Vuoden urheilija 2017

[TrafficIsland]

Kontisella ja Markkasella on molemmilla aika tekemätön paikka pärjätä Vuoden Urheilija -skaboissa voittoon asti, vaikka omissa lajeissa suorittaisivatkin aivan huikealla tasolla. Molemmat ovat vuoden 2017 aikana saaneet omissa lajeissaan aikaiseksi sellaisia saavutuksia, joita ei kenties vuosikymmeniin pysty kukaan suomalainen toistamaan saati ylittämään. Välttämättä he itsekään eivät enää koskaan yllä samalle tasolle, tai ainakaan onnistu nykyistä tasoaan merkittävästi parantamaan. Silti helposti näissä vuosittaisissa äänestyksissä edelle nousevat urheilijat, jotka pärjäävät olympialaisissa tai omien lajiensa MM-kisoissa, kuten Niskanen nyt viime vuonna. Tavallaan se toki on ihan luonnollistakin.

Otetaanpa ajatusleikki parin vuoden päähän: vuonna 2020 Kontinen on parinsa kanssa koko vuoden nelinpelin huipulla, voittaa US Openin ja 5 muuta turnausta, ja päättää vuoden rankinglistan kolmospaikalla. Markkanen on pelannut kolme kautta Chicagossa ja viimeisin kausi on mennyt hienosti 15 pisteen ja 8 levypallon keskiarvoilla. Chicago onnistuu jopa pitkästä aikaa pääsemään NBA-playoffeihin, mutta putoaa 1. kierroksella Clevelandille voitoin 4-1. Isokyröläinen nuori painijalupaus Marko Yli-Muilu onnistuu kuitenkin pitkän kuivan kauden jälkeen palauttamaan Suomen painin huipulle voittamalla Tokion olympialaisissa kärpässarjassa kultaa. Kuka näistä kolmesta mahtaa voittaa Vuoden Urheilija -tittelin? Niinpä.

Ehkä pitäisi Vuoden Urheilija -äänestyksen rinnalle ottaa jokin Vuosikymmenen Urheilija -äänestys?

 

[Aleksandros]

Kontisella ja Markkasella on molemmilla aika tekemätön paikka pärjätä Vuoden Urheilija -skaboissa voittoon asti, vaikka omissa lajeissa suorittaisivatkin aivan huikealla tasolla. Molemmat ovat vuoden 2017 aikana saaneet omissa lajeissaan aikaiseksi sellaisia saavutuksia, joita ei kenties vuosikymmeniin pysty kukaan suomalainen toistamaan saati ylittämään. Välttämättä he itsekään eivät enää koskaan yllä samalle tasolle, tai ainakaan onnistu nykyistä tasoaan merkittävästi parantamaan. Silti helposti näissä vuosittaisissa äänestyksissä edelle nousevat urheilijat, jotka pärjäävät olympialaisissa tai omien lajiensa MM-kisoissa, kuten Niskanen nyt viime vuonna. Tavallaan se toki on ihan luonnollistakin.

Otetaanpa ajatusleikki parin vuoden päähän: vuonna 2020 Kontinen on parinsa kanssa koko vuoden nelinpelin huipulla, voittaa US Openin ja 5 muuta turnausta, ja päättää vuoden rankinglistan kolmospaikalla. Markkanen on pelannut kolme kautta Chicagossa ja viimeisin kausi on mennyt hienosti 15 pisteen ja 8 levypallon keskiarvoilla. Chicago onnistuu jopa pitkästä aikaa pääsemään NBA-playoffeihin, mutta putoaa 1. kierroksella Clevelandille voitoin 4-1. Isokyröläinen nuori painijalupaus Marko Yli-Muilu onnistuu kuitenkin pitkän kuivan kauden jälkeen palauttamaan Suomen painin huipulle voittamalla Tokion olympialaisissa kärpässarjassa kultaa. Kuka näistä kolmesta mahtaa voittaa Vuoden Urheilija -tittelin? Niinpä.

Ehkä pitäisi Vuoden Urheilija -äänestyksen rinnalle ottaa jokin Vuosikymmenen Urheilija -äänestys?

Kyllähän siellä joka vuosi jaetaan elämänurapalkintoja. Minusta se on ihan oikea linjaus, että Vuoden urheilija -titteliin vaaditaan voitto ja vielä niin, että urheilijan oma panos on ollut merkittävä. Yksilöurheilijan kohdalla tämä toteutuu tietysti aina, mutta joukkuelajeissa ei. Esimerkiksi Olli Määttää kukaan tuskin vakavissaan ehdottaa top-3:een, vaikka Stanley Cupin voittikin. Meneehän se naurettavaksi, jos pystejä aletaan jakamaan runkosarjan pistekeskiarvojen perusteella. Ehkä sen verran voisi tulla kuitenkin vastaan, että olisihan se kova juttu, jos Markkanen joskus aidosti johdattaisi joukkonsa vaikkapa finaaliin, vaikkei mestaruutta tulisikaan. Vuodesta hieman riippuen, voisi tuo toki riittää Vuoden urheilijaksi.

Aiemminhan valittiin erikseen Vuoden nais- ja miesurheilijat. Kenties joukkuelajien urheilijoille voisi olla oma kategoria (ei poissulkisi valintaa Vuoden urheilijaksi): Vuoden joukkueurheilija. Kiistatta nykyään esimerkiksi Suomen änäripelaajat jäävät turhan vähälle huomiolle gaalassa. Toisaalta, ehkä he ennemmin ottavat ne miljoonansa kuin Vuoden urheilija -tittelin. Paljon enemmän yksilöurheilijalle tällaisesta tittelistä on hyötyä - esimerkiksi sponsorineuvotteluissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että Marko Yli-Muilu ei tule kilpailemisellaan rahallista kunniaa saamaan. Hyvä, että edes jonkinlaista.

 

[steepler]

Ehkä sen verran voisi tulla kuitenkin vastaan, että olisihan se kova juttu, jos Markkanen joskus aidosti johdattaisi joukkonsa vaikkapa finaaliin, vaikkei mestaruutta tulisikaan. Vuodesta hieman riippuen, voisi tuo toki riittää Vuoden urheilijaksi.

Sanoisin kyllä että jo pelkkä ns. henkilökohtaiset palkinnot NBA:ssa alkaisivat olla aika kovaa valuuttaa, jos olisi All-Star pelaaja tai puhumattakaan jos MVP pystin voittaisi niin kyllä silloin jo olisi pakko harkita myös vuoden urheilijaksi.

 

[Aleksandros]

Sanoisin kyllä että jo pelkkä ns. henkilökohtaiset palkinnot NBA:ssa alkaisivat olla aika kovaa valuuttaa, jos olisi All-Star pelaaja tai puhumattakaan jos MVP pystin voittaisi niin kyllä silloin jo olisi pakko harkita myös vuoden urheilijaksi.

No, okei MVP-pysti olisi tietty kova juttu. All Star -valinta ei minusta vielä ihan niin kova, varsinkin jos oma joukkue muutoin kyntää.

 

[Fiftie]

No, itse oon kyllä sitä mieltä, että jos Markkanen voittaa NBA-mestaruuden, niin samantien vuoden urheilija, koska oletettavasti on kohtalaisen suuressa roolissa silloin ainakin. On se nyt aivan eri asia pärjätä koriksessa, kuin vaikkapa hiihdossa, jota jo ihan olosuhteiden takiakaan ei harrasteta monessa maassa. Tänä vuonna Markkanen ei toki voita, eikä pidäkkään voittaa.

 

[The Hockey Handbook]

No, okei MVP-pysti olisi tietty kova juttu. All Star -valinta ei minusta vielä ihan niin kova, varsinkin jos oma joukkue muutoin kyntää.

Riippuu tietysti siitä onko valinta All-Stars otteluun vai All-NBA -viisikkoon...

 

[Rocco]

Lauri Markkanen on kyllä minun valintani. Miksi? No ensinnäkin koripallo on globaali laji, sitä pelaa miljoonia ja miljoonia Brasiliasta Japaniin, Australiasta Islantiin. NBA:han pääsy on jo prosenttikauppaa lajin pelaajamääriin nähden. Ehkäpä yksi vaikeimmin saavutettavista isojen lajien pääliigoista, yhdessä NFL:n kanssa. Jalkapallossa kun on useita ns. pääliigoja eri maissa, niin tässä mielessä on vertailu vaikeampaa.

Yksilöurheilijalle riittää yksi onnistunut suoritus kauden aikana, että valinta tulee. Otetaan vaikka Päivä Alafrantti, kuka heitti kerran kesässä pidemmälle kuin muut, ja voitti kisan, ja tittelin. Samana vuonna Jari Kurri oli hyvä 82 runkosarjaottelussa, ja parissakymmenessä pudotuspelissä, ja voitti mestaruuden isossa roolissa, eikä se riittänyt.

Sama pätee tässä vähän Markkaseen. Hän on ollut paria ottelua lukuunottamatta erinomainen NBA:ssa, ja joukkueensa ehdoton tähti, ja tulokaskisassa varmasti kauden tulokasviisikon pelaaja. Tässä rinnalla elää se NHL, minne on huomattavasti paljon helpompi päästä, ja siellä on käynyt kokeilemassa useitakin tusinapelaajia Suomesta, joten NBA:han pääsyn ja siellä pysymisen vaatimukset ovat hämärtyneet. NBA:ssa on muutenkin noin 25% pelipaikkoja mitä NHL:ssä, ja harrastajamäärät varmaan kymmenkertaiset jääkiekkoon verrattuna.

Joukkuelajeissa pitää olla hyvä joka ottelussa, ja voittaa joukkueen mukana. Yksilöurheilijan pitää olla hyvä vain kerran vuoden aikana. Joukkueurheilijan arvo putoaa, jos on huono jonkun aikaa, mutta yksilöurheilija voi vetää vaikka puolet kauden kisoistaan surkeasti, eikä arvostus putoa. Näin kärjistetysti.

 

[Butters]

Vaikeahan NFL:ään on päästä mutta rosterin koko on yli nelinkertainen NBA:n verrattuna. Myöskin väki vaihtuu tiheämmin jenkkifutisjengissä. Toki pitemmän uran teko on todella vaikeaa. Koris toki myös globaalimpi.

 

[DAF]

Kyllä Markkanen noin pelatessaan tulee vielä jonain vuonna valituksi Vuoden urheilijaksi. Sami Hyypiän valinnalle jossain määrin rinnasteinen, mutta ei viime vuoden osalta (äänestyshän on jo mennyt aikapäiviä kiinni) ihan piikissä ole.

 

[Peltinen]

Kyllä Markkanen noin pelatessaan tulee vielä jonain vuonna valituksi Vuoden urheilijaksi. Sami Hyypiän valinnalle jossain määrin rinnasteinen, mutta ei viime vuoden osalta (äänestyshän on jo mennyt aikapäiviä kiinni) ihan piikissä ole.

Sami Hyypiä ja Jari Litmanen olivat molemmat joukkueensa avainpelaajia niiden voittaessa mestareiden liigan ja sillä irtosi vuoden urheilija tittelit. Samaan saavutukseen pitäisi myös joukkueen pärjätä, pelkkä paskan NBA-joukkueen paras pelaaja ei ole ihan vielä samalla tasolla. Siihen en sitten ota kantaa, miten korkealle se tänä vuonna riittää.

 

[Taitopelaaja]

Kun mietitään Vuoden urheilijaa, niin asiaa pitää katsoa monelta perspektiiviltä. On helppo tietysti käyttää korttina sanaa globaalius (se on kyllä yksi validi mittari), mutta on väärin ratsastaa yksin sillä.

Omat pohdinnat lähtee myös siitä, että täytyy ajatella kuinka iso laji on suomalaisille ja millainen suorituksen arvo on Suomelle. Esimerkiksi Iivon kohdalla kotikisoissa voitettu väliaikalähdön henkilökohtainen kilpailu on juuri sitä, mitä suomalaiset tarvitsivat. Toisekseen ei voida urheilusuoritusta myöskään väheksyä sillä perusteella, että kyseistä lajia ei vaikkapa Brasiliassa harrasteta.

Yleensä myös Vuoden urheilijan täytyy myös voittaa jotain tai olla ainakin podiumilla. Jos ajatellaan Markkasta, niin viime vuodelta hänellä ei mitään sellaista näyttöä ole, jolla voisi realistisesti taistella voitosta. Ei vaikka se olisi haastavampaa päästä edes NBA:han kuin voittaa hiihdossa mitali.

Myönnän toki, että hutivalintoja on tullut eikä esimeriiksi keihäsmitali saisi olla peruste automaattiselle valinnalle. Mutta vähintään yhtä huti menevät nämä heitot, että golfaajat, tennispelaajat tai muut pitäisi automaattisesti joka vuosi valita, jos kilpailevat korkeimmalla tasolla. Enkä sano, että nyt kukaan olisi niin väittänyt, mutta joka vuosi tällainen laumakin nousee narisemaan varainkeruumiehen johdolla.

 

[Taitopelaaja]

Ja pointti ei ollut todellakaan se, etten arvostaisi Markkasta. Pidän häntä tällä hetkellä yhtenä kovimmista suomalaisurheilijoista. Se ei kuitenkaan ole synonyymi Vuoden urheilijalle.

 

[Hangon keksi]

Markkasen olisi pitänyt olla EM-kisoissa selkeä ja kiistaton liideripelaaja Suomelle niin taistelisi kovemmista sijoista Vuoden urheilija äänestyksessä. Oikeastaan äänestystä ajatellen Markkanen kärsi hieman siitä että Suomella oli muitakin hyviä pelaajia.

 

[Taitopelaaja]

Markkasen olisi pitänyt olla EM-kisoissa selkeä ja kiistaton liideripelaaja Suomelle niin taistelisi kovemmista sijoista Vuoden urheilija äänestyksessä. Oikeastaan äänestystä ajatellen Markkanen kärsi hieman siitä että Suomella oli muitakin hyviä pelaajia.

Ja tämän vuoden äänestyksessä Markkasen meriitit ovat lähinnä nuo EM-kisat ja alku NBA:ssa. Ensi vuoden äänestyksessä hän on varmasti vahvempi kandidaatti mikäli jotain palkintoja NBA-kaudesta irtoaa ja hyvät otteet jatkuvat.

Se on sitten jo toinen juttu, jos esim. Pärmäkoski hiihtäisi olympiakultaa ja Markkanen voittaisi nyt vaikka NBA-mestaruuden tai arvokkaita henkilökohtaisia palkintoja. Silloin punnittaisiin paljon laajemmin, kummalle palkinto pitäisi mennä.

 

[Havumetsien GM]

Lauri Markkanen on kyllä minun valintani. Miksi? No ensinnäkin koripallo on globaali laji, sitä pelaa miljoonia ja miljoonia Brasiliasta Japaniin, Australiasta Islantiin. NBA:han pääsy on jo prosenttikauppaa lajin pelaajamääriin nähden. Ehkäpä yksi vaikeimmin saavutettavista isojen lajien pääliigoista, yhdessä NFL:n kanssa.

Mua häiritsee tässä koriksen globaalin tason hehkuttamisessa, ettei ikinä oteta huomioon erästä aivan valtavaa kilpailua rajoittavaa tekijää: nimittäin pituutta. Käytännössä länsimaisista miehistä noin puolet ovat alle 180-senttisiä. Näillä miehillä ei ole mitään asiaa NBA:han, vaikka uhraisivat koripallolle koko elämänsä. Isaiah Thomas (175) ja muut hänen kaltaisensa ovat ääriharvinaisia poikkeuksia, jotka vain vahvistavat säännön.

Näistä yli 180-senttisistä miehistä selvä enemmistö (varmaan lähemmäs 80 %) sijoittuu välille 180-190. Näille miehille ei sovi NBA:ssa kuin yksi pelipaikka viidestä. Jo kakkospaikan pelaajat ovat keskimäärin useamman sentin yli 190 (check: http://analyticsgame.com/nba/average-nba-position-draft-measurements.html). Michael Jordankin on 198 ja pelasi silti takamiehenä. Siis käytännössä 80 % rosteripaikoista jää pisimpään 10 %:iin kuuluville miehille. Ja sitten kun puhutaan esim. Laurin pelipaikasta, niin täytyy olla jo aivan geneettinen poikkeusyksilö.

Kaiken lisäksi aika monet niistä miljoonista koriksen harrastajista tulevat korishullusta Kiinasta, jossa miesten keskipituus on lähes kymmenen senttiä länsimaita alempi (mainitsit myös Japanin, jossa on vastaava tilanne). Kukin voi sitten miettiä, miksei Kiinasta ole Yao Mingin jälkeen tullut uusia NBA-tähtiä, vaikka koris on suosituin joukkuelaji paikallisen nuorison keskuudessa.

Monet näistä kovimmista nelos- ja vitospaikan NBA-pelaajista ovat mittasuhteiltaan sellaisia tapauksia, ettei sellaisia Kätilöopistolla joka päivä synny. Mä en ainakaan ole tavannut henk. koht. koskaan Markkasen pituista ihmistä. Eiköhän se Porzingiskin ole luokkakuvista aikoinaan aika selvästi erottunut. Ralph Sampson (ehkä kaikkien aikojen kovin yliopistopelaaja) on 224 cm. Giannis Antetokounmpolla on 226 cm:n syliväli.

USA:ssa on jäänyt elämään sellainen muutaman vuoden takainen laskelma, että kaikista seitsemän jalkaa (213 cm, sama kuin Markkasen pituus) pitkistä tai sitä pidemmistä amerikkalaismiehistä ikävuosilta 20-40 17 % olisi päässyt NBA:han - siis mukaanlukien ne, jotka eivät edes pelaa korista! Todellinen lukema lienee kyllä sitä pienempi ihan jo siitä syystä, että NBA-pelaajien pituudet on usein mitattu kengät jalassa. Mutta kyllä se vähän perspektiiviä antaa että USA:ssa, jonka väkiluku on n. 60-kertainen Suomeen nähden, on vain 70 Laurin pituista tai Lauria pidempää miestä per ikäluokka. Ts. Lauri Markkanen on todennäköisesti ikäluokkansa pisin suomalainen mies tai ainakin toiseksi pisin.

Harrastajamäärillä on aina helppo todistella sitä, miten kova taso jossakin lajissa on. Esim. tenniksellä on valtavasti harrastajia, mutta kuinka suurella osalla kaikista maailman junioreista on mitään edellytyksiä päästä huipulle? Se kun vaatii ko. lajissa juniorin oman intohimon ja lahjakkuuden lisäksi valtavaa taloudellista ja ajallista panostusta junnun vanhemmilta.

Jos pitäisi listata, että missä lajeissa mun mielestä olisi keskimäärin kovin saavutus suomalaiselta miesurheilijalta päästä maailman absoluuttiselle huipulle, niin tässä olis mun top-4:

1. Jalkapallo
+ maailman isoin laji, valtavat globaalit harrastajamäärät
+ ei pappa betalar -laji
+ vaatii kovaa satsausta nuoresta asti
+ huipulla sekä lyhyitä että pitkiä urheilijoita

2. Yleisurheilu: juoksulajit
+ valtavasti harrastajia ympäri maailman
+ vaatii paljon treeniä, jatkuva loukkaantumisriski jos treenaa liikaa tai väärin
+ ei pappa betalar -laji
+ kestävyysjuoksussa sekä lyhyt että pitkä voi pärjätä
- pikajuoksussa ruumiinrakenne ja muu genetiikka tärkeitä

3. Uinti
+ valtava globaali kilpailu
+ vaatii mielipuolisia treenimääriä nuoresta pitäen
+ ei pappa betalar -laji
- vaatii sopivan pituuden ja ruumiinrakenteen
- ei ole levinnyt kunnolla esim. Afrikkaan

4. Ammattinyrkkeily
+ vaativin laji ESPN:n selvityksessä: http://www.espn.com/espn/page2/sportSkills
+ kova globaali kilpailu
+ vaatii kovia treenimääriä
+ ei pappa betalar -laji
+ huipulla sekä lyhyitä että pitkiä urheilijoita
- managerit, promoottorit, monet eri liitot ym. suhmurointi vääristävät kilpailua

 

[Havumetsien GM]

Yksilöurheilijalle riittää yksi onnistunut suoritus kauden aikana, että valinta tulee. Otetaan vaikka Päivä Alafrantti, kuka heitti kerran kesässä pidemmälle kuin muut, ja voitti kisan, ja tittelin. Samana vuonna Jari Kurri oli hyvä 82 runkosarjaottelussa, ja parissakymmenessä pudotuspelissä, ja voitti mestaruuden isossa roolissa, eikä se riittänyt.

Pitää muistaa, että tämä ei sinänsä ole niiden yksilölajien urheilijoiden vika. Tuskin se hiihtäjiä haittaisi, jos suuri yleisö ja media alkaisivat arvostaa enemmän esimerkiksi maailmancupin kokonaiskilpailua vrt. nykytilanne, jossa yksittäiset arvokisaonnistumiset painavat eniten esim. juuri Vuoden urheilijaa valittaessa. Samoin yleisurheilussa voitaisiin painottaa nykyistä enemmän koko kesän suoritustasoa ja esim. Timanttiliigaa. Mutta nykyisellään tilanne on se, että niin Suomessa kuin maailmallakin arvokisat ja arvokisamitalit ovat useimmissa yksilölajeissa se tärkein mittari. Siksi esimerkiksi useat huippuhiihtäjät jättivät Tour de Skin väliin ja panostavat kaiken olympialaisiin.

Sama pätee tässä vähän Markkaseen. Hän on ollut paria ottelua lukuunottamatta erinomainen NBA:ssa, ja joukkueensa ehdoton tähti, ja tulokaskisassa varmasti kauden tulokasviisikon pelaaja.

Ei sekään ole kauhean reilua muiden ehdokkaiden kannalta, jos Markkasta arvioidaan sen perusteella, miten hän vertautuu muihin tulokaspelaajiin - 19-20-vuotitaisiin raakileisiin. Nyt valitaan kuitenkin vuoden parasta aikuisurheilijaa, ei mitään vuoden lupausta.

Kun vertailukohtana on koko NBA eli korismaailman huippu, on Lauri tällä kaudella ollut Player Efficiency Ratingin (PER) perusteella NBA:n 125. peras pelaaja. ESPN:n käyttämässä Real Plus Minus (RPM) -tilastossa Lauri on tällä hetkellä sijalla 253. Suurin syy on alhaiseen sijoitukseen on se, että puolustuksen RPM:n (DRPM) perusteella Markkanen on omalla pelipaikallaan ollut NBA:n heikoimpia puolustajia.

Ei Suomessa liikaa kovan luokan huippu-urheilijoita ole, mutta en mä nyt lähtisi nostamaan Suomen parhaaksi urheilijaksi miestä, joka ei ole omassa lajissaan vielä edes sadan parhaan joukossa. Tulevaisuus on asia erikseen ja perin lupaavaltahan se Laurin osalta näyttää, mutta pidetään nyt maltti mukana eikä paineta heti kruuunua päähän vrt. Sami Hyypiän valinta Vuoden valmentajaksi.

Joukkuelajeissa pitää olla hyvä joka ottelussa, ja voittaa joukkueen mukana. Yksilöurheilijan pitää olla hyvä vain kerran vuoden aikana. Joukkueurheilijan arvo putoaa, jos on huono jonkun aikaa, mutta yksilöurheilija voi vetää vaikka puolet kauden kisoistaan surkeasti, eikä arvostus putoa. Näin kärjistetysti.

Muissakin maissa on taipumus suosia yksilölajien urheilijoita Vuoden urheilija -valinnoissa. Ehkä ihmisillä on taipumus ajatella, että yksilölajeissa pärjääminen vaatii vielä piirun verran enemmän voittajaluonnetta kuin joukkuelajeissa pärjääminen. AInakin mä ajattelen sen suuntaisesti. Yksilöurheilija on viime keädessä yksin vastuussa onnistumisestaan. Kuitenkin siellä taustalla on aina valtavasti ihmisiä, jotka ovat olleet tukemassa menestystä. Esim. maajoukkuehiihtäjän taustalla on henkilökohtainen valmentaja, maajoukkueen valmennus, maajoukkueen huoltotiimi, oma seura, lajiliitto, olympiakomitea, suksivalmistaja, omat sponsorit ja tietenkin oma perhe ja läheiset. Jos sitten kauden tärkeimmät kisat menevät penkin alle, niin ei siinä tarvitse erityisen epäitsekäs persoona olla jos tuntee pettäneensä aika monen tahon luottamuksen.

Sitten on sekin, että ainakin kestävyyslajeissa se harjoittelu on ihan tajuttoman rankkaa. Viime kaudella Krista Pärmäkosken isä kertoi haastattelussa, millaista oli nähdä Kristan aidosti kärsivän kesän treeneissä. Tuskin esim. Patrik Laineen isälle tulee samoja fiiliksiä poikansa kesäharjoitelusta. Rasitusvammat, ylirasitustilat ym. lienevät myös aika lailla tuntemattomia palloilijoille.

Ja on se, kun Petra Olli matkustaa kielitaidottomana jonnekin idän syvimpään periferiaan treenaamaan Venäjän maajoukkueen kanssa saadakseen omantasoistaan treenivastusta aika paljon rankemman kuuloista urheilijan arkea kuin NHL:n tai NBA:n kova pelitahti ja pitkät vieraskiertueet viiden tähden hotelleineen.

 

[benicio]

Ja voihan sen tosiaan nähdä lajin vaativuutta nostavana jos koko kauden tai jopa olympiadin onnistumista mitataan vain yhdellä suorituksella. Vrt joku joukkueurheilu tai muu pallopeli joss voit lätkiä välillä ihan miten sattuu ja silti tulee seuraava peli tai ketjukaverit hoitaa.

 

[Kirjoittelija]

NBA:ssa on muutenkin noin 25% pelipaikkoja mitä NHL:ssä...

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisella laskutoimituksella tähän lukemaan on päädytty.

 

[Ralph]

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisella laskutoimituksella tähän lukemaan on päädytty.

NBA:ssa on 30 joukkuetta ja jokaisessa noin 15 pelaajaa. NHL:ssä 31 joukkuetta ja jokaisessa 23 pelaajaa. Eli kun NBA:n pelaajamäärä 450 jaetaan NHL:n lukemalla 713, on se aika lähelle tuon 25 prosenttia. Jos laskin on rikki tai sitä ei osaa käyttää.

 

[RonSwanson]

NBA:ssa on 30 joukkuetta ja jokaisessa noin 15 pelaajaa. NHL:ssä 31 joukkuetta ja jokaisessa 23 pelaajaa. Eli kun NBA:n pelaajamäärä 450 jaetaan NHL:n lukemalla 713, on se aika lähelle tuon 25 prosenttia. Jos laskin on rikki tai sitä ei osaa käyttää.

450/713x100 = 63,11%. Ihmettelen suuresti, ettei sulla lausetta kirjottaessa tullut jo mieleen, että tää ei voi pitää paikkansa. Yksinkertaisesti, siitä että sen tajuaa aika nopeasti, että 450 on YLI PUOLET lukemasta 713. 450x2 = 900, huppista, lukeman 450 täytyy olla selkeästi yli 50% lukemasta 713. (Niin ja siis se, että kun nimimerkki Kirjoittelija ns. pyytää faktojen tarkastamista, niin nimeomaan tarkastusvaiheessa pystyy heittämään noin pieleen menevän arvion)

Sori vittuileva äänensävy mut olihan sinullakin siinä toi "jos ei osaa käyttää laskinta" :)

Mutta et ole mielestäni silti todellisuudessa kauhean väärässä. NBAssa rosterit ovat merkittävästi pienempiä. Niistä 15:stä pelaajasta joillain viidellä ei välttämättä tule sekuntiakaan per peli. Jos NBA finaaleissa vaikka Lebron pelaa 46/48min per ottelu, niin kyllä siitä tajuaa, että jengit paikaa kapoisella rosterilla. Ite tajusin tämän asian oikeastaan vasta silloin, kun tarkistin viime kesän draft valintoja, ja huomasin että kierroksia on vain kaksi! Eli joka jengi saa kesällä käytännössä kahteen uuteen pelaajaan oikeudet, ja ilman suuria lopettamisaaltoja niin se 2.kiekan varaus jää varmaankin signaamatta, San Antonio Spursilla yms. varmaan se ykkös pick myös, koska todnäk varausnumero 26(tai sitä luokkaa) ei olekaan sellainen talentti joka heidän pelaavaan kokoonpanoon murtautuisi. On muuten raaka peli Ranualla!

 

[Fiftie]

Vaikeahan NFL:ään on päästä mutta rosterin koko on yli nelinkertainen NBA:n verrattuna. Myöskin väki vaihtuu tiheämmin jenkkifutisjengissä. Toki pitemmän uran teko on todella vaikeaa. Koris toki myös globaalimpi.

Vaikea sinne on päästä, ja onhan NFL suosituin liiga jenkeissä ja amerikkalainen jalkapallo muutenkin suosituin laji siellä, mutta jos verrataan koripalloa ja amerikkalaista jalkapalloa maailmanlaajuisesti, niin koripallo vie kyllä voiton suosiossa miten päin vaan.

 

[Salama44]

Ainoa oikea tapa mitata paremmuutta on saavutus kauden tärkeimmässä kilpailussa tai kokonaiskulpailussa jos lajissa ei ole erillisiä arvokisoja. Vain siten kaikki kilpailijat saadaan samalle viivalle.

Maratonjuoksussa ei esim. voi järjestää maaimancuppeja ja antaa monta näyttöä vuodessa. Jos muut evät pysty voittamaan muuta kuin maailmancupin osakilpailuja niin kyllä arvokisavoittajat pitää olla etusijalla. Urheilijat isekin aina korostavat että arvokisavuonna cup on toissijainen ja arvokisat tärkein tavoite.

Jos jotain jakoa urheilijavalintaan haluaisi tehdä niin voitaisiin valita vuoden yksilöurheilija ja vuoden joukkueurheilija. Nyt valitaan vain vuoden joukkue.

 

[benicio]

)
Sori vittuileva äänensävy mut olihan sinullakin siinä toi "jos ei osaa käyttää laskinta" :)

Suosittelen lukemaan tuon viestin vielä kerran.

 

[RonSwanson]

NBA:ssa on 30 joukkuetta ja jokaisessa noin 15 pelaajaa. NHL:ssä 31 joukkuetta ja jokaisessa 23 pelaajaa. Eli kun NBA:n pelaajamäärä 450 jaetaan NHL:n lukemalla 713, on se aika lähelle tuon 25 prosenttia. Jos laskin on rikki tai sitä ei osaa käyttää.

Niin joo, se olikin tollainen disclaimer omista matematiikan lahjoista. Aattelin että se oli "vastaisku" siihen kun Kirjoittelija kysyy että miten sä nyt tälläseen päädyit. Noh, pahoittelut. Sitä se ei poista että 63,11% ei ole kovinkaan lähellä 25% =DD

 

[Rocco]

Ja NHL:ssä on erittäin laaja farmisarjajärjestelmä, missä pelaa tolkuton määrä NHL-sopimuksen alaisia pelaajia. NHL:ään pääsee kauden aikana suhteessa paljon enemmän pelaajia pelaamaan otteluita, mitä NBA:han, kun katsotaan vaihtuvuutta "ylhäällä" kauden aikana. NHL on niin paljon loukkaantumisherkempi sarja, ja muutenkin vaihtelua tehdään paljon enemmän kuin NBA:ssa. NHL:ssä kun käytännössä kaikki ottelupäivän kokoonpanosta pelaa, NBA:ssa ei.