Mainos

Yhden hitin ihmeitä

  • 115 844
  • 773

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tämä tuli itselleni ensimmäisenä ketjun otsikosta mieleen, vaikka yhden hitin ihmeitä on maailma pullollaan. Miksi sitten There She Goes mieleen heti pompsahti johtunee siitä, että kyseessä on minun makuun aika lailla täydellinen kitarapop-biisi.

Olen samaa mieltä, että kyseessä on upea pop-sävellys. Ja itse asiassa tuo bändin nimeä kantava albumi on mielestäni myös kokonaisuutena varsin pätevä teos vaikka siitä yksi hitti onkin saanut selkeästi eniten huomiota osakseen.

Tuo "yhden hitin ihme" tuntuu olevan monelle terminä vähän sellainen halventava, tuoden mieleen kaikenmaailman europop-hirvitykset, mutta kuka sanoo, ettei sen alle voisi niputtaa ns. hyviäkin bändejä, joilta löytyy selkeästi yksi muita soitetumpi kappale?

Onko muuten Petri Laaksonen mainittu? Kappale jonka kaikki tuntevat, mutta silti lähellekään kaikki eivät muista kuka sen on säveltänyt.


 
Viimeksi muokattu:

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olen samaa mieltä, että kyseessä on upea pop-sävellys. Ja itse asiassa tuo bändin nimeä kantava albumi on mielestäni myös kokonaisuutena varsin pätevä teos vaikka siitä yksi hitti onkin saanut selkeästi eniten huomiota osakseen.

Tuo "yhden hitin ihme" tuntuu olevan monelle terminä vähän sellainen halventava, tuoden mieleen kaikenmaailman europop-hirvitykset, mutta kuka sanoo, ettei sen alle voisi niputtaa ns. hyviäkin bändejä, joilta löytyy selkeästi yksi muita soitetumpi kappale?

Olisin voinut saman kirjoittaa. Kyseessä on tosiaan hyvä levy kokonaisuutenakin, mutta kyllä tuo yksittäinen hitiksi noussut kappale erottuu edukseen levykokonaisuudesta ihan syystäkin.

Europop-hirvitykset lienevät jo lähtökohtaisesti yhden hitin ihmeitä. Ei kai niiden ympäriltä edes varsinaisia albumeita julkaistu? Tai jos julkaistiin, oli mukana pari täytebiisiä ja noin 10 remixiä siitä ainoasta hitistä. 90-luku oli kyllä kapeasti katsottuna populaarimusiikin osalta oikein kaksiteräinen miekka: Paras kitarapop tehtiin silloin, mutta myös aivan kaikkein kamalin eurotanssipop.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos hieman pilke silmäkulmassa mukaan ottaisi vähän vanhempaakin matskua. Tiedostaen, että osalla ao. säveltäjistä löytyy oikeasti laaja tuotanto ja lukuisia upeita teoksia, niin selkeästi sieltäkin on poimittavissa ne parhaiten muistettavat "hitit".

Carl Orff




Jesús Gonzáles Rubio




Julius Fucik




Tomaso Albinoni




Sekä tietenkin kirsikkana kakun päällä Aleksandr Aleksandrov:

 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tämä tuli hetki sitten radiosta. Täytyy sanoa, että ilman Googlea en olisi edes muistanut ko. artistin nimeä. Onko hänellä muita hittejä?
Titiyo tuli tutuksi aikoinaan MM2001-torjunnoista. Pasi Nurminen löytyi luonnollisesti listalta.


Mieskarkki Kim Heroldin letkeä kesärallatus.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Biisin tarinaan on harvinaisen helppo samaistua. Kukapa ei olisi joskus tuntenut vetoa naiseen/mieheen, johon ei mitään mahdollisuuksia ole. Kertsi on tarttuva ja mukavan nouseva tempo biisissä.


Australialainen Rick Springfield on enemmänkin tunnettu näyttelijänä Yhdysvalloissa, jossa hän saavuttikin 80-luvun menestystä myös laulajana. Kansainvälisesti Jessie's Girl on ainoa Springfieldin suurempi hitti, joka tuppaa löytymään milloin mistäkin elokuvasta ja TV-sarjasta. Vähän samaa kategoriaa kuin Natalie Imbruglia, eli ei kukaan sen oman markkinansa ulkopuolella tiedä kuin sen Tornin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tämä tuli hetki sitten radiosta. Täytyy sanoa, että ilman Googlea en olisi edes muistanut ko. artistin nimeä. Onko hänellä muita hittejä?

Ainoa kansainvälinen hitti kyllä, mutta Ruotsissa ihan kova nimi, mm vuoden tulokas 91, neljä grammia (ruotsin siis). Neneh Cherryn siskopuoli knoppitietona. Ruotsin musaskenee seuratessa ton hitin jälkeen siä kyllä odotettiin kovaa kansainvälistä uraa, itekkin muistan kuinka hehkutin eukon "aikuisempaa" tyyliä. No sellasta se vähän on.

Se että on Ruotsissa iso nimi on kuitenkin jotain, sillä Ruotsi on kevyenmusiikin viejänä kolmannex suurin maa. Ykkönen US ja kakkonen UK, mutta sitten onkin Ruatsi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Oisko Spanish Bars ollut yhtä iso hitti? Mutta jos Dave Stewart tänne listataan, niin varmasti Paul Oxley kuuluu listalle.

Paul Oxley Unit oli lähes dingomainen ilmiö ja mainittujen lisäksi livinginthewesternworld oli iso radiohitti ekalta levyltä. Toinen ei enää ole niin kova, mutta hysteria bändin ympärillä oli kova. Ei kyllä voi yhdenhitin ihmeeksi Suomen mittakaavassa kyllä millään laittaa...

Dave Stewart ei kyllä oikein lukeudu näihin, siis ihmeisiin, Eurythmics anyone?
 

Hexa

Jäsen
Paul Oxley Unit oli lähes dingomainen ilmiö ja mainittujen lisäksi livinginthewesternworld oli iso radiohitti ekalta levyltä. Toinen ei enää ole niin kova, mutta hysteria bändin ympärillä oli kova. Ei kyllä voi yhdenhitin ihmeeksi Suomen mittakaavassa kyllä millään laittaa...
No ei. Olihan heillä myös ainakin seuraavat kappaleet, joita voisi jonkinlaisiksi hiteiksi sanoa. Teacher, Another Heartbreak, Beat of your Heart. Lisäksi ensimmäiset levyt myivät tosi paljon.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
En tiedä onko nämä mikään seuraavista mitään ihmeitä, tai onko kaikki biisit varsinaisesti edes mitään suuria hittejä, mutta omasta nuoruudesta ainakin seuraavat on jääneet sellaisina paljon radiossa soitettuina mieleen, enkä ainakaan itse osaa näiltä artisteilta muita biisejä nimetä.

Tom Cochrane - Life is a Highway



Mr. Big - To Be with You



The B-52’s - Good Stuff



Billy Ray Cyrus - Achy Breaky Heart



Ten Sharp - You



Drömhus - Vill Ha Dig
https://youtu.be/oaEIxL7KQOE

Juustopäät - Voit Sä Lopettaa?
https://youtu.be/Tam7ex6pvdg
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
B-52s ei kyllä ole yhden hitin ihme, bändillä oki useita hittejä, suurin ehkä sinkku "Love shack" oli UK 2 ja US3 sekä nimellä BC-52's esittivät Flintstone leffan tunnarin... jos nyt leffaa kukaan muistaa. Kova cast, mutta heikko kässäri



Hieno bändi. Rock Lobster oli myös jonkinasteinen hitti.



Hyviä poimintoja, mutta Mr.Bigiä en laskisi yhden hitin kategoriaan. Esim. Cat Stevens -cover Wild World soi ysärillä suorastaan rasittavuuksiin asti joka paikassa.

Tylsä bändi, joskin Sheehan on kieltämättä kova basisti. Gilbertin kitaroinnista en ole koskaan perustanut vaikka teknisesti pätevä kaveri onkin.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Dance Nation - True conviction

Tämä oli aika kova juttu 1994 keväällä. Yhtye julkaisi ainakin pari EP:tä ja Dawn-pitkäsoiton (löytyvät omastakin hyllystä), ja sillä oli monta hyvää biisiä, joita varmasti techno/dance -genren harrastajat arvostivat, mutta suuri yleisö ei luultavasti tuntenut kuin korkeintaan tämän kappaleen. Don´t panic -biisin muistan kuulleeni jonkusen kerran radiosta ja Freed julkaistiin jollain kokoelmalevyllä.

Ja selvennetään vielä, että tässä on kyseessä suomalainen ryhmä eikä samalla nimellä jonkusen dance hitin 2000-luvulla tehnyt ulkomaalainen kokoonpano.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tom Cochrane - Life is a Highway
Hahaa, Rascal Flatts teki sittemmin tästä myöskin ihan kohtalaisen tunnetun version Autot-elokuvan soundtrackille. Muistan elävästi, kuinka YO-juhlissamme mietittiin, pitäisikö tämä soittaa. Ehdotus sai murskatuomion, tosin sitten paikallisessa jumppaladossa soitettiinkin JVG:tä, eli parempaan ei päädytty.

 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
B-52s ei kyllä ole yhden hitin ihme, bändillä oli useita hittejä, suurin ehkä sinkku "Love shack" oli oli UK 2 ja US3

Youtubessa Love Shackilla 42 milj. katselukertaa ja mainostamallani Good Stuffilla 1,3 milj, joten saattaa olla että olet hyvin oikeassa. Itse en Love Shackia tunnistanut tutuksi biisiksi kun tuossa kuuntelin ja Good Stuff soi johonkin aikaan ihan reilusti radiossa, joten kuten sanoinkin niin omaa kokemusta mukana. Ihan hauskan oloinen bändi kyllä. Good Stuffissa mieslaulajat, jotka ovat homoja, ja naislaulaja, joka on lesbo, laulavat toisilleen omasta good stuffista. Mun on muuten jotenkin vaikea sisäistää että tuo ihana punapää tuossa Good Stuffin videolla 90-luvun alussa on tänä päivänä päälle 70-vuotias.

Hyviä poimintoja, mutta Mr.Bigiä en laskisi yhden hitin kategoriaan. Esim. Cat Stevens -cover Wild World soi ysärillä suorastaan rasittavuuksiin asti joka paikassa.

No joo, en kiistä tätäkään. Muistan kyllä nyt kun muistutit että Wild Worldia soitettiin, mutta jotenkin tuo To Be With You tuntui vielä paljon massiivisemmalta hitiltä. Siltikään en meinannut millään saada radiosta sitä nauhoitettua c-kasetille vaikka aika monta kertaa sitä odottelin. Hienoja muistoja nuo kokoelmakasetit.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös