Voisiko Venäjä käyttää ydinaseita?

  • 42 879
  • 331

Morgoth

Jäsen
Tätä huhua on tosiaan liikkeellä. Huhuissa paikka olisi Karameri, lähellä Novaja Zemljan aluetta. Tulee vain mieleen, että minkälaisella latauksella teoriassa uskalletaan kokeilla?
50 megatonnilla on kokeiltu 60-luvulla. Tarkoitus alunperin 100 megatonnilla, mutta siihen ei uskallettu lähteä.
Novaja Zemljan on lähinnä yhtä ydinjätettä noin muutenkin, joten lieneekö Venäjällä mitään suurempia pidäkkäitä mikäli tuolle linjalle lähtevät.

Voihan jotain olla tulossa Venäjän strategisten ydinjoukkojen harjoituksen yhteydessä, mutta ehkäpä tässä länsimaat kaivavat omaa kuoppaansa lähtemällä hysteriaa luomaan ydinsodasta jo tässä vaiheessa.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Olisiko tähänkin uhkaan yksinkertainen ratkaisu lahjoittaa Ukrainalle muutama pieni ydinase, jolla Putinin uhkailut hiljennetään?
 
Tuamas

Jäsen

Melkoinen ase, jota vastaan ei ole puolustusta.

Yli 20-metrinen Poseidon kykenee matkaamaan pinnan alla jopa 10 000 kilometriä ja se voi kantaa kahden megatonnin ydinkärkiä. Räjähtäessään se aiheuttaisi ”radioaktiivisen tsunamin”, joka voisi hävittää New Yorkin tai Los Angelesin, La Republica kertoo.

Tämä on sinänsä juuri se narratiivi, jota Kreml toivoo ja jonka varaan he ovat rakentaneet valtavan osan puolustuksensa fasaadista, jonka päätavoite ei ole puolustuskyky vaan pelon luominen.

Eli että on olemassa venäläisiä superaseita, joita vastaan Länsi on täysin voimaton.

Siinä vain on se, mikä on realisoitunut nyt Ukrainassa, että joko näitä superaseita ei aikuisten oikeasti ole ainuttakaan toimivaa kappaletta tai maksimissaan muutamia (TJEU Armata, SU-57…) kappaleita saatu linjalta ulos.

Pitäisin myös Poseidonia samanlaisena wunderwaffena, jota ei joko ole olemassa lainkaan, ei toimi kuten luvataan tai jota on 1-2 kappaletta toimintakuntoisina ja se toimintakuntokin on hyvin epävarma.

Katsotaan kuinka monta ”superasetta” vielä Venäjä saa länsimediaan esille luomaan pelkoa ja kuvaa tehokkaasta pelotteesta, vai oppisivatko pikku hiljaa länkkärilehdistössä, että Venäjän propagandaa ei ehkä kannattaisi ihan suoraan printata lehteen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sellainen puolustus toki on, jolla lanataan koko Venäjä kivikaudelle - tämän jutun takia noita ydinaseita ei ole käytetty sitten haman vuoden 1945. Siis leikkien että tuo Wunderwaffe oikeasti toimisi.
Venäjä ei saanut organisoitua kuorma-autoja (possujuna) kulkemaan muutaman sadan kilometrin matkaa Kiovaan, niin antaisin 0 prosentin todennäköisyyden sille, että heillä on jokin 10 000 kilometrin matkan itsenäisesti kulkeva torpedo, joka vielä löytäisi perille ja räjähtäisi oikeassa paikassa.

Vaikuttaa ja haisee bluffilta.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämä on sinänsä juuri se narratiivi, jota Kreml toivoo ja jonka varaan he ovat rakentaneet valtavan osan puolustuksensa fasaadista, jonka päätavoite ei ole puolustuskyky vaan pelon luominen.

Eli että on olemassa venäläisiä superaseita, joita vastaan Länsi on täysin voimaton.
Laskisin samaan kategoriaan tämän väitetyn kyvyn siitä, että venäläiset kykenisivät lamauttamaan esimerkiksi Suomessa koko sähkö- ja tietoliikenneverkon. Jos heillä tuollainen kyky olisi, niin luulisi, että heidän intresseissään olisi jo hyvän aikaa sitten ollut tehdä tämmöisiä iskuja Ukrainaan?

Eipä kuitenkaan mitään semmoisia ole näkynyt, ja näin ollen mitään todisteita tuollaisesta kyvykkyydestä ei siis ole olemassa. Mutta monet meistä silti siihen uskoo. Lasken itse tuon tällä hetkellä siihen samaan harhaluuloon, kuin mikä oli aika yleinen käsitys ennen tätä sotaa Venäjän asevoimien kyvykkyydestä. Puheet, uskomukset ja muut olivat paljon kovempia, kuin mitä sitten todellisuus osoittikaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Laskisin samaan kategoriaan tämän väitetyn kyvyn siitä, että venäläiset kykenisivät lamauttamaan esimerkiksi Suomessa koko sähkö- ja tietoliikenneverkon. Jos heillä tuollainen kyky olisi, niin luulisi, että heidän intresseissään olisi jo hyvän aikaa sitten ollut tehdä tämmöisiä iskuja Ukrainaan?

Eipä kuitenkaan mitään semmoisia ole näkynyt, ja näin ollen mitään todisteita tuollaisesta kyvykkyydestä ei siis ole olemassa. Mutta monet meistä silti siihen uskoo.
Mulla ainakin meni päivä pilalle, kun en silloin kerran päässyt halutessani eduskunnan nettisivuille. Meinasin jo kirjoittaa elonmuskit twitteriin, mutta onneksi zen-harjoitukset auttoivat rauhoittumaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mulla ainakin meni päivä pilalle, kun en silloin kerran päässyt halutessani eduskunnan nettisivuille. Meinasin jo kirjoittaa elonmuskit twitteriin, mutta onneksi zen-harjoitukset auttoivat rauhoittumaan.
Kreml on ollut taitava syöttämään omaa propagandaansa Eurooppaan tässä menneinä vuosina. Tämän asian kanssa pitää olla tuntosarvet aika herkällä, että oppii näkemään enemmän niitä tosiasioita sieltä paskanjauhamisen alta.
 
rpeez

Jäsen
Laskisin samaan kategoriaan tämän väitetyn kyvyn siitä, että venäläiset kykenisivät lamauttamaan esimerkiksi Suomessa koko sähkö- ja tietoliikenneverkon. Jos heillä tuollainen kyky olisi, niin luulisi, että heidän intresseissään olisi jo hyvän aikaa sitten ollut tehdä tämmöisiä iskuja Ukrainaan?

Eipä kuitenkaan mitään semmoisia ole näkynyt, ja näin ollen mitään todisteita tuollaisesta kyvykkyydestä ei siis ole olemassa. Mutta monet meistä silti siihen uskoo. Lasken itse tuon tällä hetkellä siihen samaan harhaluuloon, kuin mikä oli aika yleinen käsitys ennen tätä sotaa Venäjän asevoimien kyvykkyydestä. Puheet, uskomukset ja muut olivat paljon kovempia, kuin mitä sitten todellisuus osoittikaan.
Minä en ole niinkään huolissani kyberhyökkäyksistä sähkö ja tietoliikenneverkkoon. Sillä voi saada aikaan häiriöitä, ehkä jopa jotain alas joksikin aikaan, mutta toisaalta tunkeutumisista perinteisesti on pystytty toipumaan järjellisessä ajassa. Enkä puhu DoS hyökkäyksistä, jotka on aika harmittomia, vaan järjestelmiin tunkeutumisista. Lisäksi selvästi tähän ollaan varauduttu aika huolella nyt.

Enemmän arveluttaa fyysiset sabotaasit samanaikaisesti suoritettuna johonkin solmukohtiin. Eikä se tarvii koko Suomi olla, vaikka joku uusimaa pimeäksi niin siinä sitä ollaan. Ehkä tietämättömyyttäni tätä pelkään turhaan, mutta tulee mieleen esim drone seikkailut Ruotsissa ydinvoimaloiden lähistöllä.
Jos huoli on mahdollinen, PV voisi järjestää vartiointia kovat piipussa sopiviin paikkoihin. En tiedä nykyään, mutta itse olen inttiaikana vartiossa kyllä saanut oikeat panokset piipussa olla eikä se mikään suurempi ongelma ollut. Törpöimmät kyllä sai aikaan jotain pienimuotoista vahinkoa.
 
Venäjällä on Ukrainassa iso määrä erikoisjoukkoja, sabotöörejä, pioneereja sekä oikeastaan koko terävin kärki joukoista mitä on saatavilla.

Kuinka hyvin tällaiset operaatiot ovat onnistuneet Ukrainassa?
Ja kuinka iso todennäköisyys on, että olisi kyvykkyyttä suorittaa tällaisia operaatioita menestyksellä kokonaan vieraassa maassa?

Niin.

Edelleen iso osa porukasta olettaa, että Venäjällä olisi jotain salaisia kyvykkyyksiä ja voimaa, vaikka Ukrainassa hierotaan koko länsimaailman silmille toistuvasti ja yhä uusin tavoin sitä, kuinka vahvasti Venäjällä on paraatiarmeija, joka on poikkeuksellisen röyhkeä ja jolla on hyvä mediaosasto, ei juuri muuta.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Jos huoli on mahdollinen, PV voisi järjestää vartiointia kovat piipussa sopiviin paikkoihin. En tiedä nykyään, mutta itse olen inttiaikana vartiossa kyllä saanut oikeat panokset piipussa olla eikä se mikään suurempi ongelma ollut. Törpöimmät kyllä sai aikaan jotain pienimuotoista vahinkoa.
Menee OTksi, mutta rauhan aikana ei kyllä käytännössä onnistu PVn vartiot. Jos tilanne tiukkenee ja valmiuslaki tulisi voimaan, niin sitten asia helpottuisi. Lyhytaikaisesti varmaan virka-apupyyntökin voisi tuon mahdollistaa, mutta sitten pitäisi jo konkreettisesti tietää mitä vartioida. Ei riitä ukkoja joka solmukohtaan.
 
Byvajet

Jäsen
-Ydinaseen käytön uhka on otettava vakavasti, vaikka se ei ehkä olekaan todennäköistä.
-Putin puhuu ohi doktriinin, kun taas Peskov tai joku muu palauttaa puheen doktriiniin. Osittain tämä saattaa olla huonoa viestintää, osin tarkoituksellista lännen hämmentämistä kaksoisviesteillä.
-Ei tiedetä, mitä doktriini todellisuudessa tarkoittaa, koska sanamuodot jättävät laajan tulkintavaran. Tämä koskee myös länsimaita.
-Taktinen ydinase on aina strateginen ase, sen käytön vaikutukset olisivat massiiviset, vaikka se aiheuttaisikin vain pientä tuhoa.
-Venäjän alueliitokset ja niihin liittyvä ydinaseuhka on ainutlaatuinen tilanne maailman historiassa, ennen tällaista ei ole ollut.
-Venäjällä ydinaseen käytöstä päätöksen tekee Putin, johon muut voivat vaikuttaa, mutta sitä ei tiedetä, kuinka todellinen heidän vaikutusvaltansa on.
-Jos Venäjä käyttää ydinasetta, lännen reaktiosta on esitetty hyvin erilaisia arvioita. USA tuskin vastaisi ydinaseella, eikä se myöskään hyökkäisi suoraan venäläisiä joukkoja vastaan omilla joukoillaan. Sen sijaan tukea Ukrainalle vahvistettaisiin, jotta Ukrainan oma pelotekyky kasvaisi.

En tiedä, tuliko kaikki oikein. Kuunnelkaa itse.

Morgoth

Jäsen
-Ei tiedetä, mitä doktriini todellisuudessa tarkoittaa, koska sanamuodot jättävät laajan tulkintavaran. Tämä koskee myös länsimaita.
Tämä on vähän kuin lait Venäjällä. Käytännössä niitä voidaan aina muuttaa Putinin oikkujen mukaisesti, mutta ei ole mitään peruslakia tjms. joka suitsisi Putinin valtaa tai jotain ei voitaisi muuttaa. Esteet on lähinnä käytännöllisiä eli miten pitkälle alaiset ovat valmiita menemään, miten hyvin tottelevat tai heidät saadaan pakotettua tottelemaan.

Kukaanhan ei osaa sanoa varmuudella yhtään mitään miten Putinin mahdollista käskyä laukaista ydinaseet toteltaisiin.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Venäjän ydinaseiden käyttöä hiljattain mediassa vaatinut Ramzan Kadyrov on saanut Putinilta ylennyksen "Colonel General" sotilasarvoon. 46-vuotias Kadyrov on kohtuullisen nuori tähän kategoriaan ja tässä voi jotain muutakin peliä taustalla. Yksi vaihtoehto voisi olla että Putin haluaa istuttaa Kadyrovin taustalleen hyväksymään joukkotuhoaseiden käyttöä, jos sellainen tilanne nähdään mahdolliseksi.

Ydinaseiden kanssa ollaan nyt lähestymässä tilannetta, missä kauhun tasapainoa koetellaan tavalla, mitä ei ole ennen nähty isoimpien ydinasemaiden kesken. Tällä hetkellä molemmin puolin (USA/Venäjä) on nähtävissä jonkunlaista ratkaisuhaluttomuutta tilanteeseen ja puhutaan erilaisista bluffeista. Bluffiajattelu voi olla "Pandoran lipas", mikä saattaa johtaa jopa ydinaseen sotilaalliseen käyttöön. Putin on suoraan sanonut, että hän ei enää bluffaa joukkotuhoaseiden suhteen. Sanomisten ongelma on kuitenkin uskottavuuden puute, minkä jatkuva valehtelu on aiheuttanut. Länsi on vastannut tähän julistukseen epämääräisesti ja tavalla mitä ei ole julkistettu. Tämän vastauksen (luultavasti kova uhkaus) ongelma lienee myös jonkunlainen bluffin mahdollisuus. Putin saattaa uskoa, että "Länsi" bluffaa kovilla vastatoimilla, koska ne voisivat johtaa jopa ydinsotaan. Bluffiin saattaa myös viitata se, että asioita ei ole julkistettu. Kaikki on helpompaa kiistää todellisessa tilanteessa. Venäjä voisi siis teoriassa ajautua tilanteeseen, missä joukkotuhoaseiden käyttö todella nähdään mahdollisuutena päästä nurkasta ulos (ainakin johdon näkökulmasta).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sukellusvene kadonnut? Varmaan lymyilee jossain pinnan alla.

Uutisen perusteella ei ainakaan viiteen vuoteen Poseidon torpedo ole siis valmis. Tuskin senkään jälkeen. Testausta Venäjä voi tehdä, mutta Poseidonin avulla mitään ydin- tai muita tsunameja ei tehdä kun torpedo ei ole käyttövalmis.

"Kofflerin mukaan Poseidon ei ole vielä täysin valmis. Hän arvelee, että tuomiopäivän torpedo on käyttökunnossa vasta vuonna 2027. Koffler kuitenkin pohtii, että Putin voisi testata asetta pelotellakseen sekä Ukrainaa että Nato-maita".

Putin on kuollut/syrjäytetty jo kauan ennen vuotta 2027, koska hän ajaa Venäjää alas. Voi sanoa, että armeija kaappaa vallan ja tsunami pudottaa Putinin ikkunalta 10 kerrosta alas. Ja uskon, että tämä vielä toteutuu, muodossa tai toisessa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

"Snyderin mukaan Venäjän ydinkiristykseen ei pidä suostua.

– Myönnytysten tekeminen ydinkiristäjälle opettaisi hänelle, että tällaisella uhkauksella hän saa haluamansa, joka johtaa uusiin kriisiskenaarioihin. Se opettaisi myös muille diktaattoreille, tuleville mahdollisille kiristäjille, että he tarvitsevat vain ydinaseen ja räjähdyksen saadakseen haluamansa, mikä johtaa lisääntyviin ydinvastakkainasetteluihin."

Tässä se syy, miksi bunkkerirunkkarin ydinuhkailukortti katsotaan ja miksi ydiniskuun tulisi (epäsymmetrinen) vastaus. Jutussa myös ytimien hyödyttömyydestä Ukrainan sodan kannalta:
"Ukrainalaiset hänen arvionsa mukaan jatkaisivat yhä taistelua ydiniskusta huolimatta.

– Ei ole suuria ukrainalaisten sotilaiden tai kaluston keskittymiä, joihin iskeä. Ukraina taistelee hyvin hajautetusti. Jos tapahtuisi räjähdys, ukrainalaiset jatkaisivat taistelua. He ovat sanoneen niin kuukausien ajan, eikä ole syytä epäillä heitä."

Hyvä artikkeli.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK

Nyt apteekkiin.
STM taas vauhdissa näköjään. Juuri viikonloppuna STUK:in ylitarkastaja kävi hesarissa läpi neljä mahdollista skenaariota Venäjän ydinaseiden käytöstä ja totesi, että yksikään niistä ei aiheuta minkäänlaista säteilyvaaraa Suomeen.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Joo-o. STM jatkaa näköjään koronanhoidosta tuttua linjaansa. Kylvätään vähän kansalle pelkoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös