Mainos

Yleinen F1-keskustelu

  • 372 843
  • 2 264
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimistä kirjoitetaan kirja. Sen kirjoittaa arvostettu Kari Hotakainen, ja siitä tulee kuulemma ensimmäinen ja samalla myös viimeinen Kimistä kirjoitettu opus. Julkaisuaikataulua ei vielä kerrottu.
Kimistä on itseasiassa tullut jo ainakin yksi kirja, nimellä "Jäämies - Kimi Räikkösen henkilökuva".
Jäämies
Linkki vie Gummeruksen sivuille kyseisestä kirjasta.

Löytyy omasta kirjahyllystä tottakai. Tämä taisi toki olla enemmänkin ns. fanikirja, joka julkaistiin maailmanmestaruuden jälkeen ja Kimi ei siinä ollut oikeastaan mukana millään tavalla.

Tämä virallinen versio menee ostoon ja lukuun kyllä samantien, kun tulee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Netflixistä löytyy Williamsista tänä vuonna julkaistu dokumentti.
Nimenä ytimekkäästi "Williams".

Oli kyllä oikein hyvä! Ei keskitytä niinkään kausikohtaisiin läpikäynteihin vaan enemmänkin Frank Williamsiin ja tallin matkasta nykyhetkeen varikolla ja taustalla.
Eikä ollut edes mikään siloiteltu ja kimalleltu tarina, vaan pari ikävämpääkin asiaa otettiin esiin perheen sisäisistä riidoista jne.
Pakko myöntää, että lopussa pääsi pari kyyneltäkin.

Kyllä sitä Williamsille sen yhden voiton ainakin vielä soisi, kun Frank Williams on vielä mukana ja elossa.
 

raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Hannu Jortikka
Netflixistä löytyy Williamsista tänä vuonna julkaistu dokumentti.
Nimenä ytimekkäästi "Williams".

Oli kyllä oikein hyvä! Ei keskitytä niinkään kausikohtaisiin läpikäynteihin vaan enemmänkin Frank Williamsiin ja tallin matkasta nykyhetkeen varikolla ja taustalla.
Eikä ollut edes mikään siloiteltu ja kimalleltu tarina, vaan pari ikävämpääkin asiaa otettiin esiin perheen sisäisistä riidoista jne.
Pakko myöntää, että lopussa pääsi pari kyyneltäkin.

Kyllä sitä Williamsille sen yhden voiton ainakin vielä soisi, kun Frank Williams on vielä mukana ja elossa.
Tuo tuli väijyttyä tänään ja oli kyllä kaikinpuolin hyvä ja koskettava dokumentti. Paljon tuli kyllä uutta asiaa ja antaa tosiaan vähän uutta kuvaa Williamsista tallinakin. Saapa nähdä saadaanko ensikaudella talli uuteen loistoon Kubican ajolla ja Strollien rahalla ;)
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo tuli väijyttyä tänään ja oli kyllä kaikinpuolin hyvä ja koskettava dokumentti. Paljon tuli kyllä uutta asiaa ja antaa tosiaan vähän uutta kuvaa Williamsista tallinakin. Saapa nähdä saadaanko ensikaudella talli uuteen loistoon Kubican ajolla ja Strollien rahalla ;)

Pitääpä katsella pois, vähän vaan luulen että Williamsin eväät ehkä syöty seuraavilla kausilla kun moottorietu ei ole enää ehkä niin suuri, mutta ehkäpä Kubican "mainosarvolla" ja Strollien rahoilla saadaan parannusta auton kehittämiseenkin muiltakin osin kun pelkästä moottorista. Vähän ehkä harmi ettei Honda yhteistyö toteutunut, olisi ehkä antanut lisää resursseja vaikka varmasti kausi tai kaksi olisi kestänyt saada muita kiini.
 
Ruman näköisiä nämä nyky F1:t. Mikä ihme tuo yläsuoja on? Mitä sen pitäisi suojata? Ei se ainakaan välttämättä estä minkään irto-osan osumista kypärään.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruman näköisiä nämä nyky F1:t. Mikä ihme tuo yläsuoja on? Mitä sen pitäisi suojata? Ei se ainakaan välttämättä estä minkään irto-osan osumista kypärään.

Kyllähän silmä noihin aika nopeasti on tottunut, aika näyttää varmaan paremmin että suojaako kaari vai voiko aiheuttaa jopa vaaratilanteita.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sen suojan ("halon") tarkoitushan on suojata päätä esim irtonaisilta renkailta ja hyvä niin. Ne renkaat ovat tappaneet kuitenkin ratavirkailijoita tälläkin vuosituhannelta ja aiheuttavat riskin myös kuljettajalle. Ennenkaikkea suoja varmaan sai pontta Bianchin karseasta onnettomuudesta, jossa tuo suoja olisi pelastanut miehen hengen.

Sen suojanhan pitää kestää kahden lontoolaisen kaksikerrosdösän painon, joten ihan hevillä sitä ei tuhota.
 
Jos kärsit unettomuudesta, annan hyvän vinkin.

Ajattele mielessäsi tyypillistä F1 kisaa niin eiköhän silmä luomet ala aika äkkiä tippua.

Tämä ei ole mikään heitto vaan minä käytän sitä ihan oikeasti ja se todella toimii.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Enemmän formuloita ja taustoja seuraavat varmaan osaa kertoa että nyt kun Räikkösestä alkaa aika jättämään tämän kauden jälkeen niin onko tässä lähivuosina realistista odottaa seuraavaa suomalaista kuskia ykkösiin.

Onko Niko Kari realistisin vaihtoehto ja että onko loppupeleissä edes realistista odottaa hänestä seuraavaa F1 kuskia?

Muistelen kun Bottas ei ajanut vielä ykkösissä mutta mediassa puhuttiin kumminkin varmasta seuraavasta suomalaisesta F1 kuskista. Nykyisin ei ole vastaavaa osunut silmään.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Enemmän formuloita ja taustoja seuraavat varmaan osaa kertoa että nyt kun Räikkösestä alkaa aika jättämään tämän kauden jälkeen niin onko tässä lähivuosina realistista odottaa seuraavaa suomalaista kuskia ykkösiin.

Onko Niko Kari realistisin vaihtoehto ja että onko loppupeleissä edes realistista odottaa hänestä seuraavaa F1 kuskia?

Muistelen kun Bottas ei ajanut vielä ykkösissä mutta mediassa puhuttiin kumminkin varmasta seuraavasta suomalaisesta F1 kuskista. Nykyisin ei ole vastaavaa osunut silmään.

Eipä noita tällä hetkellä pahemmin taida olla tulossa. Vainiohan oli todella kova lupaus, mutta sitten hänenkin uransa tyssäsi, kun heitettiin ulos Ferrarin akatemiasta.

Muutenkin tuo on kyllä todella haastavaa nykyään nousta noilta karting radoilta F1:iin. Tuo on kyllä nykyään niin kallis harrastus, että pitää kyllä löytyä suuret määrät rahaa jo pikkuluokista lähtien.

Varmasti myös formuloiden siirtymisellä maksukanavien taakse on ollut merkitystä sillä ettei Suomessa enään formuloita seurata niin paljoa kuin ennen. Tämä sitten näkyy harrastajamäärissä/intohimossa lajia kohtaan.

Edit. Tämä nyt ei varsinaisesti kysymykseesi vastannut. Itsekin olisi kiva kuulla jos joku tietäisi enemmän noista karting piirien lupauksista.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vainiohan oli todella kova lupaus, mutta sitten hänenkin uransa tyssäsi, kun heitettiin ulos Ferrarin akatemiasta.
Ei Vainio missään vaiheessa ollut Ferrarin akatemiassa. Hänen managerinsa toki oli Nicholas Todt, jolla on "sattuneesta syystä" yhteydet Ferrariin kunnossa ja jonka (sekä brassiyhtiö AETHRAN) tuen loppuminen käytännössä tuhosi Vainion F1-haaveen.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ei Vainio missään vaiheessa ollut Ferrarin akatemiassa. Hänen managerinsa toki oli Nicholas Todt, jolla on "sattuneesta syystä" yhteydet Ferrariin kunnossa ja jonka (sekä brassiyhtiö AETHRAN) tuen loppuminen käytännössä tuhosi Vainion F1-haaveen.

Aa näköjään ei ollutkaan päässyt akatemiaan vaan oli vain ehdolla sinne. No mutta kuitenkin Vainio oli kyllä se ns. seuraava suomalainen F1-kuski ennen Todtin tuen loppua.
 

Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sen suojan ("halon") tarkoitushan on suojata päätä esim irtonaisilta renkailta ja hyvä niin. Ne renkaat ovat tappaneet kuitenkin ratavirkailijoita tälläkin vuosituhannelta ja aiheuttavat riskin myös kuljettajalle. Ennenkaikkea suoja varmaan sai pontta Bianchin karseasta onnettomuudesta, jossa tuo suoja olisi pelastanut miehen hengen.

Sen suojanhan pitää kestää kahden lontoolaisen kaksikerrosdösän painon, joten ihan hevillä sitä ei tuhota.

Korjataanpa nyt tämä väärä luulo: FIA:n tutkijaryhmän mukaan edes halo ei olisi pelastanut Bianchia.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En tiedä minne tämä mahtaa kuulua?

Mitenköhän tilanne tulee kehittymään? Jotenkin en olisi kovin yllättynyt mikäli nainen muuttaisi tarinaansa tai sitten sovitaan jostain syystä oikeussalin ulkopuolella - johon en oikein usko sikäli-mikäli Räikkönen on syytön. Tuossa tapauksessa en uskoisi hänen suostuvan mihinkään sovitteluun. Potentiaalista gold digger meininkiä parhaassa hashtag hengessä.

Nainen väittää Räikkösen ahdistelleen – Kimi teki rikosilmoituksen kiristyksestä: "Tilanne päällä" - Rikos - Uutiset - MTV.fi
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä minne tämä mahtaa kuulua?

Mitenköhän tilanne tulee kehittymään? Jotenkin en olisi kovin yllättynyt mikäli nainen muuttaisi tarinaansa tai sitten sovitaan jostain syystä oikeussalin ulkopuolella - johon en oikein usko sikäli-mikäli Räikkönen on syytön. Tuossa tapauksessa en uskoisi hänen suostuvan mihinkään sovitteluun. Potentiaalista gold digger meininkiä parhaassa hashtag hengessä.

Nainen väittää Räikkösen ahdistelleen – Kimi teki rikosilmoituksen kiristyksestä: "Tilanne päällä" - Rikos - Uutiset - MTV.fi
Onkohan noita blogitekstejä jostain luettavissa? Olettaisin että rikosilmoituksen ajankohta liittyy jotenkin siihen, että Räikkönen on itsekin menossa Kanadaan ensi viikolla. Eli onko siellä jotain kuulemisia tms tiedossa vai onko tuo toinen osapuoli edes vienyt/viemässä asiaa poliisille.
Vaikea ottaa enempää kantaa näillä tiedoilla. Jos nyt vähän on tissiin koskettu niin so what ja grab them by the p on maan(osan) tapa. Louhimies olisi pannut syömään oksennusta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaahas tilannepäivitystä. Meinaa mennä jo nyt vähän sketsin puolelle tältä naiselta ja hänen lakimieheltään, kun ensin (27.2.2018) nainen kirjoittaa blogiinsa, että:
I’m done protecting you. I did nothing wrong that night. You did. What you two did is illegal and immoral. And now I’m coming for you. I’m taking back my power and now it’s your turn to suffer the consequences of your actions.
Your team has been notified. I am taking you down and the whole world will be watching when I do.

Ja nyt Räikkösen reaktion (rikosilmoitus kiristyksestä) jälkeen lakimies kommentoi viattomasti että tarkoitus oli vaan jutella:
“What we were looking for was an opportunity to sit down, what we were looking for was an opportunity to come to terms with what had happened to my client,” Benizri said. “Unfortunately, that was completely misconstrued and I think they jumped the gun to defend themselves or potentially thwart an imminent action.”
Miten näin ristiin on edes mahdollista puhua, en tiedä. Blogikirjoitukset on menneet salasanan taakse näköjään, mutta löytyvät kyllä esim kun blogin otsikot "F1 Grand Prick : PART 2 #metoo" tai "Sexual Assault by a F1GrandPrick" laittaa googleen ja valitsee siitä pienestä nuolesta hakutuloksen osoitteen perästä "Välimuistissa". Vai onko tuo vaan meikäläisen välimuistissa. No tässä nämä:
Sexual Assault by a F1GrandPrick
• WRITINGS
• #GRANDPRIX #F1 #SEXUALASSAULT #RAPE #RAPECULTURE #NIGHTCLUB #CLUB #DONALDTRUMP #GRABHERPUSSY
• 1 COMMENT

He was wearing a Lucky Strike hat and like the drunken brat I can be — I wanted it. “Yo! Lucky Strike!”. He looked over. “Come here.” He did. “What’s the deal with your hat?” “It’s an F1 sponsor,” he replied, “I got it in Bahrain from Takuma Sato.” “Oh,cool…An F1 driver sexually assaulted me once.” The smile on his face quickly faded and I just changed the subject…
See I use to be a bottle waitress in Montreal at Velvet Speakeasy and every Grand Prix Sunday, after the F1 drivers have finished a weekend of their piste de course many of them come to Velvet to get proper piste. And on one of those Grand Prix Sunday’s an F1 Driver and his sober friend sexually assaulted me.

ME DURING A GRANDPRIX F1 CLOSING PARTY WITH LEWIS HAMILTON (WHO IS NOT MY ASSAILANT)
On Sunday, its Guy Laliberté’s F1 Closing Party which rages until 8am. It was around 3am when, let’s just call him : F1GrandPrick and his friends or team members or whoever they were came downstairs. They had already spent $20,000 upstairs and you could tell —F1GrandPrick was swaying like an inflatable tube man and his english was sounding a lot more like his first language. A few of the men with him were surprisingly sober so I took their order of a few Dom Perignon’s. It was F1GrandPrick’s AMEX black card that was handed to me so like any good bottle waitress would — they were going to pay as soon as possible as I couldn’t risk a walk out on a bill this expensive.
When I returned a few fan boys had joined the table and were attempting some form of a conversation with F1GrandPrick, who was still swaying behind the table. I served them their champagne and was given a glass, I did a quick cheers but had little interest in talking to any of these men. I’d been at work in my 6inch heels since 9pm and it was now closer to 4am. I was in no mood to be flirty and stupidly sweet. I was sick of talking to the ugly rich people that the Grand Prix attracts, my weekend was coming to a close and I couldn’t wait. I left to get the bill and came back.
When I arrived back at the table I could tell F1GrandPrick was thirsty not for champagne, but me. After years of bottle waitressing and just being a living breathing woman you come to realize what that look in their eye means. I was use to it and tonight wouldn’t be any different. I would be playful and laugh at whatever desperate attempt he would make. I would play it off calm and cool as I always had. I wouldn’t hurt his feelings or be a bitch about it. Our exchange and my rejection would pass and he’d find someone else to desire and target, although he’d probably more likely be passing out soon.
I handed him his bill and had the credit card machine ready. I leaned over the table to explain the bill. I can’t recall exactly but I think it was around $2000. He didn’t care about the total but he had a question, “How much for you?”.
How much for me. I’ve gotten this question a few times and have even turn down $50,000 from a Saudi based out of Miami. I usually sweetly tell them “I’m not for sale.” Tonight my patience was wearing thin, 4 nights of working Grand Prix parties will do this to you.
“How much for you?” “I’m not for sale…” “How much for you though?” “…I’ll just add 20% tip then?” He shook his head and pushed the machine away. “I need you to pay your bill right now.” He didn’t want to talk to me anymore. I stood there staring at him while he drunkenly smiled back at me. I turned to look at his sober friend, my eyes pleading for some assistance. “He doesn’t want to pay his bill, but I need him to pay right now.” F1GrandPrick came closer to us, his loose body almost collapsing into his friend and I. His friend listened to whatever F1GrandPrick was saying and I waited. F1GrandPrick was done talking and moved away from us. “Soooo who’s going to pay?” With utter contempt for me, his sober friend replied, “He wants to know how much you cost.” I wanted to bottle them but I just walked away.
In the safety of the back store I ranted to the bus boys about my exchange and took a shot or two of vodka. I had no idea where my manager was, nor was I going to go find him because like a good bottle waitress I can handle my own shit. I went back out there. Back to their shitty table tucked away next to the dj booth. When I arrived they seemed amused I had returned. I gave them the smile I give when I’m actually imagining ripping each limb from your body. F1GrandPrick wanted to tell me something; he motioned for me to come closer. I leaned over the table and as I did he slide his hand into my dress and grabbed my right breast. While one of his friends slide his hand between my thighs and touched my pussy.
I was livid and in shock. As I stormed my way through the crowd, away from their table, I spotted my manager, “We have a problem!” I dragged him into the back store.
“F1GrandPrick and his friend just assaulted me. They just…” I told him the whole story. When I was done he said, “Okay what do you want to do?”
In a split second what I could do flashed before my eyes. I could call the police. I could tell them my story. I could press charges. There was bound to be witnesses. But I knew that it wouldn’t go in my favour. I knew the nightclub would not want the cops coming to their party. I knew the cops would see I was drunk. I knew the cops would take one look at my outfit and label me a slut. I knew that even if the case got to court F1GrandPrick’s legal defence would have no problem assassinating my character. One glance at my instagram and my art, my sexual empowerment would be misinterpreted and manipulated into “slut”. Then there was my recent dating history, a billionaire’s son, I’d be labelled a gold digger looking for a payday. It would go nowhere, it wasn’t worth it and a part of me didn’t care that much, I hadn’t been raped…
“I’m done my shift for the night, I want someone else to close his table and”, I opened the fridge and grabbed a bottle of Moët Rosé, “I’m drinking this!” And that was that. I barely thought about that night until the Lucky Strike hat. In my mind, it’s just some shitty thing that some shitty drunk people did.
With the release of the Donald Trump’s tapes and his “grab them by the pussy” comments, this topic has come up amongst my female friends and we all have numerous stories of inappropriate, nonconsensual encounters. A friend was recently chastised by her boyfriend because she doesn’t care to report how a bus boy at her work makes lewd comments and occasionally rubs up against the female workers. Behind his back, the female workers laugh at how pathetic he is. “You’re just enabling him!” She disagrees, she does not think its worth it. She does not care (she also use to work in bars in Montreal so perhaps it’s nightlife training in desensitization cause drunk men can be the worst) there are other more important things for her to focus on and I agree with her. “He doesn’t get what it’s like to be a woman,” I said to her.
We live this reality ever day. What really can we do? Most woman can recount numerous stories of men assaulting them with inappropriate words, touches and worst of all, rape. Countless times we’ve watched the system fail us. Rapist Brock Turned got 6 months in jail and served 3 months. Recently at Villa Maria metro station, Montreal police warned teenaged school girls about possible sexual harassment over the lengths of their skirts. Or when several Montreal women were sexually assaulted by taxi drivers the police released a statement of advice, encouraging woman to avoid taking cabs alone and to “limit their alcohol consumption”. It’s constant victim blaming.
On Sunday many of us watched the US Presidential debates. It was 3 days after the release of the “grab them by the pussy” tapes. Suddenly there was outrage. When it’s been months of Trump being a lewd misogynistic asshole but that’s where they’ve chosen to draw the line. In retaliation Trump brought with him the rape victims of Bill Clinton. On Sunday the whole world watched, as two people, Trump and Clinton, with all their privilege and power, failed the woman of the USA and the world. The rape victims and the tape are nothing more than chess pieces in a political game for title as the next American President. Don’t worry, we get it. It’s just another reminder that we don’t matter. That our bodies aren’t ours. That if we are so unlucky, we are there to be taken and given and punished and used by those with power, whether that be Bill Clinton or F1GrandPrick or Trump. We’ve learned that sexual harassment and sexually assault is a normal part of being a woman, perhaps even our fault. Even as the entire world watches there is rarely ever proper justice and how could there be when we’ve let a lewd misogynistic man like Trump and a rapist-ableing woman like Clinton get this far? One of these people is going to be the next President of the United States of America and where is the accountability?
In truth, my friend and I should take action against our assailants, but don’t blame us. Blame it on the sexist, ableist, rape culture that we are so deeply entrenched in that we have desensitized ourselves. We have learned to draw the line that sometimes nonconsensual touching is okay. Sometimes we will ‘exchange’ it for a laugh at the predators expense. Sometimes for a bottle of Moët Rosé. Our desensitization is merely survivalist as the alternative is more pain, more disappointment, more fear, to live in a constant state of livid outrage, to risk being labelled ‘sluts’ who wanted it or angry feminists…and sometimes it’s just not worth it. At this point, all I can hope for is that the numerous “grab her pussy” stories that have flooded the internet will contribute to the slow chipping away of our rape culture. Perhaps next time we shall question the misogynistic comments that men make a lot more carefully. Perhaps law enforcement will learn not to victim blame. Perhaps one day we will teach our boys that they don’t own the world and that woman owe them nothing. Perhaps…
F1 Grand Prick : PART 2 #metoo
• WRITINGS
• #F1 #GRANDPRIX #FORMULAONE #SEXUALASSAULT #METOO #MONTREALGRANDPRIX #BURNTHEPATRIARCHY
• LEAVE A COMMENT

I consciously removed your name from the blog post before I published it. I remember thinking with a name like yours, there would at least be media blowback. I didn’t want to cause you any harm.

I didn’t want to cause you any harm.
This still bothers me to this day.
I did nothing wrong. I was working. I clearly expressed my non-interest in your proposition. I did not consent. Yet you and your friend, in what felt like a very planned attack (you guys do this often?!) decide to demean and degrade me. Grope me. Touch me in places reserved for a chosen few. Yet, I protected you. I thought no one would believe a bottle waitress. I belittled myself. I am a ‘nobody’ and you are a ‘somebody’. The patriarchy won that day.
After it happened, I buried it. If it got brought up I would laugh and even defend you. “He was drunk!” It’s interesting what the brain does with trauma. Recently a male friend, a internationally renowned music producer said to me, “Talula, I’ve been drunk many, many times, blackout drunk even, and I have never grabbed a woman like that.” And he’s right. If you had driven drunk and killed someone, you would still be responsible. Why am I protecting you?
This past December I took up a waitressing shift working New Years Eve. Upon receiving and trying on my evenings outfit, a gold backless mini-dress with a high slit, I didn’t want to wear it. Immediately slipping into the black dress I had brought. My co-worker said, “Why not? It fits you perfectly.” “I dunno…what if someone touches me?” And that’s when it really hit me…
Why am I protecting you?

Anyone who knows me well knows I have never shied away from a revealing outfit, especially at work. My Velvet outfits were sexy and revealing and whatever I wanted and I was never afraid. I always felt comfortable. But when I tried on that dress, 2 years after you groped me — I felt afraid, anxious, and uncomfortable. How dare you make me feel this way. I was sexually empowered, I was confident in my body. You took this from me! Why am I protecting you??!?
I’m done protecting you. I did nothing wrong that night. You did. What you two did is illegal and immoral. And now I’m coming for you. I’m taking back my power and now it’s your turn to suffer the consequences of your actions.
Your team has been notified. I am taking you down and the whole world will be watching when I do.
#burnthepatriarchy #metoo
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jaahas tilannepäivitystä. Meinaa mennä jo nyt vähän sketsin puolelle tältä naiselta ja hänen lakimieheltään, kun ensin (27.2.2018) nainen kirjoittaa blogiinsa, että....
]

Oliko tuo henkilö myös kännissä työpaikallaan? Melkoinen kalabaliikki tästäkin saadaan varmasti aikaiseksi.

"In the safety of the back store I ranted to the bus boys about my exchange and took a shot or two of vodka."

" I knew the cops would see I was drunk. I knew the cops would take one look at my outfit and label me a slut. I knew that even if the case got to court F1GrandPrick’s legal defence would have no problem assassinating my character. One glance at my instagram and my art, my sexual empowerment would be misinterpreted and manipulated into “slut”. Then there was my recent dating history, a billionaire’s son, I’d be labelled a gold digger looking for a payday. It would go nowhere, it wasn’t worth it and a part of me didn’t care that much, I hadn’t been raped…"
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Maikkarilla oli tuon monacon rosbergien ajon jälkeen Keken minuutin haastis pitlanelta jonka antoi Nikille
Koska viimeksi suomalainen haastattelu?

Liian tiukka on Keken linja, olisi mukava kuulla edes pari kertaa kaudessa kuulumiaia ja haastiksia mitä tuumii ykkösistä jne.

_
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaahas tilannepäivitystä. Meinaa mennä jo nyt vähän sketsin puolelle tältä naiselta ja hänen lakimieheltään, kun ensin (27.2.2018) nainen kirjoittaa blogiinsa, että:
Tämä on jotain ihan absurdia. Kimi väitetysti koskenut jotain tissiä kolme vuotta sitten ja siitä pidetään tiedotustilaisuuksia ja vaahdotaan, miten "mikään summa ei korvaa mitä hän teki minulle". Hän koski yökerhossa sinua tissiin, herätys nyt. Joku ilmeisesti kouri myös jalkovälistä ja se on törkeetä, mutta törkeetä on myös yhdistää Kimi siihen ja ratsastaa hänen nimellään asiassa.
Kokonaisuudessaan ihan naurettava kuvio, missä lakimies menee vuosissa sekaisin, blogikirjoituksia poistellaan ja selitellään ties mitä. Sen verran luottoa metoohon että enää ei ihan kaikki tällainen paska voi mennä läpi.
Kimi Räikköstä ahdistelusta syyttänyt nainen julisti sodan kuskia vastaan: ”Mikään summa ei korvaa mitä hän teki minulle” - Formula 1 - Ilta-Sanomat
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Tämä on jotain ihan absurdia. Kimi väitetysti koskenut jotain tissiä kolme vuotta sitten ja siitä pidetään tiedotustilaisuuksia ja vaahdotaan, miten "mikään summa ei korvaa mitä hän teki minulle". Hän koski yökerhossa sinua tissiin, herätys nyt. Joku ilmeisesti kouri myös jalkovälistä ja se on törkeetä, mutta törkeetä on myös yhdistää Kimi siihen ja ratsastaa hänen nimellään asiassa.
Kokonaisuudessaan ihan naurettava kuvio, missä lakimies menee vuosissa sekaisin, blogikirjoituksia poistellaan ja selitellään ties mitä. Sen verran luottoa metoohon että enää ei ihan kaikki tällainen paska voi mennä läpi.
Kimi Räikköstä ahdistelusta syyttänyt nainen julisti sodan kuskia vastaan: ”Mikään summa ei korvaa mitä hän teki minulle” - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Hänellä on omien sanojensa mukaan ollut ahdistuneisuutta romanttisissa kuvioissa miesten kanssa. Tämä menee kyllä jo naurettavuuden rajojen ylitse niin kovin ettei mitään järkeä. Taisi kestää sen muutaman vuoden ja metoo hashtageillä oivalluksen, että hei tässähän on tilipäivä tiedossa. Taitaa kuitenkin haukata hopeata tässä jututussa.

Toivottavasti Räikkösen lakimiesarmeija laittaa naisoletetun ojennukseen. Mikäli tämä ei ole telluksen yksi läpinäkyvimmistä rahastusyrityksistä niin en kyllä tiedä mikä sitten on.

Käsittämättömän härski gold digger.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Näkisin, että ainoa järkevä lopputulema tässä tapauksessa olisi saatavissa jos Veitola menisi yökylään Räikkösille.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
MTV tietää uutisoida, että "Ainakin Saksan, Belgian ja Japanin GP:t ovat näillä näkymin putoamassa F1:stä."

Amerikkalaispomo peräänkuuluttaa koko ajan, että halutaan parempia kilpailuita. Niitähän varmasti saadaan, kun poistetaan viimeisetkin oikeat kilparadat kalenterista. Saksaa en jää kaipaamaan, mutta Span ja Japanin poisto on kyllä jo suunta kohti lajin tappamista. Japanin rata ei itsessään ole oikein hyvä ohituksille, mutta sateenuhka on siellä merkittävästi normaalia suurempi ja ulosajoista saa myös maksaa. Lisäksi sikäläiset fanit ovat aivan kärkeä, todella erikoisia ratkaisuita. Toki eihän kilpailun starttiaika ole ideaali jenkkipojille, sitähän tuo taitaa luulla, että laji lyö läpi silläkin mantereella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös