Yle lopettaa Radiomafian, uusi Nuss FM tilalle!

  • 21 663
  • 133

93

Jäsen
-----------------------------
Yleisradio on lopettamassa yhden Suomen suurimmista nuorisomedioista, Radiomafian. Ylen mielestä Radiomafialla on liian vähän kuuntelijoita. Tilalle halutaan kanava, joka kiinnostaisi nykyistä nuorempaa väkeä. Yleisradio järjestelee kaikki radiokanavansa uuteen uskoon vuoden vaihteessa, ja vain Radio Suomi säilyy lähes ennallaan.

Koko Yleisradion niin sanottu radiostrategia päivittyy vuoden vaihteessa hallintoneuvoston hyväksymien peruslinjaisten mukaisesti. Kaikkien nykyisten kanavien profiilia kehitetään ja kohderyhmiä tarkennetaan, koska Yle profiloi tammikuussa 2003 analogista tarjontaansa uudelleen. Radiojohtaja Seppo Härkösen mukaan kysymyksessä on pääasiassa mittava sisäisten toimintatapojen uudistus. Jatkossa kanavarajat ylittävät osaamiskeskukset tuottavat ohjelmat ja kanavat toimivat ohjelmien jakeluteinä.

Uuden nuorisoradion kohderyhmä on Mafiaa nuorempi. Yleisradio tahtoo pyydystää noin kaksikymppisiä kuuntelijoita, eli samaa Britney Spears -kansaa kuin KissFm ja Radio NRJ:kin.

-Toivoisin, että se valtion omistama yhtiö tarjoisi jotain sellaista, mitä kaupalliset ei tarjoa. Sehän lukee myös heidän lupaehdoissaan, Radio NRJ:n ohjelmajohtaja Kari Laakso korostaa.

Seppo Härkönen vakuuttaa, että Yle tekee jatkossakin erilaista radiota kuin kyseiset kilpailijat tekevät. -Kuuntelijaluvut eivät sinällään ole keskeisin mittari. Seuraamme mieluummin sitä, kuinka tyytyväisiä kuuntelijat ovat. Vaikka Mafiaan ollaan aika tyytyväisiä, meidän täytyy nähdä tilanne kokonaisuutena.

Vanhaa kunnon Radiomafiaa jäävät kaipaamaan etenkin nuoret aikuiset. NELONEN
-----------------------------
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän voisi todeta, että "nyt pääkaupunkiseudulle jää vain yksi hyvä radiokanava (City) ja sekin on ihan perseestä".

En minä Mafiaa kovin paljoa ole kuunnellut, mutta kuitenkin se on Cityn lisäksi se toinen kanava, jolta edes joskus menee hyvää musiikkia.

Kyllä olisi todellakin tilausta kunnolliselle rock-kanavalle. City nyt menettelee paremman puutteessa, mitä siellä nyt on liikaa mainoksia ja samat biisit soi jatkuvasti. Niillä taitaa olla sellainen tyyli, että lisätään soittolistaan noin kolme uutta biisiä vuodessa ja soitetaan vähintään joka toinen tunti mysharonaa, thunderstruckia ja sweethomealabamaa, niin porukka pysyy tyytyväisenä. Sellainen kanava siis, mikä soittaisi uuttakin rockia ennakkoluulottomasti klassikoiden seassa ja pitäisi ne räppi- ja teknoscheisset poissa.
 

J.Pursey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NyR, Chelsea
95.2

Onhan meillä Radio Helsinki 95.2 ! Pääosin hyvää kamaa, asema jossa ei ole noita persesoittolistoja !
 

Pantteri78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niinpä niin...

No eihän Mafiassa muuta hyvää olekkaan ku Pietarinkadun oilers GO GO ja Norppa, mutta nämä ohjelmat ovatkin sitten parempia kuin muiden kanavien ohjelmat yhteensä. Muutoinpa ei mafiaa tulekkaan kuunneltua.
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Re: Niinpä niin...

Viestin lähetti Pantteri78
No eihän Mafiassa muuta hyvää olekkaan ku Pietarinkadun oilers GO GO ja Norppa, mutta nämä ohjelmat ovatkin sitten parempia kuin muiden kanavien ohjelmat yhteensä. Muutoinpa ei mafiaa tulekkaan kuunneltua.
Niimpä. Jotain Norpan tapaista ojelmaa voisi jokin muukin kanava harkita. Norppa soittaa kuitenkin aika hyvin vaihtelevaa musiikkia ja muutenkin ohjelma voisi sopia muuhunkin ajankohtaan kuin ilta/yöhön...
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Tämä uutinen on sanoinkuvaamattoman perseestä. YLE toteaa ensin, että kuulijaluvut eivät ole olleet huonoja, mutta pitää ajatella kokonaisuutta. Kokonaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että viedään se viimeinenkin omaperäisyys ja siirrytään Shit FM - tyyppiseen formaattiin, jossa ärsyttävät tekopirteät juontajat kertovat tekohauskoja vitsejä ja soittavat Britney Spearsia.

Mitä 20+ - kuuntelijaryhmälle jää tämän jälkeen?
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Jaaha. Aika neutraali fiilis. Ei pahemmin säväytä Kissin musa, ja vielä vähemmän NRJ:n paska. Ja nyt sitten vielä kolmas samanlainen. :(

Toisaalta en juurikaan Mafiaa kuunnellut, ohjelmisto oli paskaa ihan kanavan nimeä myöten. Miksei samantien Radio Järjestäytynyt Rikollisuus tms. Voihan tämä Ylen radiouudistus olla ihan virkistävää.
 

Lukkolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ass!Mafia kun oli paras kanava mitä täällä kuulu.Novaa ei viittis kuunella ärsyttävät juontajat, kiss fm samat biisit rullaa jatkuvalla syötöllä,Sävel radioo no joo ei tartte sanoo mitään,Iskelmä samaa luokkaan kun sävel..mafia oli paras kanava mitä keski-suomessa kuulu.
Ei tartte enää kuunella super sessioita ynnämuita prkl..
 

Uraani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei vittu...
sanokaa että tää on pahaa unta? :( :( :(
Jos näin todellakin on niin kyllä loppuu YLEn arvostus siihen kohdallani.. YLE on ollut lähinnä ainoa media johon on vielä uskoa ollut, mutta ei helvetti, nyt ei ole enää edes uskoa.. PUUHHH
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Radip kanavat ovat toinen toistaan huonompia. Parhaimpia kanavia ovat olleet radio-city ja Mafia, vaikke nekään eivät ole mitään loistavia olleetkaan koskaan, niiin ainakin niitä pystyy kuuntelemaan mm töissä. Välillä niiltä on tullut jopa ihan hyviäkin ohjelmia.

Pahnan pohjimmaisena omassa luokassaan on radio Nova. Kanavalla toistetaan juontajien nimiä 5 minuutin välein ja aina muistettaa kuinka kivaa ja mukavaa kaikkialla on. Toki torujakin jaetaan jokaiselle, joka poikkeaa aina niin mukavasta ja ihanasta normikansalaisesta. Kamala kanava, ja tätä alkuviikolla töissä jouduin kuuntelemaan, kunnes esitän asian ilmoitusluontoisesti kaikille: "tätä kanavaa emme kuuntele" ;) Novan musiikki on rauhallista, välttäen kaikki tunteita herättävät ja hiemankaan "ärhäkämmät biisit".


Surkeaa roskaa edustavat myös formaatti radiot Kiss Fm ja Nrj. Tekopirteät juontajat, ei siältöä ja samat hitit tunnista toiseen, höystettynä muutamalla samaa biisiä toivovalla toivepuhelulla ;)

edit: Mafialla oli todellakin monia erikois ohjelmia, kuten Metalliliitto, dancemop yms. Tämä on juuri sitä suuren yleisön palvelua, eli jokaiselle jotakin. Ylen tulisikin palvella marginaali ryhmiäkin, eikä kalastaa katsoja lukuja.
 
Viimeksi muokattu:

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loppuu radion kuuntelu siihen paikkaan, kun mafia kuopataan. Poislukien kiekkokierros. Mafian paras puoli on ollut juuri monipuolisuus, on metalliliittoa, dancemobia, kantrispagettia ja ennenkaikkea livekeikat ovat pelastaneet monta tylsää työiltaa.

Tilalle tulee taas jokin uusi Shit FM, paskimmat uutuudet sekä hirveimmät hitit menneiltä vuosikymmeniltä mainosten ohessa.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eipä oo Mafiaa tullu viime aikoina paljon kuunneltua. Toivottavasti Pietarinkadun Oilers gogo säilyy ohjelmistossa, sillä se on todellinen huippu. 5-10 vuotta sitten Mafia oli kova sana Salovaara/Anssi ohjelmineen. Kiss FM vei Mafialta paljon kuuntelijoita sen jälkeen.

Ei oo paljoa hyviä radiokanavia jäljellä. Kiss ja NRJ soittavat samoja biisejä jatkuvasti, Novalla tulee mainoksia aina 10 minuuttia putkeen ja muutenkin se on suunnattu keski-ikäisille. Kaikenmaailman Sävel/Iskelmät on niin syvältä kun olla voi. Sport FM:n jaksaa kyllä kuunnella, mutta vaikka siellä on erilaista musaa, niiin silti kappaleet on aina samoja.
 

Vaicci#63

Jäsen
Joo kyllä hieman haikeeks vetää.Vaikka pidänkin tollasista fm-jutuista enemmän kuin jostain Radio Novasta niin silti on vähän paha olo.
Pietarinkadun oilersia jään kyllä kaipaamaan.Toivon mukaan ohjelmaa voidaan jatkaa jollain toisella radiokanavalla
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, täältä loppuu kanssa radion kuuntelu, se on varma. Onneksi on autossa cd-soitin ja nettiradioihin täytyy varmaan tutustua paremmin niin voi jotenkin pärjätä ilman.

Voisin kirjoittaa pidemmänkin jutun tästä Ylen roolista Suomessa, joka näkyy nyt vielä menevän entisestäänkin kauemmas siitä, mitä se muissa maissa on. Esim. Ranskassa paikallinen yleisradio soittaa tuntemattomia, kotimaisia uusia kykyjä ja yrittää näin saada niitä yleisön tietoisuuteen ja laajennettua yleisön musiikkimakua. Mafian musiikkipolitiikka vielä jotenkin tähän sopi, mutta ilmeisesti tulevaisuudessa ei ollenkaan. Hienoa, arvatkaapa maksanko lupamaksuja tulevaisuudessa...
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kun katsoo Suomen top-40 albumilistaa niin sieltä löytyy mm. seuraavia yhtyeitä/artisteja: Red Hot Chili Peppers, Nightwish, Eminem, Trio Niskalaukaus, Sentenced, Rammstein, Papa Roach, Korn ym. Nämä kaikkei myyvät levyjä Suomessa paljon. Jos Mafia nyt sitten muuttuu samanlaiseksi paskaksi kuin joku Kiss FM, niin ei mikään valtakunnallinen kanava soita enään näitä.
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Eläköön tasapäisyys, eläköön paska hittimusiikki, eläköön mainosten välissä soiva musiikki! Tätäkö se elämä tulee loppuelämän olemaan, kaikki vivahteet valtavirrasta tullaan laittamaan kuriin ja järjestykseen, ja tilalle pakkokuunnellutetaan shakiroita, britneyspearseja ja kaiken maailman tähtiä ja tähtösiä jotka loistavat yhden biisin verran tietyllä elämän hetkellä. Tästä lähtien sana "laatu" poistetaan sanavarastosta radioiden kohdalla, riittää kun siellä joku on aina välillä kertomassa kenen hitti tällä hetkellä taas soi tai milloin alkaa seuraava ohjelma, jossa soitetaan samoja biisejä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan....kunnes radikaaleinta radiolinjaa Suomessa vetää Radio Nova tai Sävelradio.

Jep, ajakaahan Yle kaikki kanavanne kerralla alas ja luovuttakaa suosiolla, ei teillä kuitenkaan koskaa tule olemaan "riittävää kuuntelijapohjaa", tasapäistäkää kaikki ja muuttukaa samanlaisiksi aivottomiksi kanaviksi kuin kaikki muutkin.....saattepahan ainakin "riittävän kuuntelijapohjan" että saatte jatkaa radioharrasteluanne.
 

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Norppa voisi ainakin "palata kotiin" ja jatkaa Norppaansa Radio Helsingissä. Ainakin toistaiseksi ja nostalgian vuoksi. Vanha kunnon Danny Gattonin Funky Mama soimaan ja miettimään minne oikeat radioohjelmat oikein katosivat?

http://www.radiohelsinki.fi tai 95.2 jos kotipaikkana on Helsinki. Suosittelen...
 

Lukkolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensin meni jyrki sitten mafia..mistäköhän"uudet tähdet"löytää.No onhan vielä internet
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäköhän mahtaa olla Ylen Radio Extremen kohtalo? Sieltäkin tuli ei-niin-tusinatavaraa, ja mikä tärkeintä, paljon ruotsalaista musiikkia.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Niinpä niin...

Viestin lähetti Pantteri78
No eihän Mafiassa muuta hyvää olekkaan ku Pietarinkadun oilers GO GO ja Norppa, mutta nämä ohjelmat ovatkin sitten parempia kuin muiden kanavien ohjelmat yhteensä. Muutoinpa ei mafiaa tulekkaan kuunneltua.

No kyllähän sieltä tulee paljon myös ns. marginaalimusiikkia kuten kantria, bluesia, heavya jne. Myös Alivaltiosihteerit, Koe-eläinpuistot sekä Annukat ja Leilat ovat jotain sellaista, johon kaupallisilla ei ole rahkeita. Toistaiseksi musiikkitarjonta primetaimiinkin on ollut kiitettävän erilaiset; päivän hittien lisäksi repertoaarista löytyy muutakin materiaalia (ei aina niin hittiosastoa). Se on virkistävää. Marginaalimusiikille ei kovin paljon tilaa ole löytynyt pinnallisissa kaupallisissa radioissa puhumattakaan toimitetuista jutuista.
Uudistaminen on aina hankalaa, koska ensireaktiot ovat useilla vastustaminen. Silti kyseessä voi olla hyväkin veto. Kunhan nyt katsellaan, mihin suuntaan homma etenee.
Ps. Kyllä Radio Suomikin muuttuu melkolailla nimenomaa tekijöiden näkökulmasta katsottaessa ja luonteensakin osalta. Maakuntaradioiden osuus lisääntyy useita tunteja, ja asiaohjelmista moni siirtyy Ylen ykköselle.
Eli periaattessa ei kannata olla vastaan muutoksia. Faktaperusteet ratkaisevat.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On se nyt perseestä jos Mafiastakin tehdään joku kiss fm kopio. Kissiä ei kertakaikkiaan jaksa kuunnella, samat biisit soi jatkuvasti ja soitetaan parhaat uutuudet ja hitit ties mistä. Ne vanhat hitit on ainakin olleet ne samat biisit jo useamman vuoden. Kaiken huippu on tämä 40 minuuttia non-stop musiikkia, jatkuvasti juontaja höpöttää väliin ja mainostaa et soitetaan 40 minuuttia non-stoppina.

Mafiaa olen itse kuunnellut oikeastaan aina. Töissä oon joskus joutunu kuunteleen kissiä mutta nopeesti on kanava vaihtunut mafialle. Mafiasta on tullut oikeastaan koko päivän hyvää musiikkia ja mikä tärkeintä erilaista musiikkia ja sitten on vielä näitä erikoisohjelmia, missä soitetaan tietyn tyylistä.
 

Tuamas

Jäsen
Voi helvetin vitut...

"Radiomafiaa ollaan lopettamassa"

Nyt meni hyvin alkanut viikko aivan vituiksi.

Ainoa täällä kuuluva kanava jolla oli jotakin sisältöä annettavanaan, mennään muuttamaan samaan skeida-formaattiin kuin shit-fm, änärjii ja muut. Eikö yleisradion olisi tarkoitus palvella kansaa? Eihän heidän ole tarkoituskaan saada voittoa tuosta, eivätkä he edes saa myydä mainoksia...

Mihin menee Yle?
Mafian ohjelmista Leila & Annukka, Koe-eläinpuisto, Alivaltiosihteeri, Ooppera, Tarja Kulho, Jusuplus, Pietarinkadun oilers G-G, Räkärodeo, Norppa sekä lukuisat muut hakkaavat kaiken nrj-skeidan 104-0.

Miksi tämäkin hieno kanava pitäisi tasapäistää teinejä miellyttäväksi pop-skeida-tuutiksi?
Jos suomessa on jo nyt kolme kohtuullisen suosittua, täysin samalla ohjelmaformaatilla toimivaa kaupallista kanavaa, niin miksi Mafiakin pitäisi tasapäistää näiden kanssa? Mitä uutta annettavaa tällaisella uudella teinejä miellyttävällä, hittimusiikkia suoltavalla ja muutenkin massoja kosiskelevalla asemalla voi olla?
Ei kaikkea voi mitata vain kuuntelijajaluvuissa!

Onko Ylellä ohjelmapolitiikkaa ja jos on, niin mikä se on?
 
Viimeksi muokattu:

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
No niin...taas yksi PISS FM-SHITMUSIC ONLY kanava lisää. Harmi noiden hyvien ohjelmien kannalta (ehdoton helmi Oilers Go-Go, Upteekki ja tiistain tanssi-ilta).

Toisaalta en ymmärrä, että vielä nuorennetaan kuulijakuntaa. Ei tarvitse kuin kuunnella Radio Mafia Aamua, Juuso ja Peltsi, uskomattoman lapsellista läppää...

Edellä mainitusta syystä vaihdoin kanavaksi Radio Helsingin. Sentään hiemna asiallisempaa musaa ja laajempaa musaa....
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
No voi vidu

Niin, jos näin tulee todellakin käymään, niin sanonkin vain, että kiitti vitusti Yle. Näitä sontaa soittavia kissejä yms. on jo muutenkin ihan riittävästi.

Mafiallakin tosin soi toisinaan tämä sama sonta, mutta välissä sentään soi vähän muutakin musakkia. Eikä tietenkään pidä jättää huomioimatta sitä seikkaa, että mitä tapahtuu mm. Koe-eläinpuistolle, Alivaltiosihteerille sekä Pietarinkadun Oilers Go Go:lle

Räyyuuuuu!

Täältä tähän
 

Aksu

Jäsen
Kissit sun muut NRJ:t on sellaista listaroskaa, ettei niitä valtiollisen yhtiön tarvitse soittaa. YLE:n perusidea television ja radion puolella on tarjota paljon sellaista, jotka eivät kaupallisia yhtiöitä kiinnosta (marginaalitavaraa jne.). Mitähän tämänkin maan dokumentti- ja kulttuuritarjonnalle tapahtuisi jos YLE:n TV-kanavat päätyisivät samaan ratkaisuun? Yksinkertaisesti tilalle tulisi kasa saippuoopperoita ja jenkkiläisiä tusinatuotantoja.

Ei helvetti. Loppuu Mafian kuuntelu ja eiköhän samalla lähde kilometritehtaalle kasa maan asiantuntevimpia toimittajia. He kun ovat nähkääs ammattitaitoisia, mutta eivät välttämättä omaa tätä kaupallisilta kanavilta tuttua paskanjauhamisen kykyä. Esimerkkinä vaikkapa Kiss FM:n aivan hirveät aamujuontajat. Suomen kieli huraa ja musiikista tinkimättä... Voi helvetti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös