Mainos

World Cup 2016: Suomi

  • 632 512
  • 2 443
Tila
Viestiketju on suljettu.

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
P-Amerikan junnuilta meni 30 sekuntia murtaa Ruotsin puolustus ja Lundqvist. Sattumaa? Ei välttämättä. Suomen paikoista ei yksikään ollut lopulta niin laadukas kuin Pohjois-Amerikan paikat, joista laittoivat kiekot sisään.
Pohjois-Amerikka on täysin erilainen joukkue kuin Suomi.. Parempi luomaan maalipaikkoja, huonompi puolustamaan. Luisteluvoimaisempia pelaajia, ja tottuneempia pieneen kaukaloon. Ei siis ole mikään ihme että mursivat Ruotsin puolustuksen, mursivathan he Suomenkin. Eihän Ruotsikaan pystynyt murtamaan Suomen puolustusta, vaikka P-Amerikka pystyi. Erilaisia joukkueita. En tietenkään tarkoita, ettei parantamisen varaa olisi maalipaikkojen luonnissa (sekä laadussa että määrässä), mutta väitteeni on edelleen että Suomi onnistui siinä aavistuksen paremmin kuin Ruotsi, eikä peli sikäli ollut mikään katastrofi.
En näe paikkoja riittävän laadukkaiksi, jotta kahden maalin tekeminen olisi ollut todennäköistä.
En minäkään, mutta todennäköisempää se oli kuin Ruotsin kaksi pelitilannemaalia.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
En minäkään, mutta todennäköisempää se oli kuin Ruotsin kaksi pelitilannemaalia.

Summa summarum: Pointtini siitä, että ongelma ei ole maalintekemisessä vaan ylipäänsä paikkojen luomisessa, on mielestäni yhä validi. En kuitenkaan usko tässä olevan mitään pelitavallistakaan ongelmaa - päinvastoin sen ansiosta Suomi pystyi pelaamaan Ruotsin kanssa ihan hyvän pelin.

Ongelma on yksilötaidon puutteessa, mutta kuten täälläkin jo todettu, pelaajamme ovat pääosin nuoria joiden parhaat pelivuodet ovat vielä edessä. Tarvitaan vain lisää Barkoveita, Laineita ja Ahoja. Lisäksi tarvittaisiin myös muutama Komarov.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juolevi - Ristolainen
Määttä - Vatanen
Pokka - Lindbohm
Honka - Lindell

Mitä mieltä muuten olet Vatasen syöttötaidosta? Olen jotenkin aina olettanut sen olevan hyvän, mutta en ymmärrä, miten 3-5 metrin syöttö tuntuu olevan aivan mahdottoman vaikea antaa lapaan tässä turnauksessa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä mieltä muuten olet Vatasen syöttötaidosta? Olen jotenkin aina olettanut sen olevan hyvän, mutta en ymmärrä, miten 3-5 metrin syöttö tuntuu olevan aivan mahdottoman vaikea antaa lapaan tässä turnauksessa.
Ducksin peleissä olen ollut huomaavinani, että jotenkin aina kauden edetessä parantaa ihan loppuunsa saakka tuossa. Ylivoimallahan tuo on näissä kisoissa näkynyt aika paskana, kun Samin syötöt Laineelle olivat niin luokattomia. Ducksissahan vastaava syöttölinja on viivaa pitkin eikä pointille, ja enemmänkin vain siirto (Getzlafille). Yleisesti Vatanen on pelinavaajana Ducksien aivan selkeää parhaimmistoa ja trendi on kehittyvä. Tosin viime kaudella näin häpeäkseni alle puolet Ducksien runkkarimatseista...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään olisi mahdollisuus saada kiekkomaailman vihat niskaan, jos hävitään Venäjälle. Kaikki toivovat viihdyttävän junnujoukkueen jatkoonmenoa ja matsia Kanadaa vastaan, niin Suomella on harvinainen paikka olla se mulkun rooli.

En millään usko, että Suomella on ongelmaa syttyä vaikka panosta omalta osalta ei olekaan. Kyllä se Venäjä tähtineen sytyttää ja kuitenkin on mahdollisuus pilata naapurin jatkopelit voittamalla, samalla kun Venäjällä on pakkovoitto Suomesta, niin ihan hyvät asetelmat on tarjolla. No worries junnut, kyllä me autetaan!
Tänään on Suomella enemmän faneja kuin koskaan, ympäri maailmaa.
 

P.Kaukalo

Jäsen
Itse toivon kyllä Suomen voittoa kolmesta syystä:
1. Olisi mielenkiintoista nähdä Kanada näitä nuoria vastaan - nuorethan ovat jokaisen matsin aloittaneet sähäkästi, niin kiinnostaisi nähdä miten liike riittää kanukkeja vastaan ja tuleeko esim. noita yv-hyökkäyksiä ja läpiajoja samalla tavalla kuin kaikkia muita maita vastaan.
2. Jäisi parempi maku Suomen esityksistä jos nyt edes sen yhden voiton kairaisivat. Harkkapelit mukaan laskettuna Suomen saldo on aika surullinen 0-1-0-4
3. Aina voi nauttia siitä kun rybyjä kyykytetään
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Teräväisellä oli huippupaikka, kun Granlund passasi maalin eteen, oliko se nyt ekassa erässä. Teukka suti patjojen kautta tolppaan

Ei sutinut vaan maali oli täysin tyhjä ja lunkalla oli maila lappeelleen jäässä, johon Teräväinen kiekon sai osumaan. Puoli maalia oli tyhjänä, mutta jään pinta oli kiinni, ei saanut nousemaan 10 senttiä ja kiekko napsahti suoraan lunkan mailaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei sutinut vaan maali oli täysin tyhjä ja lunkalla oli maila lappeelleen jäässä, johon Teräväinen kiekon sai osumaan. Puoli maalia oli tyhjänä, mutta jään pinta oli kiinni, ei saanut nousemaan 10 senttiä ja kiekko napsahti suoraan lunkan mailaan.
Itse asiassa se veto kyllä nousi vähän ja osui Lunkan mailan lavan reunaan ja siitä tolppaan. Lunkka katsoi tuolla hetkellä eri suuntaan, joten ei tiennyt torjuvansa. Parhailla käy hyvä tuuri.
 

P3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Toimiskohan toi ylivoima niin että Aho tai Granlund Barkovin paikalle peliä pyörittämään ja Barkov maalin eteen Komarovin paikalle. Ehkä silloin Laine keskittyy enemmän laukomiseen eikä poikkikentän paskalättyihin jotka jäävät liian usein vastustajalle tai tippuu Barkovin luistimiin.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tarvitse ei, pointti on ehkä enemmänkin siinä, että joukkueen sisältä käsin nämä asiat saattavat näyttää ihan erilaisilta kuin fanin tv - ruudun äärestä. Väite, että kapteenilla pitäisi olla kantava äänikin, on ainakin ihan naistenlehtitason missikisaa, kapteenit eivät pidä mahtipontisia puheita kuin aivan poikkeustapauksissa. Tekemällä annettu esimerkki on kaikein ratkaisevin, eivät mitkään äänivarat, hyviä esimerkkejä tästä ovat olleet ja ovat mm. Steve Yzerman, Joe Sakic ja Jonathan Toews.

Ehkä tuo on jotain suomalaista auktoriteettiuskoa kun valmentajan pitää olla jumala ja joukkueen kapteenin jumalasta seuraava ja mielellään vielä sellainen että sukat pyörivät jalassa kotikatsomossakin.

No no! En todellakaan tarkoita mielisairasta huutamista a´la Summanen, vaan sitä, että ääni kuuluu selkeästi joka puolelle, kun kapu puhuu. Vaikea nähdä Granlund tai Barkov äänineen tilanteessa, jossa heti koppi hiljenee kuuntelemaan. Heidän äänensä ei vaan kanna.

Älä ainakaan mua laita siihen kaartiin, joka pitää valkkua jumalana. Joku roti toki pitää olla hierarkiassakin, että homma toimii, eikä viidakon lait päde, mutta hyvä valkku kuuntelee ja keskustelee. Lopullisen päätöksenvastuun hän sitten kyllä kantaa itse, eikä mielistele ketään. Mulla ei myöskään sukat pyöri jalassa yhdenkään valkun vuoksi, ehkä jollain miehellä sitten pyörii=) Ainoa, joka vois saada jotain liikettä muhun, jos olisin nuorempi, on Kukkosen Lasse. Siinä vaan on niin mies mun makuuni kuin olla ja voi. Perusjätkä, jämäkkä, sanansa pitävä ja kaikkensa antava. Eihän tuota voi kuin ihailla valtavasti ja surunpäivähän se tulee olemaan, kun KukkoLasse poistuu kuvioista. Hänenkaltaisiaan ei montaa ole, eikä tule.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minua jotenkin häiritsee, että tulevaisuuden suunnitelmiinkin täällä laitetaan Barkova ja Laine samaan ketjuun. Ei ne mun mielestä niin hyvin yhteen pelaa, että tuota pitäisi raahata jatkuvasti tuossa muodossa mukana. Liekö peruja Tappara-ajoilta, jolloin pelasivat yhdessä. Eihän Barkov sanoisi mitään pienintäkään negaa Laineesta, vaikka niin kenties voisi ajatellakin. Vanha seurakamu ja kaikkien huulilla muutenkin. Vaatisi tietynlaista rohkeutta ja eipä sitä joukkueen sisällä aleta kritisoimaan ketjukaveria. Ymmärrettävää sikäli.

Itsekin helposti haluaisin nähdä edelleen sen maagisen nuorisoketjun, jossa Pulu, Laine ja Aho viilettävät. Ei se silti shokeeraavaa olisi, vaikka erilläänkin olisivat, mutta uskoisin siinä ketjussa kuitenkin olevan taikaa, rohkeutta ja taitoa. Eihän siitä toistensa tuntemisesta haittaakaan olisi. Heitä vaan ei ole aikuisissa annettu yhdessä pelata tällaisissa kisoissa. NA-joukkue on nuorten joukkue, ennakkoluuloton ja rohkea ja katsokaa minne se on vienyt. Meillä kehutaan, kun on nyt nuorempaa jannua otettu mukaan, mutta Pulju olisi ollut saatavilla siinä vaiheessa, kun viimeisiä valittiin, vai olenko väärässä? Siihen loppui rohkeus.

Edelleen haluaisin Koskisen maalille. Hän tietää venäläisen mentaliteetin noista mokeista parhaiten ja siksi. Lisäksi saisi hänkin pelata.Olisi mukava, jos tuo pyöreä, ruma nolla saataisiin pois tilastoista. Loistava peli näin viimeiseksi, että jää hyvä maku suuhun. Vähän harmittaa, ettei sitten laitettu Lainetta ja Mikkeä samaan ketjuun. Sitä on niin monet toivoneet ja tuskin nyt syteen ja saveen olisi mennyt.

Täällä joku kirjoitti, että olisi mielenkiintoista nähdä Kanada ja NA-joukkue vastakkain. Kieltämättä tuossa olisi puolensa ja voisin ehkä jaksaa katsoakin sen. Näkisi tosiaan, onko riskiä laittaa niin ennakkoluulotonta ja rohkeasti pelaavaa jengiä kuin NA on, vanhaa, kokenutta kaartia vastaan.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sori tuo a Barkovin perässä, ei ole tarkoitus mitenkään naiseksi vääntää sukunimeään, jotenkin laiskasti kai olen ottanut kirjaimen ja jäänyt jo toisen kerran a roikkumaan. En tiedä miten sen saa pois, kun en ainakaan ole huomannut mitään muokkaa-komentoakaan, vai eikö vanha vaan tajua miten se tehdään se poisto...
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Liekö peruja Tappara-ajoilta, jolloin pelasivat yhdessä.
Barkov ja Laine eivät ole pelanneet yhdessä peliäkään Tappara-paidassa. Laineen ensimmäiset aikuisten pelit Tappara-paidassa ovat kaudelta 2014-15, jolloin Barkov pelasi jo toista kautta Floridassa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Barkov ja Laine eivät ole pelanneet yhdessä peliäkään Tappara-paidassa. Laineen ensimmäiset aikuisten pelit Tappara-paidassa ovat kaudelta 2014-15, jolloin Barkov pelasi jo toista kautta Floridassa.

No huh! Kylläpäs alkaa dementia jo turhan aikaisessa vaiheessa. Miten hitossa mulle on voinutkaan jäädä tuollainen mielikuva! Pahoittelen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä tähän viimeiseenkin otteluun riittää panosta, vaikka lähtö tulee. Kysymys on myös siitä millä tavalla lähdetään. 1 tehty maali ja 3 tappiota ei kuulosta kovin hyvältä. Venäjä voitolla saataisiin ehkä hieman lievitystä putamisen tuskaan ja naapurille se olisi varmasti todella kova pala. Joku voisi ehkä puhua jostain "torjunta voitostakin". Sota hävittiin, mutta ei sentään kaikkea menetetty. Materiaaliylivoima on jälleen vastustajalla, mutta on näitä kovia pelejä ennenkin voitettu, ei se mahdotonta ole.

Monella pelaajalla on myös kysymys siitä millaisen kuvan jättää itsestään turnauksessa. Esimerkiksi turnauksen nuorin pelaaja Patrik Laine haluaisi varmasti saada pistetilin auki ja nyt on viimeinen mahdollisuus.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
On tuossa tosiaan sen verran panosta, että voitolla noustaisiin tämän hetken jumbosijalta monta sijaa lopputaulukossa, eli kuudenneksi tai jopa viidenneksi. Ei ehkä tunnu merkitykselliseltä nyt, mutta kyllä se 10 vuoden päästä särähtää, jos Suomi oli silloin 2016 NHL-kisojen viimeinen häviten kaikki pelinsä ihan niinkuin juuri äskettäin vuonna 1987.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Nyt pelataan maajoukkueiden 'moraalisesta pronssista' jos voitetaan ja edellä olisi vain kaksi maajoukkuetta. Eli panoshan on huima!
 

Antero Boston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Huuhkajat:D
Oliko nyt siinä mielessä harvinaiset "isot" kisat, että kukaan maajoukkueesta ei lopettanut maajoukkueuraa tähän turnaukseen. Ei saada venäjä pelin jälkeen keltään määkin itken haastattelua.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Onko illan kokoonpanoa julkaistu vielä? En muista nähneeni missään, kuka pelaa tänään maalilla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toivottavasti tästä turnauksesta tehdään nyt oikeat johtopäätökset tulevaisuutta silmällä pitäen. Tämä sijoitushan sinänsä ei ole huolestuttava asia, ottaen huomioon joukkueen ikärakenteen. Mutta tapa millä Suomi on pelannut, on huolestuttavaa. Ei tämmöistä sekavuutta ja pelin tason heilahtelua ole Suomelta totuttu näkemään. Ruotsia vastaan lataus oli hyvä, Lundqvist oli muuri. Mutta tässä Venäjä pelissä vastustaja on kyllä ollut materiaalinsa huomioiden niin surkea että Suomen olisi ehdottomasti minusta pitänyt voittaa tämä.

Muutenkin tämä turnaus on ollut kautta linjan paljon heikkotasoisempi kuin mitä ennakkoon odotti.

Suomen selvä heikkous on puolustus ainakin vielä toistaiseksi. Tuolla on liikaa semmoisia pakkeja joilla ei vielä taso riitä tälle tasolle. 2020-luvulla tilanne on toivottavasti parempi.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös