On kyllä, mutta pidän kyllä erittäin surullisena kehityskulkuna sitä, että siinä missä 60-luvun murrosvaiheessa Eugene McCarthyn ja Robert Kennedyn kaltaiset rajalinjoja kaatamaan pyrkivät ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajaneet saivat kanavoitua kannatuksekseen kansalaisten turhautumisen, nyt sen tekee narsistinen, idioottimaisista jutuistaan ja valehtelustaan tunnettu monimiljonääri, joka ruokkii ksenofobiaa ja pyrkii toimillaan aktiivisesti jakamaan kansaa entisestään.
Samaa mieltä. En kuitenkaan näe Trumpia epäonnistuneena yksilönä, vaan USA:n kansainvälisen aseman muuttuessa hän tuli ja täytti erään tyhjiön. Jos Trumpia ei olisi, sellainen luotaisiin. Ja kenties luotiinkin. Viittaan tällä hänen takanaan oleviin tahoihin.
Ei tällaisesta tilanteesta ole mitenkään helppo toipua kansakuntana ajamaan yhteistä etua, varsinkin kun faktojen määrittelykin on täysin hämärtynyt vastaavalla tavalla kuin esim. isossa itänaapurissamme. Vielä ei sentään toimittajia tapeta niin kuin Venäjällä. Toisaalta lähtihän Yhdysvallat uuteen nousuun Vietnamin sodan ja poliittisten salamurhienkin jälkeen, eli on kai se mahdollista. Aikamoisia järjestelmäuudistuksia pitäisi kuitenkin tehdä esim. koulutuksen suhteen, mutta siihen vaadittaisiin varmaan sekä demokraattipresidentti että demokraattipohjainen kongressi ainakin kahden kauden ajan.
Toinen mahdollisuus saattaisi olla republikaanien politiikassa. Jos siis palaisivat siihen, mitä republikaaninen politiikka tarkoitti 1900-luvun lopulla/aivan 2000-luvun alkuvuosina. Vapaakauppa, ilmastonmuutos, erityistalousalueet ja moniin muihin asioihin oli järkevä kanta. Nyt Trumpin USA on itsekäs, mutta olkaamme rehellisiä: myös Eurooppa, Euroopan NATO-maat ja erityisesti Saksa on ollut äärimmäisen itsekäs suhteessa USA:han.