Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 627 319
  • 23 546

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Aika pintapuolinen näkemys kommunismista ja fasismista. Tietyt osat NSDAP:sta (Röhmin seuraajat) olivat sosialismiin kallellaan, mutta he jättivät puolueen ns. pitkien puukkojen yön jälkeen. Ja kun sanon "jättivät", tarkoitan jalat edellä. Pelkkä kapitalismin kritiikki ei tee kenestäkään kommunistia, jo se että natsit näkivät epätasa-arvon ja hierarkian yhteiskunnan voimavarana erottaa heidät selkeästi sosialismista.

Kommunismin ja fasismin yhtymäpiste on totalitarismissa, jossa yhteiskunnan kaikkia osia vaaditaan osallistumaan johtajan määrittelemällä tavalla. Yhteiskuntarakenteessa on paljon yhteistä, mutta maailmankuva kuitenkin eri. Yhdysvallat ei mitenkään totalitaristinen valtio ole, mutta tällä hetkellä uhka liukua sinne on suurin ehkä koko valtion historian aikana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Trumpin ovat määritelleet fasistiksi hänen entiset alaisensa John Kelly, John Bolton, James Mattis, Mark Esper ja Mark Milley. Hänen omat sanomisensa täyttävät sanakirjamääritelmät, ja hän kerää "Econ listalla" 14 kohtaa 14:stä. En näe suurta ongelmaa Trumpin kutsumisessa fasistiksi.

Sivusta sen verran, että juuri tämä pitäisi nyt ymmärtää. Tässä ja nyt (1/2025 siis) tuskin tapahtuu mitään sellaista, josta saisi aiheen syyttää tekojen perusteella Trumpia fasistiksi. Kenties ei sen jälkeenkään, mutta vähitellen 2026-2027 viimeistään Trumpin toimiin tulee hänen taustavaikuttajiensa haluamat palaset. Itse en näe kovin suurta prosenttia sille ettei Trump lähde toteuttamaan Project 2025 tavoitteita.

Joku kirjoitti aiemmin, että Trumpin tiedossa olevat valinnat avainpaikoille nyt ovat paljon parempia kuin pelkäsi. Sanoisin, että tässä on mukana harhaa. Jokainen valittu on joutunut vannomaan uskollisuutensa Trumpille. Se tarkoittaa omista mielipiteistä ja näkemyksistä luopumista silloin kun ne ovat vastakkain Trumpin ja hänen yhteisönsä näkemysten kanssa.
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika pintapuolinen näkemys kommunismista ja fasismista. Tietyt osat NSDAP:sta (Röhmin seuraajat) olivat sosialismiin kallellaan, mutta he jättivät puolueen ns. pitkien puukkojen yön jälkeen. Ja kun sanon "jättivät", tarkoitan jalat edellä. Pelkkä kapitalismin kritiikki ei tee kenestäkään kommunistia, jo se että natsit näkivät epätasa-arvon ja hierarkian yhteiskunnan voimavarana erottaa heidät selkeästi sosialismista.

5/14 ei ole ehkä ihan tarpeeksi, jotta voidaan julistaa fasistiksi, enkä edes näe, mihin kohtaan mielestäsi viimeinen pointtisi oikein asettuu? Puhumattakaan siitä, että "demokraatit" ja "nykypäivän eurooppalainen fasismi" rinnastetaan johonkin antifaan. Onko kokoomus yhtä kuin Proud Boys?

Tässä kohtaa olet oikeassa, ja se on osittain johtuen fasismin omista ominaisuuksista. Koska fasismi on anti-intellektuaalista ja vetoaa enemmän tunteeseen kuin järkeen ("näin ne asiat koetaan", anyone?), fasistit eivät itsekään määrittele aatettaan selkeästi. Siten sitä on myös vaikea määritellä ulkopuolelta. Vertauksena kommunismiin, johon yrität sitä rinnastaa: kommunisteilla on kirjatolkulla määritelmiä, teoriaa, ideologiaa ja pohdintaa alkaen Marxista ja Engelsistä. Siksi on paljon helpompi määritellä kommunismi kuin fasismi.

Jos palataan varsinaiseen aiheeseen, Trumpin ovat määritelleet fasistiksi hänen entiset alaisensa John Kelly, John Bolton, James Mattis, Mark Esper ja Mark Milley. Hänen omat sanomisensa täyttävät sanakirjamääritelmät, ja hän kerää "Econ listalla" 14 kohtaa 14:stä. En näe suurta ongelmaa Trumpin kutsumisessa fasistiksi.
Minulle edelleen fasismi on:

- järjestelmällinen väkivalta
- toisinajattelijoiden cancellointi linnatuomioilla yms.
- hallinnon keskitys

Nämä ei toteudu Trumpin politiikassa. Voin jollain tasolla ostaa ajatuksesi ja nimetä sen vaikka ”uusfasismiksi” mutta eihän Trumpin toimet ole millään tavalla samanlaisia mitä diktaattorit on edustaneet 1930 ja 40 luvuilla.

Trump on demokraattisesti valittu presidentti ja enemmistö amerikkalaisista kannatti häntä. Hän ei ole likaisin keinoin tai väkivalloin pyrkinyt valtaan miten esim. Hitler pääsi valtaan.

Edelleenkin 16-20 vuosina:

- 0 kertaa vanginnut toisinajattelijan
- 0 kertaa käyttänyt väkivaltaa poliittisiin tarkoituksiin
- vallan hajauttaminen osavaltioille
- perustuslain noudattaminen
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kommunismin ja fasismin yhtymäpiste on totalitarismissa, jossa yhteiskunnan kaikkia osia vaaditaan osallistumaan johtajan määrittelemällä tavalla. Yhteiskuntarakenteessa on paljon yhteistä, mutta maailmankuva kuitenkin eri. Yhdysvallat ei mitenkään totalitaristinen valtio ole, mutta tällä hetkellä uhka liukua sinne on suurin ehkä koko valtion historian aikana.
Ei se maailmankuva kovinkaan erilainen ole. Neuvostoliitossa vihattiin esim. homoseksuaaleja yltäkylläisesti. Kommunistit eivät niin paljon harrastaneet rotuoppia mitä fasistit tekivät. Toki mitä nykypäivän Kiina ja kommunismi on? Muslimien viemistä kidutusleireille (uiguurit).

Lähinnä hain aiemmin itse sitä, että fasismi on mielestäni vasemmistolainen aate myös. Sen takia, että fasismiin on liittynyt antikapitalismi hyvin vahvasti ja todellisille oikeistolaisillehan tällainen ei käy päinsä.
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos korvaat yleiset ja laajalti hyväksytyt määritelmät omillasi, voinet sanoa mitä haluat. Kovin hedelmällinen lähtökohta keskustelulle se ei ole.
Minun esittämät määritelmät kuuluu myös fasismiin en ole korvannut yhtään mitään. Ainahan sitä voi valita sen 14 sopivaa kohtaa tai toiset 14 kohtaa jotka ei sitten sovikaan Trumpiin. Fasismin määritelmiä on varmaan ainakin 50?

Otin vain esille keskeiset piirteet mitä fasismissa on esiintynyt läpi historian. Et varmaan väitä vastaan etteikö 3-4 nostamaani pointtia kuulu fasismiin?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sen takia, että fasismiin on liittynyt antikapitalismi hyvin vahvasti ja todellisille oikeistolaisillehan tällainen ei käy päinsä.
Natsit ja fasistit suhtautuivat hyvinkin myönteisesti yksityisomistukseen ja suuryrityksiin, sekä huolellisesti ja about ensi töikseen murskasivat niin vapaan ay-liikkeen kuin poliittisen työväenliikkeenkin. Heidän kapitalisminsa oli epäilemättä valtiojohtoisempaa kuin moderni anglosaksinen malli tai joku viktoriaaninen käsitys vapaista markkinoista, mutta vaikea tuota on nähdä minään sosialismina. Lähinnä tässä tulee mieleen se vanha libertaarinen näkökulma, että kaikki Ayn Randista vasemmalle oleva on "sosialismia" eli käytännössä siis about kaikki on sitten tätä "sosialismia", mikä on peräti huomattavan informaatioköyhä tapa luokitella toisistaan jopa täysin radikaalisti poikkeavia talousmalleja.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otin vain esille keskeiset piirteet mitä fasismissa on esiintynyt läpi historian. Et varmaan väitä vastaan etteikö 3-4 nostamaani pointtia kuulu fasismiin?
Toki kuuluu, mutta ne voidaan yhdistää moniin muihinkin aatesuuntiin, kuten sanoin. Nuo kaikki voidaan yhdistää myös modernin valtion syntyyn, byrokratia ja feodalismin loppu (eli hallinnon keskitys) ja väkivallan monopolin siirtäminen valtiolle (järjestelmällinen väkivalta) kun ovat sen tärkeimpiä osia. Siihen aikaan toki toisinajattelijat poltettiin roviolla, mikä oli varmasti kohteen kannalta preferoitavaa cancelloinnin sijaan.

Ongelma määritelmässäsi ei siis ole se, että se olisi täysin väärä, vaan se, että se on liian yleisluontoinen. Ja toisaalta, aiemmin argumentoin, että Trump täyttää myös tämän lavean pensselin määritelmän:
Mitä sitten noihin omiin kohtiisi tulee, Trumphan pitkälti pyrki hallitsemaan Executive orderien kautta, eli keskitti hallintoa itselleen. Trump ei ehkä hiljentänyt ihmisiä samalla tavalla kuin Argentiinan sotilasjuntta aikanaan, mutta hän ei mitenkään pyrkinyt myöskään dialogiin. Kaikki kritiikki oli "fake news" jo ensimmäisellä kerralla. Ja mitä tulee väkivaltaan, niin se ei ehkä ole järjestelmällistä ajattelemallasi tavalla, mutta "Proud boys, stand back and stand by", "fine people on both sides" ja tammikuun 6. vuonna 2021 kertovat siitä, että väkivalta ei ollut Trumpille mitenkään vastenmielinen väline.

Palataan nyt vielä näihin.
Edelleenkin 16-20 vuosina:

- 0 kertaa vanginnut toisinajattelijan
"Lock her up!" Toki ei toteuttanut, mutta eikös se ajatus ole tärkein? Ja kova oli yritys käyttää DOJ:ta poliittisiin tarkoituksiin, mutta silloin hallinto vielä harasi vastaan.
- 0 kertaa käyttänyt väkivaltaa poliittisiin tarkoituksiin
Onneksi rajasit vuoden 2020 loppuun, muuten olisikin ollut noloa huomata, että 6 päivää myöhemmin alkoi tapahtua. "Hang Mike Pence!"
- vallan hajauttaminen osavaltioille
Viittaako tämä aborttikysymykseen vai johonkin muuhun? Ei ainakaan COVID-toimiin: Trump claims 'total' authority, over govs, to reopen economy
- perustuslain noudattaminen
Mitä nyt yritti painostaa varapresidenttiä käyttämään valtaa, jota tällä ei ole. Ja sitten oli tämä: https://edition.cnn.com/2022/12/03/politics/trump-constitution-truth-social/index.html (Mutta se oli aikarajauksen jälkeen, joten sitä ei varmaan lasketa.)
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta sitten lakia rikkoi kuitenkin. Ja kyseenlaisti vaalituloksen samalla kun lietsoi kansakuntaa sisällissodan partaalle....

Kai se on sinunkin myönnettävä, että olisi se hänen kausi voinut hieman paremminkin mennä?
Demokraattien presidenttiehdokkaat on kiistäneet vaalituloksen vuodesta -88 eteepäin. Clinton ei vieläkään hyväksy 2016 tulosta. Näistähän ei toki voida puhua…:D

Paremmin se Trumpilla meni ku Bidenilla. Amerikan talous koheni, teki rauhansopimuksia, ei alkanut uusia sotia jne. Mites Sleepy Joe? Ei varmaan tarvi ees listata.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Markku Ruotsila tästä mainitsi muutama päivä sitten. Tutkinut Yhdysvaltojen politiikkaa vuosikymmenet ja edelleenkin ainut professori Suomessa, joka on pureutunut Yhdysvaltojen oikeistoon. Palkittu tutkija.
En tiedä mikä maininta on ollut, mutta noin äkkiseltään lainatussa viestissä puhuttiin Donald Trumpin vaalituloksen kieltämisestä. Taitaa vähän eri asia olla kieltää vaalitulos ja lisäämällä löylyä kiukaalle kuin se, että jotakuta harmittaa vanhat presidentinvaalit. Kyllä itse ainakin henkilökohtaisesti muistan uutisen, jossa Clinton onnitteli Trumppia vaalien voittamisesta.
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toki kuuluu, mutta ne voidaan yhdistää moniin muihinkin aatesuuntiin, kuten sanoin. Nuo kaikki voidaan yhdistää myös modernin valtion syntyyn, byrokratia ja feodalismin loppu (eli hallinnon keskitys) ja väkivallan monopolin siirtäminen valtiolle (järjestelmällinen väkivalta) kun ovat sen tärkeimpiä osia. Siihen aikaan toki toisinajattelijat poltettiin roviolla, mikä oli varmasti kohteen kannalta preferoitavaa cancelloinnin sijaan.

Ongelma määritelmässäsi ei siis ole se, että se olisi täysin väärä, vaan se, että se on liian yleisluontoinen. Ja toisaalta, aiemmin argumentoin, että Trump täyttää myös tämän lavean pensselin määritelmän:


Palataan nyt vielä näihin.

"Lock her up!" Toki ei toteuttanut, mutta eikös se ajatus ole tärkein? Ja kova oli yritys käyttää DOJ:ta poliittisiin tarkoituksiin, mutta silloin hallinto vielä harasi vastaan.

Onneksi rajasit vuoden 2020 loppuun, muuten olisikin ollut noloa huomata, että 6 päivää myöhemmin alkoi tapahtua. "Hang Mike Pence!"

Viittaako tämä aborttikysymykseen vai johonkin muuhun? Ei ainakaan COVID-toimiin: Trump claims 'total' authority, over govs, to reopen economy

Mitä nyt yritti painostaa varapresidenttiä käyttämään valtaa, jota tällä ei ole. Ja sitten oli tämä: https://edition.cnn.com/2022/12/03/politics/trump-constitution-truth-social/index.html (Mutta se oli aikarajauksen jälkeen, joten sitä ei varmaan lasketa.)
Ensinnäkin muistetaas nyt se, että CNN ei ole puolueeton media vaan demokraattien media. Myöskään Fox News ei ole puolueeton vaan se on republikaanien media. En edes avaa linkkiä minkä laitat CNN:ltä, koska se on 95% todnäköisyydellä propagandaa.

Sitten tämä January 6th. Se "Hang Mike Pence" tuli itseasiassa mielenosoittajilta ei Donald Trumpilta. Trump ei ole ketään käskenyt harjoittamaan väkivaltaa vaan osoittamaan mieltä. Valitettavasti Trumpin kannattajissa on oikeita hulluja mitä on myös Kamala Harrisin kannattajissa. Samaa sontaahan nämä vasemmiston sekä oikeiston ääriliikkeet ovat.

Edelleenkin poliittisia vankeja on 0. Montakos poliittista vankia on ollut niillä, jotka nyt 100% varmasti on olleet maansa hallitsijoita ja fasisteja? Aika paljon enemmän, kuin 0.
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja Trumpin puolueeton ykkösfani.
Niin no hän on ainakin kirjassaan esittänyt 130 sivullista tieteellisiä todisteita. Yleensä Kamala Harris fanit + sun muut vasemmistolaiset ei samaa määrää esitä lähteitä väitteidensä tueksi. Suomessa demokraatteihin kallellaan olevat journalistit, tutkijat ja asiantuntijat eivät ole yhteensäkään esittäneet edes varmaan 10 eri oikeaa lähdettä väitteiden tueksi.
 

Yläkalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Häntäpään joukkueet ja altavastaajat
Sen verran huutelen taustalta, että tähän asti Patareiska on toistanut aika tarkalleen asioita joita Markku Ruotsila on esittänyt tässä hiljattaisessa Ivan Puopolon podcastissa:





Ruotsila suhtautuu siis aika neutraalisti ja ehkä jopa optimistisestikin Trumpin valintaan ja sitä seuraavaan politiikkaan, mutta toisaalta myös myöntää itse avoimesti ajattelevansa konservatiivisesti. Hyvä huomio häneltä on tosin se, että amerikkalaiset ajattelevat täysin omasta näkökulmastaan, johon me emme välttämättä pysty samaistumaan.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensinnäkin muistetaas nyt se, että CNN ei ole puolueeton media vaan demokraattien media. Myöskään Fox News ei ole puolueeton vaan se on republikaanien media. En edes avaa linkkiä minkä laitat CNN:ltä, koska se on 95% todnäköisyydellä propagandaa.
No, tässä suoraan lähteeltä: https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/posts/109449803240069864 Toki olisi se pitänyt laittaa heti, en vain olisi itse halunnut avata TruthSocialia.

Sitten tämä January 6th. Se "Hang Mike Pence" tuli itseasiassa mielenosoittajilta ei Donald Trumpilta. Trump ei ole ketään käskenyt harjoittamaan väkivaltaa vaan osoittamaan mieltä.
Se on totta, lisäsin sen enemmän värin vuoksi. Se kiteytti päivän tapahtumia aika hyvin. Joka tapauksessa väkivaltaan päädyttiin, ja olisi varsin naivia uskoa, ettei Trump tehnyt tätä tietoisesti. "Get smart Republicans. FIGHT." "We fight like hell, and if you don't fight like hell you're not going to have a country anymore." "So we're going to, we're going to walk down Pennsylvania Avenue [...] and we're going to the Capitol and we're going to try and give [...] our Republicans, the weak ones because the strong ones don't need any of our help, we're going to try and give them the kind of pride and boldness that they need to take back our country."

Edelleenkin poliittisia vankeja on 0. Montakos poliittista vankia on ollut niillä, jotka nyt 100% varmasti on olleet maansa hallitsijoita ja fasisteja? Aika paljon enemmän, kuin 0.
Kuten lainasin aiemmin Bret Devereaux'ta, Trump ei ole ollut maansa hallitsija ja fasisti. Tendenssejä hänellä varmasti on ollut silloinkin, ja siitähän tässä keskustellaan, kun keskustellaan hänen ensimmäisestä presidenttikaudestaan. Mutta täysiverinen fasismi on myöhempää perua.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minä suhtaudun aika skeptisesti Trumpin henkilökohtaiseen fasistiuteen, hänen ainoa isminsä lienee narsistinen opportunismi yhdistyneenä sellaiseen 70-luvulta perittyyn maailmankuvaan etnisistä ja sukupuolisista ryhmistä jne. Toki ympärillään sitten on myös hyvinkin kristofasistista porukkaa, toki on myös näitä perinteisempiä ihan vaan suurpääoman (ei vapaiden markkinoiden) juoksuhenkilöitä. Teot sitten ratkaisevat kuinka pahasti tässä käy.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki ympärillään sitten on myös hyvinkin kristofasistista porukkaa, toki on myös näitä perinteisempiä ihan vaan suurpääoman (ei vapaiden markkinoiden) juoksuhenkilöitä. Teot sitten ratkaisevat kuinka pahasti tässä käy.

…kenet Trump on valmis uhraamaan tarvittaessa tuosta noin vaan, jos se auttaa hänen omia asioitaan. Perusmerkki narsistin luonteesta.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Demokraattien presidenttiehdokkaat on kiistäneet vaalituloksen vuodesta -88 eteepäin. Clinton ei vieläkään hyväksy 2016 tulosta. Näistähän ei toki voida puhua…:D

Paremmin se Trumpilla meni ku Bidenilla. Amerikan talous koheni, teki rauhansopimuksia, ei alkanut uusia sotia jne. Mites Sleepy Joe? Ei varmaan tarvi ees listata.

Laitatko todisteet, että demokraattien presidenttiehdokkaat kieltävät vaalitulokset vuodesta -88 eteenpäin?

Talous koheni myös Bidenin aikana eikä hän aloittanut uusia sotia. Biden on päihittänyt Trumpin ja useat muut presidentit monissa talouslukemissa. Mutta mitäpä näistä, kun voi vaan sanoa "Sleepy Joe".
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laitatko todisteet, että demokraattien presidenttiehdokkaat kieltävät vaalitulokset vuodesta -88 eteenpäin?

Talous koheni myös Bidenin aikana eikä hän aloittanut uusia sotia. Biden on päihittänyt Trumpin ja useat muut presidentit monissa talouslukemissa. Mutta mitäpä näistä, kun voi vaan sanoa "Sleepy Joe".
Trump on ainut presidentti lähihistoriassa kenen aikana Venäjä ei ole hyökännyt naapurimaahan. Väitän, että ei olisi hyökännyt nytkään jos Trump olisi ollut vallassa 2022.

EDIT: Palaan demokraattien kiistämisasiaan siipien syönnin jälkeen!
 

Patareiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itä-Ukrainassa sodittiin Trumpin kaudella
Sisällissota ja se alkoi Obaman kaudella. Venäjä meni Krimille 2014 eli Obaman kaudella. Ei olisi mennyt Trumpin aikana. Puhuin alkamisista ja sotia ei alkanut Trumpin aikana.

Varsinainen Itä-Ukrainan konflikti oli kuitenkin sisällissota ukrainalaisten kesken. Mutta tätä Venäjän miehitystä Krimillä ei olisi siis tapahtunut Trumpin aikana.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Trump on ainut presidentti lähihistoriassa kenen aikana Venäjä ei ole hyökännyt naapurimaahan. Väitän, että ei olisi hyökännyt nytkään jos Trump olisi ollut vallassa 2022.

EDIT: Palaan demokraattien kiistämisasiaan siipien syönnin jälkeen!
Mihin perustat tuon, että Trumpin vuoksi olisi Venäjä ollut aloittamatta sotilaallista operaatiota Ukrainassa? Ihan vaan siihen kun Donald vaan sanoo niin? Väitteelle ei ole minkäänlaista faktuaalista pohjaa.
Sisällissota ja se alkoi Obaman kaudella. Venäjä meni Krimille 2014 eli Obaman kaudella. Ei olisi mennyt Trumpin aikana. Puhuin alkamisista ja sotia ei alkanut Trumpin aikana.

Varsinainen Itä-Ukrainan konflikti oli kuitenkin sisällissota ukrainalaisten kesken. Mutta tätä Venäjän miehitystä Krimillä ei olisi siis tapahtunut Trumpin aikana.
Miksi se sitten jatkui, kun Trump pääsi valtaan? Ei sekään ihan yhdessä päivässä ratkennut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös