‘This path is untenable’: can the Republican party split with Trumpism? | US Senate | The Guardian
Trumpin voittoa vuoden 2016 vaaleissa voisi luonnehtia Pyrrhoksen voitoksi. Voitto avasi puolueelle jatkuvien tappioiden tien. Ironiaa on riittämiin siinä, että puolueen saama äänimäärä vuoden 2020 presidentinvaaleissa oli ennätyksellisen suuri. Tämä dilemma on juurtunut syvään puolue-eliittiin. Vähän tulee Kepun ongelmat mieleen, vaikkakin puolueen tilanne monipuoluejärjestelmässä onkin erilainen kuin rebujen. Kepulta on lande sulanut alta, rebuilta taas järki.
Vaihtoehdot ovat erittäin huonoja, tekipä puolue mitä hyvänsä. Trump näyttää nauttivan nyt harmaana eminenssinä olosta, puolueen paavina, jonka sormusta käyvät monet suutelemassa ja siunausta hakemassa. Mitä enemmän häntä vastustetaan, sitä vahvemmaksi hän tulee. "Vau, tyyppi joka selvisi kahdesta virkasyytteestä". Toisin sanoen, puolue sitoo kohtalonsa yhä tiukemmin Trumpiin, se ei voi enää perääntyä tältä linjalta. Puolueesta on tulossa maailman suurin populistipuolue, se ainakin liittovaltiotasolla saattaa kadottaa kykynsä hoitaa valtion asioita. Jo nyt on puolueesta eronnut merkittävä joukko Bushin hallinnon aikaisia virkamiehiä. Fiksummat äänestävät jaloillaan.
Rebut tietävät, mitä he vastustavat, mutta he eivät tiedä, mitä he kannattaisivat. Toisessa suunnassa on kylläkin houkutteleva äänestäjien meri, mutta samanaikaisesti maa valtaa voimakkaasti alaa vastakkaisessa suunnassa. Kuinka pitkälle hulluus kantaa puoluetta, kuinka oikeistolaisia amerikkalaiset lopultakin ovat? Puolueen mahdollisuudet ovat valkoisen väestön tavoittamisessa, trumpilaisuus ei ole kovin suosittua muissa etnisissä ryhmissä. Toinen mahdollisuus on tietysti sanoman muuttaminen vähemmän valkoiseen makuun eli populismia, josta on putsattu ilmiselvät rasistiset vivahteet pois. Rebuista voisi tulla unohdetun kansan ääni, Valtojen SMP.
Jos ajatellaan puoluetta, joka on yhtenäinen tavoitteineen, koostuu järkevästä eliitistä, niin tällainen puolue voi kasvaa hyvinkin suureksi, rajat tulevat vastaan vain ehdottomissa periaatekysymyksissä. Mutta kuinka suureksi voi tulla populistinen puolue? Puolueella ei ole järkevää eliittiä, sillä ei ole yhtenäisiä tavoitteita, voiko tällainen puolue kasvaa rajatta vai joutuuko puolue hajaannuksiin, koska hajaääniä on liikaa? Voivatko saman katon alle mahtua rasistit, viherhörhöt, BLM ja kaikkinaiset yhden asian liikkeet? Jos rebut löytäisivät jostakin johtajan, joka kykenisi houkuttelemaan kaikki konservatiivit siipiensä alle, puolueella olisi ihan hyvä tulevaisuus. Puolue voisi olla jonkinlainen Työväenpuolue ilman sosialismia. Temppu olisi mielenkiintoinen, koska se edellyttäisi jonkinlaista reivausta puolueen talousajatteluun. Rebujen perinnehän on ollut, että köyhille ei jätetä.
Näyttäisi siltä, että trumpilaisuus ei millään kanna suuriin vaalivoittoihin, vaikka sillä voidaan taata hyvä asema monissa osavaltioissa. Häviääkö trumpilaisuus jonkun uuden ilmiön tieltä, minusta ainakin näyttää selvältä, etteivät Trumpin lapset kykene jatkamaan tätä liikettä. Trumpilaisuuden voima on ollut siinä, että se on kyennyt absorboimaan poliittisen kentän äärilaidalta ihmisiä äänestämään tiettyä johtajaa. Todennäköisesti tässä on myös liikkeen heikkous. Jos äänestää vain Trumpia, ketä sitten äänestää, kun Trump ei ole ehdolla? Puolueella pitäisi olla eri ohjelmat erilaisia kannattajia varten, mutta on muistettava, että jopa Q-jengillä on jonkinlaista tajuntaa olemassa. Jos puolue lupaa yhtä, mutta antaa toista, pian oikeistohörhöt ovat taas vailla puoluetta. Se tekee tuollaiset 20 M ääntä, kiitos. Eikä tässä vielä kaikki!
Kun vähän maltillisemmat trumpistit ovat saaneet Trumpia maistaa, joku old McDonnell voi maistua aika kitkerältä. Puolue tarvitsee joka tapauksessa jonkun populistisen tyypin, joka osaa puhua äärioikeistolle sen haluamalla tavalla. Ja sitä äärioikeistoa on paljon, tavallinen oikeisto alkaa olla jo kuolemassa sukupuuttoon. Ainakin on niin, että monen äänestäjän mielessä on ainakin joitakin trumpilaisia ideoita Yhdysvalloista, vaikka osa ideoista onkin niille liian radikaalia. Mitä sitten tapahtuu kun puolueessa huomataan, että valtaa ei saada demokraattisin keinoin trumpismilla? Kun ne kirotut jenkit eivät vain lämpene valkoiselle vallalle, tieteen kieltämiselle, suvaitsemattomuudelle, niin mitä tehdä? Uusi vallankaappausyritys taas edessä?
Tai sitten vaan, "me ei leikitä teidän kanssa. Pitäkää Amerikkanne, me lähdemme liittovaltiosta". En ihmettelisi, vaikka jotkut jo olisivat tehneet tämän johtopäätöksen. Yhdysvallat on myytti, tarina, kertomus, jota halutaan yhä uudelleen kertoa, jotta se uskottaisiin. Mutta yhteiset arvot, joita varmaan kaikki amerikkalaiset jakavat, saavat kuitenkin niin erilaisen tulkinnan eri suissa, että myytiltä putoaa ihmisiä yhdistävä asia pois. Demokratian halveksunta levisi erittäin laajalle viime vaaleissa ja kyseessä on sentään asia, jonka kaikkien amerikkalaisten piti jakaa. Jos ei ole enää yhteisiä arvoja, uskomuksia, eivätkä perinteet enää yhdistä, mikä silloin muu on edessä kuin jakautuminen. Joskus se on käynyt kivuittakin, kuten Tshekin ja Slovakian tapauksessa. Valloissa siihen varmaan tarvitaan kättä pidempää.
Tämä kuvattu kehitys voi päättyä, se voi laimentua, jotakin ihan uutta voi ilmaantua tai kansa voi joutua uudenlaisiin koittelemuksiin, jotka taas yhdistävät Yhdysvaltoja. Kovin optimistinen tästä ei voi olla, sillä kun edes tiedonjakaminen ei ole yhteisesti tunnustettua, miten ihmiset silloin heräisivät olemaan lopultakin kaikki amerikkalaisia? Ja mietitäänpä pandemiaa, sitäkään eivät kaikki tunnusta edes tosiasiaksi. Rebujen oikeistolaistuminen avaa kuilua niin syvälle, että amerikkalaiset eivät tunnista toisiaan enää saman lipun alle kuuluviksi, ihmiset vihaavat toisiaan niin raskaasti, että yhdistävät tekijät jäävät toteamatta, huomaamatta.
www.theguardian.com
