Mainos

Vuoden jatkoaikalainen 2016 – esikarsinta

  • 10 833
  • 85

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ehdokkaani ovat
  • @vlad - jo vuosi sitten ehdottelin, vaikka ei ollut edes äänestyskelpoinen. Asiaa ja vielä enemmän asiaa monissa ketjuissa. Onneksi teki paluun palstalle.
  • @Everton - mahtavia visoja. Vaikkakin välillä ihan liian vaikeita minulle.
  • @Hiihtofani - huumoria palstalle tuova hiihtomies. Eikun, vaikea päättää, kolmatta hyvää vaihtoehtoa, niin menköön nyt sieltä asiapäästä ihan toiseen ääripäähän tämä kolmas ehdokas.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
@Roger Moore liveseurannassa hyvää keskustelua kaiken paskan seassa ja muutoinkin hyviä kirjoituksia. Kärppäläinen kyrpä, joka jaksaa aina tarttua negailuihini Kärpistä.

@FASlapsi Loistavia ja oivaltavia letkautuksia vuodesta toiseen. Ehkä asiasisällöltään tähän olisi voinut esimerkiksi pernan nostaa, mutta annetaan ääni tällä kertaa piristysruiskeelle.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
@Trenchtown ihan siksi, että jos Turussa istuisimme kahvipöydässä, tietäisin juttua riittävän

@FASlapsi Tapa ilmaista asioita on mieluisa

@Mack Pakko kehua myös ihan vain Salkkari-ketjun perusteella. Sarjaa vaikea sietää nykyään, mutta jatkoajan palsta pelastaa pahimmalta kidutukselta.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@Trenchtown ihan siksi, että jos Turussa istuisimme kahvipöydässä, tietäisin juttua riittävän

Boldaus minun ja siitä sen verran, että uskoisin juttua riittävän jossain muuallakin. Tai että ei sillä paikalla väliä. Nöyrä kiitos kuitenkin maininnasta ketjussa, en koe olevani sen arvoinen.

---

Yritin miettiä omia ehdokkaitani, kunnes muistin jonkun perustelleen omaa äänestämättömyyttään sillä, että hyviä ehdokkaita olisi ihan liikaa, eikä niistä pysty arvottamaan kolmea parasta. Otan oikeuden käyttää samaa perustelua ja pidättäydyn nimeämästä ketään. Finaalissa lupaan äänestää.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Hyvät erottuvat akanoista ja Roger Moore on minunkin suosikkejani.

Monesti kun tälle forumille kirjoittaa jotain, saa heti suoranaista vittuilua takasin, aivan sama mikä on aihe ja mielipide. Olen huomannut sen kirjottaessani toisille forumeille, joskus sitä käyttäytyy siellä niin kuin Jatkoajan forumilla ja yhtäkkiä huomaa että ei todellakaan tarvitse puolustella itseään siellä niin kuin täällä ja pahoittelee sen jälkeen sitä sinne. Jatkoaika-forum on hieno paikka, mutta toivoisin tänne vähemmän sitä haistattelua ja vittuilua. Toki urheilu tuo pintaan tunteita ja niin sen pitääkin tuoda, mutta ei sitä silti tarvitse haistattaa vittua yms. Otteluseurannassa ymmärrän sen tiettyyn pisteeseen saakka, koska tunteet voivat nousta korkealle omaa joukkuetta kannustaessa, mutta sielläkin voisi pureskella muutaman jääpalan ennen kuin pistää sormet näppäimistölle. Siksi juuri Roger Moorelle "ääni".
 

Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Ötökkä. Naisimmeinen, joka työmatkallaan väistelee munapääautolijoita ja olympialaisten aikaan @Roger Moore vonkailuita. Tuo palstalle naisnäkökulmaa. Sitäpaitsi hauska, kiva ja nätti, luulisin.

@FASlapsi Hyvää shittii, hyvää shittii!

@Cobol. Ei tarvinne selityksiä
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Boldaus minun ja siitä sen verran, että uskoisin juttua riittävän jossain muuallakin. Tai että ei sillä paikalla väliä. Nöyrä kiitos kuitenkin maininnasta ketjussa, en koe olevani sen arvoinen.

Totta, sori. Nimim. vietin juuri aikaa vertaisteni kanssa aika kaukana Turusta.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@sampio
Tolkun kirjoittaja, jonka Saksan ja saksalaisuuden fanitus tuo runsaasti lisäpisteitä.

@mjr
Pitkäaikaissuosikkini, joka myös kirjoittaa viileästi ja asiallisesti. Sivistys näkyy hänessä kauas.

@Byvajet
Noussut palstasuosikkieni joukkoon ihan viime aikoina. Kirjoittajan tulevaisuudenvisioita on erittäin miellyttävää lukea.

Lainaan perusteltua valmista listaa kirjoittajista, jotka haluaisin nostaa mukaan loppupeleihin. Moni arvostamani nimimerkki jää huomiotta, @sampio n kieltäytymisen ehdokkuudesta ymmärrän näin ollen oikein hyvin.

@mjr
@Byvajet

ja sitten vielä @Sako, ilman selittelyjä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt haukut väärää puuta, en oo lähettänyt tänne varmaan edes sataa viestiä tänä vuonna. En kyllä nyt osaa ketään nimetäkään.

Olet lähettänyt palstalle tänä vuonna 147 viestiä ja heti uudenvuoden yönä kymmenkunta Kalsarikänni-ketjuun. Luin juuri pari uutista satelliittistalkkauksesta, niin tuli mieleen tarkistaa, kun sen muutamalla klikkauksella saa tehtyä. Kovin on kummalliseksi maailma mennyt.

En itsekään osallistu tälle saunaretkelle.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tiedä mitä pitäis ajatella siitä, että oon saanut näitä tämmösiä ääniä kun oon ollut ennätyshiljaa koko vuoden. Onko se niin että hiljainen kirjoittaja on hyvä kirjoittaja? Ehkäpä, onhan täällä näköjään äänestelty muitakin jotka on lopettaneet kirjoittelut kokonaan. Mutta kiva kuiteski että olette minut muistaneet.

Minä äänestän tyyppejä @Roger Moore, @Pisin Kääpiö 186cm ja sitten kolmantena menköön vaikka @Bacon 9-1 veikkaustensa ja muutenkin mukavan sekavan ulosantinsa takia. Roger on lestailustaan huolimatta varsin viihdyttävä tapaus otteluseurannoissa, ja Kääpiö nyt vaan on hyvin taitava kirjoittamaan asiasta kui asiasta, tosissaan tai läpällä.

@Käyttäjänimetön oot homo etkä saa ääntä, hähähää!
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ja että kolme vaihtoehtoa. Eipä ole mulla. Eihän presidentinvaaleissakaan äänestetä ekalla kierroksella kahta tai kolmea ehdokasta. Jos sulla on kolme vaihtoehtoa, niin eipä tule todellinen suosikkisi ilmi... typerä sääntö ja Kirjoittelijan viitoittamalla tavalla olen siitä vahvasti eri mieltä.
Tämän säännön taustalla oli se että halusin äänestyksessä nostettavan esiin myös muitakin kuin lähinnä vapaalla ansioituneita nimimerkkejä. Yhden ehdokkaan maininta olisi satavarmasti pelannut vapaan keskustelun ykköstykkien pussiin, missä ei sinänsä ole vikaa (enemmän minäkin sinne kirjoitan), mutta tämä kuitenkin sattuu olemaan jääkiekkoaiheinen palsta.

Mietin pitkään, että olisi palkintokategoriat mallia Hart (Vuoden yleiskirjoittaja), Ted Lindsay (Vuoden NHL-kirjoittaja), Kultainen kypärä (Vuoden liigakirjoittaja), Kultainen maila (Vuoden KHL-kirjoittaja) jne., mutta se taas olisi mennyt turhan vaivalloiseksi ja sekavaksi. Ehkä ensi vuonna, jos minä tämän äänestyksen taas avaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nostellaanpa ketjua, kun äänestysaikaa on jäljellä reilu viikko. Varsin paljon näitä listoja on tänne tullutkin, kiitokset siitä. Nyt ei muuta kuin äänestämään ne omat suosikit kymmenen parhaan joukkoon ja finaaliin!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Moni ansaitsisi maininnan, mutta laitetaan tälle vuodelle seuraavasti:

@FASlapsi - runkkurinkiläisen sairas valinta, ei koskaan petä kirjoittamalla väitöskirjamittaisia postauksia politiikkaketjuihin. Voisi olla siviilissä vaikka kirkkoherra, joka on löytänyt täältä mainion kanavan toteuttaa ominta itseään. Elävä todiste siitä, ettei SaiPan kannattajana opi välttämättä nöyryyttä, vaan äkkiväärän ja elitistisellä tavalla sairaan huumorintajun.

@Turha Kaukalo - runkkurinkiläisen turha valinta, Turhiksella on ollut täällä hyvä ja tuottoisa vuosi. Erittäin kompaktia sanankäyttöä, jossa sisältö ja jopa suht lavea pohjimmainen ajatus muotoillaan toisinaan vain parilla rivillä. Saakelisti terävämpi tyyppi kuin mitä haluaa myöntää tai antaa ymmärtää.

@Cobol - kansansivistyksellinen panos palstalla oikeuttaa tulla nimetyksi tässä yhteydessä. On helppo nosto, koska omat näkemykseni ja arvoni ovat kohtuullisen hyvin linjassa vuonna 2016 kirjoittaneen Cobolin kanssa. Koskaan ei ole liikaa kohtuullisen kärsivällisiä ja produktiivisia kirjoittajia, jotka jaksavat perustella näkemyksensä huolellisesti vähän hitaammillekin palstalaisille.

Näillä kolmella mennään tällä kertaa. Kunniamaininta kuuluu lisäksi kirjoittajille @vlad - aina painavasta joskin tänä vuonna niukasta panoksesta - ja @Jeesus - loistavasta linkityksestä, jossa autokuski selosti matkamittarin tasatuhatlukeman syntyhetkeä. Lisäksi annettakoon Vuoden Geokätkijä -prenikka nimimerkille @Ilmari Ahde.
 

Kaltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, kikkanikkarit
@Pisin Kääpiö 186cm on palstan elegantein herrasmies. Sopii nuorempien ottaa mallia
@vlad vähän tekstiä, paljon asiaa. Silloin kun lapsena liityin palstalle, katselin hänen kirjoituksiaan aina ylöspäin. Katson vieläkin.
@FASlapsi maailma olisi parempi paikka, jos useampikin ihminen osaisi käsitellä asiat hänen tavallaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös