Joku selitys sille on, että vanha käppänä vetää päin vittua ja jengi pysyy DT:n kelkassa kuin tattit. (Vrt Stormy Danielsin kuvauksiin privaattialueista.)
Mä näkisin 2 isoa syytä. Sen ison karisman lisäksi.
- Kaksipuolue järjestelmä ja hirmuisen jakautunut kansa. Asiat ei ole merkitseviä vaan pelkästään puoluekirja.
- Aate eli rotuerottelu-USA:n palauttaminen.
Syitä on monia, yksi niistä on, että osa kansasta elää ryhmäidentiteetin todellisuutta, kun taas jotkut omaavan vihreän globalistisen agendan. Tästä enemmän Wilber 2018. Trumpin äänestäjät eivät yksinkertaisesti edes havaitse maailmaansa samalla tavoin kuin globalistit, monet globalistien ajamat asiat kuten vähemmistöjen oikeudet eivät millään tavoin liity trumpistien maailmaan.
Ajatusta voidaan jatkaa vaikkapa niin, että nämä ryhmät elävät ikäänkuin eri todellisuuksissa, eivätkä kommunikoi lainkaan keskenään. Puhuvat toistensa ohitse. Toisaalta, syy miksi Trumpia äänestetään, vaikka häntä ei pidetä kovin hyvänä presidenttinä on yksinkertainen, hän kuuluu meihin, on meidän joukkoamme. Hän puhuu meidän kieltämme, hän ajattelee, kuten me.
Ei muuten kovin vierasta Suomessakaan, jos mietitään vaikkapa al Tayeen käsittelyä silkkihansikkain demarien keskuudessa.
Liittyiköhän tämä jollakin lailla Hillary Clintoniin?
Hillary teki varmaan historiaa, löi todella pohjat naisehdokkaan kannatukselle naisten keskuudessa. Siitä on helppoa päästä ylöspäin. Hillarystäkaan ei juuri kukaan pitänyt, vaikka moni häntä äänestikin.
Tulevissa vaaleissa asiat ovat ehkä toisin, naiset tulevat olemaan iso ongelma Trumpille. Ihan sama miten galluppeja pyörittelee, hyvin ansaitsevat naiset, Trumpilla ei ole kannatusta, hyvin koulutetut naiset, Trumpilla ei ole kannatusta, nuoret naiset, vanhat naiset, Trumpilla ei ole kannatusta jne.
JOL
Niin sopii ajatella. Mutta aina on myös se ikävä tosiasia, että Trump todella löi törkeilyn kaikki ennätykset jo ennen viime vaaleja. Kourimiskohua alemmaksi on vaikea enää naisten silmissä mennä. Ja silti naiset äänestivät häntä, täydellistä sovinistisikaa. Muuten liberaaleille tässäkin mietittävää ja pehmomiehille. Mutta ei kannata jatkaa tätä psykologian puolelle.
Pikemminkin korostan jälleen sitä, että myös naiset elävät eri todellisuuksissa. Yksi osa kannattaa vihreää agendaa, toinen osa on traditionalisteja. He näkevät naisen roolin yhteiskunnassa täysin eri tavalla kuin esim. naiset Suomessa, jossa naiset ovat tottuneet olemaan työelämässä mukana jo pitkän aikaa. Mutta myös meillä on perinteisen naisen roolin kannattajia naisten keskuudessa.
Tässä täytyy ottaa huomioon alueellinen jako kaupunkien, esikaupunkien ja maaseudun välillä. Maaseudulla, jossa väki on pääosin valkoista (80%) Trumpia rakastetaan ja näissä republikaanien kannatus on vahvinta ja jopa nousi 2016->2018 aika suuressa määrin Trumpin ansiosta. Vastaavasti sitten esikaupunkialueilla, jotka ovat perinteisesti olleet republikaanien vahvaa aluetta erityisesti valkoiset koulutetut naiset ovat siirtyneet entistä enemmän demokraattien leiriin Trumpin myötä. En muista ihan tarkkaa lähdettä tai lukuja, mutta Romney voitti 2012 esikaupunkialueiden valkoiset koulutetut naisten äänet n.10% erolla Obamaan, 2016 Clinton vastaavasti voitti tämän ryhmän n. 5% erolla, kuitenkin sitten 2018 välivaaleissa tämä ryhmä äänesti demokraatteja 20% erolla. Tämä on ehkä se suurin ryhmä jonka äänestyskäyttäytyminen on muuttunut Trumpin aikana ja ongelmallinen Trumpille/republikaaneille, koska äänestävät aktiivisesti. Moni tästä ryhmästä, jotka ovat perinteisesti olleet luotettavia republikaanien äänestäjiä oli jo pitkin hampain äänestämässä Clintonia vuonna 2016, mutta sitten tuo pari viikkoa ennen vaaleja tullut Comeyn-kirjejupakka säikäytti monet ja palasivat ruotuun, mutta sitten 2018 äänestivät jo demokraatteja.
Maaseudulla elätään aika tiiveissä yhteisöissä eikä siellä kaivata elämään mitään kulttuurisia muutoksia, työpaikat toki kelpaavat. Maanviljelijöiden äänestyskäyttätyminen saattaa myös muuttua kauppasodan vuoksi.
Ilman muuta Trumpin syrjäyttäminen on mahdollista eikä siinä tarvita kuin parin vaa´ankieliosavaltion äänet vastustajalle. Jos Trump jatkaa tähän malliin, luulisi empivien ainakin siirtyvän joukolla toiseen leiriin. Elleivät demokraatit munaa ehdokasasetteluaan täysin.