Yle lopettaa Radiomafian, uusi Nuss FM tilalle!

  • 21 663
  • 133

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti porin_karhu
YLE:n roolin suomalaisessa radiokentässä voisi kuvitella olevan hieman erilaisen kuin kaupallisten kanavien, joten eihän tähän tilanteeseen voi olla kuin pettynyt.
.....
Kaupalliset kanavat tekeävät sellaisia ratkaisuja kuin haluavat, mutta Suomen Yleisradion kohdalla tilanne on hieman erilainen. Suomen kansalla on täysi oikeus kritisoida sen tekemiä päätöksiä, eikä tässä Mafia-casessa mielestäni mitään ylilyöntejä olla nähty.

Nämä pointtisi osuvat naulan kantaan. Kaupallinen radiokanava, olkoon nyt vaikka sitten tämä parjattu Kiss FM (jonka toimittajat muuten keksivät verrattomia juttuja eikä se musiikkikaan niin paskaa ole kuin valtaosa ei-teineistä väittää). Kiss FM elää mainosrahoilla. Mainoksia taas myydään kuuntelijoiden takia. Tällöin Kissin pitää hakea selvä kohderyhmänsä ja myydä mainoksia.

Yle puolestaan elää kansalaisten varoilla. Tällöin Yleisradion tehtävänä olisi tarjota kansalle "erilaista" ohjelmaa pienempien kuuntelijalukujen riskilläkin. Pienemmät kuuntelijaluvuthan eivät vaikuttane kaiken maailman höpöhöpö-maksuihin.

Itseäni häiritsee lähinnä YleX:n leimaaminen jo tässä vaiheessa. Kuten sanoit, en ole paras puhumaan uudistuksista kun ei mokoma lafka nytkään kiinnosta. Annetaanpa firmalle kuitenkin mahdollisuus, jookosta?

Itse olen nimimerkki Vth:n kanssa tismalleen samaa mieltä uudesta kanavasta tällä hetkellä. Elikkäs tuo Vth:n aikaisempi kirjoitus edelliseltä sivulta on silkkaa faktaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Keskiviikkona tuli sitten tuutista ulos vihonviimeinen Räkärodeo. Tuskinpa talouteni oli läheskään ainoa pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa kyseinen show tallentui c-kasetille. Tosin vain jälkimmäinen tunti.

Viimeinen ohjelma oli kyllä aikamoista greatest snot-hits -pyöritystä. Sokerina mahtava "Jennifer ever", jota olinkin jo turhaan toivonut monen monta kertaa.

Myös Miettisen kiitokset työkavereille olivat hyvin osuvat:

"Kuuntelijoiden lisäksi haluan kiittää myös Radiomafia väkeä; Leena Lehtistä ja...(pitkä hiljaisuus)...mainitsinko jo Leena Lehtisen?"

Kuten myös osuva loppukaneetti:

"Vituttaa"



Kiitoksia vielä kuulapäälle sadoista kuuntelemistani ohjelmistasi!
 

Aksu

Jäsen
Tulin kirjoittamaan tasan samaa kuin Everton. Todella haikeana kuuntelin ja uutta radiokanavaa kauhulla odottaen. Helvetti jos näille erikoisohjelmille ei löydy paikkaa. Ei meidän luparahoilla pidä tapella Kiss sun muiden energia-kanavien kanssa. Meille pitää tarjota ohjelmia, jotka ovat kaupalliselta kannalta kenties marginaalissa, mutta kysyntää joka tapauksessa on (Jazz, rock jne...). Kuten Räkärodeokin ohjelmana loppujen lopuksi oli. Ilmeisesti radiokulttuuri pääkaupunkiseudulla tyydyttää kuluttajjien tarpeet hyvin, mutta ei täällä etelä-karjalassa niin helvetisti näitä kanavia kuulu. Tosiasiassa vaihtoehdoiksi jää iskelmät, venäläinen musiikki tai nykyinen diskohumppalistahirviö-musiikki. Ei ei ei... Hyvää uutta vuotta vaan teillekin herra YLE.
 

Lynx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huoh...

Osaako kukaan sanoa, miten käy Norpalle ja Koe-eläinpuistolle?
Kuolivatko nämä ohjelmat mafian mukana?
=(
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Re: Huoh...

Viestin lähetti Lynx
Osaako kukaan sanoa, miten käy Norpalle ja Koe-eläinpuistolle?
Kuolivatko nämä ohjelmat mafian mukana?
=(


KEP ilmeisesti siirtyy jonkilaisessa muodossa Radio Suomen taajuuksille. Ainakin jonkun ohjelman Göstä (ja co.) tekevät jatkossa Radio Suomessa. Odotetaan innolla mitä tuleman pitää. KEP oli omassa kategoriassaan aivan mahtava.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Re: Huoh...

Viestin lähetti Lynx
Osaako kukaan sanoa, miten käy Norpalle ja Koe-eläinpuistolle?
Kuolivatko nämä ohjelmat mafian mukana?
=(

Norppailu puolestaan jatkuu käsittääkseni ylempänä mainitun Yle Q:n eli nykyisen Radio Ainon taajuudella.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mafian "hautajaiskappale"

Samaan syssyyn voitaisiin kysyä yksi kysymys. Mikä on mielestänne Radiomafian hautajaisille sopiva kappale? Mikä on kappale mikä kuvaa Mafiaa? Tai minkä kappaleen kuulit, kun kuulit tämän suru-uutisen? Tai jollai muulla tavalla suoritettu valinta.

Oma valintani on Jennifer Paigen "Stranded". Sillon kun olin kuullut tästä valittettavasta uutisesta, niin "Stranded" oli juuri voimasoitossa Mafian taajuuksilla ja muutenkin sopivan melankolinen tunnelma siinä. Jotenkin aina kun kuulen kyseisen kappaleen, niin se tuo mieleen kesän uutisen.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Re: Huoh...

Viestin lähetti Lynx
Osaako kukaan sanoa, miten käy Norpalle ja Koe-eläinpuistolle?
Kuolivatko nämä ohjelmat mafian mukana?
=(

Juu. Norppa siirtyy kuulle(q) kokonaan ja Kepaa eli teinitaloa(vai onko nimi kanava uudistukseen viittaava vitsi?) tulee ekan kerran Qlta 17.1 klo 17 - 18 tai 18 - 19 (ennyt ihan tarkkaan muista) ja uusinta Radio Suomesta klo 23 - 24
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Re: Mafian "hautajaiskappale"

Viestin lähetti Arnold
Samaan syssyyn voitaisiin kysyä yksi kysymys. Mikä on mielestänne Radiomafian hautajaisille sopiva kappale? Mikä on kappale mikä kuvaa Mafiaa?

Ehdottomasti Ruben Stillerin Kökkötraktori. Eikös se jonkun sellaisen biisin tehnyt saatuaan fudut? Ja sitten joku tranceguru voisi vaikka miksata sellaisen mukavan yöpaketin jotain kurarutinaa putkeen, jonka päälle Ari Peltonen lukisi menetyskirjansa "Pallinaama" telkeytyneenä haulikon kanssa Radiomafian b-studioon. Ja panttivankeja mukaan siltä varalta, että joku yrittäisi keskeyttää lähetyksen. Niin ja panttivankien pitäisi tottakai olla YLE:n kultapojat Juuso ja Peltsi, joiden varaan koko seuraajakanavan profiili lasketaan...

BTW: mikä on viimeinen ohjelma, kuka juontaa?
 

Mai

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä tässä nyt alkaa kuuntelemaan,kun ei tällä seudulla kovinkaan monipuolinen tuo radiotarjonta ole,teinimusiikkia ja iskelmää.Tosin ei Mafiasta ole tullut oikein päivällä enää mitään muuta kuin soittolistamusiikkia, enkä minä ainakaan jaksa puhetta ei-mistään koko päivää, aamulla vielä unen pöpperössä kuuntelee onnellisena Juusoa ja Peltsiä,mutta sellaista koko päivä, ei kiitos.Eihän sitä tietenkään tiedä millainen YleX tulee olemaan,mutta pahinta pelkään, niin monta ohjelmaa Mafialta loppuu ja kaikki "oikeat" toimittajat tuntuvat Mafiasta lähtevän.

Haikeana kuuntelin viimeistä Norppaa, ikävä tulee, tosin voihan sitä kuunnella käsittääkseni netistä käsin mutta ei se ole sama, ei voi nukahtaa Norpan sarkastisten juttujen tullessa radiosta tai kuunnella ennen unen tuloa Norpan soittamaa hyvää musiikkia.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Viimeinen kappale on kuitenkin joku mielikuvitukseton rallatus "Stairway to heaven" by Led Zeppelin.

Sanokaa mun sanoneen.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti Radiopuhelin jatkaa uudella teinix-kanavalla. Siinä on ohjelma, jota kuunnellessa on saanut monet hyvät naurut ihmisten kiihkotessa milloin mistäkin asiasta.

Mikäli kanavasta tulee todellakin Juuson ja Peltsin tyylinen sökötys, niin kiitos ja näkemiin. Poikia on ihan hauska kuunnella sen tunnin verran, mitä töissä ehtii, mutta ei sellaista kauan jaksa.
 

Mai

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti vision
Toivottavasti Radiopuhelin jatkaa uudella teinix-kanavalla. Siinä on ohjelma, jota kuunnellessa on saanut monet hyvät naurut ihmisten kiihkotessa milloin mistäkin asiasta.

Käsittääkseni Radiopuhelinkaan ei jatka,tai sen käsityksen ainakin sain sitä tiistaina kuunnellessani.Toimittaja sanoi,että vielä ei ole päätetty tuleeko uudelle kanavalle mitään vastaavaa keskusteluohjelmaa.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Viestin lähetti vision
Toivottavasti Radiopuhelin jatkaa uudella teinix-kanavalla. Siinä on ohjelma, jota kuunnellessa on saanut monet hyvät naurut ihmisten kiihkotessa milloin mistäkin asiasta.
Ainakaan Kaide ("Aarne Tenkanen") Järvinen ei jatka YLEXXXXXX!!11!+?+!-kanavalla eikä vastaavaa ohjelmaakaan ei kai ole luvassa.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Viestin lähetti BigRedBob
Ainakaan Kaide ("Aarne Tenkanen") Järvinen ei jatka YLEXXXXXX!!11!+?+!-kanavalla eikä vastaavaa ohjelmaakaan ei kai ole luvassa.

Tenkan...ei kun siis Järvinen sanoi, että Vetovinkkihässäkkä jatkuu toisella kanavalla mutta radiopuhelin ei.

Henk.koht. ei tuo kanavauudistus juurikaan haittaa:

Oilers go go jatkuu
Metalliliitto jatkuu
Upteekki jatkuu

Päivällä tulevat ohjelmat ovat aikas scheissea (sama "juoni" päivästä toiseen, ja samalla biisillä aloitetaan jolla edellinen
lopetti)

Ja sitten ne kaksi aamujuontajaa, ei saa...na. Peltsi ja Juuso.
No kansa ei voi olla väärässä äänestämällä näitä kahta
valtakunnan radioääniksi.

Sen vuoksi töissä soi Radio Helsinki ja kotona sitten Radio Mafia
ja nämä marginaalimmat ohjelmat. Ja tietty 365.com ja sen metallikanavat. Ei ole Peltsiä ja Juuso eikä Hyppösiä....KIITOS SIITÄ
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
Keskiviikkona tuli sitten tuutista ulos vihonviimeinen Räkärodeo.


...tai sitten ei. Juuri kertoivat radiossa, että Miettinen saa oman jokatoisviikkoisen ohjelmansa. Ryhtyvät vuorottelemaan Laineen Pekan kanssa keskiviikkoisin, aiemminhan tuossa Kitaramassa on ollut Miettistä vain puoli tuntia silloin tällöin.

Erinomainen uutinen. Tuo Kitarama ei ole ainakaan minua saanut hakeutumaan radion ääreen, Laine soittaa toisinaan jopa soittolistakamaa. Ja onhan Kuulapää ihan guru radiopersoonanakin, hyvä kun huomasivat(?) virheensä.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
Toinen Norppa-fani

Viestin lähetti Mai
Haikeana kuuntelin viimeistä Norppaa, ikävä tulee, tosin voihan sitä kuunnella käsittääkseni netistä käsin mutta ei se ole sama, ei voi nukahtaa Norpan sarkastisten juttujen tullessa radiosta tai kuunnella ennen unen tuloa Norpan soittamaa hyvää musiikkia. [/B]

En ole ihan varma mutta käsittääkseni Norppa lähti vain lomalle ja ohjelma palaa takaisin tosin hieman lyhennetyssä muodossa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Norppa ollut siis lomalla kaksi vuotta?
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Vanha ketju ylös, sillä Radiomafia tekee paluun huomenna, mutta vain viikoksi. Kanavan synnystä tulee kuluneeksi ensi tiistaina 20 vuotta ja sen kunniaksi Radiomafian ohjelmia on kuunneltavissa viikon ajan Ylen Elävässä Arkistossa. 31.5. klo 8 alkavan juhlalähetyksen ohjelmakaavio löytyy täältä.
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Muistaako kukaan, että oliko Juha Vuorisella ja Jorma Hietamäellä 90-luvun alussa yhteinen radioshow lauantai-iltaisin Radiomafiassa?

Itse en ole niin hirveän varma tuosta Vuorisen kaverista siinä ohjelmassa. Jorma Hietamäellä on vähän samankuuluinen ääni kuin kyseisellä heebolla siinä ohjelmassa.

Ohjelman juju oli, että kuuntelijat soittelivat ohjelmaan. Juontajat haastattelivat soittajia, ja soittajan keskusteluun juontaja lisäsivät äänikommentteja ikivanhoista suomalaisista elokuvista yms.

En muista ollenkaan ohjelman nimeä. Enkä ole edes varma, että pyörikö se Radiomafiassa, voi olla että pyöri Radio-Suomessa.

Juha Vuorisesta olen suht. varma, että oli siinä ohjelmassa, mutta aivan 100%:en varma siitä en ole.

Jos joku muistaa kyseisen ohjelman, niin pistää vaan kommenttia ketjuun. Jos jotain ääninäytettäkin ohjelmasta löytyy, niin linkkiä tänne vaan.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Vanha ketju ylös, sillä Radiomafia tekee paluun huomenna, mutta vain viikoksi. Kanavan synnystä tulee kuluneeksi ensi tiistaina 20 vuotta ja sen kunniaksi Radiomafian ohjelmia on kuunneltavissa viikon ajan Ylen Elävässä Arkistossa. 31.5. klo 8 alkavan juhlalähetyksen ohjelmakaavio löytyy täältä.

Pöh. Missä on Salovaaran lauantai-illan show tai Ari "Paska" Peltosen ANSSI!? Siinä oli aikansa klassikot, mutta eivätpä mahtuneet sitten 20-vuotisjuhlan ohjelmistoon...

edit. Oli siellä näemmä Salovaaran Heinähässäkkä sentäs.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Muistaako kukaan, että oliko Juha Vuorisella ja Jorma Hietamäellä 90-luvun alussa yhteinen radioshow lauantai-iltaisin Radiomafiassa?

Itse en ole niin hirveän varma tuosta Vuorisen kaverista siinä ohjelmassa. Jorma Hietamäellä on vähän samankuuluinen ääni kuin kyseisellä heebolla siinä ohjelmassa.

Ohjelman juju oli, että kuuntelijat soittelivat ohjelmaan. Juontajat haastattelivat soittajia, ja soittajan keskusteluun juontaja lisäsivät äänikommentteja ikivanhoista suomalaisista elokuvista yms.

En muista ollenkaan ohjelman nimeä. Enkä ole edes varma, että pyörikö se Radiomafiassa, voi olla että pyöri Radio-Suomessa.

Juha Vuorisesta olen suht. varma, että oli siinä ohjelmassa, mutta aivan 100%:en varma siitä en ole.

Jos joku muistaa kyseisen ohjelman, niin pistää vaan kommenttia ketjuun. Jos jotain ääninäytettäkin ohjelmasta löytyy, niin linkkiä tänne vaan.
Muistan lauantai-iltojen ohjelman, mutta kanavaa en millään saa päähäni enkä myöskään ohjelman nimeä. Ettei vaan olisi ollut Radio Suomen ohjelmista kyse, ja jotain Keski-Suomen alueen toimittajien juttuja? Jorma Hietamäki siellä puuhasi toisena, mutta minun mielestäni se kaveri oli Olli Kivistö-niminen heppu joka myös muusikkona tunnetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös