Itsensä armahtamisen pohtimiseen voidaan antaa kaksi toisistaan poikkeavaa lähtökohtaa, näiden avulla pääsee itse ratkaisemaan kysymystä siitä, voiko presidentti armahtaa itsensä.
(1) Ensimmäinen näkökulma on yksi hyvin vanha oikeusperiaate, tunnetaan jo monen tuhannen vuoden takaa. Kukaan ei voi olla tuomari omassa asiassaan. On helppoa nähdä, mihin tämä periaate johtaa: Trump ei voi armahtaa itseään, koska hän toimisi tavallaan tuomarina omassa asiassaan. Luulen, että tähän perusteeseen aika monet lainoppineet turvautuvat tässä kysymyksessä, saa sitten nähdä, mitä esim. ACB asiasta lausuu.
Toinen kysymys on se, mitä viisaat perustajat oikein tarkoittivat, että presidentti ylipäätään voi tai hän pitäisi armahtaa ketään?
Armahtamisen kuninkaallinen oikeus näyttäisi sopivan aika huonosti tasavaltalaiseen hallitusmuotoon, jossa jokainen ihminen on periaatteessa tasa-arvoinen. Pitäisikö tästä päätellä, että jokaisella meistä on oikeus oikeudellisessa mielessä armahtaa itsensä? Tämä pitäisi vankilat melko tyhjinä, paitsi kylminä vuodenaikoina.
(2) Toinen näkökulma on päinvastainen. Tässä pyritään erottelemaan kaksi presidentin tai oikeammin kansalaisen roolia toisistaan. Trump ollessaan presidentti, voi armahtaa Trumpin, joka on kansalainen. Täten vältettäisiin parturiparadoksin käyttö tilanteeseen: tietyssä kylässä on parturi, joka ajaa vain niiden parrat, jotka eivät aja omaa partaansa. Ajaako parturi siis oman partansa vai ei?
Paradoksi tietyn instituutionaalisen hahmon, presidentin oikeudesta armahtaa itsensä voidaan ratkaista erottamalla yhden yksilön roolit toisistaan. Instituutio Trump voi armahtaa kansalainen Trumpin, koska nämä ovat kokonaan eri rooleissa ja samalla eri oikeudellisia toimijoita, persoonia. Samalla täytyy pohtia aikajärjestystä ja roolien päällekkäisyyttä ja erotettavuutta.
Voidaanko todella erottaa toisistaan presidentti ja kansalainen, jos nämä ovat fyysisesti ja psyykkisesti sama henkilö? Tarjoaisiko aika jonkinlaisen ratkaisun kysymykseen? Presidentti armahtaa kansalaisen hetkellä t, jolloin presidentti on presidenttinä eikä kansalaisena. Toisin sanoen, kyse on peräkkäisistä tapauksista. Presidentti Trump voi armahtaa kansalainen Trumpin, koska hän on armahtamisen hetkellä presidentti, eikä kansalainen. Ja heti armahduksen lausumisen jälkeen kansalainen Trump rientää ottamaan armahduksen vastaan. Tapausta voisi edeltää symbolinen vaatteiden vaihto. Melania voisi välillä tarjoilla bikineissä täytekakkua tai muuta purtavaa. Ehkä 3 kg hampurilaiset täydentäisivät aterian.
Näin tapahtuneen, osittain karnevalistisen tapahtuman kautta varmistetaan tapahtumien erillisyys, on yksi hetki, jolloin arvokas valtiollinen toimija armahtaa kansalaisen ja sitten siirtymäriitti, jonka kautta kansalainen Trump yllättyy iloisesti päästyään monista oikeudellisista huolistaan eroon.
Muilla voi olla eri näkemys, mutta itse en pääse ajatuksesta, jonka mukaan itsensä armahtaminen olisi periaatteessa mahdollista, jos käytetään mainitunlaisia kuvauksia tapahtuneesta. Vakava vastaväite on tuo oikeudellinen periaate omassa asiassaan tuomarina olemisesta. Voitaisiinko tämä kiertää jollakin tavalla? Jospa oletamme, että presidentin armahdusakti ei olekaan konkreettinen, tiettyyn tapahtumaan viittaava akti? Presidentti armahtaa kansalaisen vain yleisesti, ei mihinkään erityiseen oikeustapahtumaan liittyvästi.
Tai voisimme väittää, että presidentti ei roolissaan olekaan tuomari, vaan jotakin muuta, kenties instituutio, joka käyttää hyvin erityistä valtaa. Presidentti ei tuomitse omassa asiassaan, hän päinvastoin armahtaa. Hänen ei tarvitse lainkaan perehtyä asiaan (Trumpin tuntien, se ei ole vaikeaa), hän ei varsinaisesti käytä tuomarin valtaa, vaan armahdusvaltaa. Itse vallankäytön luonne on siis niin erilaista, ettei oikeusperiaatetta vastaan loukata itsearmahduksella.
Trump itsekin pohdiskeli itsensä armahtamista, mutta hän totesi, ettei tarvitse sitä, koska on syytön. Tämä on kaunis luottamuksenosoitus oikeusjärjestelmää kohtaan. USA:ssa ei varmaan koskaan ole tuomittu syyttömiä mihinkään rangaistukseen. Toisaalta, tuo syyttömyys voisi periaatteessa puolustaa armahduksen aktia, koska kansalainen Trump on syytön, ei hänen armahtamisensa voi mitenkään loukata oikeudenkäyttöä.
Presidentti voisi myös turvautua erityiseen itsearmahduksen tapaan. Kuvitellaan, että armahdus astuisi voimaan vasta presidenttikauden jälkeen. Tämä ajallinen etäisyys yhdistettynä roolien erilaisuuteen takaisi armahduksen pitävyyden. Trumpin armahdus koski siis vain kansalainen Trumpia, eivätkä nämä henkilöt olleet samanaikaisesti olemassa. Näin instituutio armahtaa kansalaisen ihan normaalisti, samantekevää, vaikka armahduksen lähde ja kohde ovat nimellisesti sama yksilö.
Kansalainen Trump voi vedota jälkikäteen toimintaansa arvosteleville, että hän ei voi ottaa vastuuta presidentti Trumpin touhuista. Oli kokonaan presidentin oma harkinta armahtaa yllättävästi kansalainen Trump. Koska Trump ei voi toimia enää presidenttinä, mahdollisuudet ymmärtää tätä erityistä tilannetta ovat pelkästään anakronistisia. Voimmeko me arvostella jonkun toisen aikakauden mahtihenkilöiden toimia kovinkaan pätevästi?
Mitä tulee kysymykseen armahduksen perusteista, niitä ei käsittääkseni tarvitse koskaan lausua ääneen. Presidentin ei tarvitse perustella päätöstään. Näin, vaikka kansalainen Trump pakotettaisiin vastaamaan kysymykseen armahduksen perusteista, hän ei kuitenkaan voisi lausua asiasta mitään, koska ei ole enää presidentti. Presidentin perusteet ei ole hänen ajatuksiensa tavoitettavissa. Presidentti voisi sitä paitsi armahtaa vailla perusteita, silkasta ilosta.
Oikeus voisi tietenkin julistaa armahduksen pätemättömäksi. Tämä on jo toinen asia. Se, voiko presidentti armahtaa itsensä on toinen asia, toinen taas, pysyykö armahdus voimassa Korkeimman oikeuden käsittelyn jälkeen. Presidentti siis voisi armahtaa itsensä, mutta armahdus ei kuitenkaan välttämättä vaikuta jatkossa oikeudenkäyttöön. Tämä olisi tietysti turhauttavaa: vähän samaan tapaan kuin Stig Wetzellin toimet aikoinaan vaikuttivat siihen, että Suomen loistavat pelit eivät realisoituneet MM-mitalin saamiseksi. Wetzell torjui Suomen mitaleille, mutta samalla söi Suomen mitaleilta. Tai kyseessä oli salaliitto.