Miten tämä ymmärrys ilmenee tai on ilmennyt?
Millä perusteella?
Hän on esiintynyt erittäin paljon julkisuudessa sekä kotimaassaan, että ulkomailla. Näistä esiintymisistä käy ilmi laaja perehtyneisyys poliittisiin kysymyksiin. Lisäksi hän on kampanjoinut useasti muiden ehdokkaiden puolesta, joiden yhteydessä hän niin ikään on puhunut ajankohtaisista teemoista. On myös erinomainen ja karismaattinen esiintyjä, joka lienee oleellisesti hänen suosionsa taustalla.
Toki koulutettu apinakin olisi Trumpia pätevämpi presidentiksi asiaosaamisensa puolesta, varsinkin jos valitsisi itselleen hyvän varapresidenttiehdokkaan. Siinä mielessä vertaus on epäreilu.
Kyse kuitenkin on mielikuvista ja (valheellisten) semmoisten luomisessa Trump on hyvä. Kyse on siis ennen kaikkea suosiosta, ja siinäkin suhteessa Obama olisi hyvä valinta.
Mutta kuten sanottua, Obaman ehdokkuus ei tule tapahtumaan. Sääli.