Puolustuksen argumentaatio esitetään selvemmin tässä:
Sidney Powell Says She's Not Guilty of Defamation Because 'No Reasonable Person' Would Have Believed Her 'Outlandish' Election Conspiracy Theory | Libertarian Hub
Powellin puolustus on mielenkiintoinen ja sitä voidaan käsitellä niin vaalipetoksen kuin itse panettelun näkökulmasta. Panettelun toteaminen ei sinänsä ole konsti eikä mikään. Väärien väitteiden esittäminen ilmeisessä hyödyntavoitteluun liittyvässä toiminnassa ilman että henkilö kärsisi vahvoista mielenterveyden häiriöistä tai olisi toimintakyvyltään heikko on selkeästi vastoin lakia riippumatta siitä, miten erikoisia nämä väitteet olisivatkaan.
Paljon kiinnostavampaa on miettiä Powellin puolustusta tilanteessa, jossa hän joutuu puolustautumaan väärien väitteiden esittämisestä vaalituloksesta. Tämä on se tilanne, johon Powell on itsensä ajanut joutuen samalla kahden tulen väliin. Toisaalla trumpistit eivät varmaan katso hyvällä tilannetta, jossa Trumpia edustanut lakihenkilö kertoo, että koko juttu oli itse asiassa silkkaa satua. Toisella puolella taas väitteiden toteaminen valheeksi antaa vahvan perusteen panettelutuomiolle.
Powellin tiimi on juristerian aarreaitta. Team Powell tuo oikeuteen uuden ajatuksen siitä, että advokaatti voisi edustaa päämiehensä poliittisia kantoja ja että tämä antaisi hänelle oikeuden valehteluun oikeudessa. USA:lla on jo itse asiassa poliittinen oikeusistuin eli virkarikosta ratkaisemassa olleet instituutiot. Valehtelu näissä "oikeuksissa" ei ole optio, vaan käytäntö. Mutta oikeuslaitos ei ainakaan vielä suhtaudu kovin suurella innostuksella tämäntyyppisiin ajatuksiin.
Hyvä neuvo aloittelevalle asianajajalle on esimerkiksi se, että lakimiehen ei tarvitse uskoa itse ajamiinsa väitteisiin, koska hän edustaa vain päämiehensä mielipiteitä. Ja samalla tämä asia vapauttaa advokaatin mahdollisista valehtelusyytöksistä. Tämä ei liene kaukana todellisuudesta: esimerkiksi Aarnion asianajajalta vaadittiin melkoinen usko, voidakseen vilpittömästi uskoa päämiehensä syyttömyyteen kasautuvista vastatodisteista huolimatta.
Powellin kohdalla ongelmana oli se, että hän meni väitteineen pidemmälle kuin päämiehensä ja jopa Guiliani. On vaikeaa ymmärtää, miksi hän näin teki, sillä ilmeistä hyötyä näistä väitteistä ei hänelle koitunut.
Sidney Powell Says She's Not Guilty of Defamation Because 'No Reasonable Person' Would Have Believed Her 'Outlandish' Election Conspiracy Theory | Libertarian Hub
Powellin puolustus on mielenkiintoinen ja sitä voidaan käsitellä niin vaalipetoksen kuin itse panettelun näkökulmasta. Panettelun toteaminen ei sinänsä ole konsti eikä mikään. Väärien väitteiden esittäminen ilmeisessä hyödyntavoitteluun liittyvässä toiminnassa ilman että henkilö kärsisi vahvoista mielenterveyden häiriöistä tai olisi toimintakyvyltään heikko on selkeästi vastoin lakia riippumatta siitä, miten erikoisia nämä väitteet olisivatkaan.
Paljon kiinnostavampaa on miettiä Powellin puolustusta tilanteessa, jossa hän joutuu puolustautumaan väärien väitteiden esittämisestä vaalituloksesta. Tämä on se tilanne, johon Powell on itsensä ajanut joutuen samalla kahden tulen väliin. Toisaalla trumpistit eivät varmaan katso hyvällä tilannetta, jossa Trumpia edustanut lakihenkilö kertoo, että koko juttu oli itse asiassa silkkaa satua. Toisella puolella taas väitteiden toteaminen valheeksi antaa vahvan perusteen panettelutuomiolle.
Powellin tiimi on juristerian aarreaitta. Team Powell tuo oikeuteen uuden ajatuksen siitä, että advokaatti voisi edustaa päämiehensä poliittisia kantoja ja että tämä antaisi hänelle oikeuden valehteluun oikeudessa. USA:lla on jo itse asiassa poliittinen oikeusistuin eli virkarikosta ratkaisemassa olleet instituutiot. Valehtelu näissä "oikeuksissa" ei ole optio, vaan käytäntö. Mutta oikeuslaitos ei ainakaan vielä suhtaudu kovin suurella innostuksella tämäntyyppisiin ajatuksiin.
Hyvä neuvo aloittelevalle asianajajalle on esimerkiksi se, että lakimiehen ei tarvitse uskoa itse ajamiinsa väitteisiin, koska hän edustaa vain päämiehensä mielipiteitä. Ja samalla tämä asia vapauttaa advokaatin mahdollisista valehtelusyytöksistä. Tämä ei liene kaukana todellisuudesta: esimerkiksi Aarnion asianajajalta vaadittiin melkoinen usko, voidakseen vilpittömästi uskoa päämiehensä syyttömyyteen kasautuvista vastatodisteista huolimatta.
Powellin kohdalla ongelmana oli se, että hän meni väitteineen pidemmälle kuin päämiehensä ja jopa Guiliani. On vaikeaa ymmärtää, miksi hän näin teki, sillä ilmeistä hyötyä näistä väitteistä ei hänelle koitunut.