@Havumetsien GM
Todella hyvä teksti. Lisätään vielä, että mun mielestä Tennis on kyllä kärkipäässä lajeissa missä on vaikeinta päästä huipulle.
Tuossa yleisurheilun juoksulajeissa kaikki lajit kun vaan pitäis erottaa toisistaan. 100 m juoksija, ei kilpaile esim. 400 m juoksijan kanssa ja 400 m juoksija ei taas 10 000 m juoksijan kanssa. Eli kilpailun kovuus ei oo kaikki nuo harrastajat yhteensä, vaan jokainen erikseen. Toki 100m juoksija voi juosta 200 m jne, mutta kuitenkin.
Toki tässä nyt on hyvä huomioida, että ei harrastajamassan suuruus välttämättä kokonaan kerro siitäm miten vaikeaa jossain lajissa on päästä huipulle. Lähes tulkoon kaikkialla maailmassa pienet lapset juoksevat kilpaa ja siinä on kohtuullisen helppoa erottaa, kellä on lahjakkuutta kyseiseen lajiin. Juoksu on vahvasti genetiikkalaji ja heikon tai keskinkertaisen genetiikan tuohon lajiin omaavat eivät sitä tule harrastaneeksi, koska huomaavat niin aikaisin, että eivät pärjää siinä.
Sitten taas vaikkapa tennis on laji, jota varmaan maailman enemmistö ei koskaan tule lapsena kokeilleeksi säällisissä olosuhteissa. Saati että olisi varaa sellaisiin olosuhteisiin (kentät, välineet, valmennus etc.), että olisi edes auttavia edellytyksiä pärjätä lajissa. Kyllähän sen epäsuhdan pystyy näkemään, että tenniksessä valkoihoiset eurooppalaiset ovat railakkaasti yliedustettuna maailman huipulla, jos peilaa siihen, että Euroopassa asuu nykyään alle kymmenen prosenttia maailman populasta ja ihan tutkimustenkin valossa eurooppalaisten geneettiset ominaisuudet tenniksessä korostuvissa nopeudessa ja voimantuotossa ovat keskimäärin heikompia kuin mustilla.
Niin joo, se olikin tollainen disclaimer omista matematiikan lahjoista. Aattelin että se oli "vastaisku" siihen kun Kirjoittelija kysyy että miten sä nyt tälläseen päädyit. Noh, pahoittelut. Sitä se ei poista että 63,11% ei ole kovinkaan lähellä 25% =DD
...
Yksilöurheilijalle riittää yksi onnistunut suoritus kauden aikana, että valinta tulee. Otetaan vaikka Päivä Alafrantti, kuka heitti kerran kesässä pidemmälle kuin muut, ja voitti kisan, ja tittelin. Samana vuonna Jari Kurri oli hyvä 82 runkosarjaottelussa, ja parissakymmenessä pudotuspelissä, ja voitti mestaruuden isossa roolissa, eikä se riittänyt...
Vuoden 1990 valinnasta vielä. Ei kai Vuoden urheilija ole mikään elämänurapalkinto, johon lasketaan mukaan kaikki saavutukset? Miksi aina korostetaan, että Kurri voitti tuolloin viidennen Stanley Cupinsa? Yhden Stanley Cupinhan se tuolloin voitti. Eihän Pitkämäen 2015 valintaakaan kritisoineet laskeneet Pitkämäen saavutukseksi seitsemättä arvokisamitalia, vaan yhden sinä vuonna saavutetun MM-pronssin (Timanttiliigan voittoa he eivät huomioineet).
Onko tässä siis kyseessä jotain huumoriääniä, masinoituja pinkkejä heppatyttöpuhelimia, vai onko ratsastuksen status niin eri kuin Suomessa? Vai kaikkia näitä?Aika ajoin käydään Suomessa, ja täälläkin, keskustelua siitä miten ja kenen toimesta vuoden urheilija pitäisi valita. Asia nousi taas esiin Ruotsissa, jossa kansa valitsee puhelinäänestyksellä voittajan. Eilisessä gaalassa Ruotsin viime vuoden parhaaksi urheilijaksi äänestettiin esteratsastaja Peder Fredricson, joka voitti viime kesänä Euroopan mestaruuden lajissaan. Hieno suoritus häneltä, mutta paljon keskustelua on herättänyt se, että hän päihitti äänestyksessä esimerkiksi uimari Sarah Sjöströmin, joka voitti viime vuonna kolme maailmanmestaruutta ja kaksi MM-hopeaa. Sama keskustelu käytiin vuosi sitten, jolloin voittajaksi äänestettiin samainen Fredricson voitettuaan Rion Olympialaisissa hopeaa.
Joukkueurheilija voi joutua tekemään huippusuorituksia kauden aikana kymmeniä. Keihäänheittäjällä, hiihtäjällä tai juoksijalla on myös vastapainona mahdollisuus keskittyä vain tiettyyn tapahtumaan monen kuukauden ajan, kun taas joukkueurheilija joutuu vetämään matseja läpi monta kuukautta putkeen ennenkuin mahdollisesti edes pääsee pudotuspeleihin ja taistelemaan mestaruudesta. Matseja ratkotaan huippusuorituksilla jatkuvasti. Vai luuletko että vaikka Lauri Markkanen saa vapaasti ottaa pallon ja käydä donkkaamassa voittokorin vastustajan estelemättä? Ei, siinä vaaditaan kaikkea ja paljon. Tekniikkaa, pelinlukua, kykyä suoriutua väsyneenä yms yms.Niin, no. Onko mielestäsi siis jotenkin helpompaa tehdä elämäsi kovin suoritus juuri etukäteen tiedossa olevana päivänä, juuri sillä hetkellä, kun on oma suoritusvuoro?
Keihäänheitossa täytyy tehdä suoritus 100% teholla, jonka on onnistuttava teknisesti täysin kohdalleen. Jääkiekossa ei tehdä mitään fyysistä suoritusta 100% teholla, vaikka hokijargonissa muuta väitetäänkin.
Vuoden 1990 valinnasta vielä. Ei kai Vuoden urheilija ole mikään elämänurapalkinto, johon lasketaan mukaan kaikki saavutukset? Miksi aina korostetaan, että Kurri voitti tuolloin viidennen Stanley Cupinsa? Yhden Stanley Cupinhan se tuolloin voitti. Eihän Pitkämäen 2015 valintaakaan kritisoineet laskeneet Pitkämäen saavutukseksi seitsemättä arvokisamitalia, vaan yhden sinä vuonna saavutetun MM-pronssin (Timanttiliigan voittoa he eivät huomioineet).
Joukkueurheilija voi joutua tekemään huippusuorituksia kauden aikana kymmeniä. Keihäänheittäjällä, hiihtäjällä tai juoksijalla on myös vastapainona mahdollisuus keskittyä vain tiettyyn tapahtumaan monen kuukauden ajan, kun taas joukkueurheilija joutuu vetämään matseja läpi monta kuukautta putkeen ennenkuin mahdollisesti edes pääsee pudotuspeleihin ja taistelemaan mestaruudesta. Matseja ratkotaan huippusuorituksilla jatkuvasti. Vai luuletko että vaikka Lauri Markkanen saa vapaasti ottaa pallon ja käydä donkkaamassa voittokorin vastustajan estelemättä? Ei, siinä vaaditaan kaikkea ja paljon. Tekniikkaa, pelinlukua, kykyä suoriutua väsyneenä yms yms.
Sillä ei ole merkitystä monesko mestaruus on, oli se laji mikä tahansa. Kurri vaan kyseisenä vuonna voitti joukkueen ykkösmiehenä Stanley Cupin, joukkueessa joka oli myynyt Gretzkyn muualle, ja Edmontonin piti olla sen jälkeen mennyttä. Jari Litmanenkin oli usean vuoden ajan oman pelipaikkansa paras pelaaja maailmassa. Jalkapallossa. Maailman suosituimmassa lajissa. Silti hänen piti voittaa Hollannin liiga, Hollannin Cup, Mestareiden Liiga ja olla siellä paras maalintekijä, ennenkuin hän voitti Vuoden Urheilijan tittelin.
Onko tässä siis kyseessä jotain huumoriääniä, masinoituja pinkkejä heppatyttöpuhelimia, vai onko ratsastuksen status niin eri kuin Suomessa? Vai kaikkia näitä?
Minusta Suomen tapa on hyvä. Yleisöäänestys ainakin olisi huono tapa, ts alentaisi palkinnon arvoa.
Muuan Aleksi Valavuori muuten antaa Elmo-lehdessä oman ehdotuksensa miten vuoden urheilija tulisi valita ja mikä nykysysteemissä on pielessä. En ole lukenut, mutta luultavasti siinä yritetään keksiä tapoja miten Lauri Markkanen saataisiin jatkossa aina voittajaksi.
Varmaan vähän noita kaikkia, mutta ennen kaikkea heppaväen masinointi.
Muuan Aleksi Valavuori muuten antaa Elmo-lehdessä oman ehdotuksensa miten vuoden urheilija tulisi valita ja mikä nykysysteemissä on pielessä. En ole lukenut, mutta luultavasti siinä yritetään keksiä tapoja miten Lauri Markkanen saataisiin jatkossa aina voittajaksi.
Kyllä vuoden urheilija valintaa voisi jalostaa siihen suuntaan että myös katsojat voisivat osallistua valintaan. Samalla tavalla kuin musiikkikilpailuissa raadin ja yleisön kesken niin urheilijavalinnassa toimittajien ja yleisön välillä.
Kaikki suomalaiset urheilijat ovat ehdolla eli saataisiin aika monta ääntä kyseisessä kisassa.Jossain Valavuoren twitterpäivityksessä oli ehdotus, että Vuoden Urheilija -ehdokkaat valitsisivat Vuoden Urheilijan.
Toisaalta taas asialla ei ole mitään väliä, koska palkinto on täysin turha eikä kukaan muista sitä enää kuukauden päästä.
Kuka on Christiano Ronaldo? Jos tässä nyt viitataan Cristiano Ronaldoon, niin tuo miehen vähättely EM-kullassakin on kohtalaisen huvittavaa kun ottaa huomioon että ilman Ronaldoa Portugali ei olisi edes päässyt finaaliin. Se että Ronaldo loukkaantui kesken finaalin on toki fakta, mutta tuota nyt voisi rinnastaa joissain määrin siihen että Sidney Crosby todisti vuonna 2009 vaihtopenkiltä sitä kun Pens voitti Stanley Cupin, Crosby kun loukkaantui kesken seitsemännen finaalin. Panos taisi silti olla kohtalaisen iso tuon kevään Cup-runissa.Ylipäätään lajit ovat toistensa vastakohtia. Joukkuelajissa yksittäinen pelaaja voi voittaa mestaruuden vaikka ei olisikaan parhaimmillaan ratkaisuhetkillä tai edes kentällä silloin. Otetaan esimerkiksi Christiano Ronaldon kovin maajoukkuesaavutus (EM-kulta), jonka ratkeamista hän todisti vaihtopenkiltä.
Mua häiritsee tässä koriksen globaalin tason hehkuttamisessa, ettei ikinä oteta huomioon erästä aivan valtavaa kilpailua rajoittavaa tekijää: nimittäin pituutta. Käytännössä länsimaisista miehistä noin puolet ovat alle 180-senttisiä. Näillä miehillä ei ole mitään asiaa NBA:han, vaikka uhraisivat koripallolle koko elämänsä.
