Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 155 962
  • 28 229

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sama kun Sale onnittelisi Oulunkylää Kärppien mestaruuden jälkeen.

Ajatelkaa, jos meillä olisi noin vatipää presidentti?
No ei välttämättä ihan sama. Kansasin puolella on myös Kansas City, vaikka se Missourin puolella oleva Kansas City onkin isompi. Totta kai iso huolimattomuusvirhe - se olisi ollut helppo tarkistaa, jos ei olisi niin vilkas twittersormi, mutta jenkeissäkin moni sekoittaa nuo kaksi keskenään. Ei varmasti kukaan Jenkkifutiksen seuraaja, mutta sellainen Trump tuskin on.

Jos vertauskuvaa kansan ylimmästä auktoriteetista ja vatipäästä haet, niin meillä se ylin auktoriteetti taitaa olla pääministeri, joka vielä äsken oli Antti Rinne. Kaveri, joka onnistui sössimään itsensä puolessa vuodessa pihalle. Trump ei samaan kyennyt, vaikka monen mielestä yritys oli hyvä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Ässät, KPL, Kiovan Dynamo
Jos NFL-lähetyksiä on seurannut, ei ole mielestäni voinut välttyä näkemästä Kansas City Chiefsin otteluissa tekstiä "KCC, Missouri".
En minäkään olisi tiennyt ellen olisi viimeisten kuuden vuoden ajan seurannut aika paljon soikean pallon peliä.
Se on tietenkin noloa jos presidentti ei tuota tiedä.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Se on tietenkin noloa jos presidentti ei tuota tiedä.
Kuten sanottu, se isompi issue tässä on, että tRUmpin Twintter-tilille joku (??) saa lähetettyä tuollaisen tweetin niin, että sitä ei tarkisteta? Voiko todella pitää paikkansa, että itse Don the Con noita tuonne edelleen tykittelee?

Siis tämä jätkä:

(HUOM, en naureskel sairaille, on vaan whitun käsittämätöntä, että tällainen dementikko on tuossa asemassa)
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Jos vertauskuvaa kansan ylimmästä auktoriteetista ja vatipäästä haet, niin meillä se ylin auktoriteetti taitaa olla pääministeri, joka vielä äsken oli Antti Rinne. Kaveri, joka onnistui sössimään itsensä puolessa vuodessa pihalle. Trump ei samaan kyennyt, vaikka monen mielestä yritys oli hyvä.
Antti Rinteen ongelma oli se, että äijällä on pakastekalkkunan karisma. Ja lisäksi suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä ei jollain demareilla ole varaa katsoa tuollaista säheltämistä, koska basicit vie äänestäjät jos siihen antaa yhtään aihetta. Jenkeissä taas rebujen ei tarvitse sinänsä olla huolissaan basen katoamisesta, ja alle 50% kannatuksesta huolimatta voittoon voi pyrkiä myös esimerkiksi vastapuolen äänestäjien äänestysmahdollisuuksien rajaamisella.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Trumpilla ei mennyt ihan putkeen tämän vuoden SB. Tuo osavaltiosekoilu menee nopean sometuksen piikkiin, mutta tämä kansallishymnin aikana tapahtuva sekoilu voi osua jopa omaan kannattajakuntaan. Pyörivä Trump linkki johtaa Miami Heraldin juttuun, jossa kerrotaan Venäjää lähellä olevan kiinteistövälittäjän jakamasta videosta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Jos Trump ei olisi absolutisti niin veikkaisin hänen olleen kännissä. Siis Trump on aivan käsittämätön tässä perseilyn määrässä. Miten voi olla noin kujalla koko ajan? Äh mitä väliä hänet valitaan kuitenkin toiselle kaudelle. Demokraatit ovat käsittämättömän huonoja edistämään omia etujaan tällä hetkellä. Keskittyvät lähinnä siihen, että oma lemppari ei päässyt ehdokkaaksi jne.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
State of the unionissa näyttäisi Trumpetti kosiskelevan nyt myös undecided-äänestäjiä. Talous odotetusti keskiössä, mutta myös useita mainintoja nuorten työllisyydestä. Tuskin on myös sattumaa, että yksittäiset henkilöt, joita Trump kiittelee, ovat mustia. Voidaan nyt sitten yhdessä todeta, että Trump ei ole rasisti.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Oho! Trump tuonut Venezuelan oppositiojohtaja Guaidon paikan päälle ja puhui Venezuelan laillisesta presidentistä. Sillä sai demokraatitkin taputtamaan.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Hyi helvetti miten imelää settiä. Ehkä urheilutapahtumissa ymmärtää tällaiset ylläripalaamiset sota-alueilta, mutta showmies tuo ne myös kansakunnan tilaa koskevaan tilaisuuteen. Rebut chanttaa "USA! USA! USA!" ja kotona näköradioiden ääressä jäyheät patrioottimiehetkin kyynelehtivät vapaiden maan ja rohkeiden kodin ylpeyttä tuntien.

Tuo teatteri uppoaa varmasti kuin kuuma veitsi voihin pääosin punaisten osavaltioiden äänestäjissä.

Edit. Puheen päätteeksi Pelosi repii taustalla Trumpin puheen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sekin, että Rush Limbaugh sai Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin, Presidential Medal of Freedomin, on vähintäänkin kyseenalainen ratkaisu. Kyseinen kunniamerkkihän jaetaan perinteisesti ihmisille, jotka "have made especially meritorious contributions to the security or national interests of the United States, to world peace, or to cultural or other significant public or private endeavors". Limbaugh nyt on lähinnä kunnostautunut valheiden levittämisessä radioaalloilla.

CNN:n juttu aiheesta alapuolella sisältäen videoklipin kunniamerkin luovutuksesta:

Edit. Puheen päätteeksi Pelosi repii taustalla Trumpin puheen.

Pelosi kommentoi tuota Fox Newsin tuottajalle. John Robertsin twiitti aiheesta alapuolella:

Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Antti Rinteen ongelma oli se, että äijällä on pakastekalkkunan karisma. Ja lisäksi suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä ei jollain demareilla ole varaa katsoa tuollaista säheltämistä, koska basicit vie äänestäjät jos siihen antaa yhtään aihetta. Jenkeissä taas rebujen ei tarvitse sinänsä olla huolissaan basen katoamisesta, ja alle 50% kannatuksesta huolimatta voittoon voi pyrkiä myös esimerkiksi vastapuolen äänestäjien äänestysmahdollisuuksien rajaamisella.
Olet oikeassa siinä, ettei demareilla olisi ollut varaa katsella Rinnettä pitkään, mutta ei ne Anttia olisi pois sieltä heittänyt, ellei muut puolueet olisi käytännössä pakottaneet. Demarit oli ja on jakautunut kahteen leiriin - Rinteen leiriin (Marin) ja Heinäluoman leiriin (Lindtman) ja Rinteen leiri on siellä niskan päällä, ja tarvitsee sitä pysyäkseen vallassa.

Mutta mun mielestä Rinteen ja Trumpin vertailu on ihan asiallista. Kumpikaan ei ole luontaisia poliitikkoja. Trump on business-mies, joka ei kaihda paskapuhetta. Rinne on AY-jyrä, joka on tottunut uhkailemaan. Ja näiden epäsovinnaisten piirteiden takia molemmat ovat olleet lirissä. Tosin itse pidän Trumpia paljon Rinnettä fiksumpana tyyppinä. Omasta mielestäni iso osa sen twitter-öyhötyksistä on taktista huomionsiirtoa pois olennaisesta. Tätä on spekuloitu enemmänkin. Tuo SuperBowl-kohu tuskin oli tarkoituksellinen. Veikkaan, ettei vaan seuraa jenkkifutista, joten se oli sellainen nopea twiitti isompien huolien ääreltä, ja meni onnittelemaan väärää Kansas Cityä. Rinnekin on varmasti ihan älykäs, mutta antaa tunteiden ja idealismin johdattaa ihan liikaa. Eikä tuo nyt oikein kansansuosikkikaan ole, joten sillä henkilökohtaisella idealismillakaan ei kovin suurta mandaattia ole. Jäi eduskuntavaaleissa omassa vaalipiirissä vasta viidenneksi. Saman puolueen Antti Lindtmankin keräsi melkein 2500 ääntä enemmän.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Mitt Romney on aikeissa äänestää Trumpin viraltapanon puolesta senaatissa. Historiallinen tapaus, ensimmäinen senaattori, joka äänestää oman puolueen presidenttiä vastaan.

Ja niinhän se lopputulos menikin, että Romneyä lukuunottamatta äänestettiin puolueen linjan mukaisesti. IL:n mukaan Trump on ensimmäinen presidentti, jonka viraltapanoa on puoltanut oman puolueen jäsen lopullisessa äänestyksessä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Lievä pettymys tulos oli, mutta jo viime syksynä kävi selväksi, että rebut aikovat lakaista roskat maton alle. Trump jatkaa sitten huomenna taas kerskailuaan pitämällä puheen virkarikossyytteestä. Vaalien kannalta tämä on positiivista, demojen farssin jälkeen tarvitaan taas Trump muistuttamaan ihmisiä siitä, miksi häntä ei kannata äänestää. Ennen demojen lopullista valintaa on hyvä, että Trump itse työskentelee tarmokkaasti valintaansa vastaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaalien kannalta tämä on positiivista, demojen farssin jälkeen tarvitaan taas Trump muistuttamaan ihmisiä siitä, miksi häntä ei kannata äänestää. Ennen demojen lopullista valintaa on hyvä, että Trump itse työskentelee tarmokkaasti valintaansa vastaan.
Tämä kuulostaa samanlaiselta kuin asenteet ennen viime vaaleja, ja miten silloin kävikään?
 
Kelpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tämä kuulostaa samanlaiselta kuin asenteet ennen viime vaaleja, ja miten silloin kävikään?
Niinpä. Niin älyttömältä kun se vaikuttaakin, niin nykyaikana on erittäin paljon ihmisiä, joiden silmissä huono käytös, valehtelu ja avoimen halveksunnan osoittaminen vääränlaisille ihmisille on merkki vahvuudesta ja voittamisesta.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tämä kuulostaa samanlaiselta kuin asenteet ennen viime vaaleja, ja miten silloin kävikään?
Henkilö, jonka ei ennustettu voittavan, voitti. Nyt Trumpin voitto ei olisi kovin suuri yllätys. Aina monta suudelmaa saa kuitenkin Don the Con jakaa, mikäli saa vielä päät käännetyiksi. Nyt vaaditaan demokraateilta hyvin onnistunutta kampanjaa, jotta vihaajat & luuserit saadaan pidettyä omassa joukossa.

Tämä lista yleisgallupeista ennen viime vaaleja osoittaa, että ei Trumpin kannatus täysin puskista tullut. Ja tietyissä osavaltioissa Trump oli jo johdossakin. Tuskin mitään tarkempaa ennustetta saadaan aikaan ennen kuin demokraatit ovat valinneet oman ehdokkaansa. Toivottavasti kaikki ovat kuitenkin yhteisessä rintamassa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niinpä. Niin älyttömältä kun se vaikuttaakin, niin nykyaikana on erittäin paljon ihmisiä, joiden silmissä huono käytös, valehtelu ja avoimen halveksunnan osoittaminen vääränlaisille ihmisille on merkki vahvuudesta ja voittamisesta.
Ulkomaalaisviha tai rasismi yleensä kasvaa siinä missä talousnäkymät huononee. Huomaa tämän Suomessakin eräänlaisena "rajat kiinni"-mentaliteettina, joka kuohahtelee välillä oikein yksityiskohtaisesti. 2008 talouskriisi jätti paljon tuskaa ja katkeruutta USA:n sydänmaille, joita Obaman ja Clintonien globaalipolitiikka ei oikein tyydyttänyt. Trump tuli ja käytti tätä hyödyksi. Tarkoittaako se oikeasti sitä mitä se sanoo, onkin toinen asia.

Omasta mielestäni Trump on enemmän opportunisti, kuin vahvan ideologian omaava henkilö. Se oli liberaali vuoteen 2011 saakka. Enkä oikein jaksa uskoa, että yli seitkytvuotias tyyppi muuttuisi ideologialtaan enää niin dramaattisesti, kuin millaista kuvaa se nyt itsestään antaa. Toisin kuin Hillary ja Obama, Trump ei vastustanut homoavioliittoja, joka on niinkin uskovaisessa maassa aika iso juttu. Ja jos tarkastelee Trumpin historiaa ennen presidenttikampanjaa, se vaikuttaa melko avarakatseiselta bisnesmieheltä, joka panostaa mielikuviin. Sitähän Trump-tavaramerkki aikoinaan oli - kultainen mielikuva, joka ei vastannut todellisuutta.

Ymmärrän myös todella hyvin, miksi Yhdysvalloissa on paljon tahoja, jotka haluavat Trumpin pois vallasta. Yhdysvaltojen iso taloudellinen selkäranka on aina ollut aseteollisuus, ja presidentti, joka ei ole maailmalla kylvämässä sotia, vaan pikemminkin kauppasotia, ei ole heille ihanteellinen presidentti. Trump erottuu selkeästi kaikista muista Yhdysvaltain presidenteistä sotien määrässä. Se on ollut jopa poikkeuksellisen maltillinen aseellisten konfliktien kanssa, vaikka varmasti siihen on ollut iso paine. Siksi en oikein ymmärrä, miksi sitä täällä Euroopassa niin kiihkeästi halutaan virasta. Kaipaammeko mekin sitä painetta maailmaan?

Onhan se niin, että USA:n vaikutuksen vähentyessä Euroopassa, meillä on turvattomampi olo, koska pelkäämme Venäjän ja Kiinan täyttävän USA:n jättämää tyhjiötä. Ja Trumpille EU on selkeä taloudellinen kilpakumppani - toisin kuin minkälaiseksi mielsimme aiemmat USA:n presidentit. Mutta toisaalta - aiempien USA:n presidenttien kausien alla, EU oli lähinnä apulainen, jolla ei ollut oikein tilaa kasvaa itsenäiseksi Yhdysvaltojen ison varjon alla. Nyt siihen olisi mahdollisuus. Ja sitä tarvitsisimme pitkällä tähtäimellä, mikäli haluamme Euroopan pysyvän vahvana pelinappulana, etenkin Kiinan vaikutusvallan kasvaessa ympäri maailmaa.

Voisin vielä mainita, etten itse äänestäisi Trumpia, mikäli olisin Amerikan kansalainen. Itsekeskeisillä populisteilla on tapana ajatella asioita vain lyhyellä tähtäimellä, eikä Trumpilla ole ikääkään juuri lyhyttä tähtäintä pidemmälle. Hän halunnee nauttia kansansuosiosta nyt. Joten en usko hänen ratkaisujensa vahvistavan Amerikkaa pitkässä juoksussa. Mutta kuten edellä pohdin, se voi tarjota Euroopalle mahdollisuuksia. Olettaen, ettemme odottele isä-ameriikan paluuta, vaan alamme itsekin ajatella Europe First-tyylisellä mentaliteetilla ja kehitämme omavaraisuutta. Tästä huolimatta toivoisin jonkun Sandersin olevan seuraava Yhdysvaltain presidentti, mutta minun on erittäin hankala uskoa, että demokraatit valitsisivat ehdokkaakseen jonkun, jonka munista merkittävillä eturyhmillä ei ole otetta. Uskon Joe Bidenin olevan demokraattien seuraava ehdokas, mikäli se saa edes siedettävästi kannatusta alleen esivaaleissa. Sillä on kuitenkin aseteollisuuden lobbari presidenttikampanjassaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ymmärrän myös todella hyvin, miksi Yhdysvalloissa on paljon tahoja, jotka haluavat Trumpin pois vallasta. Yhdysvaltojen iso taloudellinen selkäranka on aina ollut aseteollisuus, ja presidentti, joka ei ole maailmalla kylvämässä sotia, vaan pikemminkin kauppasotia, ei ole heille ihanteellinen presidentti. Trump erottuu selkeästi kaikista muista Yhdysvaltain presidenteistä sotien määrässä. Se on ollut jopa poikkeuksellisen maltillinen aseellisten konfliktien kanssa, vaikka varmasti siihen on ollut iso paine. Siksi en oikein ymmärrä, miksi sitä täällä Euroopassa niin kiihkeästi halutaan virasta. Kaipaammeko mekin sitä painetta maailmaan?
Trumphan on kaatanut lisää rahaa armeijalle. Kyllä se aseteollisuus ihan tyytyväinen on (asekauppiaat eivät niinkään sillä kun vallassa on pro-gun puolue niin ihmiset ostavat vähemmän aseita). Sinällään Trumpin hyvä puoli on se, että ei halua lähteä sotimaan hirveästi.
 
Yhdysvaltojen iso taloudellinen selkäranka on aina ollut aseteollisuus, ja presidentti, joka ei ole maailmalla kylvämässä sotia, vaan pikemminkin kauppasotia, ei ole heille ihanteellinen presidentti. Trump erottuu selkeästi kaikista muista Yhdysvaltain presidenteistä sotien määrässä. Se on ollut jopa poikkeuksellisen maltillinen aseellisten konfliktien kanssa, vaikka varmasti siihen on ollut iso paine. Siksi en oikein ymmärrä, miksi sitä täällä Euroopassa niin kiihkeästi halutaan virasta. Kaipaammeko mekin sitä painetta maailmaan?

Barack Obaman vaalilupaus, jonka hän piti,oli supistaa puolustusbudjettia, ja välttää uusia konflikteja.

Trump taas on nostanut puolustusbudjettia viimeiset vuodet.

Ongelma on, että konfliktit ovat maailmassa lisääntyneet, kun Obaman pasifismin tilalle on saatu Trumpin bromance Putinin kanssa.

Trump on, vastoin vaalilupauksiaan, lisännyt joukkoja lähi-idässä. Obaman aloittaman joukkojen kotiin vetämisen sijaan USA on lisännyt joukkojaan itse asiassa kaikkialla maailmassa.

Paine maailmaan? Painetta on aina. Sotilaalliset tyhjiöt täyttyvät aina. Kaipaammeko me lisää pakolaisia Syyriasta, Pohjois-Afrikasta ja Irakista, joissa Putinin ilmavoimat ja Wagner-joukot mellastavat, kun Trump lähinnä keskittyy uhittelemaan liittolaisilleen. On hyvää, ja on huonoa, painetta Suomen ja Euroopan kannalta.

Itse kaipaisin painetta oikeisiin kohtiin.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Uskon Joe Bidenin olevan demokraattien seuraava ehdokas, mikäli se saa edes siedettävästi kannatusta alleen esivaaleissa. Sillä on kuitenkin aseteollisuuden lobbari presidenttikampanjassaan.
Bidenilla on vielä isomman "teollisuuden" alan lobbarit mukanaan eli terveydenhoidon mutta itse uskon että tässä juuri on Sandersin mahdollisuudet.
Toisaalta jos Trump ja rebut tekisivät jonkinlaisen terveydenhoito ehdotuksen joka halventaisi hintoja, säilyttäisi tämän ns. "Pre-existing condition protectionin" niin Trump olisi pitelemätön.

JOL
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Trumphan on kaatanut lisää rahaa armeijalle. Kyllä se aseteollisuus ihan tyytyväinen on (asekauppiaat eivät niinkään sillä kun vallassa on pro-gun puolue niin ihmiset ostavat vähemmän aseita). Sinällään Trumpin hyvä puoli on se, että ei halua lähteä sotimaan hirveästi.
Eniten aseteollisuus tienaa konfliktien ja epävakaisuuksien kautta. Ihmiset siunaa puolustusvoimien hankinnat helpommin, kun uhkakuvat ovat tarpeeksi vahvat. Ja totta kai Trump voitelee tiettyjä tahoja pysyäkseen vallassa, mutta ei sen ulkopolitiikka ole silti niin tuottoisaa, kun esimerkiksi Obaman kaudella. Mutta en ole erikoistunut tähän alaan, toistan vain muiden käsityksiä Trumpin hyödyllisyydestä tiettyihin etujärjestöihin. Voin olla väärässä.

Ongelma on, että konfliktit ovat maailmassa lisääntyneet, kun Obaman pasifismin tilalle on saatu Trumpin bromance Putinin kanssa.
USA pommitti vuonna 2016 seitsemää eri maata (Irak, Syyria, Pakistan, Afganistan, Libya, Yemen, Somalia). Se on aika paljon pasifistilta.

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Bidenilla on vielä isomman "teollisuuden" alan lobbarit mukanaan eli terveydenhoidon mutta itse uskon että tässä juuri on Sandersin mahdollisuudet.
Mä uskon myös Sandersin olevan suositumpi, mutta demokraateilla on niiden superdelegaattiensa ansiosta tapana varmistaa se puolueen suosikin valinta, ei välttämättä kansan suosikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös