Mainos

Washington Capitals 2019–2020

  • 135 263
  • 474

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Sammy jatkaa hyvää virettä ja siitä palkinnoksi uran eka nollapeli. Pari maukasta räpyläseiviä tuonne mahtui, joten ei tullut edes "ilmaiseks". Oviekin otti kritiikin vastaan ja teki pari maalia pitkästä aikaa. Ja siinäpä sitten pelin otanta olikin. Hyvät pinnat Hurricanesista, ei ole ollut noita vastaan kovin helppoja pinnoja enää hetkeen tarjolla.

Parin päivän huilit ja torstai yöllä ois mahdollisuus korjaaviin toimenpiteisiin Devilsiä vastaan. Niin karsea oli edellinen noita vastaan että toivottavasti sieltä ammennettaisiin hiukan lisäpotkua pimeisiin tammikuun iltoihin. Viikonloppuna taasen lauantai-illan huumaa kun kaheksalta suomen aikaa Islanders.

Sivuhuomiona kun tuli vaihteeks vähän kytättyä Ovien statseja, niin on se jäätävän kovaa luettavaa tuo pelimäärä. Pikaisen laskun mukaan Ovie on 15-vuotisella urallaan missannut 30 peliä. Noista 10 oli yhellä kaudella. Ja sitten muuten on 2 kpl jäänyt ihan AllStars kieltäytymisten takia ja ainakin yks ihan sitä varten että nukkui pommiin. Ja pari kertaa tainnut huilata kauden viimeisen pelin ihan että ei loukkais ennen pleijareita.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jatkaakohan tuo Holtby nyt sitten, kun kesän cappi-korotus (arvioitu +2.5M) meni aika lailla tähän Bäckströmin paperiin. Eipä siellä muuta palkankorotuspainetta oikein ole.

Samsonov startterina jo ens kaudesta lähtien vai 1-vuotinen jatko Holtbylle?
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ei tullut kyllä kotialea Backsilta. Vähän sitä toivoin, mutta tietysti kun kaveri on pelannut halvalla jo viimeisen vuosikymmenen niin ehdottomasti hyväksytään tämä soppari. 9,2 milliä kausi ja kuten Henkka ylempänä näkee niin mahdolliset cap-korotukset on tähän sitten jo sidottu. Toivottavasti sitten edes tulee ne cap-korotukset.

Kyllähän tää, yhdessä Samsonovin viime aikaisen hyvän vireen ja Holtsin pienen keskikauden ruosteen kanssa, tarkoittanee sitä että Holtbyn tilalle voi alkaa katselemaan jotain sopivan hintaista kokenutta kakkos- tai 1B-molaria vapailta markkinoilta pätkätyöläiseksi. Jonkun verranhan noita sentään on nyt vapautumassa (Howard, Anderson, Crawford, Talbot jne.). Holtbyn pitäminen verottaisi sen 3-4 milliä lisää palkkatilaa jostain. Se olisi tehtävissä, mutta mihin hintaan..

No ei se nyt mahdotonta edelleenkään ole. Jensenin vaihtamalla Fehervaryyn ja Panikin vaihtamalla johenkin miljoonan mieheen tulee jo se kolme milliä, jos leikitään että Siege ja Leipsic jatkaa halvalla. Mutta vaikeeta se on. Ja etenkin kun Holtbyyn pitäisi sitoutua 6-8 vuodeksi, niin cap-leikittely jäänee sikseen ja kaikki hyvä loppuu aikanaan..

Pääasia jokatapauksessa että seuralegenda kiekkoilee Capitalsissa vielä seuraavat 5 kauttakin. Voisiko, pliis jooko, tämä enteillä sitä vielä että ensi kesänä myös Ovechkin tekee neljän vuoden jatkot!?

Detailseja ei tietty vielä ole capfriendlyyn asti saatu, mutta uskoisin että hiukan etu- ja allekirjoitusbonus-painotteinen paperi kyseessä. Eli jokin väline-ihottuma klausuuli varoiksi mukana. Vaikka eipä Capseissa näitä ole hirveesti harrastettu. Ja ei sinänsä Backstromin peli ole erityisen riippuvainen katoavasta nopeudesta koskaan ollutkaan. Mutta on tuossa nyt hiukan pelko persiissä miltä näyttää meidän 9,2 miljoonan sentteri vuonna 2024. Onneks sitä ei tarvitse, eikä aiota murehtia nyt seuraavaan muutamaan kauteen kun cup-ikkuna on vielä jossain määrin auki.
 
Phinor

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onhan tuo järkyttävän huono sopimus Capitalsille, mutta jotenkin ei vaan harmita. Luottosentterille reilusti ylihintainen eläkesopimus, mutta kun (meikäläisen) maha on vieläkin täynnä cuppivoitosta ja kaveri pelasi pitkään halvalla sopimuksella niin ei tosiaan osaa harmittaa.

Huonoa toimintaa GM:lta kun kolme isoa hyökkäyspään sopimusta loppuu nyt samana vuonna. Toisaalta kaksi noista tuskin saa jatkoa enää tuossa vaiheessa, ellei jotain vuoden pätkäsopimusta joten ehkäpä tuo ei vaikeuta elämää.
 
Ferris

Jäsen
Ei tullut kyllä kotialea Backsilta. Vähän sitä toivoin, mutta tietysti kun kaveri on pelannut halvalla jo viimeisen vuosikymmenen niin ehdottomasti hyväksytään tämä soppari. 9,2 milliä kausi ja kuten Henkka ylempänä näkee niin mahdolliset cap-korotukset on tähän sitten jo sidottu. Toivottavasti sitten edes tulee ne cap-korotukset.

Täytyy pikkaisen lieventää ensimmäistä sopimusarviotani, kun näyttää sille, että caphitin prosentuaalinen osuus on ilmeisesti aikalailla samaa kokoluokkaa mitä nykyisenkin sopparin osuus. (Jos nyt oikein ymmärsin.) Olisin silti toivonut jotain kasilla alkavaa sopparia.

Kyllähän tää, yhdessä Samsonovin viime aikaisen hyvän vireen ja Holtsin pienen keskikauden ruosteen kanssa, tarkoittanee sitä että Holtbyn tilalle voi alkaa katselemaan jotain sopivan hintaista kokenutta kakkos- tai 1B-molaria vapailta markkinoilta pätkätyöläiseksi. Jonkun verranhan noita sentään on nyt vapautumassa (Howard, Anderson, Crawford, Talbot jne.). Holtbyn pitäminen verottaisi sen 3-4 milliä lisää palkkatilaa jostain. Se olisi tehtävissä, mutta mihin hintaan..

No ei se nyt mahdotonta edelleenkään ole. Jensenin vaihtamalla Fehervaryyn ja Panikin vaihtamalla johenkin miljoonan mieheen tulee jo se kolme milliä, jos leikitään että Siege ja Leipsic jatkaa halvalla. Mutta vaikeeta se on. Ja etenkin kun Holtbyyn pitäisi sitoutua 6-8 vuodeksi, niin cap-leikittely jäänee sikseen ja kaikki hyvä loppuu aikanaan..

Kyllähän tuo soppari pitkälti Holtbyn lähtemisen sinetöi ja se on mielestäni ihan oikea ratkaisu. Ensi kaudella mennään sitten Samsonovilla ja kakkosena Copley tai Vanecek. Turha ulkoa ketään lisämiestä roudata mielestäni. Siegelle täytyy saada useamman vuoden paperi nyt ja jos Leipsic ei liikoja luule itsestään niin jatkoa myös sinne.

Pääasia jokatapauksessa että seuralegenda kiekkoilee Capitalsissa vielä seuraavat 5 kauttakin. Voisiko, pliis jooko, tämä enteillä sitä vielä että ensi kesänä myös Ovechkin tekee neljän vuoden jatkot!?

Itse toivoin maksimissaan nelivuotista paperia ihan sen takia ettei olisi tulppana MacConnorille. Toki se, että kauppaamiskielto loppuu kolmen vuoden jälkeen helpottaa tilan tekemistä tarvittaessa.
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Täytyy pikkaisen lieventää ensimmäistä sopimusarviotani, kun näyttää sille, että caphitin prosentuaalinen osuus on ilmeisesti aikalailla samaa kokoluokkaa mitä nykyisenkin sopparin osuus. (Jos nyt oikein ymmärsin.) Olisin silti toivonut jotain kasilla alkavaa sopparia.

Kyllähän tuo soppari pitkälti Holtbyn lähtemisen sinetöi ja se on mielestäni ihan oikea ratkaisu. Ensi kaudella mennään sitten Samsonovilla ja kakkosena Copley tai Vanecek. Turha ulkoa ketään lisämiestä roudata mielestäni. Siegelle täytyy saada useamman vuoden paperi nyt ja jos Leipsic ei liikoja luule itsestään niin jatkoa myös sinne.

Itse toivoin maksimissaan nelivuotista paperia ihan sen takia ettei olisi tulppana MacConnorille. Toki se, että kauppaamiskielto loppuu kolmen vuoden jälkeen helpottaa tilan tekemistä tarvittaessa.

Ei tosiaan voi seuraystävälliseksi sopimukseksi sanoa, mutta tavallaan reilu kaikin puolin. Pitää muistaa että viimeset 4-5 kautta Backsista on nautiskeltu alihintaan. Vähän tuo 6m allekirjotusbonari vikalle vuodelle yskäsee kyllä..tekee treidi skenaariosta huomattavasti vaikeempaa.

Mun mielestä jos ja kun Holtsin lähtö on nyt aika vääjäämätön, niin on aika jännät paikat lähtee huomiseen Sammy-Vanecek/Copley kaksikolla. Eka on täys kysymysmerkki ja tokan taso on selkee kakkonen. Joku Crawford tandem-ukkona vuoden kahden pahvilla ei jännittäis yhtä paljon.

Joo toivotaan että Backs ei ota agentin hommia enempää kontolleen. Oviehan ois halunnut tämänkin hoitaa, mutta pahempi näin :)

Ja Ovien tuleva soppari vois hyvin olla vaikka 9,2 milliä per vuosi / 4. Tai Crosby tyyliin 8,88.

Menee lainaukset ja asiat sekasin, mutta puhelimella auton kyydissä tää on parasta mihin pystyy..
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Hienoa että 19 kaikella todennäköisyydellä päättää uransa omassa jengissä. Samalla todennäköisyys että Ovie solmii jatkosopimuksen kasvaa - jos siitä nyt on ollut epäilyksiä. Kuten todettua on myös selvä että Holtby pelaa viimeistä kauttaan Capseissä.
Muitakin muutoksia lienee odotettavissa. Kuvittelen että BMac laskee että ensi kaudeksi nostetaan pari jätkää ylös Hersheystä ja näin revitään muutama miljoona lisää tilaa katon alle.
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Nyt kun pääsin rauhassa sulattelemaan käytin oikeen aikaa ja tutkiskelin hiukan "vertaavia" pelaajia ja sopimuksia. Rajasin paljonkin, vuosi 2014 oli viimeinen mitä otin mukaan ja mitään U25 ikäisenä tehtyjä sopimuksia en ottanut mukaan.

Numerot voi olla osittain virheellisiä koska laskut tein nopeesti työn ohessa. Mutta kyllä ne suuntaa antavia ovat.
Malli: Pelaaja, ikä allekirjoittaessa uutta paperia, miljoonaa/vuosia, milloin allekirjoitettu / milloin loppuu, PPG kun soppari tehtiin/PPG sen jälkeen, prosenttia sen aikaisesta palkkakatosta

Senttereitä;

Jonathan Toews 27v - 10,5 m / 8 v - 2015 / 2023 - PPG 0,9 / 0,83 - 14,7 %
Evgeni Malkin 26v - 9,5m / 8 v - 2014 / 2022 - PPG 1,22 / 1,14 - 13,8 %
John Tavares 28v - 11m / 7 v - 2018 / 2025 - PPG 0,92 / 1,05 - 13,8%
Anze Kopitar 29v - 10 m / 8 v - 2016 / 2024 - PPG 0,9 / 0,85 - 13,7 %
Tyler Seguin 26v - 9,85 m / 8 v - 2019 / 2027 - PPG 0,87 / 0,76 - 12,1%
Claude Giroux 26v - 8,275 m / 8 v - 2014 / 2022 - PPG 0,91 / 0,92 - 12%
Nicklas Backstrom 32v - 9,2 m / 5 v - 2020 / 2025 - PPG 0,97 - 11,3 % --> Jos cap nousee vaikka huhutun 2,5m on tämä 10,95 %
Ryan Johansen 25v - 8 m / 8 v - 2017 / 2025 - PPG 0,76 / 0,8 - 10,7%
Ryan O'Reilly 25v - 7,5 m / 7 v - 2016 / 2023 - PPG 0,61 / 0,83 - 10,3 %
Logan Couture 30v - 8m / 8 v - 2019 / 2027 - PPG 0,76 / 0,8 - 9,8 %
Matt Duchene 28v - 8m / 7 v - 2019 / 2026 - PPG 0,75 / 0,74 - 9,8 %
Kevin Hayes 27v - 7,14 m / 7 v - 2019 / 2026 - PPG 0,6 / 0,57 - 8,8%

Vertailuksi laitahyökkääjiä vielä;

Patrick Kane 27v - 10,5 m / 8 v - 2015 / 2023 - PPG 0,97 / 1,18 - 14,7 %
Artemi Panarin 28v - 11,6 m / 7 v - 2019 / 2027 - PPG 0,99 / 1,49 - 14,2 %
Jamie Benn 28v - 9,5 m / 8 v - 2017 / 2025 - PPG 0,88 / 0,75 - 12,7%
Mark Stone 27v - 9,5 m / 8 v - 2019 / 2027 - PPG 0,84 / 0,88 - 11,7%
Jakub Voracek 27v - 8,25 m / 8 v - 2016 / 2024 - PPG 0,71 / 0,86 - 11,3 %
Nicklas Backstrom 32v - 9,2 m / 5 v - 2020 / 2025 - PPG 0,97 - 11,3 % --> Jos cap nousee vaikka huhutun 2,5m on tämä 10,95 %
Jeff Skinner 27v - 9 m / 8 v - 2019 / 2027 - PPG 0,67 / 0,49 - 11 %
Blake Wheeler 33v - 8,25 m / 5 v - 2019 / 2024 - PPG 0,81 / 0,87 - 10,1 %
James van Riemsdyk 29v - 7 m / 5 v - 2018 / 2025 - PPG 0,65 / 0,64 - 8,8 %
Evander Kane 27v - 7m / 7 v - 2018 / 2025 - PPG 0,62 / 0,76 - 8,8 %
Anders Lee 29v - 7 m / 7 v - 2019 / 2026 - PPG 0,61 / 0,6 - 8,6 %
Joe Pavelski 35v - 7 m / 3 v - 2019 / 2022 - PPG 0,79 / 0,39 - 8,6 %
Max Pacioretty 31v - 7 m / 4 v - 2019 / 2023 - PPG 0,71 / 0,92 - 8,6 %

Ennen vertailua huomioitavia juttuja. Moni soppari on tehty 2019, 2018 joten tuo jälkimmäinen PPG ei ole vielä otannaltaan kovin vertailukelpoinen. Numeroista ei tietty näy ns. intangiblesit, joukkueiden sen hetkiset palkkarakenteet tms muita siihen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä.

Mutta kun näitä katselee, niin ei se Backstromin soppari kovin paskalta näytä. Suurin osa näistä lapuista on tehty toki selvästi Backsia nuorempana, mutta onhan niissä sitä kestoakin pääosin enemmän. Vastaavasti Backs on koko listan kolmanneksi tehokkain PPG-pelaaja sopimuksentekohetkellä, ja nuo kaksi parempaa veivät myös yli 2% isomman siivun palkkakaton sinä vuonna kun soppari on tehty. Parhaat vertailukohteet on tietty Wheeler, Pavelski ja Couture. Kaikkiin noihin sanoisin että tämä sopimus on enemmän kuin linjassa. Jopa ihan hyvä. Puhtaasti PPG arviolla Backs ansaitsisi reilut pari prosenttia enemmän, eli tyyliin 11 milliä tms vuodessa kun ottaa huhutun capin nousun laskuihin, mutta tietysti tuo ikä ja ennuste vaikuttaa siihen että ura PPG:hen ei voi tuijottaa. Tuossa kuitenkin seuralegenda lisät jne, niin ei tuo 9,2 kuulosta mitenkään tuskaiselta prosenteissa.

Toinen huolestuttava asia on sitten se "taantuminen". Mutta kun näitä soppareita katselee, niin otan kyllä mielelläni Backstromin ennen aika montaa nimeä joiden soppari jatkuu yhtä pitkälle tai pidemmälle. Vaikka sitten miljoonan kaksi kalliimmalla hinnallakin. Lähes kaikki nämä nimet ovat kuitenkin 3 vuoden haarukalla Backstromin iästä. Nuorimmat on 28v, josta toki on monta vuotta matkaa 32:teen, mutta näillä on myös uran tilastot heikommat.

Tarkemman tutkiskelun jälkeen siis ihan hyvä soppari! Joka vuosi nousevat miljoonaluvut ne vaan hämää vanhan koulukunnan väkeä ja lukemat näyttää aina ensivaikutelmaltaan isoilta.

edit. Lisätään vielä että vaikka Backs taantuisi jonnekin 50-60 pisteen rajamaastoon (täydellä kaudella) ei soppari vielä prosenttipelilläkään ole massiivisen surkea. Puhutaan jostain miljoonan ylihinnasta tms siinä kohtaa. Ja jos miettii pidemmälle niin kumman valinnan tekisit nyt vuodelle 2025, 35 vuotias John Tavares 11 millillä vai 37 vuotias Nick Backstrom 9,2 miljoonalla? 9,25 miljoonan Mark Stone on tuolloin 35. 9,85 miljoonan Tyler Seguin 33v. Kaikki vanhenee samaa tahtia. Jos huonoja puolia haluaa löytää niin yksi on toki sen rakenne, joka tekee Backsin treidaamisesta ennen syyskuuta 2025 erittäin haastavaa. Mutta lähtökohta tietty on se että Backstrom lopettaa uransa Caps-nutussa ja tommosia on turha murehtia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Löytyihän sitä asennetta peliin ja sehän tuotti heti tulosta. Ovechkingin hätrikki lämmittää erittäin paljon ja nyt on hyvä meno kapteenilla muutenkin päällä. Wilsonin passi tuohon kolmanteen Ovien maaliin oli kyllä kauden hienoin. Peli oli muutoinkin ihan kiva näin tammikuulle ja mielestäni kolmosketju pelasi toistaiseksi kauden parhaan pelinsä.

Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun primetime-matsiin Islesiä vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Oho... Tulipahan lentoliput varattua Huhtikuulle Washingtoniin, kun melko halvalla nuo sai ostettua. Taisi tehdä NHL ja Jenkit vaikutuksen allekirjoittaneeseen, sillä näitä lentoja on reissun jälkeen tullut kytättyä joka päivä.:))

Ei malttaisi millään odottaa..
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators

Ihan mielenkiinnosta, suorat lennot? kesto?
Tää toki olis NHL-matkat osioon mutta...
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Keflavik on ehdottomasti paras paikka välilaskuun koska jää sopivasti matkan puoliväliin. Laskeudutko Baltimoreen vai onko lento Dullesiin? Takavuosina Iceland Air:lla oli erittäin kilpailukykyiset hinnat nimenomaan Helsinki-Keflavik-Baltimore. Ja Baltimoresta pääsee melkein yhtä sutjakkaasti DC:hin kuin Dullesista.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Huikea näytelmä jälleen kerran! Ovielle hattu jälleen, uskomaton kaveri! Holtbyn peli ei ihan putkeen mennyt ja Samsonovin vaihto maalille toi voiton ja sehän kelpaa. Kolmannessa erässä todella surkeaa johtoasema pelaamista Islesiltä ja huonostihan siinä heidän kannaltaan kävi. Poikkeuksellisesti nämä viimeiset päiväpelit on tarjonnut sitä parasta viihdettä runkosarjassa ja sehän maistuu meille.

Keflavik on ehdottomasti paras paikka välilaskuun koska jää sopivasti matkan puoliväliin. Laskeudutko Baltimoreen vai onko lento Dullesiin? Takavuosina Iceland Air:lla oli erittäin kilpailukykyiset hinnat nimenomaan Helsinki-Keflavik-Baltimore. Ja Baltimoresta pääsee melkein yhtä sutjakkaasti DC:hin kuin Dullesista.
Dullesiin laskeudutaan tälläkin kertaa ja katsoin kyllä kaikkia vaihtoehtoja tuosta läheltä, mutta selvästi halvimmat oli nuo liput mitkä ostettiin.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Viihdearvot on tosiaan olleet kyllä kohdillaan näissä päiväpeleissä. KIvahan tuota on katsoa, mutta pleijareita silmällä pitäen näkisin mielellään enemmän myös noita Canes-pelin kaltaisia 2-0 voittoja maali-iloittelujen joukossa. Puolustus ja Holtby eivät täysin vakuuta. Kausi on tällä hetkellä menossa siihen suuntaan, että pleijarit aloitettaisiin Sammylla. Edellisen kerranhan tuo kakkosella starttaaminen keväällä päättyi ihan mukavasti, ei siinä mitään.

AO:n osalta loppuu sanat kesken, huikeassa liidossa on. Samaan aikaan muuten Birdman kadonnut kokonaan tehotilastoista ja viimeiset neljä mennyt kiikareilla.
 
lolaimbot

Birdmanista puheen ollen aika koominen lopputulos Toewsin lintutuuletuksen jälkeen.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Kuinkakohan paljon toi Ovie meinas tehä noita maaleja, taas tais olla 2 maalin ilta?
En katsonut ottelua kunnolla mutta tietääkseni siis ainakin noi 2, eka oli omasta mielestä hyvin epätyypillinen maali Ovielle, vaikkakin syöttäjä oli tuttu Bäckis
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Noniin, vihdoin selkeni goalie controversy: Samsonov on nyt ykkösmaalivahti. Se ei välttämättä tarkoita että se on ykkönen kun poffsit alkaa mutta näillä mentäneen lomien jälkeen. En tiedä mitä 70 käy läpi tällä hetkellä mutta se on noussut vastaavista ennenkin.
Hienosti noustiin kolmannessa ja viihdearvo taattu kun päättyi näin. Mutta missä oli 92, 13, ja vähän jokainen kahdessa ensimmäisessä erässä? Oshie ilmeisesti säästeli vomia All stars-pelleilyyn...
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Varsin vastaava tilanne tolppien välissä mitä pari vuotta sitten. Olkoon se hyvä merkki!? Mutta kyllähän tässä itekin alan takkia kääntämään ja katselemaan millä pysäkillä Holtby-junasta on hyvä hetki hypätä ulos. Pleijareihin ehdottomasti mies vielä mukaan tietysti, mutta ensi kausi alkaa näyttää jo selvältä. Onhan se aika ironista että Holtby lähtee tässä kohtaa AS-peliin. Ties silti vaikka tommonen hassuttelu tekis hyvää itseluottamuksensa rippeillä elävälle Holtsille, viimeksi vaikutus oli päinvastainen kun ihan hyvässä vireessä ollut Holts kävi siellä nöyryytettävänä ja siitä lähti rankka alamäki aina stanley cuppiin asti.

En sanois että oli viihdyttävä peli kokonaisuudessaan, mutta olihan tuo kolmas erä kyllä, VM Savinaista lainaten, ihanaa saatana. Ovien painaessa kolmannen tyhjiin tuli toisen kerran tällä kaudella hypättyä sohvan nurkasta tuulettelemaan. Jekyll & Hyde - peli onnellisella lopulla.

Tämä aamu onkin mennyt trollatessa ja nautiskellessa hfboardsin puolella. Hyvään sauman osui Ovien kuuma putki niin on ”lomaviikolle” mukavat pöhinät spekuloinneille :)

Hyvää byweekkiä!
 
karpovitch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Tuli mieleen tässä kun toi Holtbyn taso on nyt mitä on, että voisko yhtenä osasyynä olla toi sopimuksen tilanne?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös