Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 3 874 515
  • 25 550

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Sota on kaukana vielä sanottiin tuntemattomassa aikoinaan. Nyt voitasiin sanoa että demokratian murentaminen on kaukana vielä. No ei se ole. Sitten kun meillä on omasta takaa näitä sankareita jotka yrittävät hivuttaa samaa meininkiä meille myös. Ei ehkä onnistu täällä, mutta mä en kaipaa edes lite versiota tuosta paskasta. Yksiäänisyys ei ole koskaan johtanut mihinkään hyvään on se sitten sosialismia tai kapitalismia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun suomalaismedia lainaa CBS:n kyselyä, soisi suomalaismedian myös kertovan enemmän tuloksista. Esimerkiksi pikavilkaisulla jäi puuttumaan ainakin amerikkalaisten näkemys Gazan haltuunotosta. Sitä pitää hyvänä ajatuksena 13 prosenttia vastanneista. 47 prosenttia piti sitä huonona ja loput eivät kantaansa ilmaisseet näiden välillä.

Samoin Trumpin toimet hintojen alentamisessa saivat 66 prosenttia olemaan sitä mieltä, että Trump ei tee tarpeeksi sen eteen. Ongelma on todellinen mm. elintarvikkeissa ja asumisessa. Ja tähän vaikuttaa (hintoja mahdollisesti nostavasti) myös tullit Kanada, Meksiko EU, jos niitä tulee Kiinan 10 prosentin lisäksi. Kiinalla oli jo Bidenin ajalta 25 prosentin lisätullit.

Suhtautuminen Muskiin tulikin esille. Selvä enemmistö republikaaneistakin eli 74 prosenttia pitää Muskin & DOGE:n vaikutusvaltaa julkiselle puolelle suunnatuissa operaatioissa joko paljon tai jonkin verran liian suurena.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Trump ampuu kyllä omaan jalkaansa ottaessaan korkeat tuontitullit käyttöön Yhdysvalloissa. Siitä ei seuraa mitään hyvää amerikkalaisten ostovoiman kannalta. Trump elää kuin eläisimme jossain 60- 70 luvulla. Silloin oli esimerkiksi autoteollisuudessa kova buumi päällä ruostevyöhykkeellä (Detroit).

Nykyään nuo alueet ovat surkastuvia/taantuvia alueita Yhdysvalloissa. Korkean teknologian alueet sijaitsevat muualla ja digitaalinen yritystoiminta (alustatalous) kukoistaa vielä tällä hetkellä hyvin muualla Pohjois-Amerikassa. Tämän lisäksi Kiina ja Intia tulevat kilpailemaan jenkkien kanssa eri sektoreilla teollisuudessa ja muuallakin yritystoimissa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Viimeinen tulkinta jäisi Supreme Courtille, joten mahdollisuus tulkinnan kallistumisesta Trumpin suuntaan on oletettavasti vahva.
Mahdollisuus teknisen kikkailun kautta uudelleenvalintaan jää kumminkin kansan käsiin. Republikaanit ottaisivat valtavan riskin, jos yrittäisivät saada Trumpin takaovesta kolmannelle kaudelle. Eri asia sitten on, jos Trumpin suosio paisuu niin suuriin mittoihin, että tilausta moiselle operaatiolle on. Ikäkin tulee kyllä vastaan: säilyneekö nykyinen pirteys 3,5 vuotta, on arvoitus.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Mahdollisuus teknisen kikkailun kautta uudelleenvalintaan jää kumminkin kansan käsiin. Republikaanit ottaisivat valtavan riskin, jos yrittäisivät saada Trumpin takaovesta kolmannelle kaudelle. Eri asia sitten on, jos Trumpin suosio paisuu niin suuriin mittoihin, että tilausta moiselle operaatiolle on. Ikäkin tulee kyllä vastaan: säilyneekö nykyinen pirteys 3,5 vuotta, on arvoitus.
Taitaa Trumpille käydä samalla tavalla kuin Bidenille. Kaikki ihmiset vanhenevat joka päivä tahdoimme tai emme. Jossain vaiheessa tulee aika jolloin emme kykene selviytymään siten kuten pitäisi. Joko dementia vaikuttaa toimintakykyyn tai tai sitten kroppa ei kestä enää menossa mukana.

Työttömyysaste on todella alhainen tällä hetkellä ja talouden tila on edelleen hyvällä tasolla Yhdysvalloissa. Ongelmia esiintyy kuitenkin kuluttajien ostovoiman kannalta katsottuna liian paljon. Polttoaineiden hinnat ovat liian kalliita ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet liian paljon. Jos ihmiset sairastuvat vakavasti niin se on huono asia taloudellisesti jollei satu olemaan hyvässä yrityksessä töissä.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Trump ampuu kyllä omaan jalkaansa ottaessaan korkeat tuontitullit käyttöön Yhdysvalloissa. Siitä ei seuraa mitään hyvää amerikkalaisten ostovoiman kannalta. Trump elää kuin eläisimme jossain 60- 70 luvulla. Silloin oli esimerkiksi autoteollisuudessa kova buumi päällä ruostevyöhykkeellä (Detroit).

Nykyään nuo alueet ovat surkastuvia/taantuvia alueita Yhdysvalloissa. Korkean teknologian alueet sijaitsevat muualla ja digitaalinen yritystoiminta (alustatalous) kukoistaa vielä tällä hetkellä hyvin muualla Pohjois-Amerikassa. Tämän lisäksi Kiina ja Intia tulevat kilpailemaan jenkkien kanssa eri sektoreilla teollisuudessa ja muuallakin yritystoimissa.
Sehän olisi vaan hyvä asia, kun jenkkilässä talous alkaisi laahaamaan entisestään ja kansa näkisi minkä virheen ovat tehneet äänestäessään Trumpin valtaan.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mahdollisuus teknisen kikkailun kautta uudelleenvalintaan jää kumminkin kansan käsiin. Republikaanit ottaisivat valtavan riskin, jos yrittäisivät saada Trumpin takaovesta kolmannelle kaudelle. Eri asia sitten on, jos Trumpin suosio paisuu niin suuriin mittoihin, että tilausta moiselle operaatiolle on.
Onko tämä argumentti nyt kuitenkin kokenut vähän liian suuren inflaation? Rebut ottivat suuren riskin jo kohta 10 v sitten asettaessaan tämän sankarin ehdokkaakseen, viimeistään Capitolin tapahtumien jälkeen piti olla selvää, että ottaisivat suuren riskin jos vielä lähtisivät ajamaan Trumpia toiselle kaudelle kaiken nähdyn jälkeen. Aina se next step tuntuu löytyvän. Epäilen itsekin, että moista kolmatta valintaa tapahtuisi, mutta en kuitenkaan usko sen johtuva siitä, ettei sitä uskallettaisi kokeilla, kyllä syy täytyy tulla jostain muualta.
 

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mahdollisuus teknisen kikkailun kautta uudelleenvalintaan jää kumminkin kansan käsiin. Republikaanit ottaisivat valtavan riskin, jos yrittäisivät saada Trumpin takaovesta kolmannelle kaudelle. Eri asia sitten on, jos Trumpin suosio paisuu niin suuriin mittoihin, että tilausta moiselle operaatiolle on. Ikäkin tulee kyllä vastaan: säilyneekö nykyinen pirteys 3,5 vuotta, on arvoitus.
Harvoin se presidentin suosio nousee kauden edetessä vaan päinvastoin suosio on yleensä korkeimmillaan kauden alussa. Poikkeuksena nyt joku merkittävä tapahtuma kuten 9/11 joka nosti Bushin suosion paradoksaalisesti kattoon hetkeksi aikaa kun kansa yhdistyi.

Jos Trump jotenkin saataisiin kikkailtua kolmannelle kaudelle niin mies olisi 82-86-vuotias tuon aikana, eli ikä on kyllä varmaan merkittävin este.

 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Melko vähälle huomiolle jäänyt tämä Trumpin ja Putlerin keskustelu jonka perusteella Oranssi Johtaja loihe lausuman:

– Hän haluaa, että ihmiset lakkaavat kuolemasta. Kaikki nuo kuolleet ihmiset. Nuoret, nuoret, kauniit ihmiset. He voisivat olla lapsiamme, ja heitä on kaksi miljoonaa – ja ilman mitään syytä, Trump kauhisteli.

Absurdia. Lisäksi toistaa suoraan Kremlin höpinöitä siitä, että hyökkäys Ukrainaan olisi länsimaiden syytä. Voisin kuvitella että jonkun toisen sanomana tämä olisi aiheuttanut jonkinlaisia reaktioita mutta Trumpin kanssa menee vain osana kaikkea muuta sekoilua ja MAGA- hessut taputtaa käsiään kuinka hienosti menee. Putlerkin on kiva kamu ja varmasti halukas lopettamaan kaikenlaisen woke-homostelun maailmasta. Koska sehän on tosi iso ongelma monen elämässä.
Ei tullut Trumpille mieleen, että Putin voi hyvin helposti lopettaa kuolemat kun vetää joukkonsa takaisin rajojensa taakse.
 
Suosikkijoukkue
Ranskan välieräjoukkue 1995, Leijonat 1988

On tämä aika sekopäistä touhua. Tässä taas yksi osoitus. Näköjään @Andromeda oli laittanut IS.n jutun asiaan liittyen.

Varmaan olisi kaikkien kannalta hyvä kun tämän seniilin peli vihellettäisiin hyvissä ajoin poikki.
Yhdysvaltain presidentti fantasioi sotarikoksella, mitä ihmeellistä siinä on.

Varmaan kohta joku hullun seniilin fani tulee selittämään, että pitäisi ensin määritellä, mitä sotarikoksella tarkoitetaan.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Onko tämä argumentti nyt kuitenkin kokenut vähän liian suuren inflaation? Rebut ottivat suuren riskin jo kohta 10 v sitten asettaessaan tämän sankarin ehdokkaakseen, viimeistään Capitolin tapahtumien jälkeen piti olla selvää, että ottaisivat suuren riskin jos vielä lähtisivät ajamaan Trumpia toiselle kaudelle kaiken nähdyn jälkeen. Aina se next step tuntuu löytyvän. Epäilen itsekin, että moista kolmatta valintaa tapahtuisi, mutta en kuitenkaan usko sen johtuva siitä, ettei sitä uskallettaisi kokeilla, kyllä syy täytyy tulla jostain muualta.
Niin, kuten totesin, asia on kansan käsissä. Mutta asetelmien pitäisi olla ainakin sen verran tasaisia, että vaalikampanjalla olisi aitoa purevuutta ja valinta olisi mahdollinen. Yksi syy on itse asetelmassa, joka on parhaimmillaankin hyvin nöyryyttävä sille varsinaiselle presidenttiehdokkaalle. Luovuttaa valta uudelleen Trumpin käsiin ei varmaan kaikilta onnistuisi. Toki tällaisia ovimattojakin rebuissa on, mutta kampanjassa pitäisi kuitenkin vakuuttaa kansa kyvyistään. Kaikki Trumpiakaan äänestäneet eivät ole rebuja.

Itse asiassa, republikaaneilla ei oikein ollut mahdollisuuksia valita ketään muutakaan ehdokkaaksi v. 2016. Trump söi elävältä väittelyissä hyvin tunnetut ja varsin perinteisetkin ehdokkaat.

Trumpin valinta vaatisi myös demokraateilta niin huimaavaa rimanalitusta, että senkin kuvitteleminen tuottaa vaikeuksia. Tosin he hävisivät rikoksista tuomitulle ja virkasyytteen kahdesti saaneelle ehdokkaalle. Nyt siis häviäisivät sätkynukelle, jonka nyörejä ikinuori papparainen vetäisi.
Harvoin se presidentin suosio nousee kauden edetessä vaan päinvastoin suosio on yleensä korkeimmillaan kauden alussa. Poikkeuksena nyt joku merkittävä tapahtuma kuten 9/11 joka nosti Bushin suosion paradoksaalisesti kattoon hetkeksi aikaa kun kansa yhdistyi.

Jos Trump jotenkin saataisiin kikkailtua kolmannelle kaudelle niin mies olisi 82-86-vuotias tuon aikana, eli ikä on kyllä varmaan merkittävin este.

Trumpin ensimmäisen kauden lopulla hänen suosionsa romahti: Donald Trump approval tracker

Ihmiset olivat saaneet hänestä tarpeekseen ja siksi valitsivat Bidenin. Kun mietitään sitä myrskyä ja myllerrystä, jopa kaaosta, mitä Trumpin toinen kausi tuo tullessaan, niin aikamoinen kestokyky täytyy jenkeillä olla, jos häneen päätyvät. Tosin on sanottava, että Trumpin ei periaatteessa tarvitse suostua vaaliväittelyyn, sen hoitaa keulakuva. Trump voidaan piilottaa yleisöltä, kuten UKK aikoinaan.

Olisiko kuitenkin tutumpi kuvio se, että Trump säilyy jonkinlaisena emerituspresidenttinä ja käy kampanjaa toisen ehdokkaan puolesta, kuten Obamakin teki. Vaikea sitäkin on kuvitella.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvaltain presidentti fantasioi sotarikoksella, mitä ihmeellistä siinä on.

Varmaan kohta joku hullun seniilin fani tulee selittämään, että pitäisi ensin määritellä, mitä sotarikoksella tarkoitetaan.

Luulisi jo tähän mennessä käyneen selväksi että täältä ei juuri Trumpin faneja löydy, tuskin edes sitä säännön vahvistavaa poikkeusta. Vaikka välillä joku saattaa olla eri mieltä jostakin termistä tms niin siitä on pitkä matka ihasteluun.

Viime päivinä keskustelu on ollut korkeatasoista, mikä osoittaa että kritiikkiä pystyy esittämään asiallisestikin, näkisin jopa niin että asiallisesti esitetty kritiikki on tehokkaampaa - siitä löytyy myös esimerkkejä tästä ketjusta.
 

PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Älyvapaata kummastella miksei jenkeistä tuoda Suomeen esim elintarvikkeita (klippi Ylen uutisissa äsken) . Jenkeissä jopa leipä saadaan maistumaan pelkältä sokerilta ja vastaisi Suomessa enemmänkin vaaleaa pullaa kuin leipää...Kaveri toi vähän aikaa sitten Losista tuliaisina suklaakarkkeja. Kun niitä tuotetietoja vähän tarkemmin syynäsi niin jossain pelkässä 30 grammassa on enemmän rasvaa ja sokeria kuin kokonaisessa Fazerin sinisessä.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Trump ampuu kyllä omaan jalkaansa ottaessaan korkeat tuontitullit käyttöön Yhdysvalloissa. Siitä ei seuraa mitään hyvää amerikkalaisten ostovoiman kannalta. Trump elää kuin eläisimme jossain 60- 70 luvulla. Silloin oli esimerkiksi autoteollisuudessa kova buumi päällä ruostevyöhykkeellä (Detroit).
Jos ajatellaan alumiinin tuontia, niin eihän tässä tarvitse tehdä juurikaan muuta kuin ottaa Islanti hallintaan. Eihän niillä ole edes armeijaa mutta sitten esim. energiaa on rajattomasti alumiinisulattojen käyttämiseksi.
No, sarkasmia.

JOL
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Kovaa ja korkeelta Trump vetelee. "Tehokasta" on äijänkäppyrän toiminta. Nyt se löysi jo loppusijoituspaikan Gazan alueen palestiinalaisille. Heidät sijoitetaan lopullisesti Puntmaahan, Somalimaahan ja Marokkoon.
Puntmaan apulaisviestintäministeri ottaisi ilomielin vapaaehtoisesti tulevat palestiinalaiset vastaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
CNN ja entinen työkaverini uutisoivat, että on todellinen mahdollisuus, että Trump ennemmin tai myöhemmin päättää olla noudattamatta näiden dumarien päätöksiä joilla he lopettavat tai ainakin viivästyttävät Trumpin määräyksiä. Ja sitten...constitutional crisis. Ja mitä sitten seuraa, sitä voi vain arvailla. Eiköhän USA:n "pääviholliset" olisi ainakin iloisia jolleivat ole jo nyt.
Vance ja Musk jo esittävät twiiteissään (linkki menee AP newsin sivuille), että noita dumarien päätöksiä, jotka estävät tätä Trumpin hallinnon toimintaa, ei ehkä tarvitse kuunnella ja totella.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kovaa ja korkeelta Trump vetelee. "Tehokasta" on äijänkäppyrän toiminta. Nyt se löysi jo loppusijoituspaikan Gazan alueen palestiinalaisille. Heidät sijoitetaan lopullisesti Puntmaahan, Somalimaahan ja Marokkoon.
Puntmaan apulaisviestintäministeri ottaisi ilomielin vapaaehtoisesti tulevat palestiinalaiset vastaan.

Luulin aidosti, että vitsailet, mutta tämähän tosiaan näyttää olevan totta.

Tämä on oikeasti ihan helvetin absurdi show kokonaisuudessaan.

Jos tämä olisi fiktiota, käsikirjoittan olisi pitänyt syödä vähintään viikko putkeen suippumadonlakkeja päästäkseen riittävän korkeille taajuuksille tämmöisen tarinan keksimiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vance ja Musk jo esittävät twiiteissään (linkki menee AP newsin sivuille), että noita dumarien päätöksiä, jotka estävät tätä Trumpin hallinnon toimintaa, ei ehkä tarvitse kuunnella ja totella.
Eli aina kun tulee tuomarilta epäedullinen päätös, niin ,"he must be impeached now!". Kätevää ja kansa hurraa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei sieniä poltella. Toim. Huom.

Totta. Joku ihme tyyppi fedora päässä tuossa vähän aikaa sitten hyppäsi tuuletuskanavasta keittiön pöydälle, nappasi puhelimeni kädestäni, korjasi viestini juuri ennen oikaisuasi ja häipyi sitten uunin kautta. Ei ole näkynyt sen koommin.

Olitkohan se sinä?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös