Tuo unirytmi...
Se on vaan tuo päässyt lipsumaan, kun joskus aloin 22.30 nukkumaan, sitten 23, 00, 00.30, 01.00, 02..., mutta nyt päätin, että tuo lähtee kääntymään päinvastaiseen suuntaan ...kele.
Farssi
Nojoo, viikonlopun jälkeen kai sitä vähän voi lipsua, ja saahan sitä taas ensi yönä nukkua pidempään ja ei se haittaa jos kerran vähän valvoo... Tekosyy, voi kuinka hyvä olenkaan keksimään tekosyitä. Aina kaikelle toiminnalle on jokin tekosyy, miksi tehdä nyt kun voi tehdä huomenna, tai vartin päästä, tai...no vittu muistan ensi kerralla. Itselleensähän ei kai älykäs ihminen mitään voi, mutta jos edes vähän yrittäisi...toisaalta olen kyllä pientä muutosta saanut aikaan syksyyn verrattuna. Perjantaina siivosin taas pitkästä aikaa. Jännittää oikein itseänikin, kuinka kauan tällä kertaa viitsin laittaa vaatteet kaappiin, eikä lattialle.
Yleensähän kehityskulku alkaa farkuista. Ne tulee jätettyä lojumaan, kun ne aamulla kuitenkin panee taas jalkaan. No, siinä mukana tulee tietysti hien kuivaamat sukat, joiden aromi ja jalkapohjaosan ulkonäkö aiheuttavat luotaan työntävän refleksin. Pikkuhiljaa sukkia ja paitoja alkaa kerääntymään lattialle, ja alan taas keksimään tekosyitä:"Ei tätä paitaa voi enää ihmisten ilmoilla pitää, mutta jos vaikka tulisi urheiltua...", ja niinpä vaatteet menevät hyvinkin harvakseltaan pesukoneen ravistettaviksi.
Tämä toiminta on ilmeisesti osa perusluonnettani eikä niinkään kotikasvatusta, sillä olen päässyt osalliseksi koti-/mökkitöihin huomattavasti monia ikäisiäni enemmän. Sen sijaan olen pienestä pitäen pyrkinyt välttelemään kaikkea ylimääräistä työntekoa ja vasta aivan viimeisen parin vuoden aikana, pahimman murrosikävaiheen mentyä ohi, olen alkanut ymmärtää, että helpommalla pääsee, kun hoitaa asiat ajoissa. Olen kuitenkin huomannut, että alitajuntaisesti laiskottelen edelleen, ja luultavasti tästä on alkanut todellinen tekemättömyyden kierre...
Kuten kulunut jääkiekkoklisee suurinpiirtein toteaa, 95 % lasissa on 50 % kentällä. Tällaista näennäistä tekemistä toimintani on ollut kutakuinkin tasantarkkaan viimeisen vuoden ajan. Ihminen on, kuten tiedämme psykofyysinen kokonaisuus. 23.1.2013 polvestani repesi nivelkierukka salibandyharjoituksissa. No se on sinänsä ihan pikkujuttu, kunhan se hoidettaisiin saman tien kuntoon. Leikkauspäivämäärä oli SM-Liigan 5. ja 6. finaalin välinen päivä... Kertonee kaiken oleellisen. Tuon kevään ajan vitutuksen määrä oli suuri. Ei juoksemista, ei luistelua, hiihtämistä ja kävelyä jonkin verran kesti.
Kesä meni sitten pohjoiskalotilla kalastellessa, kesätreenien sijaan, ja säbäilyt lopetin lopullisesti syyskuussa. Sitten tuli käytyä pari kertaa viikossa pelaamassa sulkapalloa. Syksyn aikana ilmaantuivat myös rintakivut, jotka tutkittiin ja tulkittiin moneen kertaan ja todettiin tukirankaperäisiksi. Nyt on arviolta viimeiset kolme kuukautta ollutkin sitten niin paska olo henkisesti ja erityisesti fyysisesti, ettei mitään määrää. Välillä tulee hyviä päiviä, mutta pääsääntöisesti joka päivä jotain paikkaa särkee, tai muutoin epämiellyttävältä tuntuu. Toisaalta tietääpähän olevansa hengissä.
Toivottavasti tässä nyt saisi itseään vähän niskasta kiinni ja pääsisi irti tästä kierteestä, ja jotenkin tuntuu, että beibisteppejä parempaan on jo otettu ja parempaa on pakko olla luvassa. Ja armottoman vuosi kakskytsataakolmetoista voi pitää tunkkinsa.
Tulipas avauduttua yölinjalle, kuuletko P. Sauri?