Yhdysvallat vs. Iran

  • 56 916
  • 502

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pari kommenttia keskusteluun iskujen laajentumisesta ja USA:n mahdollisesta maasodasta

Iran ilmoitti iskuistaan etukäteen Irakiin, mistä ne ilmoitettiin USA:n yhteyshenkilölle. Kertoo vahvasti siitä, että Iran ei halua laajentaa selkkausta.

USA ei tule laittamaan ainakaan omia maavoimia sotimaan Iraniin kuin jossain hyvin ennakoimattomassa tilanteessa. Ylipäätään USA ei ole halukas kuin rajoitettuun kalisteluun, koska uusi sota Iranin kanssa yli pressanvaalien ei ainakaan nyt ole Trumpin tavoitteena. Juuri tämän takia Trump on hylännyt aiemmat iskut. Kuolevat amerikkalaiset eivät tue vaalikampanjaa.

Niin oudolta kuin se nyt voi kuulostaa, en sulje pois uutta ydinsopimusta Iranin, USA:n ja muiden maiden välillä. Silloin pakotteet Irania kohtaan purettaisiin. Ei tämä varmaan ole todennäköisin vaihtoehto, mutta on olemassa kuitenkin. Trump haluaa jonkin yksittäisen päänahan (saikin jo muutaman) ja jonkin tietyn myönnytyksen, josta Israel hyötyisi. Siitä voisi uutta syntyä. Sopivasti ennen marraskuuta, viimeistään kesällä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Mutta kun näkevät johtajat tämän huolestuneen naaman, peruvat heti pahat puheensa, ottavat pari kaljaa (uhraus molemmilta) ja vetäisevät Mäkkärissä Quarter Pounderin, sopivat seuraavasta golfauksesta ja käyvät sen jälkeen karjumassa meren äärellä Ulvovan Myllärin tapaan.

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kulttuurieroista johtuu tuollaiset näkyvät surun (ja ylipäätään kaikkien suurempien tunteiden) ilmaisut. Knoppina että Euroopassakin vielä 1600-luvulla ihan sananmukaisesti surun takia "raastettiin partaa", huudettiin ja karjuttiin, eniten itkua vääntänyt sai eniten hyväksyntää (miehistä, naisten puolelta tuota ei niin jaksettu katsoa) jne. Voihan se toki olla että Khameinilta naksahti viimeinen ratas paikaltaan, mutta ennemmin luulen kyseessä olevan tietoinen reaktio jota kansalle haluaa välittää.

Knoppina. Nyt eletään 2020. Yleisestikin tuolla maissa eletään osaltaan jossain esihistoriallisella ajalla ja tuollaisille ihmisille ei tulisi antaa muuta kuin mustaruutikiväärit ihan maksimissaan. Toki Iranissa asuu myös ihmisiä 2020 vuoden tasolla ja näiden tulee päästä valtaan. Nämä satoja vuosia jäljessä olevat ihmiset kuitenkin tavoittelevat ydinaseita ja se taas pitää estää vaikka hinnalla millä hyvänsä.

Mielestäni todella huono argumentti ja whataboutismi sekä jopa säälittävää puolustelua ihmisoikeuksia törkeästi päivittäin rikkovien ihmisten puolesta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Herramujjeesus rakas ystävä, ei tuolla viestilläni ollut tarkoitus valkopestä Iranin täysin todellisia ihmisoikeusrikkomuksia, ainoastaan huomauttaa että jutut mitkä voivat näyttää äkkiseltään läntisestä kulttuuripiiristä lähteneen silmään selvästi kahjoilta, eivät välttämättä sitä kuitenkaan ole. Ylitulkitset nyt viestejä turhan vahvasti piikit pystyssä.
 
Morgoth

Jäsen
Mutta kun näkevät johtajat tämän huolestuneen naaman, peruvat heti pahat puheensa, ottavat pari kaljaa (uhraus molemmilta) ja vetäisevät Mäkkärissä Quarter Pounderin, sopivat seuraavasta golfauksesta ja käyvät sen jälkeen karjumassa meren äärellä Ulvovan Myllärin tapaan.

Odotan vain milloin Nato-vastustajat täällä meillä aloittavat sellaisen ulinan ettei loppua näy.
 
Missä se Trumpin vastaus nyt kuppaa? Ilmeisesti valkoisessa talossa on kova työ miettiä, miten tämä homma spinnataan MAGA-väelle suotuisaksi. Jos Trump vastaa asein, niin kukaan ei voi ennustaa sitä tuulettimeen lentävän paskan määrää. Jos taas homma oli tässä, niin Iran vei Trumpia kuin kuoriämpäriä tässä pelissä ja sai viimeisen sanan.

Trump on kyllä kautensa aikana saanut USA:n vaikutusvallan Lähi-Idässä uusiin pohjalukemiin. Syyria menetettiin venäläisille, liittolaissuhde kurdeihin tuhottiin, Irakista tulee pian lähtö ja nyt Iran saa olla hetken aikaa tarinan hyvis ja se, joka katsoi Trumpin bluffin.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Herramujjeesus rakas ystävä, ei tuolla viestilläni ollut tarkoitus valkopestä Iranin täysin todellisia ihmisoikeusrikkomuksia, ainoastaan huomauttaa että jutut mitkä voivat näyttää äkkiseltään läntisestä kulttuuripiiristä lähteneen silmään selvästi kahjoilta, eivät välttämättä sitä kuitenkaan ole. Ylitulkitset nyt viestejä turhan vahvasti piikit pystyssä.

Suosittelen luovuttamaan heti alkutekijöihin.
 
Barney

Jäsen

Morgoth

Jäsen
Missä se Trumpin vastaus nyt kuppaa?

Se nukkuu vielä/syö lihamureketta/katsoo Foxia. En ainakaan mistään löytänyt milloin hän ajatteli puhua aiheesta. Kenties merkityksellisin Trumpin esiintyminen toistaiseksi tai aika pitkälle varmaan suunta selviää mihin haluaa tätä sotkua viedä. Toki voihan olla, että kuulemme vain jotain sekoilua aivan toisesta aiheesta. Veikkaisin että papit Iranissa paskovat myös alleen, koska eihän kukaan tiedä mitä sieltä on luvassa. Tietävätkö edes neuvonantajatkaan mitä hän päättää improvisoida kenties kesken kaiken. Toivoa sopisi, että edes jotenkin auttavasti yrittäisi esiintyä kuten valtiomies edes tämän pienen hetken.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Trump on kyllä kautensa aikana saanut USA:n vaikutusvallan Lähi-Idässä uusiin pohjalukemiin. Syyria menetettiin venäläisille, liittolaissuhde kurdeihin tuhottiin, Irakista tulee pian lähtö ja nyt Iran saa olla hetken aikaa tarinan hyvis ja se, joka katsoi Trumpin bluffin.

Syyria menetettiin venäläisille, kun venäläiset päästettiin Syyriaan tukemaan al-Assadia yhdessä Iranin kanssa. Tämä oli iso käänne, vaikka sitä ei Trumpin syyksi saa. Sitä ennen al-Assad oli menettämässä pelin ja koordinoi noin 20 prosenttia maasta. Sotilaita ja sotilasjohtajia oli siirtynyt kapinallisten puolelle, joilla arvioitiin olevan hyvä mahdollisuus päättää al-Assadin verinen ja julma hallinto.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Muuten hyvä, mutta kyseisellä videolla esiintyvä henkilö ei ole Ali Khamenei.

Siinä tapauksessa otan sanoja takaisin. Pahoittelut tästä.

Toivottavasti nyt osui oikeaan. Eli selkeästi rauhallisempi heppu. Tuon aikaisemmankin videon raivoaja oli asustellut vuosia Iranissa, mutta oli Irakilainen Ayatollah jos ymmärsin oikein.

Tuota kaikkea minä en kyllä liitä arabialaiseen kulttuuriin. Kuten tuo yleisön fanaattisuus ja ihmisten tappamisella ihannointi.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Tuota kaikkea minä en kyllä liitä arabialaiseen kulttuuriin. Kuten tuo yleisön fanaattisuus ja ihmisten tappamisella ihannointi.
Pieni mutta merkittävä ero, persialaiset eivät ole arabeja sen enempää kuin esim. baltit slaaveja. Toki kumpaankaan kulttuuriin (tai mihinkään noista) ei soisi liitettävän automaattisina elementteinä kansanmurhaamisen toivomista. Lähi-idän hässäköistä johtuen siellä on ollut enemmän tai vähemmän jatkuva "suuri isänmaallinen sota" käynnissä Israelia ja sen luoneita länsivalloittajia vastaan, joten retoriikka sekä kansalaisille tuputettu tunto sen mukaista. Sitä ei toki tiedä olisiko mitään mahdollisuutta ikinä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ilman kansakunnan x tuhoamista viimeiseen edustajaan.
 
On siellä kuitenkin 1,5 miljoonaa Iranin arabia ja muut päälle. En näe tuon koskevan Iranilaista kulttuuria riippumatta etnisyydestä, että tahdotaan tappaa kaikki Juutalaiset ja Jenkit huutaen Khomenein suuruutta. Ei tuo ole mikään kulttuuria vaan eläimellistä mielisairasta paskaa. Iranin johtajat tappavat homot ja eri asioihin uskovat, huutavat kaikille kuolemaa tietyissä valtioissa ja naisia kohdellaan kuin eläimiä.

Ei ole kulttuurin kanssa mitään tekemistä mielestäni. Tai joo voidaan sanoa, että on kulttuuri. Itse väitän sen olevan kuoleman kultti.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
On siellä kuitenkin 1,5 miljoonaa Iranin arabia ja muut päälle.

Iranissa on siis suhteessa vähän enemmän arabeja kuin Suomessa venäläisiä. Hieman hankala puhua arabialaisesta kulttuurista Iranin osalta siis, vaikka tuollaisen väestönosan sieltä nostaa esiin.

En näe tuon koskevan Iranilaista kulttuuria riippumatta etnisyydestä, että tahdotaan tappaa kaikki Juutalaiset ja Jenkit huutaen Khomenein suuruutta. Ei tuo ole mikään kulttuuria vaan eläimellistä mielisairasta paskaa.

En tiedä, että miten tuon videon katsoit, mutta supreme leader tuossa totesi, että "vihollisemme tulkitsevat meitä väärin". Israelin tuhoaminen ei tarkoita juutalaisten tappamista, vaan Israelin valtion siirtämistä pois, jotta alueen oikeat omistajat saavat sen itselleen. Enkä siis väitä, että "Death to Israel" -huudot ovat järkevää toimintaa.
 
Knoppina. Nyt eletään 2020. Yleisestikin tuolla maissa eletään osaltaan jossain esihistoriallisella ajalla

Ironista, että läntisessä Persiassa ja nykyisen Irakin alueella esihistoriallinen ajan katsotaan päättyneen 3500 eKr. kun aloittivat tapahtumien kirjaamisen ylös.

Nyky-Suomen alueella esihistoriallinen ajan katsotaan päättyneen 1200-luvulla, eli lähes 5000 vuotta myöhemmin.

Pieni mutta merkittävä ero, persialaiset eivät ole arabeja sen enempää kuin esim. baltit slaaveja.

Itse asiassa latvialaiset ja liettualaiset ovat slaavilaista kieltä puhuvia länsi-slaaveja.

Monet länsi-slaavit vaan eivät tykkää asiaa mainostaa, kun sukupuun itäisemmät serkut lähinnä aiheuttavat harmia, mielipahaa ja huonoa mainetta koko suvulle...

Virolaiset ovat taas ugrien, germaanien, balttien ja slaavien sekoitusta, joita hankala kutsua etnisyydeksi, niin olkoot sitten vaikka suomalais-ugrilaisia, vaikka tuo onkin kielen kuvaus eikä etnisyys.

On siellä kuitenkin 1,5 miljoonaa Iranin arabia ja muut päälle.

Eli 2% väestöstä on seemiläistä vähemmistöä? Persialaiset tuolla ovat valtakulttuurina olleet ainakin viimeiset 5 500 vuotta...
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Suomeniranilainen kertoo samaa mitä kirjoitin aikaisemmin. Iranin oli toimittava sisäpoliittisista syistä.

kertoi myös näkemyksensä tapetusta kenraalista. Ei jää kaipaamaan.

Isku oli kuitenkin kevyt, mutta propagandakoneisto voi valehdella kansalle 80 jenkkiuhrista. Iranilaiset saivat kostouhrinsa - jenkit eivät menettäneet mitään. Win-win.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Itse asiassa latvialaiset ja liettualaiset ovat slaavilaista kieltä puhuvia länsi-slaaveja.

Monet länsi-slaavit vaan eivät tykkää asiaa mainostaa, kun sukupuun itäisemmät serkut lähinnä aiheuttavat harmia, mielipahaa ja huonoa mainetta koko suvulle...

Virolaiset ovat taas ugrien, germaanien, balttien ja slaavien sekoitusta, joita hankala kutsua etnisyydeksi, niin olkoot sitten vaikka suomalais-ugrilaisia, vaikka tuo onkin kielen kuvaus eikä etnisyys.
...
Kirjoitin itse asiassa ensin että "sen enempää kuin suomalaiset slaaveja", mutta päätin muuttaa tuon koska tuossa muodossa olisi (ihan ymmärrettävästi) tulkittu provokatiiviseksi. Itse olen elänyt käsityksessä että baltit ovat ainakin kielellisesti täysin oma porukkansa, vähän samanlainen kummajainen kuin vaikkapa baskit Iberian niemimaalla.

Niin eli voisi tuon sitten muuttaa vaikka siten että "sen enempää kuin baskit kastiljaaneja".
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Iranissa on siis suhteessa vähän enemmän arabeja kuin Suomessa venäläisiä. Hieman hankala puhua arabialaisesta kulttuurista Iranin osalta siis, vaikka tuollaisen väestönosan sieltä nostaa esiin.

Niin. Mielestäni se ei kuulu mihinkään kulttuuriin. Ei arabikulttuuriin, ei persialaiseen tai mihinkään muuhunkaan. Nyt saan ymmärryksen, että sinun mielestäsi homojen tappaminen kuuluu persialaiseen kulttuuriin? Tästä olemme erimieltä. Natsien toimet ei kuulu saksalaiseen eikä itävaltalaiseen kulttuuriin. Mielenkiintoista huomata, että tällaisellekin kulttuurille löytyy puolustajansa.

Itse ajattelen heidät mielenvikaisina ihmisinä joista joka ainoa kuuluisi vähintään telkien taakse.

En tiedä, että miten tuon videon katsoit, mutta supreme leader tuossa totesi, että "vihollisemme tulkitsevat meitä väärin". Israelin tuhoaminen ei tarkoita juutalaisten tappamista, vaan Israelin valtion siirtämistä pois, jotta alueen oikeat omistajat saavat sen itselleen. Enkä siis väitä, että "Death to Israel" -huudot ovat järkevää toimintaa.

Kenraalit ja muut hullut huutavat kaikille maille näistä kuolemaa yleisössä. Khamenei saanoo kuolemaa vain Trumpille, Boltonille ja Pompeolle.

"Mohsen Rezaei, head of Iran’s Expediency Council and former chief of the Iranian Revolutionary Guards Corps, said on Sunday Iran will target Israel during a confrontation with the US.

"If Trump retaliates to Iran’s revenge, we will strike Haifa, Tel Aviv and wipe out Israel," said Rezaei."

Käsittääkseni Israel ei tappanut Soleimania? Silti valtionjohdossa tällaista uhkaillaan. Ilmeisesti tämä on mielestäsi sitä parempaa uhkailua?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Missä se Trumpin vastaus nyt kuppaa? Ilmeisesti valkoisessa talossa on kova työ miettiä, miten tämä homma spinnataan MAGA-väelle suotuisaksi. Jos Trump vastaa asein, niin kukaan ei voi ennustaa sitä tuulettimeen lentävän paskan määrää. Jos taas homma oli tässä, niin Iran vei Trumpia kuin kuoriämpäriä tässä pelissä ja sai viimeisen sanan.

Trump on kyllä kautensa aikana saanut USA:n vaikutusvallan Lähi-Idässä uusiin pohjalukemiin. Syyria menetettiin venäläisille, liittolaissuhde kurdeihin tuhottiin, Irakista tulee pian lähtö ja nyt Iran saa olla hetken aikaa tarinan hyvis ja se, joka katsoi Trumpin bluffin.

Washingtonissa kello oli 8 aamulla, kun päästit tämän ripulin. Ja kyllä, Iran vie ja USA vikisee. Vai kumpi maa se oli jonka talous on romahtanut täysin, kansa näkee nälkää ja jonka suurimpia johtajia droonit pommittaa palasiksi. Ja USA on edelleen maailman voimakkain toimija Lähi-Idässä ja maailmalla. Sen sijaan, Euroopan Unioni on menettänyt viime vuosina kaikki vaikutusvallan rippeetkin.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turmakoneesta ei ollut tullut mitään viestiä vikoihin liittyen.

Washingtonissa kello oli 8 aamulla, kun päästit tämän ripulin. Ja kyllä, Iran vie ja USA vikisee. Vai kumpi maa se oli jonka talous on romahtanut täysin, kansa näkee nälkää ja jonka suurimpia johtajia droonit pommittaa palasiksi. Ja USA on edelleen maailman voimakkain toimija Lähi-Idässä ja maailmalla. Sen sijaan, Euroopan Unioni on menettänyt viime vuosina kaikki vaikutusvallan rippeetkin.
Eikä ole muuten Suomikaan tuominnut USA:n iskua terroristijohtajaa kohtaan. Iranin toimet on kyllä tuomittu. Samoin taitaa olla muuallakin maailmalla, paitsi ehkä islamilaisissa maissa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Knoppina. Nyt eletään 2020. Yleisestikin tuolla maissa eletään osaltaan jossain esihistoriallisella ajalla ja tuollaisille ihmisille ei tulisi antaa muuta kuin mustaruutikiväärit ihan maksimissaan. Toki Iranissa asuu myös ihmisiä 2020 vuoden tasolla ja näiden tulee päästä valtaan. Nämä satoja vuosia jäljessä olevat ihmiset kuitenkin tavoittelevat ydinaseita ja se taas pitää estää vaikka hinnalla millä hyvänsä.

Mielestäni todella huono argumentti ja whataboutismi sekä jopa säälittävää puolustelua ihmisoikeuksia törkeästi päivittäin rikkovien ihmisten puolesta.

Se tuppaa esihistoriallinen peto löytymään useimmista 2020-luvun ihmisistäkin, kun vähän sivistyksen pintakuorta raaputtaa. Joku voisi sanoa, ettei Lähi-Idän kiihkoilijoiden tai Amerikan punaniskajunttien tapauksessa tarvitse edes raaputtaa.
 
Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara
Niin. Mielestäni se ei kuulu mihinkään kulttuuriin. Ei arabikulttuuriin, ei persialaiseen tai mihinkään muuhunkaan. Nyt saan ymmärryksen, että sinun mielestäsi homojen tappaminen kuuluu persialaiseen kulttuuriin? Tästä olemme erimieltä.

Sinua korjattiin siitä, että alueella asuu lähinnä persialaisia eikä arabeja. Ei kukaan muu kuin sinä ole puhunut homojen tappamisesta mitään.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Se tuppaa esihistoriallinen peto löytymään useimmista 2020-luvun ihmisistäkin, kun vähän sivistyksen pintakuorta raaputtaa. Joku voisi sanoa, ettei Lähi-Idän kiihkoilijoiden tai Amerikan punaniskajunttien tapauksessa tarvitse edes raaputtaa.

Niin voisi. Jos hirveän tyhmä on.

En muista ainakaan, että Yhdysvalloissa julkisesti homot hirtettäisiin viihteeksi, ”epäpuhtaat naiset” kivitetään tai hirtetään.

Avoimen kaljapullon kanssa kadulla? Hirtetään.

Naiset pidetään kotona ja jos ulos mennään niin sukelluspuvussa ja paineilmalaitteissa, ettei kasvoja näy.

Joskus muistelin, että noissa wanhoissa kirjoissa oli aika paljon tällaista retoriikkaa, mutta jotkut länsimaalaiset valtiot on tästä mielikuvituksesta jo siirtynyt enemmän nykyaikaan.
 
Baldrick

Jäsen
Siellä alkaa kohta Trumpetti höpäjämään. Live-lähetykset löytynevät kaikilta jenkkilän uutiskanavien Youtube-tileiltä.

Edit. Olisi hienoa jos pikkuhiljaa aloittaisi, sillä nukkumaan pitäisi päästä. Kerkeää mattimyöhäsetkin vielä mukaan. Kello kirjoittaessa 7 yli.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös