Ted Raikas
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Avataanpa ketju tälle pumpulle, kun kerran uusi albumikin ilmestyi. Takuulla löytyy täältä Von Hertzenien musiikkin ystäviä.
Von Hertzen Brothers on siis kolmen veljeksen perustama bändi ja vaikka bändi tuossa muodossaan on vasta vuosituhannen alusta saakka ollut pystyssä, niin kolmikko ei mitään keltanokkia musiikin parissa ole. Mikko von Hertzen on soittanut mm. Lemonatorissa ja Egotripissä. Kie von Hertzen Don Huonoissa ja Jonne von Hertzen varmasti pyörinyt myös muissa ympyröissä.
Jos nuo mainitut bändit onkin aika poppia ja valtavirran rockia kaikin puolin, niin poikien oma bändi on enemmänkin 60- ja 70-luvuilta ammentavaa progressiivista rockia, missä on myös vivahteita itämaisesta musiikista ja psykedeliasta, jotka nyt ei tietty 70-luvun progessa ole myöskään koskaan olleet mikään vieras käsite. Mikko von Hertzen nyt taitaa olla aikamoinen intiafriikki ja se kyllä musiikista kuuluukin ja on tainnut käyttää sikäläisiä sävelasteikkoja musiikissa.
Vaikutteita on toki helppo kuulla, jos on omat Pink Floydit, Camelit, Genesikset ja King Crimsoninsa kuunnellut, mutta ei tämä silti mitään geneeristä plagiointia ole, vaan yllättävän tuoretta ja tasokasta nykypäivän progea ja mikä hienointa ihan kotimaasta. Suomiproge siis elää ja voi hyvin, vaikka Wigwamit, Kingston Wallit sun muut alkaa olla tavalla tai toisella mennyttä aikaa. Onneksi VHB kantaa viittaa ylpeästi ja ilm. mahdollisuus iskeä ulkomailla on, kun bändi esiintyy Roskildessa tulevana kesänä. Näin muistelisin kuulleeni.
Erityisen mieluisana pidän Mikon lauluääntä, joka on todella persoonallinen ja herkkä, mutta tarpeen tullessa räväkkä. Sopii täydellisesti tälläisen palettiin. Myös veljesten stemmalaulut toimii hyvänä tehokeinona ja taitavia soittajiakin ovat. Kuuluuhan bändiin tietysti nykyään kiinteänä osana myös Juha Kuoppala (koskettimet) ja Mikko Kaakkuriniemi (rummut). Lisäksi rumpalilegenda Sami Kuoppamäki on bändissä soittanut, mm. Approachilla ja ilm. myös keikoillakin hyöri mukana jossain välissä. Onhan VHB:ssa kyllä Kingston Wall -vaikutteitakin välillä kuultavissa selkeästi. Omalla tavallaan vähän kuin KW:n perinteenjatkaja, ainakin joltain osuudelta.
Levyjä on siis ilmestynyt ne kolme: Experience, Approach ja Love Remains the Same. Debyytti ei ole itseäni kauheasti lämmittänyt, vaikka siellä hyvää onkin. Jollain tapaa juttu oli vielä hakusessa selvästi ja Approachilla se puhkesi kukkaan. Uusin Love Remains the Same on vielä selvästi kunnianhimoisempi ja monella tapaa progressiivisempi opus, joka kyllä ainakin alkuun kuulosti hieman liiankin sekavalta, mutta kummasti se on kuunnellessa kasvanut ja alkanut avautua. Paha sanoa vielä, onko ihan Approachin voittaja-ainesta, mutta kyllä varmaan aika lähelle päästään. Tyylikkään kokonaisuuden ovat kuitenkin luoneet ja eiköhän tuota tule kuunneltua.
Tarkempaa analyysiä ja arviota tänne sitten myöhemmin jahka ehtii.
Livenä olen bändin itse nähnyt kerran ja se oli Ankkarock 2006. Itseasiassa kuulin bändiä silloin ensikertaa (ei ollut edes juuri käsitystä millaisesta rockista on kyse) ja vakuutti lähes samantien.
Von Hertzen Brothers on siis kolmen veljeksen perustama bändi ja vaikka bändi tuossa muodossaan on vasta vuosituhannen alusta saakka ollut pystyssä, niin kolmikko ei mitään keltanokkia musiikin parissa ole. Mikko von Hertzen on soittanut mm. Lemonatorissa ja Egotripissä. Kie von Hertzen Don Huonoissa ja Jonne von Hertzen varmasti pyörinyt myös muissa ympyröissä.
Jos nuo mainitut bändit onkin aika poppia ja valtavirran rockia kaikin puolin, niin poikien oma bändi on enemmänkin 60- ja 70-luvuilta ammentavaa progressiivista rockia, missä on myös vivahteita itämaisesta musiikista ja psykedeliasta, jotka nyt ei tietty 70-luvun progessa ole myöskään koskaan olleet mikään vieras käsite. Mikko von Hertzen nyt taitaa olla aikamoinen intiafriikki ja se kyllä musiikista kuuluukin ja on tainnut käyttää sikäläisiä sävelasteikkoja musiikissa.
Vaikutteita on toki helppo kuulla, jos on omat Pink Floydit, Camelit, Genesikset ja King Crimsoninsa kuunnellut, mutta ei tämä silti mitään geneeristä plagiointia ole, vaan yllättävän tuoretta ja tasokasta nykypäivän progea ja mikä hienointa ihan kotimaasta. Suomiproge siis elää ja voi hyvin, vaikka Wigwamit, Kingston Wallit sun muut alkaa olla tavalla tai toisella mennyttä aikaa. Onneksi VHB kantaa viittaa ylpeästi ja ilm. mahdollisuus iskeä ulkomailla on, kun bändi esiintyy Roskildessa tulevana kesänä. Näin muistelisin kuulleeni.
Erityisen mieluisana pidän Mikon lauluääntä, joka on todella persoonallinen ja herkkä, mutta tarpeen tullessa räväkkä. Sopii täydellisesti tälläisen palettiin. Myös veljesten stemmalaulut toimii hyvänä tehokeinona ja taitavia soittajiakin ovat. Kuuluuhan bändiin tietysti nykyään kiinteänä osana myös Juha Kuoppala (koskettimet) ja Mikko Kaakkuriniemi (rummut). Lisäksi rumpalilegenda Sami Kuoppamäki on bändissä soittanut, mm. Approachilla ja ilm. myös keikoillakin hyöri mukana jossain välissä. Onhan VHB:ssa kyllä Kingston Wall -vaikutteitakin välillä kuultavissa selkeästi. Omalla tavallaan vähän kuin KW:n perinteenjatkaja, ainakin joltain osuudelta.
Levyjä on siis ilmestynyt ne kolme: Experience, Approach ja Love Remains the Same. Debyytti ei ole itseäni kauheasti lämmittänyt, vaikka siellä hyvää onkin. Jollain tapaa juttu oli vielä hakusessa selvästi ja Approachilla se puhkesi kukkaan. Uusin Love Remains the Same on vielä selvästi kunnianhimoisempi ja monella tapaa progressiivisempi opus, joka kyllä ainakin alkuun kuulosti hieman liiankin sekavalta, mutta kummasti se on kuunnellessa kasvanut ja alkanut avautua. Paha sanoa vielä, onko ihan Approachin voittaja-ainesta, mutta kyllä varmaan aika lähelle päästään. Tyylikkään kokonaisuuden ovat kuitenkin luoneet ja eiköhän tuota tule kuunneltua.
Tarkempaa analyysiä ja arviota tänne sitten myöhemmin jahka ehtii.
Livenä olen bändin itse nähnyt kerran ja se oli Ankkarock 2006. Itseasiassa kuulin bändiä silloin ensikertaa (ei ollut edes juuri käsitystä millaisesta rockista on kyse) ja vakuutti lähes samantien.