Yleinen ahdistusketju

  • 25 690
  • 88

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tähän topicciin kirjoitetaan siitä mikä ahdistaa. Tämä eroa vitutusketjusta siten, että ahdistus on enemmän lamauttava tila ihmismielessä kuin vitutus. Tämä ei ole myöskään ärsyyntymistä koskeva ketju, koska ärsyyntyminen on lähinnä vitutuksen alalaji. Täällä pohditaan enemmän filosofiaan taipuvia ahdistustiloja ja toki myös vähemmän filosofisia. Esim. olemassaolo, elämä, kultakalan sielunelämä ja todellisuuden todellinen luonne voivat ahdistaa. Ne eivät niinkään vituta tai ärsytä vaan ahdistavat. Kuten tunnemme saksalaisesta romanttisesta kirjallisuudesta ja IRC-Galleriasta niin angst=ahdistus. Elikkä hyväksymme myös teini-angstit tänne. Kenenkään ahdistus ei ole suhteutettavissa toisen kokemaan epäonneen, koska ahdistus on luonnoltaan subjektiivinen kokemus, kuten myös henkinen loukkaantuminen.

Tällä hetkellä minua ahdistaa olemassaolo ja siihen liittyvät taakat.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ahdistus iskee hyvin usein vähän nukutun yön jälkeisen päivän iltapäivästä. Ahdistukseen paras hoito onkin nukkuminen. Nyt siis puhuttaessa tämän ketjun avausviestin kuvaamasta, ns. tavanomaisen tasoisesta ahdistuksesta.

Jännää on myös se, että vaikka toisinaan olisi hyvinkin ahdistavia teemoja aivan ajankohtaisina, sään muuttuminen aurinkoiseksi saa ahdistuksen tunteet pois kuin on/off-katkaisimesta.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ahdistaa tekemättömät työt, jotka pitäisi saattaa maaliin tässä parin päivän aikana. Ahdistaa lauantai-aamun lento, josta matkustusmuodosta en pidä yhtään. Tosin siihen on vähän jeesiä nyt olemassa. Ahdistaa se, että en ole oikein tyytyväinen mihinkään, mutta silti liian mukavuusalueella tekemään asioille juurikaan mitään. Ahdistaa se, että en oikein tiedä onko kaikki ammatillisesti tässä. Osaanko siis tehdä mitään muuta kuin tuota nykyistä leipätyötäni, tai pikemminkin niin, että haluaako joku maksaa jostain muusta minulle. Olen sisällä, vaikka pitäisi olla ulkona. Ulkona on kaunis ilma ja ajattelen kesää läpi syksyn ja talven ja siltikin siitä nauttiminen jää aina niin vähäiseksi. Ahdistaa olo täällä nykyisessä kaupungissani, josta tuntee jo melkein kaikki ja kaikki nurkat ja notkelmat.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Minua ahdistaa asiat joille ei voi itse mitään ja tällä hetkellä eniten ahdistusta aiheuttaa puolueettoman ja riippumattoman uutisoinnin puuttuminen sekä meidän yhteiskunnasta että kansainvälisesti. On ahdistavaa kun ihmisten mielipiteisiin ja jopa yleiseen moraaliin vaikutetaan, joko tahallisesti tai tahattomasti, tekemällä raflaavia otsikoita ja uutisoimalla asioista turhan usein vain yhdestä, enemmistön näkökulmasta.

Sitten taas asiat joihin voi itse vaikuttaa tai vähintäänkin voi yrittää vaikuttaa eivät aiheuta ahdistusta, vaan toimintaa.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi että se krapulan jälkeinen ahdistus on jotain niin hirveetä. Monesti se iskee vasta muutama päivä lopettamisen jälkeen kun pari yötä oot nukkunutkin huonosti. Elimistössä ja aivoissa on moni juttu sekaisin ja etenkin aineenvaihdunta vaikuttaa tosi paljon ahdistukseen ja varsinkin paniikkiin.

Meinasin jo kirjoittaa ettei mua kukaan yksittäinen ihminen ole koskaan vituttanut, mutta ehkä se ihmisten ja koko nykymaailman turhamaisuus on yksi mikä eniten silloin ahdistaa. Työjutuistakaan mä en oikein osaa ahdistua kun eihän siellä silleen ole mitään pakkoja vaan kaikki on enemmänkin suosituksia. Vähän kuin lätkässäkin valmentaja huutais kurkku suorana että nyt teet kymmenen maalia niin sähän mielessäs otat vaan tonnin seteli -ilmeen. Ehkä saatat hattutempun vaikka tehdä, mutta joka tapauksessa yrität parhaasi ja se on tärkeintä. Tai nää on niin henkilökohtaisia juttuja.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
No kyllähän se perkele ahdistaa kun nykyinen avovaimo haluaa minun muuttavan pois täältä mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään heinäkuun loppuun. Uutta asuntoa ei ole vielä löytynyt. Se voi kodittomuus olla kohta realismia minun osaltani.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Allekirjoittaneella alkaa hiipiä jokavuotinen ahdistus sinänsä hartaasti odotetusta kesälomasta. Ahdistaa jo valmiiksi se käsittämätön työmäärä, mitä pitää tehdä ennakkoon ja varsinkin lomilta palatessa, jotta voi edes kolme viikkoa ottaa vapaaksi... Tai no vapaaksi ja vapaaksi... joitakin päiviä on pakko tehdä töitä lomankin aikana, ettei muiden työt pysähdy minun lomailuun. Ja vastaus kysymykseen; ei, en pysty kaikkia hommia ulkoistamaan muille, vaikka kuinka tahtoisin...

Ahdistusta kuitenkin lieventää ajatus siitä, että pääsen kerran lomani aikana sulkemaan kännykän ja netin viikoksi. Siis kokonaiseen viikkoon ei yhtään s-postia, puhelinsoittoa, tekstaria tai skype-kokousta! Sitten kun aikanaan jään eläkkeelle, lopetan sähköisen viestinnnän, mukaanlukien kännykän käytön, ainakin puoleksi vuodeksi kokonaan. Hitto, että jo pelkkä ajatus kihelmöi; .. ottakaa yhteyttä kirjeitse... siis oikeasti lähettämällä paperinen kirje postin välityksellä... tai no ehkä minä lankapuhelimen verran voin joustaa (ilman vastaajaa), jos sellaisia eläkkeelle jäädessäni on enää edes olemassa.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Oravanpyörä ahdistaa. Pakko jatkaa, kalliit harrastukset ja tietysti joku omanarvontunto tms. Vaikea keksiä sanaa sille.
 

sinikettu

Jäsen
Oravanpyörä ahdistaa. Pakko jatkaa, kalliit harrastukset ja tietysti joku omanarvontunto tms. Vaikea keksiä sanaa sille.
Minusta tuntuu, että oravanpyörä ahdistaa ihmisiä suurimmalta osin siksi, että he tekevät vääriä asioita. Konformistisuus, sosiaalinen paine, vanhat pinttyneet tavat, kontrollin puute, uskalluksen puute ja epävarmuuden vähäinen sietäminen lienevät niitä suurimpia syitä, miksi ihmiset jatkavat samojen harmaiden asioiden puurtamista päivästä toiseen. Raha ja sosiaalinen maine ovat oikeasti aika helvetin huonoja motivaattoreita, kun otetaan vähän pidemmät aikavälit tarkkailuun. Ei niillä kesämökeillä ja luksusautoilla paljon arvoa ole, jos jokainen eletty päivä on enemmän tai vähemmän perseestä. En ole mikään Steve Jobs -fani, mutta eräs hieno quote mieheltä on jäänyt soimaan päähän:

"When you grow up, you tend to get told the world is the way it is and your life is just to live your life inside the world. Try not to bash into the walls too much. Try to have a nice family life, have fun, save a little money. That’s a very limited life. Life can be much broader once you discover one simple fact. And that is: Everything around you that you call life was made up by people that were no smarter than you. And you can change it, you can influence it, you can build your own things that other people can use. Once you learn that, you’ll never be the same again"
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ketju ylös. Ahdistaa ihan vitusti tämäniltainen Lukon matsi. Lisäksi, jos Lukko sattuu etenemään jatkoon, menee multa entistä enemmän aikaa pois matikan yoseen lukemisesta. Sekin ahdistaa. Eli kaksi no win -tilannetta. Toinen kirjaimellisesti.
 

Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Ketju ylös. Ahdistaa ihan vitusti tämäniltainen Lukon matsi. Lisäksi, jos Lukko sattuu etenemään jatkoon, menee multa entistä enemmän aikaa pois matikan yoseen lukemisesta. Sekin ahdistaa. Eli kaksi no win -tilannetta. Toinen kirjaimellisesti.
Hyvä nosto, kiitos. Heh. Samaa matsia minäkin odottelen, mutta minua ei ahdista yhtään, sillä onhan tässä jo pitkään ollut selvää, että tällä kaudella tästä ei ole tulossa yhtään mitään, ei edes vituttaisi tippuminen. Saisinpahan itsekin jatkossa keskittyä muihin asioihin.

Olin hyppäämässä tänä keväänä Sportin bandwagoniin, mutta JYP (Pelicansin avustuksella) jätti Sportin runkosarjaan. Juurikin Lukko on vara-bandwagonini, mutta tässä saattaa hyvinkin käydä niin, että JYP tiputtaa myös Lukon. Noh, kannatetaan omia siinä tapauksessa. Mutta jos Lukko tänään voittaa, minun pitäisi sympata heitä mestaruuteen saakka, mutta olisihan se jollain tapaa masokistista kannattaa oman joukkueen tiputtanutta. Pitäisi siis varmaan sulkea silmät koko Liigalta loppukevääksi.

Olisihan se paljon "oikeudenmukaisempaa" että Lukko, joka on pelannut hyvää kiekkoa tällä kaudella, menisi jatkoon eikä koko kauden syvällä kyntänyt JYP, mutta lätkässähän oikeudenmukaisuudella ei ole merkitystä, vaan parempi voittaa. Säälit toki ovat raaka systeemi, kun tänään se ratkeaa yhdessä ottelussa, ei tarvitse välttämättä parempikaan olla.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mitä se ahdistaminen sitten tarkoittikaan? No tuottaa huonoa mielialaa ja kai sitten ahdistaa nämä meikäläisen riippuvaisuusongelmat joista olenkin jo kirjoitellut muihinkin ketjuihin.

Ahdistaa se kun se pelaaminen ei ole tuntunut pysyvän hallinnassa. Ja ei se Facebookin käyttökään. Tulee sellainen mieliteko kirjoittaa jotain turhaa Faceen, sitten kirjoitan. Huomaan ettei sekään tunnu kiinnostavan ihmisiä kun ei tule tykkäyksiä eikä kommentteja ja taas ahdistaa. En elä tykkäyksistä vaan siitä että herättäisin jutuillani edes jonkin sortin kiinnostusta. Olen pohjimmiltani kai ollut tässä yksinäinen ja sekin ahdistaa.

Ja sitten se pelaaminen. Se vasta ahdistaakin kun vaikka kuinka lupailee itselleenkin että nyt en kaupassa pelaa niin silti sitä tulee löydettyä itsensä peliautomaatilta. Ja sinne meni taas vitonen-kymppi ja taas ahdistaa. No sen keskusteluillan jälkeen tahtoni olla pelaamatta on vahvistunut ja onkin ollut tässä jo kaksi Sale ja R-kioski- käyntiä sellaista etten ole pelannut. Näki vähän siellä keskusteluillassa että mihin se pelaaminen voi johtaa että on ollut sitten pelaamatta. Siellä keskusteluillassa kun raavas ja kalju mies itki peliongelmiensa vuoksi ja se oli pysäyttävä näky.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kävelin tossa äsken sellaista reittiä joka oli aikoinaan koiran ulkoilutusreitti. Siellä kävellessä tajusin että olen vältellyt siellä suunnalla liikkumista koska koiravainaat tulee mieleen, ja näköjään se on vielä ahdistava ajatus. Ei tavallaan mikään yllätys kun aina silloin tällöin joudun menemään yhden entisen duunipaikan ohi josta jäi paskat muistot ja aina ne muistot tulee mieleen kun siitä ohi menee.

Kävin myös tossa alkuviikosta pitkästä aikaa synnyinkaupungissani Espoossa. Kun Blues meni konkkaan niin aika harvoin siellä nykyään tulee käytyä. Pikkasen rupesi ahdistamaan kuinka kyseinen kaupunki muuttuu ja hädin tuskin tunnistan niitä alueita jossa muksuna pyörin. Joskus ajattelin että voisin niille alueille muuttaa takaisin, mutta eipä enää kiinnosta.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tämä ketjuhan sopii minulle koska minulla on diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö. Tällä hetkellä ahdistaa päällä oleva sairausloma (miten jatkuva saikutus vaikuttaa tulevaan työsoppariin (tuleeko sitä?)). Ja tietenkin ahdistaa oma terveys... mielenterveysjutut ja fyysiset vaivat. Yskää pukkaa ja luulen että se on menossa parempaan (yskittää harvemmin eikä niin tiukkaan). Ja tietenkin ahdistaa osaako kissan kanssa olla oikein ettei siitä tule ihan seko. Ja mies, lääkitys jonka sain yskään on aiheuttanut pahoinvointia ja tehnyt minusta melko poissaolevan kun pitää yrittää hallita pahoinvointia...
 

A Siente

Jäsen
Ahdistaa, niin kuin on oikeastaan lähemmäs jokainen päivä jo pidemmän aikaa tämän vuoden puolella. En haluaisi että niin on, mutta jotain mystistä pääni suoltaa. Tämä näkyy ajoittain turhan kovana heikkohermoisuutena, mykkyytenä, lamaantumisena, pienenä takeltelemisena ja muuta sellaista, joka samaan aikaan ärsyttää, harmittaa ja tietysti vituttaa. Liitetään siihen päälle ylimiettiminen sekä jo valmiiksi luontaisesti hieman heikkohermoinen luonne, niin enpä pahemmin hihku ilosta. Ei tämä varmaan pääty koskaan.

Sulla on kolme vaihtoehtoa. Joko annat ahistuksen viedän ja vedät itsesi kunnolla pohjalle, puhut jollekkin hyvälle tutulle asiasta tai opit vain elämään jatkuvan ahdistuksen kanssa. Suosittelen keskimmäistä vaihtoehtoa. Kannattaa ihan oikeasti puhua jollekkin. Koska tuo tunne voi viedä mukanaan aika pahasti, jos sitä alkaa sisällään hautomaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Ahdistaa, niin kuin on oikeastaan lähemmäs jokainen päivä jo pidemmän aikaa tämän vuoden puolella. En haluaisi että niin on, mutta jotain mystistä pääni suoltaa. Tämä näkyy ajoittain turhan kovana heikkohermoisuutena, mykkyytenä, lamaantumisena, pienenä takeltelemisena ja muuta sellaista, joka samaan aikaan ärsyttää, harmittaa ja tietysti vituttaa. Liitetään siihen päälle ylimiettiminen sekä jo valmiiksi luontaisesti hieman heikkohermoinen luonne, niin enpä pahemmin hihku ilosta. Ei tämä varmaan pääty koskaan.
Ahdistus oli minullekin tuolloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja oikeastaan hiukan vielä sen jälkeenkin erittäin yleinen tunne. Mua kiusattiin aika nonstoppina koulussa ikävuosina 11-14 ja se miten tulin kohdelluksi, jätti pitkäaikaiset arvet muhun. Aloin sitten yheksännellä luokalla käymään niin koulupsykologilla kuin myöhemmin ihan nuorisopsykologillakin. Musta tuntui lähes joka päivä yksinäiseltä. Nykyhetki ahdisti ja huominen pelotti.

Lukiossa löysin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämäni aikana kouluympäristöstäni sellaisen kaveriporukan, missä hengata. Eräs henkilö kuitenkin käytti vielä lukiossakin kiltteyttäni hyväksi ja ns. pompotteli minua pitkin seiniä koska varmaan ajatteli, että en kuitenkaan tee asialle mitään. Erään viikonlopun salibandy-turnauksessa kuitenkin huomasin olevani niin ahdistunut tämän pojan kiusaamisesta, että en oikein millään pystynyt keskittymään pelaamiseen joten päätin avautua asiasta myöhemmin kotona. Tein hänestä ns. nimettömän valituksen ja yllätyksekseni se kiusaaminen loppui silloin kuin seinään.

Niin, lukion loppupuolella minua ei enää kiusattu mutta koin silti oloni jollain tapaa ulossuljetuksi. Olin niitä harvoja luokallani, ketä ei vielä silloin 18-vuotiaana juonut alkoholia tai osallistunut bileisiin ja musta tuntui ettei kukaan oikein ymmärtänyt miksi en juo. Syksyllä 2011 huomasin olevani taas ahdistunut, osittain tulevista armeijan kutsunnoista ja osittain siitä, että opintoni eivät oikein edistyneet samalla lailla kun kavereillani. Seinät kaatuivat päälleni ja lopulta totesin että oli pakko jättää lukio kesken.

Tämän jälkeen hakeuduin jälleen psykologille puhumaan henkisistä ongelmistani ja lisäksi minulle kirjoitettiin resepti ahdistusoireiden sekä masennuksen lievittämiseen. Minusta kuitenkin tuntui siltä, että mikään ei auta ja että olen täysin hyödytön tälle maailmalle. Lisäksi nuo lääkkeet tekivät mut vain entistä voimattomammaksi. Eräs päivä päätin että en kestä enää tätä tunnetta pääni sisällä ja olin menossa hyppäämään junasillalta alas, ehdin jo laittaa kännykänkin pois päältä. Tulin siinä matkalla sitten kuitenkin järkiini ja mietin että pakko tämän tunteen on joskus mennä ohi, ja menihän se.

No sitten meni muutama vuosi ihan hyvin kunnes 2015 aloin elämään tietyllä tapaa joissain kuvitelmissa ja ajauduin aina psykoosiin asti. Sillon mä hakeuduin lopulta omasta tahdosta hoitoon ja siitä hetkestä alkoi mun pitkä ja vaiherikas kuntoutus sekä mielen hidas palautuminen shokista. Tänä vuonna tunnen itseni pitkästä aikaa sekä onnelliseksi että luottavaiseksi tulevaisuuden suhteen. Mielialanikin on ollut vakaampi ja jollain tapaa skarpimpi kuin kenties ikinä.

Niin.. tämä oli taas vain yksi tarina mun menneidyydestä. Kai mä haluan tällä sanoa että se mitä sun @Punamusta ei kannata tehdä, on että yrittäisit sulkea ne ahdistuksen tunteet kokonaan ulos. Sun on päästävä sinuiksi siitä, mistä sun ahdistus kumpuaa ja mikä juuri siinä sua ahdistaa. Ja jos se ahdistus kehittyy niin pahaksi, että se alkaa jo haittaamaan sun jokapäiväistä elämää niin siinä kohtaa oikeasti koko sydämestäni suosittelen sua hakemaan ammattiapua. Se, että uskaltaa mennä puhumaan ongelmistaan tuntemattomalle voi aluksi vaikuttaa epämiellyttävältä ajatukselta, mutta loppupeleissä se on aika pieni investointi omaa mielenterveyttä ajatellen. On ihan normaalia tuntea ahdistusta, on myös täysin normaalia puhua omista tunteistaan muille vaikka sellainen ei välttämättä kuulu suomalaisen miehen perusluonteeseen. Sun oma olosi tulee kuitenkin helpottumaan kun saat sen kaiken ulos. Ei sormea napsauttamalla, mutta takuulla ajan kanssa.

Kyllä se päättyy vielä. Mikään negatiivinen tunne, niin loputtomalta kuin se saattaakin paraikaa tuntua, ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Leuka pystyyn ja tsemppiä. You got this!
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ahdistaa, niin kuin on oikeastaan lähemmäs jokainen päivä jo pidemmän aikaa tämän vuoden puolella. En haluaisi että niin on, mutta jotain mystistä pääni suoltaa. Tämä näkyy ajoittain turhan kovana heikkohermoisuutena, mykkyytenä, lamaantumisena, pienenä takeltelemisena ja muuta sellaista, joka samaan aikaan ärsyttää, harmittaa ja tietysti vituttaa. Liitetään siihen päälle ylimiettiminen sekä jo valmiiksi luontaisesti hieman heikkohermoinen luonne, niin enpä pahemmin hihku ilosta. Ei tämä varmaan pääty koskaan.
Mikä ahdistaa? Kannattaa koittaa selvittää mistä ahdistus johtuu ja ryhtyä korjaamaan kyseisiä asioita. Nuorisoa ahdistaa aina. On aina ahdistanut ja tulee aina ahdistamaan. Erittäin hyvä neuvo @A Siente ltä, että puhut jonkun kanssa. Vanhemmille esim. on hyvä puhua. Vaikka ei nuorena sitä vielä ymmärrä, niin ne isi ja äippäkin on ollut joskus nuoria ja käynyt ihan samoja asioita läpi. Tai jos ei vanhemmille halua puhua, niin koulun terkkari on myös hyvä tai kuraattori tai mitä niitä siellä on. Tai ihan vaan kavereille. Saatatpa hämmästyä kun kaverin vastaus on: "hei, mä oon miettiny ihan samaa ja ahdistaa myös." Sitten ainakin huomaa ettei ole yksin sen ahdistuksen kanssa. Kyllä se siitä helpottaa, kouluvuosi kunnialla loppuun vaan ja sen jälkeen ruohonkorsi suuhun ja paljain jaloin nurmikolle paistattelemaan päivää.

edit. @Smitty#41 sen tarinallaan kertoi vielä paremmin samaan aikaan.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
@Punamusta @Iisoppi

Kerron sinulle ihan ensimmäiseksi, että sinulla on täydet mahdollisuudet parantua ja kokea normaalin elämän ilot!

Minun tarinani on vähän erilainen.
Koin viime syksynä rajun elämänmuutoksen. En mitään sinänsä negatiivistä mutta kaikki turvallinen mihin olin tottunut viime vuosina vaihtui uuteen tuntemattomaan elinympäristöön ihan yhtäkkiä. Luulin olevani erittäin vahva, enkä pitänyt muutosta minään.

Erehdyin. Sairastuin. Tuli erittäin rajuja paniikkikohtauksia ja lopulta minua ahdisti niin paljon, että pelkäsin kuolevani sängylläkin maatessa. Kaupassa käyminen oli ihan hirveää. Missään ei ollut mitään mieltä. Mihinkään en voinut keskittyä. Tiesin vain, että olin sairastunut niin pahasti etten voi koskaan enää elää normaalia elämää.

Mutta jostain sain toivon pienen liekin. Suuntasin lääkärille ja psykologille. Sain lääkityksen. Aloin taistelemaan. Puhuin ihmisille kotona, lääkärissä, töissä missä vain. Aamuisin oli ihan hirveää herätä mutta halusin taistella.

Tänään, vain puoli vuotta tuon täydellisen helvetin jälkeen elän täysin normaalia elämää. Ilman lääkkeitä. Mutta paljon vahvempana. Tunnen itseni, mihin kykenen ja mitä voisin välttää.

Lisäksi olen oppinut puhumaan. Pienistäkin asioista. Se on ehkä tärkein taito meillä ihmisillä!

Toivoa siis on! Voit parantua ihan täysin mutta se vaatii taistelua sinulta itseltäsi. Kukaan muu ei voi parantua puolestasi.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Punamusta

Niin, sinähän olet täällä ääneen maininnut olevasi nuori kaveri. Kyseessä on tuossa vaiheessa monesti ainakin jossain määrin myös ikävaiheeseen kuuluva tietynlainen kehityksellinen kriisi, jonka yhteydessä hyvin monella on voimakkaita kokemuksia selittämättömästä ahdistuksesta. Etenkin tilanteissa, joissa siihen ei ole omasta mielestä mitään "oikeaa" syytä, se tuntuu helposti pelottavalta ja jopa hävettävältä. Että kun minulla on kaikki hyvin, niin miksi minusta silti tuntuu tältä, miksi minä olen näin pohjattoman ahdistunut/surullinen. Ettei minulla ole "lupaa" tällaiseen olotilaan, tiedän todella itsekin mistä puhun..

Kyseessä on kuitenkin vahvasti inhimillinen kokemus, kun nuori ihminen hakee paikkaansa elämässä ja on äärimmäisen isojen kysymysten äärellä: kuka minä oikeasti olen? Mitä minä oikeasti elämältä haluan? Älä säikähdä, se on minun suuri viestini sinulle, ole armollinen itsellesi ja salli ne tunnekokemukset. Jokainen meistä on yksilö, ja sitä myöten tietysti reagoi asioihin omalla tavallaan. Kuitenkin noidenkin kokemusten kanssa on mahdollista jatkaa elämää eteenpäin, ja ennen kaikkea on tärkeä muistaa ettet sinä ole yksin. Avaa suusi asiasta, jo pelkästään kokemusten ja tuntemusten jakaminen ystävien ja ikätovereiden kesken on ensiapua asiaan. On sitten jo aivan eri asia jos lähdetään puhumaan esimerkiksi diagnosoitavissa olevasta ahdistusneisuushäiriöstä. Tärkeintä, että pysyt itse tutkalla itsesi ja oman olosi suhteen, että osaat sitten lähteä liikkeelle hakemaan toisenlaista apua, jos sellaiselle koet tarvetta.. kuitenkin niin kauan kuin tunnistat itse omat olotilasi olet itse tilanteen päällä, eli sinä hallitset tilannetta, eikä tilanne hallitse sinua

@Lert

Elämänmuutokset ovat tosiaan siitä mielenkiintoisia, että myös positiiviset sellaiset helposti ajavat ihmisen ainakin jonkinlaiseen psyykkiseen kriisiin. Ajatellaan vaikka, että ihminen muuttaa yksin toiselle puolelle maata uuden työn perässä, kääntää tavallaan elämässään kokonaan uuden lehden (juuri tällaisen elämänmuutoksen olen aikanaan itsekin kokenut). Kaksi ihan positiivista muutosta, mutta silti ne taatusti aiheuttavat ihmisen mielessä myös negatiivisia reaktioita ja nostavat ahdistuksen tunteita pintaan. Jos tilanne pääsi sinulla kärjistymään, niin todella hyvä ettet jäänyt tuleen makaamaan, vaan lähdit liikkeelle auttamaan itseäsi..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Glove

Jäsen
Hyvä kun jollakin on menny parempaan suuntaan, antaa vähän toivoa itsellekin. Ehkä tämä vielä joskus tästä lähtee ylöspäin vaikka taitaa kohta olla kaikki hoitomuodot kokeiltuna.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mua on viime syksystä lähtien ahdistanut vähemmän, kun lääkitystä on kovennettu ja muutakin on tehty (en viittaa lobotomiaan). Ensi syksynä onkin jo kolme vuotta siitä, kun vertaiseni yrittivät tappaa minut, nuo paskiaiset, jotka eivät pidä minua vertaisenaan, tosin en minäkään pidä heitä vertaisinani etenkään syksyn 2016 tapahtumien jälkeen. Anteeksianto on todella vaikeaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ahdistaa lapsettomuus. Ikää on meillä jo sen verran eikä hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua, että tämä kesä menee viimeistään totutellessa ajatukseen ettei voi koskaan saada omia lapsia.

Aina joku ihme on mahdollista, mutta parempi varmaan jo totuttautua tuohon ajatukseen ja lopettaa turha toivominen. Ei tää ole kivaa aina pettyä.

Ahdistaa. Vituttaa. Itkettää.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Ahdistaa lapsettomuus. Ikää on meillä jo sen verran eikä hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua, että tämä kesä menee viimeistään totutellessa ajatukseen ettei voi koskaan saada omia lapsia.
Tästä on ollut puhetta monessa eri mediassa, että miksi ihmiset jotka rakastaisivat, haluaisivat ja kasvattaisivat kunnolla lapsia, eivät niitä saa. Sitten taas ties kuinka monet pirinistit tekevät niitä liukuhihnalta. Ymmärrän että se on täysin perseestä. Mulla on yksi poika joka syntyi ns. vahingossa. Hyvin vähän pidetään yhteyttä koska äitellänsä on uusi elämä ja ite oon hyväksynyt sen että ei musta isäksi ole (Ei, en ole pirinisti!). Enkä rehellisesti sanoen olisi koskaan halunnutkaan. Pojalla on kuitenkin hyvä olla. Upea äiti ja luullakseni hyvä "isä". Poika ei tiä musta mitään, mutta kun kasvaa aikuiseksi niin haluaisin todellakin tavata ja kertoa miksi asiat meni joskus niin kuin meni. Tällä hetkellä se tapaaminen ei ole hyvä ajatus. Mutta joo, se tästä. Ootteko ottaneet selvää eri adoptiovaihtoehdoista? En todellakaan tiedä miten aattelette siitä asiasta, kunhan kysyin. Vaikutat kuitenkin ihan täyspäiseltä inehmolta niin varmasti pääsisitte odottamaan sitä mahkua? Ja samallahan voi aina jatkaa sitä yrittämistä kotonakin.
Toivon kaikesta sydämestäni että teillä natsaisi asiat hyvin päin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tähän vielä juhannus ja pitäisi olla hauskaa. Eipä ole.

Juhannus on muuten täysin yliarvostettu juttu. Todennäköisesti (66,7%) sitä edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna on paremmat kelit kuin juhannuksena. Ruuhkat ovat taatusti pienemmät. Ainakaan vesille ei kannata lähteä, koska jokainen jolla on silloin laiturista irti. Purjehtiminen on yhtä aivotulehduksesta kärsivien moottoriveneilijöiden aiheuttamissa laineissa keinumista jne.

No onhan siinä toki se ylimääräinen vapaapäivä. Toisaalta sen voi hyvin käyttää johonkin hyödylliseen.

Tiedän, että elämä laumasieluna olisi helpompaa. Menisi juhannuksena vesille, moottoriveneellä tietysti, ja seuraisi jääkiekkoa vain toukokuussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös