Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 658
  • 29 176

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Meinaatko, että EU tarkalleen tietää siellä kaikkien olevan Turkista turvapaikan saaneita? Eikö tämä oikeus turvapaikkaan pitäisi ihmisoikeuksien ja kansainvälisten sopimusten nimissä selvittää jokaisen kohdalla erikseen.

Turkin ja EU:n välinen sopimus ei ole toteunut sellaisenaan. Esimerkiksi Turkista ei ole tullut Schengen-maa. Sen sijaan paremmin on onnistunut se, että kaikki syyrialaiset sijoitetaan eri leireille Turkkiin, joissa on terveydenhoito, teltat, koulutusta jne. Muita kansallisuuksia Turkki palauttaa lähtömaihinsa.

Turkissa mennään Turkin lakien mukaan. Niinpä vain Euroopasta tulevat ovat Geneven sopimuksen piirissä. Muut, eli valtava enemmistö, ovat jossain määrin, mutta eivät täysin samalla tavalla pakolaisia. EU hoitaa myös heidän ylöspidon rahoituksen. Sanoisin, että he ovat saaneet turvapaikan, vaikka eivät ole Geneven sopimuksen piirissä ja Geneven sopimuksen tarkoittamia pakolaisia.

Isossa kuvassa pakolaissopimus tulisi uudistaa muiden kansainvälisten sopimusten kanssa. Yksittäisen valtion johto (Venäjä, Turkki jne) ei voi olla asemassa, jossa muita valtioita voidaan kiristää pakolaisilla. Valitettavasti kyse ei ole edes siitä, että tehdään jokin uusi sopimus. Venäjän tapainen valtio voi pommittaa kolmannen maan tai tarvittaessa vaikka omia kansalaisiaan saadakseen pakolaisia liikkeelle.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Häkkänen ja Orpo ehdottavat Suomeen rajamenettelyä, eli rajalla tehtäisiin pika-arvio onko henkilö turvapaikan tarpeessa vai ei, ja perusteettomasti turvapaikkaa hakevia ei päästettäisi maahan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Häkkänen ja Orpo ehdottavat Suomeen rajamenettelyä, eli rajalla tehtäisiin pika-arvio onko henkilö turvapaikan tarpeessa vai ei, ja perusteettomasti turvapaikkaa hakevia ei päästettäisi maahan.

EU on käsittelemässä useissa kokouksissa asiaa tällä ja ensi viikolla. Jotain voi tulla sieltäkin. Häkkänen viittaa myös Kreikan rajamenettelyyn Kreikan lyötyä turvapaikkakäsittelyn kuukaudeksi jäihin ja pitkälti rajat kiinni. En tiedä tarkalleen, mihin Kreikka viittasi juridisilla oikeuksillaan tehdä näin, mutta ainakin Geneven sopimuksen 9. artikla tilapäisistä toimista erikoistilanteessa voisi tulla yhtenä kysymykseen maan perustuslain ja muiden lakien sekä Turkin ja EU:n sopimuksen että Turkin siitä piittaamattomien toimien kanssa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Häkkänen ja Orpo ehdottavat Suomeen rajamenettelyä, eli rajalla tehtäisiin pika-arvio onko henkilö turvapaikan tarpeessa vai ei, ja perusteettomasti turvapaikkaa hakevia ei päästettäisi maahan.

Järkyttävää kuinka kokoomus nyt paljastaa natsi-fasistisen sisimpänsä:
Pika-arvio ihmispoloisen turvapaikan tuntemuksen tarpeesta? ?? ???

Kohta tässä varmaan lahtarikypäräpapit ovat viemässä turvapaikkaa hakevia hiroshimalais-lapsia montun reunalle Maximin kuulia tuntemaan.

Martin Scheinin kommentoinee ekana. Ehkä Tarja Halonen ja Eki Tuomioja sitten.
Iiris Suomelalla on somekielto, mutta vasureista arvaan Yrttiahon ja Mustajärven olevan ihan hiljaa. He eivät halua profiloitua hätäisesti tähän. Ehkä Honkasalo ja Kontulakin pitävät päänsä kiinni, koska Li on perustellut niin hyvinkin järkeväksi?

Josta palaamme vihreisiin ja Iiris Suomelan, tuon nousevan, Ylen-lemmikkinuornaistähden hiljaiseloon.
Miksi Iiris olet näkymätön? Miksi et kuulu radiossani?

Setämiehet eli fasistinatsistit kohta valtaavasti alistavat Suomen naiset.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ota nyt @arvee Vassarien kansanedustaja Mustajärvi pois listaltasi. Esitteli jo pari vuotta sitten julkisuudessa sisällöltään jotain Suomi Ensin liikkeen palautetta ja kävi puhumassakin SE:n tilaisuudessa. Sai palkinnoksi Liltä Supon valvonnan. Tuossa alla Mustajärven, tosin vähän piiloteltua näkemystä turvapaikkapolitiikasta:

Vassarien valtuutettu Jarmo Talvitie on samoilla linjoilla, mutta suoraan.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Ota nyt @arvee Vassarien kansanedustaja Mustajärvi pois listaltasi. Esitteli jo pari vuotta sitten julkisuudessa sisällöltään jotain Suomi Ensin liikkeen palautetta ja kävi puhumassakin SE:n tilaisuudessa. Sai palkinnoksi Liltä Supon valvonnan. Tuossa alla Mustajärven, tosin vähän piiloteltua näkemystä turvapaikkapolitiikasta:

Vassarien valtuutettu Jarmo Talvitie on samoilla linjoilla, mutta suoraan.

Kiitos, vanhentuneena listafriikkinä ja poliitikkojen hektisinä nuorentuessa jää yksilöt ja jopa modernien älypäättömien tunnevirtaukset sedältä tajuamatta.

Mustajärvi on ok. Yrttiaho on siellä jossain. Talvitie tosiaan tämä uudempi hahmo, jostain noteerasin hänet kerran!

Tämä Tiedostavien Naisten Saunaporukka on helvetin kallis Suomelle: Halonen Tarja ja sitten
Andersson, Kivelä, Kontula, Honkasalo, Kyllönen, Kiuru, Marin, Nurminen, Kiljunen, Biaudet, Henriksson, Adlercreutz, Hopsu, Haavisto, Hassi, Kari, Mikkonen, Suomela, Ohisalo

tuossa muutamia joiden mielipiteitä olen toistuvasti ihmetellyt, anteeksi että muutamia merkkihenkilöitä jäi kirjaamatta tänään.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
EU on käsittelemässä useissa kokouksissa asiaa tällä ja ensi viikolla. Jotain voi tulla sieltäkin. Häkkänen viittaa myös Kreikan rajamenettelyyn Kreikan lyötyä turvapaikkakäsittelyn kuukaudeksi jäihin ja pitkälti rajat kiinni. En tiedä tarkalleen, mihin Kreikka viittasi juridisilla oikeuksillaan tehdä näin, mutta ainakin Geneven sopimuksen 9. artikla tilapäisistä toimista erikoistilanteessa voisi tulla yhtenä kysymykseen maan perustuslain ja muiden lakien sekä Turkin ja EU:n sopimuksen että Turkin siitä piittaamattomien toimien kanssa.

Suomi voisi tehdä saman ja olisi voinut tehdä saman vuonna 2015 valmiuslailla ja myös vedoten artikla 15. Lissabonin sopimukseen. Todennäköisesti myös Kreikalla on oma valmius / poikkeuslakinsa. Ei siis tarvitse mennä edes sotalakiin asti jos haluaa puolustaa kansallista turvallisuutta.

Ehdottomasti tuo 9. artikla.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mustajärvi on ok. Yrttiaho on siellä jossain. Talvitie tosiaan tämä uudempi hahmo, jostain noteerasin hänet kerran!

Vassareissa mm. Mustajärvi, mutta myös Yrttiaho on profiloitunut Suomen turvallisuuspolitiikan kaatajina Venäjän toivomaan suuntaan. Konkreettisesti kyse on mm. isäntamaasopimuksen purkuvaatimuksesta, jonka Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat USA:n kanssa. Sopimuksessa USA saa oikeuden puolustaa Suomea (Ruotsia), jos Suomi (Ruotsi) niin haluaa. Kun ei olla NATO:n jäsen, tätä sopimusta voi pitää lähes kulmakivenä turvallisuuspolitiikassa. Eiköhän Talvitie kuuluu samaan äärivasemmistolaiseen ja epäisänmaalliseen jengiin yhdessä Anderssonin ja monen muun kanssa.

Tämä Tiedostavien Naisten Saunaporukka on helvetin kallis Suomelle: Halonen Tarja ja sitten
Andersson, Kivelä, Kontula, Honkasalo, Kyllönen, Kiuru, Marin, Nurminen, Kiljunen, Biaudet, Henriksson, Adlercreutz, Hopsu, Haavisto, Hassi, Kari, Mikkonen, Suomela, Ohisalo

Vaikka olen useista yksittäisistä asioista eri mieltä kuin listasi yksittäiset henkilöt, tunnetuimpien puolueiden Suomen kannalta kalliimmat ja vaarallisimmat henkilöt kuuluvat nyt mielestäni Perussuomalaisten oikeaan ja Vasemmistoliiton vasempaan laitaan.

Suomi voisi tehdä saman ja olisi voinut tehdä saman vuonna 2015 valmiuslailla ja myös vedoten artikla 15. Lissabonin sopimukseen. Todennäköisesti myös Kreikalla on oma valmius / poikkeuslakinsa. Ei siis tarvitse mennä edes sotalakiin asti jos haluaa puolustaa kansallista turvallisuutta.

Ehdottomasti tuo 9. artikla.

Ihmisoikeussopimus puuttui vahingossa listaltani. Oleellista on käytännössä se, että vuonna 2015 ennen kaikkea Saksan Merkel toivotti Suomen Sipilän tavoin tulijat tervetulleiksi ja poliittinen halu auttaa ottamalla turvapaikanhakijoita oli olemassa. Silloin ei mietitty valtioiden ja niiden kansalalaisten turvallisuutta tilanteessa, jossa 80-90 prosenttia tulijoista oli käytännössä tuntemattomia henkilöllisyydeltään ja taustaltaan. Pykälät olisi löytynyt estää hallitsematon tulo ja ellei olisi löytynyt, ne olisi tarvittaessa tehty Saksan toimesta, jos siihen olisivat päätyneet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä vielä Ohisalon näkemys Kreikan turvapaikkasulusta kuukauteen ja samalla Ohisalon vastaus @Mediakuutio kysymykseen. Vastaus on erilainen kuin omani (ylempänä):

Ohisalo lainaa julkilausumaa: "kun rajavalvontaa tehdään, niin noudatetaan kansainvälistä oikeutta. Tähän tietysti sisältyy myös oikeus hakea turvapaikkaa". Mutta Ohisalo sanoo myös, että "tukemalla Kreikkaa tuetaan sitä myös toimimaan ihmisoikeussopimusten mukaisesti".

Käytännössä tuki Kreikalle tarkoittaa EU:n hyväksyntää Kreikan päättämälle linjalle, jossa turvapaikanhakijoita Turkin rajalta ei oteta nyt, vaan henkilöiden rajanylitys estetään. Itse katsoin valtion (ja EU:n) turvallisuuden mahdollistavan päätöksen sekä Turkista tulijoiden saaneen jo Turkissa yksilöidyn päätöksen turvapaikasta Turkissa EU:n rahoilla.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kreikka on kusisessa tilanteessa ulkorajavaltiona jälleen kerran.

Tosiasiahan on se että suurena vaarana on massojen jäämisen Kreikan riesaksi koska monet muut ovat vakuuttaneet rajojen pitävän. Schengen ei elä eikä voi hyvin. Ottaen kaikki nämä asiat huomioon on erittäin epätodennäköistä että kansainvaellus enää Suomeen asti yltäisi. Tanskan rajalle pysähtyy viimeistään.
 
Paitsi jos Venäjä ja Turkki orkestroivat tunkeutujia busseilla Venäjän läpi Suomen rajalle kuten 2015.

Suomi onneksi kohtelee tulijoita oikeudenmukaisesti ja ottaa maahan.
 
Tämän täytyy olla sarkasmia. Mitä virkaa on maiden rajavartiolaitoksilla jos rajoja ei voi enää sulkea? Mulle ei tämä kyllä aukene.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän täytyy olla sarkasmia. Mitä virkaa on maiden rajavartiolaitoksilla jos rajoja ei voi enää sulkea? Mulle ei tämä kyllä aukene.
Sisäministerimme mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Sisäministerimme mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa.

No Tuhosalo on tässä kyllä väärässä. Hieman täytyisi päivittää noita kansainvälisiä sopimuksiakin tähän aikaan. Todellakaan näin ei ole eikä tule olla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No Tuhosalo on tässä kyllä väärässä. Hieman täytyisi päivittää noita kansainvälisiä sopimuksiakin tähän aikaan. Todellakaan näin ei ole eikä tule olla.
Tämän lisäksi päätöksestä pitää pystyä myös valittamaan hallinto-oikeuteen. Hakijalle kuuluu myös valtion kustantama oikeusapu. Unohtamatta inhimillisiä oloja sekä taskurahaa. Suomi ei ole mikään banaanivaltio tai oliivivaltio.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Häkkänen ja Orpo ehdottavat Suomeen rajamenettelyä, eli rajalla tehtäisiin pika-arvio onko henkilö turvapaikan tarpeessa vai ei, ja perusteettomasti turvapaikkaa hakevia ei päästettäisi maahan.
Sipilän hallituksen sisäministerin salkku oli Kokoomuksen hallussa triolla Orpo-Risikko-Mykkänen 29.5.2015 - 6.6.2019. Nyt Häkkänen peräänkuuluttaa lainvalmisteluja, joilla rajamenettelyä voitaisiin tiukentaa.
"– Peräänkuulutan, että tällaiset lainvalmistelutekniset haasteet pitäisi olla hallituksellakin nyt pöydällä oikeudellisesti valmiiksi pureskeltuna. Enkä usko, että näin on tehty."

Ihan uteliaisuudesta kysyn, tehtiinkö asialle jotain konkreettista Sipilän hallituksen aikana?
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman täytyisi päivittää noita kansainvälisiä sopimuksiakin tähän aikaan. Todellakaan näin ei ole eikä tule olla.

Tässä on EU:n kompastuskivi. Erdo käyttäytyy kuin mafiapäällikkö; vaatimus pikkusormesta ja kun sen annat niin vastauksena tulee että pitikin olla koko kämmen. Sen kun annat niin puhutaan seuraavaksi kyynärpään seudusta. Miljardit raajojen tilalle.

EU:n pitäisi vihdoin tajuta ettei näille kasakan lailla operoiville valtion päämiehille voi hymyillä ja yrittää tehdä sopeutuksia, myönnytyksiä tai sopimuksia koska tällaiset perustuvat (toimiakseen) molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Erdo, Putin& Co. eivät näe pelilautaa samalla tavalla. Ne tekevät siten kun sillä hetkellä parhaimmalta tuntuu.

Kun näitä pakolaisten puolesta kansainvälisiä sopimuksia rustattiin, ei kukaan ollut kuullutkaan hybridi-toimenpiteistä. Kyllä, myös sopimukset vanhenevat ja muuttuvat toimimattomaksi. EU:ssa käydään sisäistä vääntöä siitä kuka uskaltaa sanoa tämän ääneen.

Teltat, huovat ja rajavartijat ei tätä ongelmaa ratkaise, ne on laastaria. Vai miltä kuulostaisi 70k turvapikanhakijaa meidän itärajalla yhtäkkiä ja saataisiin em. apuja eteläisiltä EU valtioilta?

Leireistä ja niiden toimivuudesta voi myös olla montaa mieltä mutta mm. Ranskan Lyonissa ei oikein tuntunut toimivan. Kukaan ei halua uusia Al-holeja.

Se on loppujen lopuksi ihan sama majoitetaanko hakijat telttoihin tai kontteihin tai hiltoneihin. Jos hakemuksen käsittely kestää mitä se tällä hetkellä kestää niin ei onnistu. Pikakäsittelyt on ainoa ratkaisu jos halutaan nopeat ratkaisut tähän mutta sekin vaatii pikapalautukset. Tiedotusta lähtömaihin ettei -15 vaellus enää toimi.

Hyvää treeniä sinänsä nämä Erdon hybridikävelijät. Voidaan sitten kun Afrikan portit aukeaa olla valmiita.

Toivottavasti.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kun näitä pakolaisten puolesta kansainvälisiä sopimuksia rustattiin, ei kukaan ollut kuullutkaan hybridi-toimenpiteistä. Kyllä, myös sopimukset vanhenevat ja muuttuvat toimimattomaksi. EU:ssa käydään sisäistä vääntöä siitä kuka uskaltaa sanoa tämän ääneen.
Yhtä lailla ei uskalleta ihmetellä ääneen, että onko kärpäsen paskan kokoinen Eurooppa todellakin nyt ja tulevaisuudessa ainoa seutu, jossa on kelvollinen ilmasto maapallon asukkaille?
Vai onko kyse kuitenkin siitä, että Euroopassa sttuu olemaan järjestäytyneitä yhteiskuntia ja mahdollisuus saada tulonsiirtoja pelkän oleskelun perusteella?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Morgoth

Jäsen
Vai onko kyse kuitenkin siitä, että Euroopassa sttuu olemaan järjestäytyneitä yhteiskuntia ja mahdollisuus saada tulonsiirtoja pelkän oleskelun perusteella?

Eikö tää lopulta ole aikamoista jeesustelua jossa yritetään ostaa itselle vähän parempi omatunto, kun meillä on varallisuutta ja jossakin muualla ei. Emme tietenkään ole valmiita heikentämään omaa elintasoamme ja kun pakolaisia on tullut vain vähän niin se ei ole dramaattisesti vaikuttanut tai meidän ei ole tarvinnut hirveästi mistään luopua, mutta yhtäkkiä kun niitä tulee ovista ja ikkunoista sisään niin tilanne onkin toinen. Sinällään ihan sama aiheutuuko se kansanvaellus jonkun hybridi-operaation seurauksena tai jostakin muusta. Sama perusongelma se ilmastomuutoksenkin kanssa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Yhtä lailla ei uskalleta ihmetellä ääneen, että onko kärpäsen paskan kokoinen Eurooppa todellakin nyt ja tulevaisuudessa ainoa seutu, jossa on kelvollinen ilmasto maapallon asukkaille?
Vai onko kyse kuitenkin siitä, että Euroopassa sttuu olemaan järjestäytyneitä yhteiskuntia ja mahdollisuus saada tulonsiirtoja pelkän oleskelun perusteella?

Vastasit jo omaan kysymykseesi.

Edelleen ihmettelen miksei saman kulttuuritaustan omaava Saudi-Arabia, Oman, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat osallistu talkoisiin. Taitaa olla pakolaiskiintiö 0 noissa maissa, töihin kyllä pääsee. Mutta miksei varatonta ja hädässä olevaa uskonveljeä auteta?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Keskustelukulttuuri on kyllä muuttunut persumaisemmaksi viidessä vuodessa. Johtuuko turvisten tekemistä raiskauksista vai vasemmistohallituksesta? En osaa sanoa. Viisi vuotta sitten löytyi kaikenmaailman taideyliopiston proffia kertomaan kuinka Suomessa olisi tilaa vaikka viidelle miljoonalle uudelle hengelle. Kovasti oli myös puhetta, että Suomeen on tulossa hammaslääkäreitä ja muita koulutettuja.

Nyt on hiljaista ja annetaan siirtolaisten jumittaa paskoissa oloissa Turkissa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ehkä se johtuu siitä, ettei siinä 30 tuhannen hengen joukossa ollut yhtään hammaslääkäriä ja taisivat ne koulutetutkin olla kovin vähissä. Samaan aikaan Suomen talous on entistä enemmän vaakalaudalla ja hallitus täysin yössä suunnitelmissaan. Ei ole ihme, että se myötätunto ja puolesta puhuminen vähentyy, eivätkä tietysti mukana tullut rikollisuus myöskään ole edesauttanut tilannetta.

Kokonaisuutena tilanne on tietysti säälittävä ja etenkin näiden "pakolaisten" osalta. Tuskin kukaan tietää sitä keinoa, jolla kaikkia voidaan auttaa ja en näe sitä mahdollisena, että Eurooppa tietysti siitäkin vain pieni osa ottaisi heidät kaikki vastaan. Sehän olisi selvä signaali, että jokainen voi jatkossakin tulla Eurooppaan ja tämä ei tietysti ole mahdollista.

Toisaalta Venäjä ja Turkki haluavat painostaa Eurooppaa ja pitävät jatkossakin huolta siitä, että olot esim. Syyriassa eivät todennäköisesti aivan nopeasti helpotu. Samaan aikaan on muitakin ongelmapesäkkeitä ja Venäjän intressit me kaikki jo tunnemme. Euroopan olisi siis oltava tiukkana, mutta samaan aikaan jokainen tavallaan tuntee kuitenkin sisimmissään vastuun ainakin lapsista ja heidän äideistään. Nuoret miehet ja heidän "epäkulttuurinsa" taas saavat voimaan ajoittain pahoin ja myötätuntoa on aika vaikea edes esittää tuntevansa.

Tekee EU sitten mitä tahansa, niin aina lopputulos on heikko. Vahva USA ja EU olisi se mahdollisuus parempaan, mutta sitä ei nyt ole nähtävillä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Edelleen ihmettelen miksei saman kulttuuritaustan omaava Saudi-Arabia, Oman, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat osallistu talkoisiin. Taitaa olla pakolaiskiintiö 0 noissa maissa, töihin kyllä pääsee. Mutta miksei varatonta ja hädässä olevaa uskonveljeä auteta?

Tähän löytyy vastaus kun huomaa, että kyse ei usein ole uskonveljistä, vaan alkujaan jihadismiin oikeuttavista lahkolaisista. Sunnit ja shiiat. Epädemokratioilla on myös tarve pitää asiat johdon näpeissä, ja pakolaisten ottaminen uhkaa oikeinuskovanakin järjestystä. Saudien kuningahuone on valmis pommittamaan muslimeja Venäjän lailla sopivissa kohteissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Keskustelukulttuuri on kyllä muuttunut persumaisemmaksi viidessä vuodessa. Johtuuko turvisten tekemistä raiskauksista vai vasemmistohallituksesta? En osaa sanoa. Viisi vuotta sitten löytyi kaikenmaailman taideyliopiston proffia kertomaan kuinka Suomessa olisi tilaa vaikka viidelle miljoonalle uudelle hengelle. Kovasti oli myös puhetta, että Suomeen on tulossa hammaslääkäreitä ja muita koulutettuja.

Nyt on hiljaista ja annetaan siirtolaisten jumittaa paskoissa oloissa Turkissa.

Sanoisin, että keskustelukulttuuri seuraa ainakin osin isojen euromaiden keskustelukulttuuria ja linjauksia. Kun Merkelin Saksa ei ole enää ymmärrettävistä syistä lämmennyt ottamaan miljoonaa sisään, vaan tukee Kreikan päätöstä olla ottamatta nyt ketään, paljon on muuttunut. Jo tätä ennen muutoksen huomasi. Esimerkiksi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella ei löytynyt ns. taakan jakajia kuin parista maasta.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
tässäpä joku sanoi, että kunm noita rajalla olevia pakolaisia on haastateltu, niin Persian kieli olisi se pääkieli. Eikös Arabia ole kielenä Syyriassa? Kuka tietää ja valaisee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös