mamu huonommin / yhtä hyvin / paremmin siellä Taavetissa? Ainakin äkkiseltään luulisin, etteivät pellolla työllisty senkään vertaa. Kaupungeissa sentään alhaisten vaatimusten duunia (siivous, jne) riittää kyllä. Taavetissa tuskin riittää siivottavia liikekiinteistöjä kovinkaan monelle mamulle, saati että niissä enää mitään liiketoimintaa olisi.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Apua! Orkesteri - Maksamme velkaa - YouTube

Tämä olisi hyvä muistaa kun keskustellaan näistä asioista.

Taitaa olla sarkasmia tämä. ;)

Jotkut "suvaitsevaissuursuomalaiset" ilmeisesti pitävät Suomea entisenä tai jopa nykyisenä siirtomaaherrana, jolla on moraalinen velvollisuus hyvittää sortamilleen yhtä ja toista mihin jotkut suurvallat varsinkin entiset ovat syyllistyneet, esim. Portugali ja Venäjä.

Suomen pitäisi viime aikojen uutisoinnin mukaan maksaa toisten velkoja ja jatkaa vanhojen velkojen maksamista vastikkeettoman kehitysavun muodossa. Tuo lienee muuten Suomen kaikkien aikojen hävettävin ja noloin biisi sanoituksiensa puolesta.

Juice itsekin kertoili joskus 90-luvulla vähän nolona häpeilevänsä tuota 80-luvun tuotostaan. Sen innoittajana oli tarve tuoda (plagioida) Suomen tarpeisiin mm. Bob Geldofin ja kumppaneiden Live Aid -meininkiä tunnelmia ja sävelkulkuja myöden. Siinä vaan unohtui, että Quid licet Jovi, non licet bovi. Eli että imperialististen ja kolonialististen siirtomaavaltojen jälkeenpäin kokema syyllisyydentunne on väärä tapa herätellä solidaarisuutta Suomessa, joka ei ole koskaan alistanut tai riistänyt muita.

Pohjoismaista vain Tanskalla on ollut siirtomaita, mutta on se totta vie siitä maksanutkin viime vuosikymmeninä. Ruotsi on maksanut liikaakin Suomen, Norjan ja muiden lähialueiden herruudestaan, ja ennen kaikkea väärille tahoille. Maksakoot vielä velkaansa jos siltä tuntuu sellaiset kolonialistimaat kuin Ranska, Britannia, Venäjä, Espanja, Hollanti ja USA, mutta Suomi ei ole ollut eikä ole ulkomaille velkaa.

Itse olen aina sanonut niille jotka väittävät tällaisen kolmansista maista tulevien mamujen "hyödyttävän meitä taloudellisesti", että ottakaa omiin nurkkiinne pari Albaania ja romanipakolaista pariksi kuukaudeksi, ja katsokaa, paljonko niitä tuottoja alkaa tulemaan. Miksi pitää tuhlata muiden rahoja ollakseen hyvä ihminen?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko nostaa hattua että annoit jonkinlaisen vastauksen. Huono puoli tuossa on se, että mikäli ja kun ensi vuodesta ikuisuuteen nuo turvapaikanhakijamäärät ovat luokkaa 30000/vuosi, niin tuolla 700 millillä pärjätään 1,5 vuotta ja sitten leikataan lisää tai otetaan velkaa.

Ensimmäisen vuoden kustannus: 15000€/henkilö x 30000 = 450 milliä + uusien vastaanottokeskusten rakennuskulut + kasvaneet henkilöstökulut.

Toisen vuoden kustannus ei suinkaan ole 2 x ensimmäisen vuoden kustannus, vaan siihen on vähintään lisättävä jo oleskeluluvan saaneiden korkeampi kustannus, sekä perheiden yhdistämiset.

Mistä tulee tämä ensi vuodesta ikuisuuteen?
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Eli ymmärsinkö nyt oikein, että kohdeltaisiin heitä ns. toisen luokan kansalaisina, eli eri säännöt näille humamamuille ja muulle väestölle? Entä työllistyykö se mamu huonommin / yhtä hyvin / paremmin siellä Taavetissa? Ainakin äkkiseltään luulisin, etteivät pellolla työllisty senkään vertaa. Kaupungeissa sentään alhaisten vaatimusten duunia (siivous, jne) riittää kyllä. Taavetissa tuskin riittää siivottavia liikekiinteistöjä kovinkaan monelle mamulle.

Luumäellä ja Taavetissa asuvat monet suomalaisetkin ihan tyytyväisinä. Ja MAKSAVAT VIELÄ ITSE asumisensa, toisin kuin suurin osa Suomeen tunkeutuvista elintasoshoppailijoista. Mikä estää mamua muuttamasta omilla rahoillaan myöhemmin Helsinkiin, jos saa ensin maakunnissa elämänsä kuntoon?

Sinun logiikallasi elintasoshoppailijan sijoittaminen rauhallisille alueille maakuntiin on "ihmisoikeusloukkaus". Eivätkö ne tulleetkaan sotaa pakoon? Voi Jeesus tätä vihervasemmistolaista ajattelua. Raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, Kultamunille vain parasta, muiden rahoilla, jne.

Ehkä tämä maa tosiaan ansaitsee konkurssinsa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Eli ymmärsinkö nyt oikein, että kohdeltaisiin heitä ns. toisen luokan kansalaisina, eli eri säännöt näille humamamuille ja muulle väestölle?

Toisen luokan kansalaisia ovat meidän omat vanhuksemme, jotka uivat omissan paskoissaan kenenkään välittämättä heistä. Eri säännöt tosiaankin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisen luokan kansalaisia ovat meidän omat vanhuksemme, jotka uivat omissan paskoissaan kenenkään välittämättä heistä. Eri säännöt tosiaankin.

Tämäkin on palstatotuus, josta on tullut oikea totuus. Vanhustenhuoltoon tarvitaan ehdottomasti lisää resurssia, mutta kyllä ainakin Porissa vanhuksista pidetään ihan hyvää huolta. Mutta onhan tuo hyvä propagandalause.
 
Luumäellä ja Taavetissa asuvat monet suomalaisetkin ihan tyytyväisinä. Ja MAKSAVAT VIELÄ ITSE asumisensa, toisin kuin suurin osa Suomeen tunkeutuvista elintasoshoppailijoista. Mikä estää mamua muuttamasta omilla rahoillaan myöhemmin Helsinkiin, jos saa ensin maakunnissa elämänsä kuntoon?

Sinun logiikallasi elintasoshoppailijan sijoittaminen rauhallisille alueille maakuntiin on "ihmisoikeusloukkaus". Eivätkö ne tulleetkaan sotaa pakoon? Voi Jeesus tätä vihervasemmistolaista ajattelua. Raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, Kultamunille vain parasta, muiden rahoilla, jne.

Ehkä tämä maa tosiaan ansaitsee konkurssinsa.
Minun logiikkani olet rakentanut mielessäsi väärin, ja sitten hyökkäät tätä rakentamaasi olkiukkoa vastaan, ja parhaitenhan siinä argumenttina tosiaan toimii nämä sähköt ja töpselit. Ehkä säkin voisit pikkuhiljaa alkaa vähän skarppaamaan.

Eihän mamua estä mikään muuttamasta Helsinkiin, sehän tekee sen heti kun mahdollista eikä tarvitse siihen edes "omaa" rahaa. Samoin tekee myös Luumäen ja Taavetin kantaväestö. kuten kaikkien muidenkin maakuntien väestö. Vain heikompi aines jää sinne tulonsiirroilla sikiämään ja persuja äänestämään, jos näin hieman sallitaan karrikoida.

Minun puolestani mamun voi sijoittaa aivan mihin tahansa, mutta sitä ei voi estää itse sijoittumasta uudellen. Periaatteessa, jos joku pystyisi osoittamaan että se on kokonaistaloudellisesti kannattaavaa, voisi minun puolestani mamujen asumisen tukemiseen laittaa katon, mutta se ei kyllä saisi perustua mamun taustaan, vaan mahdollisuuksien tasa-arvon täytyy toteutua niin että kaikilla on samat tuet.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tämäkin on palstatotuus, josta on tullut oikea totuus. Vanhustenhuoltoon tarvitaan ehdottomasti lisää resurssia, mutta kyllä ainakin Porissa vanhuksista pidetään ihan hyvää huolta. Mutta onhan tuo hyvä propagandalause.

Ei muuta kuin peukkua Poriin. Kaikki hyvin. Hyvä, että äijä tietää sen oikean totuuden. Jälleen seison korjattuna ja hyvä näin. En levitä tätä valhetta jatkossa.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
@Sentteri: Koko asumistukijärjestemä on läpimätä myös suomalaisten lorvijoiden osalta, mutta se on ehkä jo toisen ketjun aihe se. Mitä enemmän tuohon helvetinkoneeseen pumpataan tukia, sen kalliimmaksi asuminen PK-seudulla käy. Erityisesti sille itse asumisensa maksavalle duunarille. Siinä se "kannustinloukkuongelma" on. Mitä järkeä mennä sen jälkeen duuniin, kun Bonventure Djonkep seitsemänlapsisine perheineen saa upouuden kolmion Kalasatamasta tai Matinkylästä? Tarvittaisiin kolmen tonnin nettotulot päästäkseen edes nollatilanteeseen.

Ilmaisasujille on aivan sama, mitä se maksaa. Ja poliitikkoja ja AY-mafiaa lähellä oleville tahoille taas tulee sitä enemmän tuloa, mitä enemmän kustantaa.

Kansantaloudellisesti täysin järjetöntä touhua.

Minusta tämä(kin) Pauli Vahteran blogi avaa suomalaista yhteiskuntaa aivan loistavalla tavalla. Kaikessa on taustalla julkinen kähmintä ja edes lähes maailmanennätysveroaste ei enää riitä kustantamaan tätä kaikkea rakenteellista korruptiota.

Sosiaalisen asuntotuotannon voitot suuremmat kuin Supercellin | Pauli Vahtera | Blogit | Iltalehti.fi
 
@Sentteri: Koko asumistukijärjestemä on läpimätä myös suomalaisten lorvijoiden osalta, mutta se on ehkä jo toisen ketjun aihe se. Mitä enemmän tuohon helvetinkoneeseen pumpataan tukia, sen kalliimmaksi asuminen PK-seudulla käy. Erityisesti sille itse asumisensa maksavalle duunarille. Ilmaisasujille on aivan sama, mitä se maksaa. Ja poliitikkoja ja AY-mafiaa lähellä oleville tahoille taas tulee sitä enemmän tuloa, mitä enemmän kustantaa.

Minusta on aika luonnollista, että Helsingin halutummilla alueilla asuntoja omistavien ihmisten vuokratuotot ja ja omaisuuden arvonnousu on paljon tärkeämpää kuin se, paljonko jollekin vuokralla asuvalle duunarille jää Hesassa asumiskulujen jälkeen rahaa käteen.

Raha menee rahan luokse.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämäkin on palstatotuus, josta on tullut oikea totuus. Vanhustenhuoltoon tarvitaan ehdottomasti lisää resurssia, mutta kyllä ainakin Porissa vanhuksista pidetään ihan hyvää huolta. Mutta onhan tuo hyvä propagandalause.
Mikä ei ole palstatotuus on se, että vuonna 2016 valtio ottaa lisälainaa yli 5 miljardia. Laitoit aikaisemmin ehdotuksia 700 miljoonan leikkauksista, nyt tarvitaan enää 4,5 miljardin edestä lisäleikkauksia jotta lainaa ei tarvita.

Ehdotuksia?
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Mikä ei ole palstatotuus on se, että vuonna 2016 valtio ottaa lisälainaa yli 5 miljardia. Laitoit aikaisemmin ehdotuksia 700 miljoonan leikkauksista, nyt tarvitaan enää 4,5 miljardin edestä lisäleikkauksia jotta lainaa ei tarvita.

Ehdotuksia?

Tuo "5 Miljardia" ollaan saatu Hetemäen tunkioporukan "prognoosien" perusteella. Ne ovat tunnetusti yhtä luotettavia kuin Mertsin ja Kyöstin panttilainaamosta saatu kuitti.

Viralliset talousprognoosit ja ikävä todellisuus

Kaikki tietävät oikeasti, että todellinen valtion alijäämä tulee olemaan ehkä noin 6.5 Miljardia.

Sitäpaitsi tuosta unohtuu kokonaan kuntien alijäämä, joka on siinä 3.5 Miljardin tietämillä. Shitpack ovelina poikina pienensi kuntien valtionsouuksia ja siirsi tällä tavalla valtion alijäämät taseistaan kunnille. No... kun tiedämme, että menot voivat julkisella sektorilla vain KASVAA ja mitään oikeita leikkauksia ei tehdä, niin kunnat nostavat kunnallisveroaan.

Suomen todellinen alijäämä tulee olemaan lähellä 10 Miljardia Euroa. Tätä ei tietenkään kannata YLEssä ja Helsingin Sanomissa kertoa, ettei fantsuttelu "ja aivan tuossa nurkan takana oleva, veronkorotuksilla aikaansaatu talouskasvu" vaarantuisi.
 
Viimeksi muokattu:

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä tulee tämä ensi vuodesta ikuisuuteen?
Tulee todennäköisesti mm. somalien loistavasta työllistymisestä. Ei saisi kyllä yleistää, eivät kaikki tule Somaliasta, ja työllistyyhän niistäkin joku, mutta et voi mitenkään väittää että kustannukset loppuisivat ensimmäisen vuoden jälkeen. Ajattelee asiaa miten tahansa, niin humanitäärinen maahanmuutto on kyllä taloudellisesti tappiollista koko elinkaarensa ajan. Kysymys onkin, kuinka paljon olemme valmiit maksamaan siitä. Ja onko siihen juuri nyt varaa.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitäpaitsi tuosta unohtuu kokonaan kuntien alijäämä, joka on siinä 3.5 Miljardin tietämillä. Shitpack ovelina poikina pienensi kuntien valtionsouuksia ja siirsi tällä tavalla valtion alijäämät taseistaan kunnille. No... kun tiedämme, että menot voivat julkisella sektorilla vain KASVAA ja mitään oikeita leikkauksia ei tehdä, niin kunnat nostavat kunnallisveroaan.

Suomen todellinen alijäämä tulee olemaan lähellä 10 Miljardia Euroa. Tätä ei tietenkään kannata YLEssä ja Helsingin Sanomissa kertoa, ettei fantsuttelu vaarantuisi.
No mutta niinhän se pitää ollakin. Jos kunnat eivät pärjää niin veroa vaan ylöspäin tai keventämään omaa koneistoaan. Ja jos ei kiinnosta asua korotetussa veroprosentissa niin siitä vaan muuttamaan.

Suomessa on nyt aivan liikaa kuntia

Kaupunkien ja kuntien lukumäärä - Kuntaliiton Kunnat.net

Tuolta löytyy lukumäärä 320 ja lukema on vuodelta 2013. 5,5 miljoonaa asukasta niin se tekee alle 20000 per kunta. Noista alle puolet ovat töissä, eli ihmekös tuo että maksaa ja kunnat ovat perseellään.

Mutta kuntaliitoksistahan kannattaa ehdottomasti kysyä kunnanjohtajilta. Sama asia kun kysyisi denalta pitäisikö alkoholiveroa nostaa.

Ja lisätään vielä se, että vuonna 2012 kuntien mediaanikoko oli alle 6000. Jokainen tajuaa ettei ole taloudellisesti mahdollista. Vedetääs mutkat suoriksi laskutoimitus.

Töissä puolet eli 3000.
Keskipalkka 3200 euroa kuussa, tekee 40000 vuodessa.
Kunnallisvero 20 prosenttia, tekee 8000 per henkilö vuodessa.
Kunnan verotulot 24 miljoonaa.

Tuolla sitten hoitamaan kirjastot, sairaanhoito, terveydenhoito, vanhustenhoito ja muut. Lycka till. Mutta että perkele kuntaliitos, ei saatanassa. Valtion pitää auttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös