Xbox 360: NHL13 GM Connected - Analyysit, jälkipelit ym.

  • 48 714
  • 836

Titans

Jäsen
Nyt on siis jaksosta viisi matsia takana.
Ekassa matsissa Columbukselta 2-1 takkiin ja millä tavalla. 2,7 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä kaveri pääseen Calgaryn kaamean pyörityksen jälkeen läpiajoon ja iskee voittomaalin. Oli suhteellisen vittumainen lopputulos.

Sitten edessä oli kaksi matsia Nashvillea vastaan. Taistot olivat tasaisia vääntöjä, joissa kummallakaan ei kauheasti maalipaikkoja ollut. Ekan matsin voitin rankkareilla 2-1. Cammaleri on ollut liekeissä nyt viimeisimmät matsit. Toinen matsi päättyi hikiseen 1-0 voittoon. Kipper oli liekeissä.

St. Louisia vastaan oli vielä kaksi matsia. Todella viihdyttävä matsit tähän aikaan yöstä. Kiitokset näistä peleistä! Ekasta matsista 4-1 voitto meikäläiselle. Matsi oli todella tasainen, ja kyllä se Kiprusoff tärkeä pala mun puolustustani on. Vikan tein tyhjiin. Toisesta pelistä sitten St. Louis nappasi 3-2 voiton. Tiukka matsi ja lopun painostuksesta huolimatta en päässyt tasoittamaan. Butler iski rankkarista häkin, mikä oli suhteellisen epätavallista.

Kiitokset kaikille hyvistä matseista! Alkaa muuten Detroitin tuhoama Iginla palaamaan pikkuhiljaa kentälle... Glencrossilla vielä 15 matsia jäljellä.

Katsotaan kerkeänkö pelaamaan huomenna Ottawaa ja Dallasia vastaan.

Titans
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
23 ottelua takana, Buffalo:

Miller: 10-10-3, pmk 2,65, 86.43% 0+2=2

Hossa: 14+11=25 (+11)
Myers: 1+10=11 (-3)
Ott: 7+3=10 (0)
Pääjärvi: 5+5=10 (+2)
Pitkänen: 3+7=10 (+11)

Jäähyjen kärjessä Marian Hossa tiukalla 20 minuutin saldolla.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
25 ottelua takana Bruinsilla ja sanotaan, että maaleilla ei ole kyllä mässäilty. Voittoja on kuitenkin alkanut tulemaan ihan mukavasti viime aikoina ja Bruins onkin 3 ottelun voittoputkessa tällä hetkellä. Seuraavaksi vastaan asettuvat Phoenix, Winnipeg, Toronto ja Tampa Bay, eli näistä pitäisi ainakin se 4 pistettä repiä, että play-off paikka pysyy siedettävällä etäisyydellä.

Joukkueen tilastot:

9-15-1 (Idän 12./Koillisen divisioonan 4.)
Tehdyt maalit: 52 (2,08 per peli)
Päästetyt maalit: 74 (2,96)
YV: 3/52 (5,8%)
AV: 10/48 (79,2%)

Pelaajien tilastot:

T.Rask 8-8-1, pmk 2,61, 87,66%, NP 0
J.Reimer 3-8-0, pmk 3,09, 86,06%, NP 1

T.Plekanec 7+7=14 (+2)
C.MacArthur 9+4=13 (+6)
S.Gagne 9+3=12 (-1)
M.Greene 0+10=10 (+6)
P.Bergeron 5+5=10 (-9)
T.Seguin 8+1=9 (-4)

Jäähytilastoa johtaa tällä hetkellä A.McQuaid 11 minuutilla, mutta kärki on kyllä hyvin tasainen.

Aloituksia Bruins on napsinut ihan kiitettävästi ja tässä on kaikkien senttereiden prosentit:

T.Plekanec 130/249 (52,21%)
P.Bergeron 89/162 (54,94%)
Peverley 57/86 (66,28%)
C.Kelly 33/55 (60,00%)
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Detroitilla 27 ottelua takana saldolla 9-18-0. Tehtyjen maalien keskiarvo 1,78 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,63, YV 19,1%, AV 80,5%.

J. Howard: T% 84,34 ; PMK 3,49

P. Datsyuk 13+7=20
H. Zetterberg 9+7=16
V. Filppula 4+8=12
T. Bertuzzi 4+6=10

Jäähykuningas on N. Kronwall 10 minuutillaan.

Suunta on kuitenkin nouseva!
 

Mige

Jäsen
Pientä yhteenvetoa Rangersin kaudesta tähän saakka.

28 ottelun jälkeen koko liigan piikkipaikka recordilla 20-7-1, Chicagolla, Winnipegillä ja Floridalla on tosin kovempi pistekeskiarvo mutta vähemmän pelejä pelattuna. Kauden alussa oli tavoitteena voittaa oma divisioona, tämän suhteen vaikuttaa ihan hyvältä, sillä lähin haastaja Islanders on 10 pisteen päässä. Alkukaudesta Rangersin meno oli todella vakuuttavaa, mutta viime aikoina peliesitykset ovat olleet kovin vaisuja. Vissiin sillä on jotain vaikutusta, että oon käyny pelaamassa vain nämä GM Connected -pelit, muuten on änäri jäänyt EASHL:n jäätävän lagin takia todella vähälle. Loukkaantumisilta olen säästynyt melko hyvin viimeistä kahta peliä Washingtonia ja Ottawaa vastaan lukuunottamatta; ko. peleissä telakalle lähtivät Girardi, McDonagh & Callahan, onneksi sentään vain muutamaksi peliksi.

Tilastoja:

Gaborik 45+8=53
Richards 12+23=35
Callahan 6+27=33
Perry 14+7=21
McDonagh 4+16=20

Lundqvist 20-7-1, 2.12, 87,83%, 5 SO

Goals for: 110
Goals against: 61
Powerplay: 27,3%
Penalty Kill: 76,7%
 

trap

Jäsen
Laitetaan nyt St. Louisiltakin väliaikaraporttia:

11-12-2, maalierolla 55-75

Top-5 pistemiehet:

1. McDonald 25. 10+6=16
2. Berglund 25. 9+6=15
3. Steen 25. 7+6=13
4. Backes 25. 4+8=12
5. Perron 20. 5+5=10

Statseilla 2+0 -12 heikosti esiintyneestä Alex Pietrangelosta tuli hyviä tarjouksia Charan ja Byfuglienin muodossa, mutta päätin suostua lopulta Kingsin treidiin, jossa Quick ja Kulemin saapuvat Pietrangelon ja Halakin tilalle. Saattoi olla hölmökin treidi mutta näin veskarille enemmän käyttöä.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Gaborik 45+8=53
Jesus, Islandersila on maaleja tehtynä kokonaiset 54, eli ollaan kuitenkin Gaborikkia edellä. Islandersilla edelleen jyrä koodinimellä "Marian katolleen" hakusessa.

Idässä näyttää tulevan jäätävä taistelu play-offs -paikoista. Islanders kuudentena 31 pisteellä ja kymmentenä Pittsburgh 26 pisteellä. Lännessäkin melko lailla samanmoiset on erot viivan tuntumassa.
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Edmontonin jakso jatkui 2 ottelulla, ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Ottawa, ottelu oli melko tiukka ja avausmaali taidettiin nähdä vasta toisessa erässä kun Helm polki alivoimalla karkuun ja nosti kauden 4. alivoimamaalinsa. Loppujen lopuksi voitto irtosi 3-0 lukemin.

Toinen matsi olikin hankalampi kun vastaan asettui Vancouver. Johdin jo kahdesti ottelua, mutta viimeiseen erään lähdettiin Vancouverin johtaessa 3-2. Lopussa Edmonton pääsi 3 vs 1 hyökkäykseen ja Hemsky tarjoilee Smythille maalin eteen ja Smyth ujuttaa kiekon Dubnykin selän taakse, kun pelikellossa jäljellä 14 sekuntia. Rankkareilla sitten Eberle ratkaisee Schneiderin pomputellessa.

Kausi on lähtenyt kyllä hienosti käyntiin vaikka odotin olevani siellä taistelemassa lottery pickistä. 14-6-5 saldolla mennään. Tehtyjä maaleja on 71 ja päästettyjä 58. YV taas on luokattoman kehnoa 13,6%, AV:kään ei liiemmälti häikäise, 77,8%.

Pistepörssi:
1. Hemsky 25 ott, 10+7 +3
2. Smyth 25 ott, 7+9 +14
3. Nugent-Hopkins 25 ott, 8+6 -4
4. Zubrus 24 ott, 6+7 +7
5. Jones 25 ott, 4+9 +7

Mielenkiintosia nimiä sieltä löytyy. Hemskykin lähtee tämän jakson jälkeen Washingtoniin. Tasaista on silti ollu, 11 pelaajaa yli 10 pisteessä ja näistäkin 3 pakkia. Zubrus varsinkin liekehtinyt tultuaan Devilsistä, 10 peliin 4+6 +6 ja siinä samalla Smythin tehoja nostanut. Suurimmat plussat kumminkin ansaitsee kolmosketju Jones-Helm-Raymond, varsinkin Helm, +10 tehotilastossa on hyvä lukema. Tehotilaston kärjessä on kumminkin Edler +16. Mokeista ei ole pelannut kuin Schneider ja sitä ennen Dubnyk, Schneiderilla 19 ottelua, 12 voittoa ja vain 3 tappiota varsinaisella peliajalla, 2,17 PMK ja 88,83 torjuntaprosentti.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Pari viimistä peliä pelattu, molemmista tilille tappiot. Oman divisioonan porukat jotka olis ollu "pakko" voittaa. Ottawa oli selkee, vastustaja pelas samalla tyylillä kun mä ite ja hämmennyin siitä heti alkuun. Ei selittelyjä, turpaan tuli.

Mut Toronto... Ekassa yrityksessä oli hyvä syke päällä, sain vedettyä Myersillä Kesselin pakettiin. Kaverilla ei pääkään liikkunu kun makas jäissä. Eikös tuu joku ongelma ja peli pomppaa aina samaa alotukseen mun päätyyn. No ei kun uutta suoleen ja Kessel pysyy ehjänä, tekee siinä sivussa pari kassiakin, homo.

Torontolle kiitokset pelistä, mukava pelata kun molemmat pelaa pientä jälkipossua ja ajaa kaiken mikä liikkuu. Ekassa pelissä propsit Vanekille, kävi noutamassa Pitkäsen Jonin ja hakkas sen vielä 6-0. Ens kerralla saat kuonoos huolella.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mut Toronto... Ekassa yrityksessä oli hyvä syke päällä, sain vedettyä Myersillä Kesselin pakettiin. Kaverilla ei pääkään liikkunu kun makas jäissä. Eikös tuu joku ongelma ja peli pomppaa aina samaa alotukseen mun päätyyn. No ei kun uutta suoleen ja Kessel pysyy ehjänä, tekee siinä sivussa pari kassiakin, homo.

Torontolle kiitokset pelistä, mukava pelata kun molemmat pelaa pientä jälkipossua ja ajaa kaiken mikä liikkuu. Ekassa pelissä propsit Vanekille, kävi noutamassa Pitkäsen Jonin ja hakkas sen vielä 6-0. Ens kerralla saat kuonoos huolella.

Heh, arvasin että tää peli jos mikä tuottaa jälkipeliä! Tosiaan eka vaihto ja eka hyökkäys --> joku sika niittaa Kesselin päin laitaa ja näytti siltä että joo, eiköhän se oo vähintään jonkun 30 peliä pois. No sitten alkaa perus EA:n lagimiset ja peli jäi kesken, koitin jos ois auttanut valikossa käynti mutta siinä kävikin niin että yhteys katosi kokonaan. "Uusinta" olikin sitten tiukka peli ja miten vaan sekin ois voinut päättyä, tällä kertaa näin. Aikamoista jäähyilyä molemmilta, tää oli näitä "ei oteta sitä niin vakavasti" -tyylisiä pelejä tai siltä se ainakin vaikutti.

Joni siinä haastoi jotain mikkihiiri-Marchandia ja Vanek tuli paikalle, rest is history... :)

Illan toisessa pelissä irtosi voitto Bostonista. Thomas oli kyllä kovassa vireessä tässäkin, ja vaikka laukaukset vein aika selvästi niin paikkoja oli kaverillakin - omista vedoista suurin osa tuli jostain kaukaa.

Täytyy vielä sanoa että onhan toi peli järkyttävän buginen, esimerkiksi tossa Boston-pelissä tuli vähintään muutama niitä missä pelaajat sinkoaa ihme vauhdilla vaikka kulmasta minne sattuu. Lisäksi noi taklaukset on aivan naurettavia; välillä ei pelaaja kaadu mistään ja toisinaan lentää olemattomalla vauhdilla "taklaavan" pelaajan toimesta kolmoisslutsilla kerien. Hohhoijaa sanon ma.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Hienoja pelejä on ollut ja todella tiukkaa on idässä :).

Meinaa vaan olla pakit lasaretissa vuorotellen ja Letang ollu kauden ekasta matsista alkaen pois. Kohta onneksi tulee takaisin.

PS: Sidin injurya odotellessa :D.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
San Jose taas kyntää aika lahjakkaasti menemään ottelusta toiseen. Pelissä itsessään ei ole mitään vikaa mutta jotenkin matsit vaan ovat kääntyneet vastustajien hyväksi. Mutta täältä tullaan vielä ja lujaa. Mutta se pitää myös sanoa että on ollut kiva pelata ja hyviä pelejä ollut.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Saatana mä rakastan Luongoa. LUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!

2 peliä, 2 voittoa tältä päivältä. Luongo suurimpana syynä näille. Ensin voitto 2-0 Carolinasta ja perään Philly kaatui 3-2 rankkareilla.

Islandersille tiedoksi, että pelaan tuon viimeisen pelini huomenna. Ei nyt jokaista peliä tänään pois, ettei sitten joudu odottamaan kolmea päivää.

Ps. Lacku: Helvetti kun repesin aivan totaalisesti sille kun taklasin laidan lähellä Ovieta. Ovechkin lensi naama edellä pleksiä päin ja pleksi tuhannen paskaksi. Kovin huvittava tilanne ja harmi kun ei tullut otettua talteen.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
FFFFuuuuuuu... Jets kohdattu ja vihdoin 7. yritys jatkoajalla toi voiton. Eli Islandersin kauden eka voitto jatkoajalla on selviö. Hemmetti sentään: Okposo törmäsi jonkun kanssa maalin edustalla ja nyt mies on sivussa vain seuraavat 37 matsia. No ei tunnu missään, kun leveyttä ja syvyyttä riittää rosterissa.
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Sama virsi Detroitilla kuin muissakin peleissä. Peli tuntuu hyvältä, mutta vastustaja on piirun verran parempi! Phoenixia vastaan voitin laukaukset ja hyökkäysalueajan, mutta maaleja en saanut tehtyä kun kaveri nappasi ylivoimalla kiekon häkkiin ja voitti pelin 1-0. Phoenixilla oli erittäin kurinalaista puolustamista ja vedot lähtivät aika kaukaa, en katsellut statseja mutta varmasti ei kovin paljon ole maaleja tuolle puolustukselle tehty. Nyt on minun jaksoni pelattu.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Matsi Phoenixia vastaan takana ja viime peleissä tutuksi tullut kaava, eli matsin aikana johtoasema vaihtaa puolta useampaan kertaan. Täytynee sanoa, että tossa pelissä kerrankin onnistuin käyttämään melkein jokaisen maalipaikan ja voitto irtosi Islandersille tutuin 3-2-lukemin.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
FFFFuuuuuuu... Jets kohdattu ja vihdoin 7. yritys jatkoajalla toi voiton. -- Okposo törmäsi jonkun kanssa maalin edustalla ja nyt mies on sivussa vain seuraavat 37 matsia. --

Jets on kyllä tästä rasittava joukkue.... Bruinsin ykkössentteri Plekanec sivussa seuraavat 41 matsia, ja vaikka hieno voitto otettiinkin, niin tämä ei kyllä helpottanut elämää kun Gagne ja Hamilton oli jo valmiiksi sivussa...
 

Jargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Phoenix otti voitot Detroitista 1-0 ja Floridasta 3-2. Lisäksi tappiot 3-2 Islandersille ja 3-1 Bostonille.

Hyviä ja tasaisia pelejä kaikki. Phoenixilla rupeaa tosiaan puolustus toimimaan ihan hyvin mutta maalinteko tuottaa tuskaa. No en vissiin ole ainut ketä tämä korpeaa ;)

Kiitokset peleistä!
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Jäätävä performanssi Schneiderilta Minnesotaa vastaan 13 vedosta sisään uppoo 7. 7-3 siis tukkaan Minnesotalta. Jäätävää, niin jäätävää. Boychukikin saatiin telakalle pidemmäks aikaa. Dallasia vastaan enää ja sit olis jakso sievästi paketissa.
 

trap

Jäsen
Täytyykin laittaa nyt kun muistin ottaneeni screenit.

Vähän otti päähän Ottawa-häviö pari päivää sitten, kun lopussa oli hyvä myllytys tilanteessa 2-1.

Videota en jaksanut prosessoida, mutta parit screenit EA Sports Worldista:

Berglundin tontti
Ei maalia
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Täytyykin laittaa nyt kun muistin ottaneeni screenit.

Vähän otti päähän Ottawa-häviö pari päivää sitten, kun lopussa oli hyvä myllytys tilanteessa 2-1.

Videota en jaksanut prosessoida, mutta parit screenit EA Sports Worldista:

Berglundin tontti
Ei maalia

Tolppa sisään, tolppa ulos. :)

Vois samalla kysyä, mihin tietokoneen ohjastama Cowen on matkalla, kiekko kuitenkin tuli toiselta laidalta, kuin sieltä mihin rintamasuunta osoittaa...
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Täytyykin laittaa nyt kun muistin ottaneeni screenit.

Vähän otti päähän Ottawa-häviö pari päivää sitten, kun lopussa oli hyvä myllytys tilanteessa 2-1.

Videota en jaksanut prosessoida, mutta parit screenit EA Sports Worldista:

Berglundin tontti
Ei maalia

Vanha tuttu sisäverkko-osuma. Tolppa ei kilahda ja maalia ei tule. Maalin sisäinen musta-aukko. Tuosta "bugista" olisi suotavaa päästä eroon ensi vuoden painoksessa.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vanha tuttu sisäverkko-osuma. Tolppa ei kilahda ja maalia ei tule. Maalin sisäinen musta-aukko. Tuosta "bugista" olisi suotavaa päästä eroon ensi vuoden painoksessa.

Tätä samaista bugia manasinkin jo aiemmin täällä. Käsittämätöntä että vaikka tuo sama kämmi on oli jo ainakin NHL 12:sta, sitä ei ole vieläkään korjattu. No, mitäpä sitä liikaa peliin panostamaan kun se myy muutenkin ihan vitusti <tm>.

edit: Nashvilleä vastaan hävisin ottelun (pääni sisällä) käytännössä jo vastustajan avausmaaliin: omat pakit tulee vaihdosta(?) ja höntyilevät epärealistisella vauhdilla keskelle kenttää samalla kun kaveri polkee laidalta kaikessa rauhassa läpi. Vittu tuo(KIN) on rasittava ominaisuus tässä pelissä, etenkin kun ei ole mitään tsäänssiä ehtiä vaihtaa pelaajaa pakiksi enää tuossa vaiheessa kun homman huomaa. Paljastakaa nyt joku mitä taktiikoita pidätte puolustuksessa vai onko sillä edes mitään väliä? Tuntuu että siniviivalta tullaan läpi joka puolelta, paskanmarjat tuo AI tässä ole sen viisaampi kuin edellisessäkään änärissä. :/
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Quebec Nordiques
Perhana kun toi Bostoni on aina niin perkuleen vaikea vastus, itselleni tähän mennessä ehkä se kovin, yhdessä Floridan kanssa. :D Ei siinä mitään, hyviä pelejä ollut kaikki kolme, vaikka kunnolla turpaan tulikin siinä yhdessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös