Yö

[Analyzer]

Hakulisen kynästä on toki suuri osa Yön isoista biiseistä, mutta hänen luonteellaan Yö ei olisi lähtenyt Satakuntaa kauemmaksi. Olli (eli Yö) ja Jussi tukivat toisiaan: Olli sai erinomaista materiaalia, Jussi löysi alustan tuotannolleen ja pystyi tutussa ympäristössä toteuttamaan itseään. Lindholmilta löytyi päälle sitten bisnesälyä ja kykyä kasata Yölle erinomaiset tiimit.

Lindholmista voidaan olla montaa mieltä, mutta hän piti paletin kasassa ja Hakulisen sävellettyä Rakkaus on lumivalkoisen osasi surutta heittää taiteelliset arvot romukoppaan. Iskelmärockille oli tilausta ja 80-luvun kovat nimet palasivat joukolla kansakunnan kaapin päälle.

Yhtään Jussin todella hienoa panosta vähättelemättä kyllä sanoisin Yötä korostuneesti Lindholmin projektiksi.

Mielestäni Lindholmista usein käytetty ilmaisu Yö-yhtyeen toimitusjohtaja on hyvä. Sitä työtä hän teki hyvin ja yhtyeelle oli sille tarve. Muuten ei olisi homma kantanut Hakulisen lähdettyä.

Miten itse asian näen, niin Lindholmin ja Yön musiikillisilla kyvyillä Yön valtakunnallinen breikkaus ei olisi koskaan tapahtunut. Toki turhaa pohdintaa, koska vaihtoehtoiseen todellisuuteen ei pääse kurkistamaan.

 

[Analyzer]

Niin en tosiaan tiedä onko Lindholm jopa hieman aliarvostettu muusikko kaikkinensa. "Se nyt on sellanen porilainen juntti" olen joskus kuullut heitettävän. Kuten myös Yön ja Lindholmin uran tietynlaista vähättelyäkin.

Laittaisin samaan koriin Eppujen kanssa. Merkittäviä bändejä suomalaisessa musiikkimaailmassa ja -historiassa.

Lindholmin persoonaa on mielestäni paikoin kuvattu epäreilusti. Juuri tämä ”porilainen juntti” - suhtautuminen.

Musiikillisesti taas sitten on koko lailla saanut sen minkä ansainnutkin. Siellä on hetkensä, mutta kyllä tietynlaista irtaantumista juurista saa ihan oikeutetusti kritisoida. Toimintaa ohjasi Lindholmin aikana se mikä myy ja musiikillinen kunnianhimo kuoli. Lindholm ei hyväksynyt vastakkaisia mielipiteitä vaan johti laivaa hyvin itsevaltiaan elkein.

 

[douppi]

Lindholmin persoonaa on mielestäni paikoin kuvattu epäreilusti. Juuri tämä ”porilainen juntti” - suhtautuminen.

Musiikillisesti taas sitten on koko lailla saanut sen minkä ansainnutkin. Siellä on hetkensä, mutta kyllä tietynlaista irtaantumista juurista saa ihan oikeutetusti kritisoida. Toimintaa ohjasi Lindholmin aikana se mikä myy ja musiikillinen kunnianhimo kuoli. Lindholm ei hyväksynyt vastakkaisia mielipiteitä vaan johti laivaa hyvin itsevaltiaan elkein.

Varmaan vähän tuittupäinen ja äkkipikainenkin, voisi ulkopuolisena kuvitella, kun on lukenut bändin riidoista, tauoista, erottamisista ja vaikka mitä. Monestihan nuo "musiikkisielut" ovat omanlaistansa väkeä kyllä, ja melkosia persoonia sekä vähän sellasia melankolisia uhriutujia taisi Lindholm ja Hakulinenkin olla.

 

[Analyzer]

Sitten on myös se puoli, että kumpi tässä nyt oli lopulta se hankala osapuoli työskentelyssä. Meinaan vaan, että -89 hajoamisessa lopullinen eron syy oli se, että Jussi vaati bändiä esiintymään selvinpäin keikoilla. Melko kohtuullista mielestäni.

2011 eroon johti se, että Lindholm ei antanut Hakulisen esittää aiemmin sovitun mukaisesti ”Kun nuoruus katoaa” biisiä keikkakiertueella. Aika kohtuullista, jos maestro itse sai päättää koko muun settilistan.
Sittemmin Lindholm intoutui myös antamaan potkuja bändistä pitkäaikaisille muusikoille.

Olihan se Hakulinenkin lopulta ilmeisen hankala, katkeroitunut ja myöhemmin alkoholisoitunut, joka teki yhteistyön vähintäänkin hankalaksi. Kumpi sitten oli ensin, muna vai kana jää arvoitukseksi. Voittajat kun kirjoittavat historian.

 

[hooceebruins]

Silloin 90-luvun pyörteissä, kun tuli Yö nähtyä vähän liiankin monta kertaa, niin ainakin minulle jäi mieleen se, että Olli oli välillä semmoisessa kunnossa, että laulamisesta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Ainakin jostain vuosikymmenen alusta reiluun puoleen väliin asti oli enemmän ja vähemmän tämmöistä. Olli taisikin sitten tulla ihan julkisuuteen asian kanssa ja vissiin korjasi homman kuntoon.

Tuolta osin ei Jussin vaatimukset selvinpäin esiintymisestä olleet yhtään kohtuuttomia.

 

[Barnes]

Laittaisin samaan koriin Eppujen kanssa. Merkittäviä bändejä suomalaisessa musiikkimaailmassa ja -historiassa.

Vertailu on toki vaikeaa, ja mielipiteitä paljon, mutta Itse en ihan tuohon lähtisi. Eput ovat kuitenkin soittaneet pitkälti samalla porukalla koko historiansa ajan ja jotain sen merkityksestä kertoo, että huolimatta hyvinkin pitkistä hiljaiselon (viimeisin hitti on sieltä vuodelta 2004) jaksoista Eppu Normaali on säilynyt läpimurtohetkestään tähän päivään järjettömän suosittuna. Tähän Yö tai pari päivää sitten mainitsemanani Dingo/Neumann eivät pystyneet; Dingo jäi kasarille eivätkä edes originaaliporukan paluut jaksaneet innostaa. Yön tilanne taas oli ysärillä ja osin vuosituhannen vaihteessakin niin huono että Lindholm työskenteli siivoojana tai ajoi taksia (tuskin siinä ihan pelkästään tekemisen puutteesta oli kyse kuten Olli aiheesta puhui).

Isoja bändejä kyllä molemmat, kuten myös Dingo, ja ihan ansaitusti edelleen soittolistoilla.

Mammutti | Olli Lindholm | Image

Tuossa on muuten hieno juttu Lindholmista vuodelta 2006. Avaa paljon silloista nousukiitoa.

 

[douppi]

Sitten on myös se puoli, että kumpi tässä nyt oli lopulta se hankala osapuoli työskentelyssä. Meinaan vaan, että -89 hajoamisessa lopullinen eron syy oli se, että Jussi vaati bändiä esiintymään selvinpäin keikoilla. Melko kohtuullista mielestäni.

2011 eroon johti se, että Lindholm ei antanut Hakulisen esittää aiemmin sovitun mukaisesti ”Kun nuoruus katoaa” biisiä keikkakiertueella. Aika kohtuullista, jos maestro itse sai päättää koko muun settilistan.
Sittemmin Lindholm intoutui myös antamaan potkuja bändistä pitkäaikaisille muusikoille.

Olihan se Hakulinenkin lopulta ilmeisen hankala, katkeroitunut ja myöhemmin alkoholisoitunut, joka teki yhteistyön vähintäänkin hankalaksi. Kumpi sitten oli ensin, muna vai kana jää arvoitukseksi. Voittajat kun kirjoittavat historian.

Joo, erikoista kuinka tavallaan helposti ylipääsemättömiä riitoja, puolin ja toisin. Luulisi nyt, että edes jonkiajan päästä jonkinlainen kompromissi löytyy, kun yhteisellä asialla kuitenkin ovat.
Mutta eihän tuota tiedä, vaikka asiaan kuuluisi aina muutakin.

Heh, vai oli selvinpäin esiintyminen liian kova vaatimus :)

 

[douppi]

Vertailu on toki vaikeaa, ja mielipiteitä paljon, mutta Itse en ihan tuohon lähtisi. Eput ovat kuitenkin soittaneet pitkälti samalla porukalla koko historiansa ajan ja jotain sen merkityksestä kertoo, että huolimatta hyvinkin pitkistä hiljaiselon (viimeisin hitti on sieltä vuodelta 2004) jaksoista Eppu Normaali on säilynyt läpimurtohetkestään tähän päivään järjettömän suosittuna. Tähän Yö tai pari päivää sitten mainitsemanani Dingo/Neumann eivät pystyneet; Dingo jäi kasarille eivätkä edes originaaliporukan paluut jaksaneet innostaa. Yön tilanne taas oli ysärillä ja osin vuosituhannen vaihteessakin niin huono että Lindholm työskenteli siivoojana tai ajoi taksia (tuskin siinä ihan pelkästään tekemisen puutteesta oli kyse kuten Olli aiheesta puhui).

Isoja bändejä kyllä molemmat, kuten myös Dingo, ja ihan ansaitusti edelleen soittolistoilla.

Mammutti | Olli Lindholm | Image

Tuossa on muuten hieno juttu Lindholmista vuodelta 2006. Avaa paljon silloista nousukiitoa.

Kyllä, vertailu voi monestikin olla hankalaa bändien välillä. Tässäkin tapauksessa.

Joo aika kuopassa Yö tosiaan kävi, kun taas Eput ovat pysyneet tavallaan ennallaan ja asemissaan kaikki vuodet, oli sitten keikkailun määrä mitä tahansa.

 

[Vellihousu]

Mielestäni Lindholmista usein käytetty ilmaisu Yö-yhtyeen toimitusjohtaja on hyvä. Sitä työtä hän teki hyvin ja yhtyeelle oli sille tarve. Muuten ei olisi homma kantanut Hakulisen lähdettyä.

Miten itse asian näen, niin Lindholmin ja Yön musiikillisilla kyvyillä Yön valtakunnallinen breikkaus ei olisi koskaan tapahtunut. Toki turhaa pohdintaa, koska vaihtoehtoiseen todellisuuteen ei pääse kurkistamaan.

Minusta tämä on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen keskustelu jota voisi käydä monesta bändistä. Olisiko esimerkiksi Metallicasta koskaan tullut mainstream-suosikkia ilman Lars Ulrichia? Mutta olisiko se toisaalta pysynyt mainstream-suosikkina jos sillä ei olisi niin monia kaikkien tuntemia biisejä? Kumpi on tärkeämpää, biisit vai persoonat? Parhaista bändeistä löytyy tietysti molemmat.

Mutta jos pitäisi valita fifty-sixty eli nimetä jompikumpi tärkeämmäksi, niin kyllä minäkin painottaisin biisejä. Olen itse elänyt nuoruuteni samankaltaisessa nuoriso - ja työväentalojen bändi-ilta kulttuurissa mistä Yökin aikanaan ponnisti (toki yli 10 vuotta myöhemmin) ja tiedän että siinä ympäristössä harvoin kuulee kappaleita jotka jäävät mieleen. Jos joku bändi erottuu, siinä on joku kokonaisvaltainen, uskottava meininki tai ulkomusiikilliset tekijät tai molemmat. Näin oli esimerkiksi myöhemmillä menestysbändeillä Disco Ensemblellä, Lapkolle tai Maj Karmalla kun niitä joskus (tuolloin eri nimisinä) nuorempana näin.

Tältä pohjalta väitän että jos mikä tahansa bändi olisi vetänyt Reposaaren Wpk:ssa vuonna 81' jonkun Likaiset legendat, niin kyllä se olisi siitä päässyt eteenpäin, vähintään demottamaan ja siitä levyttämään; tuohon aikaan bändejä kuitenkin kiinnitettiin oikeasti demojen perusteella eikä sen mukaan ketkä olivat valmiita tuotteita joita pystyy markkinoimaan. Lindholmin laulu ei ollut ainakaan alussa leimallinen osa Yö:tä (vrt. Neumann) eikä Yöhön ja varsinkaan LIndholmiin liittynyt myöskään ulkomusiikillista hysteriaa. Yö olisi ilman häntä tehnyt todennäköisesti pari hyvin menestynyttä levyä ja hajonnut sitten minkä jälkeen sen tuotanto olisi unohdettu 10-15 vuodeksi ja löydetty sitten taas.

Se taas, että Yö pysyi noin pitkään kuvioissa, uusi tyyliään ja nousi kokeneena bändinä uudelleen suosituksi oli nimenomaan Olli Lindholmin ansiota vaikka Hakulisen biiseillä oli siinäkin tärkeä merkitys.

 

[Analyzer]

Rehellisyyden nimissä täytyy toki myöntää, että omaan katsantokantaani vaikuttaa aika paljon nimenomaan Jussin kohtelu bändin alkuaikoina, jota en voi sietää. Mies(poika) hoiti heille leivän pöytään ja kiitokseksi pari vuotta vanhemmat täysi-ikäiset bändikaverit koulukiusasivat herkkää taitelijasielua, koska tämä oli ”outo” ja ”erikoinen”. Lindholmhan on tämän itsekin myöntänyt.


Usein sanotaan, että Hakulinen tarvitsi Lindholmia ja Yötä. Väitän, että Hakulinen oli niin poikkeuksellinen säveltäjä-sanoittaja kyky, että hänestä maailma olisi joka tapauksessa kuullut. Voihan se olla, että ura olisi keskittynyt vain muille biisien tekemiseen. Jos teet 18-vuotiaana Joutsenlaulun kaltaisen teoksen, niin vaikea nähdä etteikö ura musiikin parissa olisi kuitenkin joka tapauksessa urjennut.

 

[Barnes]

Siirretty Loiri-ketjusta:

Yön pidempi ura on ihan yhdentekevä taiteellisessa mielessä, sillä Yö ja Dingo tekivät molemmat ne klassiset tuotoksensa 80-luvulla. Noista Yöllä on kovin yksittäinen biisi eli Joutsenlaulu, mutta Dingo on muuten kovempi.

Vie mut minne vaan 1990
Ihmisen poika 1994
Hän tanssi kanssa enkeleiden 2001
Särkyvää 2001
Rakkaus on lumivalkoinen 2003
Pettävällä jäällä 2005
Tie sydämeeni 2005
Kiitos ja kunnia 2009
Parrasvalot 2009

Kyllä kaikkia näitä voisi jo klassikoiksi luonnehtia. 2010-luvun tuotannosta on vielä vähän liian aikaista sanoa, mitä sieltä muistetaan - vai muistetaanko mitään. Veikkaan kyllä että Mitä jos mä rakastan sua soi vielä 2030-luvulla radiossa.

Paljon on tullut Yötä morkattua, mutta olihan se parhaimmillaan helvetin kova bändi ja jokin Ollin huutamisessa viehättää. Viimeinen vuosikymmenensä oli vaan perseestä; kuulit yhden singlen, niin olit kuullut ne kaikki. Siinä varmaankin konkretisoitui Hakulisen merkitys yhtyeelle. Tyylilaji muuttui jo 2003, silti Lindholm, Hakulinen ja kumppanit saivat pidettyä materiaalin suht tuoreena ja tuli Parrasvalojen kaltaista kokeiluakin. Ymmärrettävää sinänsä, Yö oli jäsenilleen työpaikka ja tässä tapauksessa antoisa ja hyvin maksava sellainen. Aika vähissä ovat yhtyeet jotka voisivat 40 vuotta tehdä tasaista laatua.

Harmittaa etten keikalle ehtinyt, teininä sitä ajatteli Yötä liikaa keski-ikäisten iskelmänä.

 

[Mane Schimanski]

Tämä bändi oli alun perin Olli Lindholmin ja Jussi Hakulisen luoma yhteisprojekti (korjatkaa, jos erehdyn historiassani). Siinä soittivat/lauloivat vuosikymmenten varrella eri kokoonpanot. Ääni, joka kuului, kuului Ollille; hyvässä ja pahassa. Ilman Hakulisen ja monien muiden ulkopuolisten sanoittajien luomia hittejä Yö olisi jäänyt paljon lyhyemmäksi tähdenlennoksi.
Itselleni Joutsenlaulun ja Rakkaus on lumivalkoinen -hittien yläpuolelle henkilökohtaisiksi nousevat Kuorotyttö, Vie mut minne vaan sekä Miehen tie. Ei ole sattumaa, että hitit ovat muiden tekemiä - Olli oli tulkitsija ja keulakuva, ei mikään hittinikkari
Molempia nokkamiehiä moitittiin narsistisiksi ja vaikeiksi persooniksi. Paskat minä siitä - miksi kukaan muukaan enää - rauha Molemmille!

 

[nummenkallio]

Vie mut minne vaan 1990
Ihmisen poika 1994
Hän tanssi kanssa enkeleiden 2001
Särkyvää 2001
Rakkaus on lumivalkoinen 2003
Pettävällä jäällä 2005
Tie sydämeeni 2005
Kiitos ja kunnia 2009
Parrasvalot 2009

Kyllä kaikkia näitä voisi jo klassikoiksi luonnehtia. 2010-luvun tuotannosta on vielä vähän liian aikaista sanoa, mitä sieltä muistetaan - vai muistetaanko mitään. Veikkaan kyllä että Mitä jos mä rakastan sua soi vielä 2030-luvulla radiossa.

Tässä päästään siihen keskusteluun, mikä on klassikko. Noista mielestäni kiistaton klassikko on vain Rakkaus on lumivalkoinen. Sen tuntevat nekin, jotka eivät kuuntele Yötä. Minusta tuota klassikko-käsitettä kannattaa käyttää säästeliäästi, koska muuten koko sana kokee inflaation. Nuo loput biisit ovat varmasti tuttuja suomirockin ystäville, ja myönnän kyllä muutaman itsekin noista tuntevani, mutta tuollaisia biisejähän on valtava määrä.

Jos nämä kaikki nimeäisi klassikoiksi, niin suomirockissa olisi saman logiikan mukaan satoja klassikoita. Sehän olisi aika kestämätön tilanne. Ja sanotaan nyt, että ihan yhtä kestämätön se tilanne olisi jossain muussakin genressä. En minäkään haluaisi nähdä mitään "500 brittipop-klassikkoa" -listoja. Silloin sillä sanalla ei olisi enää paljoakaan painoarvoa. Tilanne suorastaan huutaisi jotain sanaa kuvaamaan niitä ihan kaikkein kovimpia biisejä.

 

[Vellihousu]

Tässä päästään siihen keskusteluun, mikä on klassikko. Noista mielestäni kiistaton klassikko on vain Rakkaus on lumivalkoinen. Sen tuntevat nekin, jotka eivät kuuntele Yötä. Minusta tuota klassikko-käsitettä kannattaa käyttää säästeliäästi, koska muuten koko sana kokee inflaation. Nuo loput biisit ovat varmasti tuttuja suomirockin ystäville, ja myönnän kyllä muutaman itsekin noista tuntevani, mutta tuollaisia biisejähän on valtava määrä.

Isossa kuvassa samaa mieltä, ainoa klassikkoa lähelle liippaava on minun kirjoissani Ihmisen poika joka on 90-luvun kenties ikonisin yön kappale.

Vanhana ysärinuorena haluan myös huomauttaa että Hän tanssi kanssa enkeleiden on alkuaan Jussi Hakulisen soolobiisi vuodelta 96' ja kohtalaisen iso hitti jo silloin eli en välttämättä puhuisi Yön klassikosta.

 

[Analyzer]

Isossa kuvassa samaa mieltä, ainoa klassikkoa lähelle liippaava on minun kirjoissani Ihmisen poika joka on 90-luvun kenties ikonisin yön kappale.

Vanhana ysärinuorena haluan myös huomauttaa että Hän tanssi kanssa enkeleiden on alkuaan Jussi Hakulisen soolobiisi vuodelta 96' ja kohtalaisen iso hitti jo silloin eli en välttämättä puhuisi Yön klassikosta.

Josta tulikin mieleen, että Ihmisen pojan teksti on tilattu Juice Leskiseltä. Sehän kertoo Ollin pojasta, joten varmaan siksi se menee usein ihmisillä sekaisin, että olisi Ollin sanoittama biisi. Ei ole.

 

[-FNM-]

Josta tulikin mieleen, että Ihmisen pojan teksti on tilattu Juice Leskiseltä. Sehän kertoo Ollin pojasta, joten varmaan siksi se menee usein ihmisillä sekaisin, että olisi Ollin sanoittama biisi. Ei ole.

Muistelisin, että Juicen elämäkerran mukaan kertoisi Juicen lapsesta.

e. Muistin väärin.

 

[oiler99]

Olli Lindholmin patsas julkistettiin eilen hänen kotikunnassaan Pomarkussa.

Tältä näyttää edesmenneen Olli Lindholmin näköispatsas – "Kunnianosoitus Lindholmille ja hänen työlleen"

Pomarkussa Satakunnassa on julkistettu tänään edesmenneen laulaja ja lauluntekijä Olli Lindholmin patsas.

www.mtvuutiset.fi

 

[heavy]

Olli Lindholmin patsas julkistettiin eilen hänen kotikunnassaan Pomarkussa.

Tältä näyttää edesmenneen Olli Lindholmin näköispatsas – "Kunnianosoitus Lindholmille ja hänen työlleen"

Pomarkussa Satakunnassa on julkistettu tänään edesmenneen laulaja ja lauluntekijä Olli Lindholmin patsas.

www.mtvuutiset.fi

Kilpailee huonommaisuudesta Andy McCoyn Pelkosenniemen patsaan kanssa

 

[Robin Big Snake]

Niin se muisti tekee tepposet. Kuolemasta vasta kolmisen vuotta mutta en yhtään muistanut Lindholmin olleen ylipainoinen kääpiö.

 

[Mikke73]

Itselleni Joutsenlaulun ja Rakkaus on lumivalkoinen -hittien yläpuolelle henkilökohtaisiksi nousevat Kuorotyttö, Vie mut minne vaan sekä Miehen tie. Ei ole sattumaa, että hitit ovat muiden tekemiä - Olli oli tulkitsija ja keulakuva, ei mikään hittinikkari

Tämä viesti nyt tulee vähän myöhässä mutta tulkoot, kun en tätä aiemmin huomannut.
Mutta: tuo mainitsemasi Vie mut minne vaan on Ollin säveltämä, ja muista hiteistä esimerkiksi Ihmisen poika ja Särkyvää ovat Ollin sävellyksiä vaikka noissakin sanoitukset ovat muiden.
Myös Laulu rakkaudelle oli aikoinaan jonkinlainen hitti, ja tuohon Olli on merkitty sekä säveltäjäksi että sanoittajaksi.
Ei Olli siis täysin osattomaksi tuossa hittien kirjoittamisessa jäänyt.

Tuosta Ollin patsaasta.. ei jumalauta. Menee samaan sarjaan Visulahden vahakabinetin kanssa.

 

[Luotain]

Uskoisin että Ollia naurattaa melko mojovasti, kun hän pilven päältä patsastaan katselee, silleen hyväntahtosesti nauraa hän.

 

[Derrick]

40-vuotis konserttia pukkaa! Onko sama ilman Ollia, mene ja tiedä?

Yö tekee paluun

Yö-yhtye juhlistaa yli 40-vuotista taivaltaan Tampereen Nokia-areenalla.

www.iltalehti.fi

 

[NIN]

40-vuotis konserttia pukkaa! Onko sama ilman Ollia, mene ja tiedä?

Yö tekee paluun

Yö-yhtye juhlistaa yli 40-vuotista taivaltaan Tampereen Nokia-areenalla.

www.iltalehti.fi

Vetävät näköjään legendaarisimmassa kokoonpanossaan: Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa, Timo Mynttinen ja Jussi Turpeinen. Huikeeta (rahastusta)!

 

[UnenNukkuja]

JP Leppäluoto, Jay Lewis ja Herra Ylppö

Tuossa hyvät lisät kyllä laulajiin. Toki, itsellekin kynnyksen tekee se, että iskelmä-Yöllä mennään.

 

[Derrick]

Vetävät näköjään legendaarisimmassa kokoonpanossaan: Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa, Timo Mynttinen ja Jussi Turpeinen. Huikeeta (rahastusta)!

Doobysta juttua, mutta hienoa olisi jos siellä laulaisi myös Daffyn Les Paul tyyppinen mieskitara

Jussi Turpeisen tie vei rokkikoulun oppilaasta Yön kitaristiksi – ja takaisin samaan kouluun opettamaan

Vahvat persoonat ovat opettaneet Doobylle mikä muusikon ammatissa on tärkeintä.

yle.fi