Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 386
  • 4 394

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lisäksi jos ei mitään ihmeellistä tapahdu, ensimmäiset 12-48h Trump tulee olemaan hyvin tukevassa johdossa, riippumatta mikä oikeasti tulee olemaan vaalien lopputulos.
En muista kuinka pitkälle oli laskettu viime vaaleissa, mutta sen muistan kuinka Bidenilla oli yli 6 kerroin kun huomattava osa äänistä oli laskettu.

Silloin vähän harmitti, etten kiinni tarttunut.

On kyllä tulossa todella jännittävät vaalit, monessakin mielessä.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Uutisseurannan perusteella ensimmäiset pommiuhkaukset on jo nähty ja ne ovat liittyneet epäilyksiin äänien varastamisesta. Väsynyttä touhua, mutta toisaalta se kertoo myös siitä, miten sekaisin osa porukasta rapakon takana on.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jostain syystä minulle on tullut sellainen olo, että Harris vie tämän selkeästi. Jostain syystä on syntynyt sellainen etiäinen, että Harris tekee Trumpit, gallupit eivät osaa ennustaa tilannetta oikein.
 
Toivottavasti Trump voittaa
Vain ainostaan sen takia ettei ole enään 4vuoden päästä ehdolla.
Harris saa 2,50 kerrointa johon isketään kiinni
Eri mieltä. Olisi hauska katsella seniiliä läskiä 82-vuotiaana tutisemassa rallyissa ja höpisemässä kuinka Abe Lincoln varasti häneltä vaalit.
 

ruoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Lännen Kiekko, Panelian Raikas
Tuli juuri somessa vastaan että Valavuori oli lyönyt Harrisin puolesta vetoa. Eli se oli siinä sitten.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Varmasti kannattaa avata oma ketju, muuten tämä tulee täyteen ihan vaan laskentaan liittyvää vilkasta keskustelua, joka olisi luettavuuden kannalta ehdottomasti paras olla live-seurannussa.
Itse menisin tällä. Homman ratkettua voittajalle avataan nopeasti varmaankin oma nimikkoketju (tai se yksi joudutaan kaivamaan tuolta menneisyydestä nykypäivään), jossa seuraavan neljän vuoden asiat käsitellään. Tämä imee omasta mielestä hyvin hieman chattityyppisen laskentaseurannan ja lähipäivien jälkipyykit, kunnes sitten siirrytään aikanaan uuden presidentin omaan ketjuun.

Edit: Tarkastin nopeasti ja en ainakaan löytänyt mitään erillistä seurantaa kierrätyskeskuksesta marraskuu 20- tammikuu 21 väliltä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli juuri somessa vastaan että Valavuori oli lyönyt Harrisin puolesta vetoa. Eli se oli siinä sitten.
Noilla tämän hetkisillä kertoimilla ehdottomasti Harrisia, jos jotain. Ennen tuota antamaasi infoa siis.
 

Voranen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tomi Sallinen
Toivottavasti Trump voittaa
Vain ainostaan sen takia ettei ole enään 4vuoden päästä ehdolla.
Harris saa 2,50 kerrointa johon isketään kiinni
Eiköhän tuo perustuslakiin virallisesti vuonna 1951 (aiemmin oli vain "maan tapa", josta poikkesi ainoastaan FDR) lisätty 22. kohta saataisi jollakin kepulikonstilla kumottua ja kolmas kausi perusteltua vaikka poikkeustapauksena. Jos ei, niin ehdokas on Donald Trump Jr. ja mikään ei muutu.
 

MegaForce

Jäsen
Eiköhän se Trump vielä tule purkamaan Venäjän pakotteetkin. Sillä se talous saadaan taas kasvuun. Mm. Musk ollut jatkuvasti yhteydessä Putleriin.
 

Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jostain syystä minulle on tullut sellainen olo, että Harris vie tämän selkeästi. Jostain syystä on syntynyt sellainen etiäinen, että Harris tekee Trumpit, gallupit eivät osaa ennustaa tilannetta oikein.

Pidän dramatiikasta ja usein urheilussa käännyn huomaamatta lievän altavastaajan puolelle. Tämähän se toivoituin tulos olisi. Siinäpä sitten seurata Trumpin änkytystä jos peli olisi ns.tennislukemin ilman pientäkään epäilystä.

Mahdollinen skenaario tämäkin niinkuin melkein mikä tahansa.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harris saa 2,50 kerrointa johon isketään kiinni
Jos jaksaisin valvoa, iskisin Harrisin puolesta joskus puolen yön ja klo 02 aikoihin, kun ensimmäisten tuntien Trumpia suosivat tulokset on julkistettu. Epäilen, että Harrisin kerroin nousee tuolloin yli kolmen, jopa yli neljän. Jos en väärin muista, myös Bidenille oli viime vaalien vaaliyönä tarjolla mehukasta kerrointa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
2,63 kertoimella tuli nyt tankattua Harrista.
Aamulla sitten töllö auki ja katsoo mihin suuntaan ollaan menossa
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Oletan, että joku omistaa ne vuokratut asunnot.

Tosiaan vuokrien ja asuntojen hintojen nousu kohdistuu valitettavasti nuoriin, mustiin ja latinoihin. Suurinta hyötyä saavat nuo, ketkä ovat ostaneet asuntonsa vaikka 2000-luvun alussa. Omistusasuntojen hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet 20 vuoden aikana.
Ei pelkästään se, vaan vuokrissa monessa paikassa on käytännössä kartelli.

 

DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Esimerkiksi Pennsylvanian osalta on muistettava että vuonna 2020, demokraateilla oli 1.1 miljoonan äänen etu ennen vaalipäivää, nyt se oli 400 000. Biden voitti Pennsylvanian alle 100 000 äänellä. Toki silloin korona vaikutti. En siis liikaa intoilisi ennakkoäänien edusta
 

Tuamas

Jäsen
Esimerkiksi Pennsylvanian osalta on muistettava että vuonna 2020, demokraateilla oli 1.1 miljoonan äänen etu ennen vaalipäivää, nyt se oli 400 000. Biden voitti Pennsylvanian alle 100 000 äänellä. Toki silloin korona vaikutti. En siis liikaa intoilisi ennakkoäänien edusta

Mistäs luvuista tässä puhut?
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Hyvää vaali-iltaa, yötä ja huomenta.

Georgia (02:00): Tämä vaa'ankieliosavaltio on republikaanien kannalta kriittinen, ja Baldwinin piirikunnan tulokset antavat varhaisen merkin siitä, miten mustat äänestäjät jakautuvat. Jos Trump voittaa Baldwinin, se viittaa mahdollisesti kasvavaan tukeen mustien keskuudessa.

Florida (02:00 ->>): Trumpilla on vahva johto gallupeissa, mutta jos Harris pystyy kilpailemaan tasaväkisesti Floridassa, tämä saattaa kertoa laajemmasta demokraattien suosiosta etelän osavaltioissa.

Pohjois-Carolina (02:30): Nashin piirikunta Pohjois-Carolinassa voi ennustaa esikaupunkialueiden äänestystuloksia, mikä antaa osviittaa ehdokkaiden suosiosta erityisesti alueilla, joilla asuu keskiluokkaisia ja korkeasti koulutettuja äänestäjiä.

Pennsylvania (03:00): Pennsylvanian hidas laskentaprosessi tarkoittaa, että tiukka vaalitulos ei todennäköisesti selviä heti vaaliyönä. Osavaltio on ratkaisevan tärkeä, ja Northamptonin piirikunta voi ennakoida latinoäänestäjien suosikkia. Jos Harris voittaa selvästi Northamptonin, se voi olla hyvä merkki demokraattien tuesta latinojen keskuudessa laajemminkin.

Arizona (04:00): Arizonassa lasketaan ennakkoäänet aluksi, mikä antaa Harrisin todennäköisesti johdon. Osavaltion laskenta on kuitenkin hidasta, erityisesti postiäänien kohdalla, mikä voi viivästyttää lopullista tulosta useita päiviä.

Michigan (04:00): Michiganissa, jossa teollisuus on vahvaa, Saginaw'n piirikunta voi osoittaa Trumpin suosiota työväestön keskuudessa. Michiganissa tulosten arvioidaan saapuvan vasta myöhemmin aamulla, ja osavaltion laskentaprosessi on yhtä aikaa vaalipäivän ja ennakkoäänien laskemista, mikä tekee varhaisista tuloksista haastavia tulkita.

Wisconsin (04:00): Wisconsinissa maaseudun piirikunnat raportoivat ääniä ensin, mikä voi nostaa Trumpin tilapäisesti johtoon ennen kaupunkialueiden äänten laskemista. Tämä tarkoittaa, että Trumpin johdon mahdollinen kaventuminen yöstä aamuun on todennäköistä, jos kaupunkialueiden äänet suosivat Harrista.

Nevada (05:00): Nevada on ratkaiseva vain, jos muut vaa’ankieliosavaltiot eivät riitä selventämään tulosta. Ensimmäisiä tuloksia saadaan odottaa useita tunteja äänestyspaikkojen sulkeutumisen jälkeen. Jos tulos riippuu Nevadasta, voittajan selviäminen voi venyä useita päiviä.

Piirikuntakohtaiset tarkkailut: Useiden osavaltioiden piirikunnat, kuten Georgian Baldwin ja Pennsylvanian Northampton, tarjoavat mahdollisuuden tarkastella demografisia suuntauksia, kuten mustien ja latinoäänestäjien tukea kummallekin ehdokkaalle. Tämä antaa varhaisia viitteitä suuntauksista koko osavaltion tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös