Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 402 238
  • 22 733

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Mitä Trump on tekemässä niin ylikuumentamassa jo kasvavaa taloutta sekä lisäämässä valtiontalouden alijäämää myöskin kesken kasvukauden. Eli harjoittamassa puhtaan idioottimaista talouspolitiikkaa. Tästä ilosta tulee vielä melkoinen itku, mutta eipä taida mies itse olla sitä presidenttinä enää todistamassa, jos pystytään vielä pari vuotta jatkamaan tätä holtittomuutta.

Maan talous kasvoi Obaman viimeisenä vuotena 1,5% ja katsottiin yleisesti että maa on vajoamassa hiljalleen taantumaan. En väittäisi vielä että ajoitus oli huonoin mahdollinen. Se jää nähtäväksi myöhemmin.
 
BaronFIN

Jäsen
Kyllä Suomenkin BKT olisi tuplat jos velkaa otettaisiin neljä kertaa nykyiseen tasoon ja pumpattaisiin se kansantalouteen.

Tapoja on monia BKT:n kasvattamiseen. Onko tuo sitten kasvua terveellä pohjalla, niin mene ja tiedä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Hyvin pian oli kuitenkin selvää että kasvu kääntyi taas nousuun ilman mitään elvytystä. Ja jos kasvu jatkuu niin silloin elvytys on viimeinen asia maailmassa, mitä on järkevää tehdä. Tästää kielii myös Fedin päätyminen maltillisiin koron nostoihin - se näkee jo ylikuumentumisen vaaraa, jos löysä talouspolitiikka jatkuu.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Puhutaan nyt vain siitä velka/bkt:sta kun me tiedämme molemmat ettei velan absoluuttisella määrällä ole merkitystä, kun se on velan suhde bkt:hen mikä ratkaisee, ja sitä Trump ei ole tuplaamassa kun talous kasvaa 3-4%.
Jos talous kasvaa tuota tahtia. Jos talous ei ajaudu taantumaan.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kyllä Suomenkin BKT olisi tuplat jos velkaa otettaisiin neljä kertaa nykyiseen tasoon ja pumpattaisiin se kansantalouteen.

Tapoja on monia BKT:n kasvattamiseen. Onko tuo sitten kasvua terveellä pohjalla, niin mene ja tiedä.

Suomen velkasuhde 60% on aika surkea siihen nähden että olemme ns. verohelvetti. USA:lla 105% ja maata voi pitää Suomeen nähden veroparatiisina, joten siellä on sentään vipua kerätä verotuloja tarvittaessa, mitä tuskin tullaan näkemään, kun USA:n talouspolitiikka tähtää aina maksimaaliseen kasvuun. Onhan tuo 105% silti paljon.

Hyvin pian oli kuitenkin selvää että kasvu kääntyi taas nousuun ilman mitään elvytystä. Ja jos kasvu jatkuu niin silloin elvytys on viimeinen asia maailmassa, mitä on järkevää tehdä. Tästää kielii myös Fedin päätyminen maltillisiin koron nostoihin - se näkee jo ylikuumentumisen vaaraa, jos löysä talouspolitiikka jatkuu.

Mitä korkotason neutraloinnissa on väärää? Tuohan on positiivinen ongelma, että ylikuumenemista pitää tasoittaa koronnostoilla. Kumpa me Euroopassakin päästäisiin tuohon. Meidän keskuspankinhan korkopolitiikka on tälläkin hetkellä voimakkaasti elvyttävää. Seuraavan taantuman koittaessa USA:lla on vipua painaa korkoja alas. Meillä on jo valmiiksi nollissa. Se on melko huolestuttavaa.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Muuten, jos on kiinnostunut talousindikaattoreista ja tilastoista niin oheinen sivusto on vain loistava - linkissä USA valittu, mutta parisataa valtiota on valittavissa ja voi myös generoida vertailuja eri maiden välillä ja valita eri ajanjaksoja graafeihin. Todella näppärä sivusto:

United States - Economic Indicators
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mitä korkotason neutraloinnissa on väärää? Tuohan on positiivinen ongelma, että ylikuumenemista pitää tasoittaa koronnostoilla. Kumpa me Euroopassakin päästäisiin tuohon. Meidän keskuspankinhan korkopolitiikka on tälläkin hetkellä voimakkaasti elvyttävää. Seuraavan taantuman koittaessa USA:lla on vipua painaa korkoja alas. Meillä on jo valmiiksi nollissa. Se on melko huolestuttavaa.

Kai nyt ymmärrät että on järjetöntä, että samalla kun valtionpankki pyrkii hillitsemään talouden ylikuumentumista niin valtio itse pyrkii puolestaan lisäämään kuumentumista veroelvytyksellä ja alijäämäisellä budjetilla?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kai nyt ymmärrät että on järjetöntä, että samalla kun valtionpankki pyrkii hillitsemään talouden ylikuumentumista niin valtio itse pyrkii puolestaan lisäämään kuumentumista veroelvytyksellä ja alijäämäisellä budjetilla?

Olen samaa mieltä, että ajoitus oli kyseenalainen sinänsä, mutta vielä järjettömämpi oli ennen verouudistustsa USA:n yritysveroprosentti 35%. Tuo on esimerkiksi Suomessakin 20%. Näen enemmänkin, että verouudistus toi USA:n kilpailijoiden tasolle, kuin sen että ensisijainen tarkoitus olisi ollut suoranainen veroelvytys. Kyllä tuon alhaisemman veroasteen myötä seuraavasta taantumasta nousu on myös nopeampi. En siis näe USA:n yritysveron laskua 35% -> 20% millään lailla järjettömänä.
 
Ilman vastaavia palveluiden karsimisia ja/tai verojen nostoa kysymyksessä on veroelvytys, joka johtaa julkisen talouden alijäämään ja lisääntyneeseen velanottoon. Keskellä vahvaa nousukautta täysin järjetön tilanne, mikä todellakin heikentää valtion kykyä reagoida, kun se laskukausi tai peräti lama sieltä lopulta kuitenkin taas tulee. Jos kysymyksessä olisi demokraattihallinto niin enpä usko, että sinulla olisi mitään vaikeutta myöntää tämä ilmeinen tosiseikka, lähinnä erittäin päinvastoin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Jos kysymyksessä olisi demokraattihallinto niin enpä usko, että sinulla olisi mitään vaikeutta myöntää tämä ilmeinen tosiseikka, lähinnä erittäin päinvastoin.

Ei. Jos demokraattihallinto laskisi yritysveron järjettömästä 35%:sta kilpailukykyiselle 21%:lle, niin olisin myös täysin samaa mieltä. Sinulla taas on nähtävästi vaikeaa myöntää, että tuo 35% oli jäänyt kauas muiden kehittyneiden maiden tasosta:

Tanska: 22%
Suomi: 20%
Norja: 23%
Ruotsi: 22%
UK: 19%
Yhdysvallat nyt: 21%
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
tuo 35% oli jäänyt kauas muiden kehittyneiden maiden tasosta
Toki. Mutta kuinka moni monikansallinen jenkkifirma maksoi tuota prosenttia (vrt. vaikkapa Apple ja Irlanti) - ja kuinka moni siltikään maksaa verojaan Yhdysvaltoihin nykyiselläänkään?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei. Jos demokraattihallinto laskisi yritysveron järjettömästä 35%:sta kilpailukykyiselle 21%:lle, niin olisin myös täysin samaa mieltä. Sinulla taas on nähtävästi vaikeaa myöntää, että tuo 35% oli jäänyt kauas muiden kehittyneiden maiden tasosta:

Tanska: 22%
Suomi: 20%
Norja: 23%
Ruotsi: 22%
UK: 19%
Yhdysvallat nyt: 21%
Tuo yritysveron leikkaaminen oli järkevää varmasti monien mielestä. Ongelma on siinä, että Trump on samalla lisännyt esimerkiksi puolustusbudjettia massiivisesti. Ne leikkaukset, joita hän on tehnyt ovat erittäin marginaalisia, kun voisi jäädyttää Pentagonin budjetin muutamiksi vuosiksi.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tuo yritysveron leikkaaminen oli järkevää varmasti monien mielestä. Ongelma on siinä, että Trump on samalla lisännyt esimerkiksi puolustusbudjettia massiivisesti. Ne leikkaukset, joita hän on tehnyt ovat erittäin marginaalisia, kun voisi jäädyttää Pentagonin budjetin muutamiksi vuosiksi.

Olen samaa mieltä, että muita menoja olisi pitänyt leikata enemmän. Trump tekeekin lyhytnäköistä politiikkaa miellyttääkseen äänestäjiä. Demokratian yksi valuvika.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei. Jos demokraattihallinto laskisi yritysveron järjettömästä 35%:sta kilpailukykyiselle 21%:lle, niin olisin myös täysin samaa mieltä. Sinulla taas on nähtävästi vaikeaa myöntää, että tuo 35% oli jäänyt kauas muiden kehittyneiden maiden tasosta:

Itse päätökseen en ole ottanut mitään kantaa - en vain pidä järkevänä että se tehtiin elvyttävästi ja taloutta lisäkuumentavasti. Nousukaudella emme tarvitse alijäämärahoitusta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toki. Mutta kuinka moni monikansallinen jenkkifirma maksoi tuota prosenttia (vrt. vaikkapa Apple ja Irlanti) - ja kuinka moni siltikään maksaa verojaan Yhdysvaltoihin nykyiselläänkään?

Lyhyellä googlauksella löytyi oheinen linkki:

The 35 Percent Corporate Tax Myth

Pieni lainaus:

Some Key Findings:

  • As a group, the 258 corporations paid an effective federal income tax rate of 21.2 percent over the eight-year period, slightly over half the statutory 35 percent tax rate.
  • Eighteen of the corporations, including General Electric, International Paper, Priceline.com and PG&E, paid no federal income tax at all over the eight-year period. A fifth of the corporations (48) paid an effective tax rate of less than 10 percent over that period.
  • Of those corporations in our sample with significant offshore profits, more than half paid higher corporate tax rates to foreign governments where they operate than they paid in the United States on their U.S. profits.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhutaan nyt vain siitä velka/bkt:sta kun me tiedämme molemmat ettei velan absoluuttisella määrällä ole merkitystä, kun se on velan suhde bkt:hen mikä ratkaisee, ja sitä Trump ei ole tuplaamassa kun talous kasvaa 3-4%.

Minusta tuo BKT:hen suhteuttaminen on osittain hullun hommaa tässä tapauksessa. Kuitenkin kun mietitään toimijuutta niin on huomattavasti helpompi vaikuttaa velan tasoon kuin BKT:n tasoon. Ts. jos kasvattaa hallinnassaan olevaa velkataakkaa altistaa itsensä sille mahdollisuudelle että hallitsemattomissa oleva talouskasvu laskuun kääntyessään tekee suhteesta ison. Toisaalta myös laskusuhdanteeseen joutunut velkaa lyhentävä presidentti näyttäisi tällä ajatusmallilla huonolta mikäli "velka suhteessa BKT kasvoi", vaikka todellisuudessa BKT:n lasku on todennäköisesti johtunut aivan muusta kuin hänen toiminnastaan (erityisesti jos laskusuhdanne alkanut ennen virkakautta) ja velan absoluuttisen määrän vähentäminen ollut hänen tekosiaan. Ja tämä nyt vain esimerkkinä, yleisesti lienee parempi ajatus keventää velkataakkaa nousukaudella ja päinvastoin.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siirsin vastaukseni tänne ketjuun, sopii paremmin tän otsikon alle.

-Yksityisellä puolella menee ok, mutta vaaran merkit on ilmassa sekä kauppasotien että sulun takia. DT peri vahvan talouden Obamalta ja sai vähän kiihdytettyä veronalennuksilla.
-Veronalennukset on ajaneet valtiotalouden hurjaan velanottoon. Joten sillä puolella ei mene hyvin ja velanoton kasvattaminen on selkeä vaalilupauksen rikkominen.

Nuo "kovat diilit" on jotakuinkin samoja mistä oli aikaisemmin jo sovittu. Joten pelkällä nimenvaihdolla on saatu silmänkäänettyä paskasta kultaa. Snakeoil for sale...

Tosiaan yli 7500 julkista valetta 2 vuodessa tekee "hienon" miehen.

Tässä viestissä oli jokainen väite puhdasta valetta (paitsi se, että yksityisellä puolella USA:ssa menee hyvin. Mutta niin menee kaikilla muillakin aloilla), joten ei tällaisia jaksa alkaa edes kommentoimaan.

Sama kuin alkaisi väittelemään jonkun kanssa siitä, onko maapallo litteä vaiko pyöreä. Eli silkkaa ajanhukkaa.

Politiikasta on kummasti viimeaikoina tullut monelle ihan puhdas uskonasia. Kaikki faktat kielletään jääräpäisesti ja pyritään selittämään ihan joksikin muuksi tai jonkun muun aikaansaannoksiksi, mitä ne tosiasiassa ovat.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tässä viestissä oli jokainen väite puhdasta valetta (paitsi se, että yksityisellä puolella USA:ssa menee hyvin. Mutta niin menee kaikilla muillakin aloilla), joten ei tällaisia jaksa alkaa edes kommentoimaan.
Jos väittää, että kaikilla muillakin aloilla menee USA:ssa hyvin, niin ei tiedä talouden ja markkinoiden viimeaikaisesta kehitystahdista a) yhtään b) mitään.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos väittää, että kaikilla muillakin aloilla menee USA:ssa hyvin, niin ei tiedä talouden ja markkinoiden viimeaikaisesta kehitystahdista a) yhtään b) mitään.

Kuten sanoin, politiikka on monelle uskon asia. Joka tässäkin viestissä hyvin toteen näytettiin.

Itse tarkastelen asioita faktapohjalta.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kuten sanoin, politiikka on monelle uskon asia. Joka tässäkin viestissä hyvin toteen näytettiin.

Itse tarkastelen asioita faktapohjalta.
Aluksi voisit lyödä vaikka viimeaikaisia lukuja vaikka autoteollisuuden ja energiateollisuuden osalta.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aluksi voisit lyödä vaikka viimeaikaisia lukuja vaikka autoteollisuuden ja energiateollisuuden osalta.

En keskutele lahkolaisten kanssa mistään asioista, joten passaan.

Tämä politiikkakeskustelu saa osaltani tässä ja tällä foorumilla jäädä tähän, jatkan jääkiekosta keskustelemista muissa ketjuissa, joka on huomattavasti antoisampaa ja rakentavampaa.

Mutta jatka(kaa) vaan ihmeessä, jos virtaa riittää.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ei saatana, Stasin Kimmolla on kyllä perinteinen metsä&puut tilanne =D

Onneksi lupasi pysyä poissa, niin ei tarvitse kasvattaa ignorelistaa entisestään.

Trump on saamassa haastajan republikaanien riveistä presidentinvaaleihin:
Larry Hogan stokes speculation he'll primary Trump in 2020

Kun Trumpin suosio jatkaa syöksyään epäsuosittujen ja järjettömien poliittisten ratkaisujen myötä, näitä saattaa tulla lisää.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun Trumpin suosio jatkaa syöksyään epäsuosittujen ja järjettömien poliittisten ratkaisujen myötä, näitä saattaa tulla lisää.

Tuo suosion syöksy ei taida pitää paikkaansa. Monelle kenties tulee yllätyksenä mutta Trumpin suosio omiensa parissa on edelleen valtavaa ja hänen nähdään onnistuneen hyvin. Approval rating todennäköisten äänestäjien joukossa on kenties lievästi laskevalla trendillä (epävarmuus) mutta vielä tuo näyttää olevan reilusti vuonna 2017 nähtyä pohjaa korkeammalla: How Popular Is Donald Trump?
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tuo suosion syöksy ei taida pitää paikkaansa. Monelle kenties tulee yllätyksenä mutta Trumpin suosio omiensa parissa on edelleen valtavaa ja hänen nähdään onnistuneen hyvin. Approval rating todennäköisten äänestäjien joukossa on kenties lievästi laskevalla trendillä (epävarmuus) mutta vielä tuo näyttää olevan reilusti vuonna 2017 nähtyä pohjaa korkeammalla: How Popular Is Donald Trump?
Trumpia kannattaa pian melkein 10% vähemmän ihmisiä kuin vielä tuossa marras-joulukuun vaihteessa. Laskusuunta on selvä ja jyrkkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös