Leopold Isopanda
Jäsen
Lähi-idässä ja tarkemmin Irakissa on ollut yksi hyvä sota ja se oli Bush vanhemman Irakin invaasiokyvyn, muttei stabilisaation tuhoava sota (Saddam oli diktaattori, muttei uskonnollinen fanaatikko, eli hänen regimensä olisi pitänyt säilyttää Euroopan edun kannalta)..
Totta toki, ettei niin Irak kuin Libyakaan ole noiden isojen sikojen päästyä hengestään ole miksikään onneloiksi muuttuneet, mutta melko inhottavan kyyninen ajatus tuo, että länsivaltojen olisi pitänyt sietää täysin jääkylmää kansanmurhaajaa sen takia, että kyseessä oli sekulaaria hallintoa pyörittävä jääkylmä kansanmurhaaja, joka onnistui pitämään väkivaltaisuudet omien rajojensa sisällä. Toki tuokin on vähän kyseenalaista, sillä baathistien Irakissa Saddam oli Jumala, Jeesus ja pyhä henki yhdessä lihassa, eikä tuon tason henkilökulttia taida Saddamin kaaduttua löytyä kuin Pohjois-Koreasta. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että oikea mies hirtettiin, mutta vääristä syistä ja kymmenen vuotta liian myöhään.
Libyan tilannehan oli taas melkoisen erilainen, kun siellä Gaddafi kaadettiin oman kansan toimesta (toki länsimaiden tukemana). Surullinen projekti kyllä tuo arabikevät ollut oikeastaan kaikkialla paitsi Tunisiassa. Kansalaiset halusivat ravistautua kleptokraattisukujen ikeestä, mutta Libya luisui sekasortoon, Egypti ihmeelliseen islamistit-armeija-islamistit-armeija-vallankaappauslimboon ja Syyriassa heikkona pidetty hammaslääkäri päätti kukistaa demokratiakaipuun vesitykkien sijaan it-tykein ja tynnyripommein.