Vituttaa, ahdistaa. Minulla on ihan hyvin kavereita, oma pieni firma, työpaikka, opiskelupaikka jne. mutta olen liian kiltti ja ehkä ujo. Ei kaikki näe minua edes ujona. Olen avoin suurimmaksi osaksi. Rakastan ihmisten tapaamista ja olen ekstrovertti.
Yksin olo ahdistaa, ahdistaa kun ihastukseni ei vastaa viestiini, silloin kun kaverit aina onnistuvat saamaan tyttöystävän/ovat suosittuja, itse en uskalla olla puhua tytölle hyvin.
Ulkonäköni ahdistaa, en ole itse siihen tyytyväinen. Olen 24 ja alkanut jo kaljuuntumaan.
Olen liian kiltti, yritän olla huomaavainen ja avulias jokaiselle ihmiselle. Tänään tein illallista ihastukselleni, kaikki meni hyvin mutta hän ei vastannut viesteihini sen jälkeen. Se harmittaa. Ihmisiä joita olen auttanut eivät hyväksy minua. Olen liian "needy". Olenko itsestäänselvyys?
Kaipaan vain hyväksyntää, ja jonkun joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen.
Masentaa. Isäni hakkasi minut ja äitini kun olin lapsi. En tästä uskalla puhua kenellekään, ei heitä se kiinnosta. Siitä ehkä tämä huono itsetunto. Äitini on superkiltti ja olen itse samanlainen. Joku voi nähdä minut manipuloijana. Olen antanut isälleni anteeksi, mutta silti hän ei tue tai kannusta minua missään. Koen tarvetta tehdä vanhempani onnellisiksi ja ylpeäksi minusta. Mutta pelkään epäonnistumista. Tuntuu välillä ettei kukaan rakasta minua.
Anteeksi tästä.. paha mieli vain..