Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 401 870
  • 22 733

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valtakunnallisesti marginaalin pitäisi olla suurempi, jotta voitaisiin luottaa Bidenin voittoon tärkeissä osavaltioissa.
Valtakunnalisella ei tee mitään tiukassa kisassa, jossa valitsijamiehet ratkaisee ja voittaja vie kaiken. Pitäisi tarkastella per osavaltio. Melko kamala ja jälkeenjäänyt systeemi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tai toisin päin eli Trumpin voitto ei ole vielä varma.

Trumpin vastajännäreitä huolettaa tosin se, että presidentin kannatus ei ole heilahtanut alaspäin, vaikka hän on pariin otteeseen hiljattain tehnyt itsestään täydellisen idiootin mediassa.

Tällöin on helppoa päätyä ajatukseen, jonka mukaan jos Trumpin base on 44 prossaa teki mitä teki ja olennaista ei ole edes se, että hän saisi valtakunnallisesti 50,1% äänistä, silloin Trumpin valintaan on aika pienet marginaalit. Tarvitaan vain aggressiivinen kampanja ja se on siinä.

Vaalijärjestelmän vuoksi Trumpin pitää saada lisää kannatusta vain muutamassa osavaltiossa. Jos korona hellittää, kuten tekee, ja talous lähtee nousuun, silloin Bidenillä on aika vähän pelimerkkejä käytössä.

Trump on istuva presidentti kansallisen erikoistilan aikana, ja saa valtavasti ruutuaikaa joka päivä. Vastaehdokas taas on ahdisteluskandaalin kourissa, eikä pysty koronavirustilanteen vuoksi vielä kampanjoimaan kuin virtuaalisesti. Näistä asetelmista mr. Presidentin pitäisi viedä gallupeissa vastustajaa kuin mätää kukkoa, mutta toisin on käynyt. Kai tuon voi tulkita huolestuttavaksi Trumpin kannalta. Käytännössä kampanjointi on tapissa jo nyt, ja uusia kannattajia ei vain enää ilmaannu.

Miten sitten marraskuun alussa jos työttömiä on 20 % ja koronaan kuolleiden määrä ylittänyt 200 000, voi hehkutukset hienosta koronakriisin hoidosta ja mahtavasta taloustilanteesta kuulostaa aika ontoilta.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Trump on palannut viestinnässä jälleen perustasolle, yksinkertainen viesti yksinkertaisille äänestäjille:

OBAMAGATE!
MAKE AMERICA GREAT AGAIN!
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Trump on palannut viestinnässä jälleen perustasolle, yksinkertainen viesti yksinkertaisille äänestäjille:

OBAMAGATE!
MAKE AMERICA GREAT AGAIN!
Tämä on kyllä hämmentävä viesti. Veikkaan että Obama voi tämän myötä hyvästellä valintansa...
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Tämä on kyllä hämmentävä viesti. Veikkaan että Obama voi tämän myötä hyvästellä valintansa...
Vielä ehkä hämmentävämpää oli tRUmpin uuden suosikkikanavan (OAN) Lehdistösihteeri McEnenylle esittämä kysymys, josko Donny armahtaisi Presidentti Obaman sitten kun #OBAMAGATE vie herran kaltereiden taakse?

Suosikkijoukkue
Kärpät
Trump on palannut viestinnässä jälleen perustasolle, yksinkertainen viesti yksinkertaisille äänestäjille:

OBAMAGATE!
MAKE AMERICA GREAT AGAIN!
Trumpin twiiteistä selviää yksinkertaisille äänestäjille välitettävän yksinkertaisen viestin lisäksi se, keitä ovat Trumpin puheissaan usein mainitsemat "lots of people" ja "many people", jotka ovat milloin mistäkin asiasta mitäkin mieltä. Sen perusteella, että Trump vastailee omiin vanhoihin viesteihinsä, esittää itselleen kysymyksiä ja uudelleentwiittaa koko komeuden myöhemmin, voisi väittää, että Trump käy ilmeisen vilkasta sananvaihtoa itsensä ja päänsä sisäisten äänien kanssa.
 
Liitteet

  • 99296455_622622461658984_3157452930005598208_n.jpg
    99296455_622622461658984_3157452930005598208_n.jpg
    154,6 KB · kertaa luettu: 250

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Aika monessakin paikassa skabaan vähintään vaikuttaa todella isosti se, ketkä päästetään äänestämään. En pitäisi mitenkään yllättävänä jos/kun väärää puoluetta äänestävien asuinalueilla suljettaisiin äänestyspaikat myös marraskuussa, oli sitten perusteena pandemia tai osavaltion säästötoimet talouden tasapainottamiseksi.
No, Florida on paremmassa asemassa, kirjeäänestys, vaikka on republikaanien osavaltio. Mielenkiintoista on nähdä että menisikö asiat niin pahaksi että esim vaalipaikoilla paikalliset militiat olisivat häiritsemässä vaaleja.
Erikoista tuossa demokratian mallimaassa että valtapuolueen puhuva pää kertoo avoimesti medialle ettei halua laajaa äänestysmahdollisuutta koska se sataa vastapuolen laariin. Ehkä erikoisempaa (ja huolestuttavampaa) ettei tuo edes valtapuolueen kannattajia kiinnosta vaikka ovat niin libertah ja freedumm.
Oliko tämä todellakin kerrottu valtamedioille ja kenelle? Olen kyllä nähnyt kaikenlaisia postauksia oheiseen kommenttiin liittyen.

JOL
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oliko tämä todellakin kerrottu valtamedioille ja kenelle? Olen kyllä nähnyt kaikenlaisia postauksia oheiseen kommenttiin liittyen.
Näin Trump sanoi ainakin Fox & Friendsin haastattelussa aiemmin tänä vuonna, viitaten demokraattien ajamaan äänestämisen helpottamiseen osana koronaviruselvytyspakettia:

Donald J. Trump kirjoitti:
The things they had in there were crazy. They had things, levels of voting that if you’d ever agreed to it, you’d never have a Republican elected in this country again. They had things in there about election days and what you do and all sorts of clawbacks. They had things that were just totally crazy and had nothing to do with workers that lost their jobs and companies that we have to save.

Guardianin lähdejuttu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Valtakunnalisella ei tee mitään tiukassa kisassa, jossa valitsijamiehet ratkaisee ja voittaja vie kaiken. Pitäisi tarkastella per osavaltio. Melko kamala ja jälkeenjäänyt systeemi.
Perusteena kommentissani oli intuitiivinen ajatus siitä, että on olemassa raja-arvot valtakunnallisen voiton ja koko vaalien suhteelle. Jos äänet valtakunnallisesti jakautuvat 55/45, silloin ensinmainittu on hyvin todennäköisesti voittaja ja jälkimmäisen voiton todennäköisyys lähestyy nollaa. Eli mitä suurempi kokonaispotti, sitä todennäköisemmin siitä riittää myös jaettavaksi voitolle riittävästi tiettyihin tiukkoihin osavaltioihin.

Mutta on selvää, ettei joku 51/49 takaa vielä voittoa. Kolmatta ehdokasta en ota lukuun, mutta tämäkin voi olla hankala tekijä arvioissa riippuen siitä, kumman ääniä se vie.

Tässä mielenkiintoista spekulaatiota vaalien tuloksesta:

Muutamia kohtia kannattaa alleviivata:
1) Poikkeusolot eivät välttämättä vaikuta vaalitulokseen odotetusti eli noudata aikaisempien vaalien tuloksia: BKT:n vaikutus. Ihmiset tulkitsevat taloutta identiteetin näkökulmasta: demokraatti näkee samat luvut toisin kuin republikaani.
2) Liikkuvien äänestäjien määrä on pienin aikoihin, toisin sanoen, on todennäköistä, että ihmiset eivät vaihda ehdokasta ennen vaaleja, vaan menevät samalla vaaleihin.
3) Tästä seuraa myös osavaltioiden lukkiutuneisuus.
4) Polarisaatio on voimakkaasti lisääntynyt Valloissa. Tämä merkitsee sitä, että ihmiset ovat valinneet oman poliittisen kantansa ja identiteettinsä. Voisi ehkä sanoa, että identiteetti on tärkeintä, ehdokas on vain symboli tuolle identiteetille. Trumpia äänestetään, vaikka moni myöntää hänen olevan surkea presidentti.
5) Poikkeusoloissa turvataan presidenttiin, mikä taas lisää Trumpin kannatusta.
6) Trump kykenee nostamaan kannatustaan lisäämällä avustuksia tiettyihin osavaltioihin.

Tässä näitä: on erittäin vaikea täsmälliseen informaatioon perustuen ennustaa jommankumman voittoa vaaleissa. Trump näyttää vahvalta, mutta vasta vaalipäivä näyttää, mitä mieltä hänestä lopultakin ollaan.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
5) Poikkeusoloissa turvataan presidenttiin, mikä taas lisää Trumpin kannatusta.
Aika pitkälle samaa mieltä noista muista kohdista, mutta en tähän. Sen kannatusluvut vähän pomppasi aluksi, mutta on palannut takaisin normaaliin. Mikä taas johtuu siitä, että jengi sai pitkään katsella corona task forsen tiedostustilaisuuksia, joissa parhaimmillaan pari tuntia ddt paasasi ja kuvannollisesti ampui itseään jalkaan. Nehän sitten loppui kun kaikki rimat alittui reilusti desifiointiaineiden injektointiin. Poikkeusolot ei ole juurikaan vaikuttaneet kannatukseen, toisin kuin esim kuvernöörien, joiden kannatus on noussut. Toki ne on hoitaneet hommaansa paljon paremmin. Valkoinen talo ei ole oikeastaan johtanut yhtään tässä kriisissä, vaan sysännyt sen osavaltioille.

DT:n esimerkki ja painostus avaamiseen näyttää tuottavan oletettua satoa ja osavaltiot, joissa tapaukset on laskussa, lasketaan nyt 9. Loput tasanteella ja vajaa parikymmentä menossa ylös. Jonnekin saadaan uusi lockdown kesällä. Veikkauksia siitä, että ottaako pressa vastuuta kasvusta? (retorinen kysymys)
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Eikös Don the Con lipsauttanut joskus että hän on "the chosen one." Kun katselee ja kuuntelee näitä hänen kannattajiaan niin ei voi välttyä ajatukselta että amerikkalaiset ovat valittu kansa. Heidät vain valitettavasti valittiin siellä loppupäässä, kun ei ollut enää kuin lusikalla antaa.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Trump twiittaillut Joe Scarboroughin(entinen Rebu-poliitikko, nykyinen MSNBC:n juontaja) olevan vastuussa 2001 tapahtuneesta avustajansa kuolemasta(ruumiinavauksessa todettiin avustajan pyörtyneen sydänvian vuoksi ja lyöneen päänsä), Trump oikein keräilee oikeusjuttuja itseään vastaan kun lähtee Oval officesta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Tuotahan se on jaksanut nostaa framille tasaisin väliajoin muun meuhkaamisen seassa. Nokkelien termien taitajana (tai varmaankin nokkelia termejä keksivän tiimin avustajana) tainnut nimetä syyttelemänsä henkilön "Psycho-Joe"ksi, mikä toki rimmaa kivasti ja jää varmasti kannattajien mieliin. Olen kanssa miettinyt ja tännekin kirjoittanut etten etenkään jenkkilän kaltaisessa megakorvausoikeusjärjestelmämaassa uskaltaisi lähteä ketään julkisesti syyttämään murhaajaksi, tosin DT on omankin ilmoituksensa mukaan lakien yläpuolella ja varmasti vahva luotto myös siihen että status maan valittuna johtajana (tai ehkä tarkemmin Valittuna Johtajana) säilyy loppuiän, minkä jälkeenkään ei muistoa tahrata kun ruoriin astuu seuraavaksi Kushner ja/tai Melanie.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
?? Ei kai Melanie, joka suurin piirtein inhoaa Donaldia? Tarkoititko kenties Ivankaa @Wiljami ?
Juu Ivanka siis, meni dynastiassa hahmot sekaisin.
No nyt se on sitä mieltä että Twitter rajoitti sananvapautta lisäämällä yhteen Trumpin twiittiin kontekstia. Vittu mikä idiootti.

Tästä kyse: Twitter puuttui ensimmäistä kertaa Trumpin tviitteihin – presidentin mukaan yhtiö sekaantuu vaaleihin

Faktantarkistus olisi pahinta mitä Trumpin base voisi ruveta johtohahmon suhteen tekemään, joten ymmärrettävä purkaus. Tosin melko pieni on todennäköisyys että uskossaan vahva viitsisi sellaiseen ryhtyä, saati että uskoisi faktoja jotka eivät noudata johtajan tarinaa. Oletan myös että kannattajien mielestä jenkkien vaalijärjestelmä on reilu ja kaikki libural tearssit esim. epäreilusta (rigged) systeemistä vaan katkerien häviäjien aiheetonta valitusta. Tuotahan on tutkittu useissa psykologisissa kokeissa että esim. monopolissa ihmiset uskovat (suuressa koejoukossa keskimäärin) voittavansa silkkaa hyvyyttään vaikka jopa tietäisivät että peli on viritetty heidän edukseen. Lisäksi närkästyvät jos hävinnyt osapuoli muistuttaa voittajalle tarjotuista avuista, esim. isommasta alkukassasta ja suuremmasta summasta lähtöruudun ohituksessa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Eikös Don the Con lipsauttanut joskus että hän on "the chosen one." Kun katselee ja kuuntelee näitä hänen kannattajiaan niin ei voi välttyä ajatukselta että amerikkalaiset ovat valittu kansa. Heidät vain valitettavasti valittiin siellä loppupäässä, kun ei ollut enää kuin lusikalla antaa.

Nyt tajusin mihin Obamagate viittaa. Hän ei ollut toimistolla valkoisessa talossa 11.9.2001 vaan oli jossain lomalla huitelemassa. Hävytöntä kertakaikkiaan!! Oikeudessa nähdään Barack!
 
Muutaman nähnyt näitä ddt:n kannattajien haastatteluja. Ekaks on hauskaa, että ei tuollaisia juntteja voi olla. Eikä noin paljon. Mut sit herää ihmetys. että onko valittu tyhmimmät päältä isosta ottannasta vai onko todellisuus tuollainen? Onko 40% amerikkalaisista pienempi ÄO kuin kengännumero?
Nyt tajusin mihin Obamagate viittaa. Hän ei ollut toimistolla valkoisessa talossa 11.9.2001 vaan oli jossain lomalla huitelemassa. Hävytöntä kertakaikkiaan!! Oikeudessa nähdään Barack!
Jos joku trumpisti sattuu lukemaan tätä, niin muistutetaan, että Bush oli silloin pressa.
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No nyt se on sitä mieltä että Twitter rajoitti sananvapautta lisäämällä yhteen Trumpin twiittiin kontekstia. Vittu mikä idiootti.

Tästä kyse: Twitter puuttui ensimmäistä kertaa Trumpin tviitteihin – presidentin mukaan yhtiö sekaantuu vaaleihin

Ei se, että ei ole aiempaa näyttöä ja todisteita väärinkäytöstä, ole oikeastaan mikään fact check. Selvähän se on että noita kirjeitse tehtyjä on helppo väärentää ja kaupitella. Isossa mittakaavassa toki vaatii aikamoista järjestelyä

Luulen että Trump virittelee uudestaan vaalit on "rigged" syytöstä suojatakseen egonsa tulevalta mahdolliselta pettymykseltä, kuten teki 2016. Jos trumppi vie taas vaalit, ja kirjeäänet menevätkin Trumpin hyväksi, niin eiköhän puolet vaihdu hyvin nopeasti, kuten kävi 2016.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Tästä olen samaa mieltä. Heti kun luin tuon uutisen, niin tuli mieleen, että ei faktoja noin kyllä tsekata. Poliitikko saa puheissaan hieman erilaisia vapauksia muutoinkin. Tästä oli ihan hyvä selvitys aiemmin ja laitankin tähän linkin siihen jos ei ole kaikille jo tuttu.

Mielestäni Trump ei tällä kertaa edes valehtele, koska kirjeäänestystä voi manipuloida helpommin kuin paikan päällä suoritettua. Futuuriin viittaavia asioita ei muutenkaan pitäisi lähteä mitenkään kritisoimaan jos sellainen tulevaisuus on mahdollinen missä niin tapahtuu. Tällöin tuolle väitteelle ei oikeastaan voi antaa mitään totuusarvoa, vaan sitä pitää kohdella enemmän Trumpin omana mielipiteensä asiasta.

Niin paljon kuin Trumppi myös allekirjoittanutta vituttaa, niin kyllä tässä haisee politikointi Twitterin osalta läpi ja kauas. Jokaiseen asiaan löytyy joku joku on eri mieltä ja osaa usein myös kirjoittaa siitä ihan vakuuttavasti vaikka ei välttämättä täysin kaikilta kannoilta asiasta kertoisikaan. Tällöin oikeastaan jokaiseen Twitter viestiin pitäisi lisätä varoitus, että ei välttämättä ole totta. Tavallaan minulla ei ole mitään sitä vastaan jos noita juttuja tarkastetaan ja niistä ihmisiä varoitetaan, mutta kyllä toi haiskahtaa niin politikoinnilta yrityksen toimesta kuin olla ja voi. Tokikin yksityisellä yrityksellä sellaiseen on oikeus, mutta on muilla myös oikeus, Trumpillakin, asiaa kritisoida.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En minä Suomessa pidä ennakkoäänestystä tippaakaan epäluotettavampana kuin varsinaista. Kyse on ihan siitä miten se toteutetaan. USAssa koko äänestys on luotettavuudeltaan heikompi, mutta ei se faktaa ole että ennokkoäänestyksen pitäisi olla epäluotettavampi, erityisesti jos luotettavuuteen lasketaan kuuluvaksi se että se mahdollisimman hyvin mittaa kansan tahtoa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En minä Suomessa pidä ennakkoäänestystä tippaakaan epäluotettavampana kuin varsinaista. Kyse on ihan siitä miten se toteutetaan. USAssa koko äänestys on luotettavuudeltaan heikompi, mutta ei se faktaa ole että ennokkoäänestyksen pitäisi olla epäluotettavampi, erityisesti jos luotettavuuteen lasketaan kuuluvaksi se että se mahdollisimman hyvin mittaa kansan tahtoa.
En minäkään pidä sitä epäluotettavana, mutta ihan todistetusti on suurin osa äänestyshuijauksista tapahtunut postiäänestyksissä. (jos nyt ei lasketa diktaattorivaltioita mukaan) Tällöin ei kai voida sanoa, että Trump olisi väitteessään ollut väärässä. Se onnistuisiko jokin laajamittainen kusetus edes USA:ssa, niin tuskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös