Vitutusketju

  • 215 862
  • 933

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Yksittäiset pelaajatkin suorittavat / pelaavat muuhun tasoonsa nähden todella alavireisesti kun opeteltua pelitapaa ei kyetä noudattamaan. Ja kun pelisysteemi on sekaisin joukkue koostuu enenevästä määrästä huonosti onnistuvia yksilöitä. Väitän vahvasti, että ongelmat kulminoituvat loukkaantumisiin. Näin ei ole aina, mutta KooKoon joukkuetta kun katsoo niin mitä muutakaan voi todeta. KooKoolla ei ole riittävän laajaa rinkiä eikä tällä hetkellä mitään kilpailua pelipaikoista. Ei sillä etteikö minua vituttaisi KooKoon puolesta tämä tilanne.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Pyyntö Joulupukille, jonka Tuokkolakin saa saa kuulla: Antakaa hyvät toverit lepoa Järvenpäälle myös pelisesongin aikana. Tänää 2 ensimmäistä maalia melkoista sijoittumisjuhlaa. Varsinkin se Cladioluksin veto eli maalin nro. 2. Maskia oli, mutta 1/3 etukulmasta oli auki.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt oltiin aika lähellä kauden karseinta kotipeliä. Kaino toive oli, että pitkään vaisusti pelannut Lukko kaatuisi jo kolmannen kerran tällä kaudella, mutta KooKoolta ei onnistunut nyt mikään. Strömwall väläytteli, laukoi pari kertaa äkäisesti ja pelasi jonkun hyvän paikan muille, mutta aika tavallinen kuolevainen hänkin oli. Tuossa joukkueessa ei ole tällä hetkellä sellaista pelaajaa, joka kannattelisi muita - siis sellaista kuten Haataja viime kaudella. Viime aikoina lähimpänä sitä on ollut Newton, mutta Jake oli päästetty ansaitusti kotimaisemiin.

Tauko tulee hyvään aikaan, sillä kun ei pelata, ei tule tappioitakaan. Mutta jo viikon päästä on SaiPa vieraissa, ja siihen mennessä pitäisi parantaa aika paljon, jos pisteistä meinataan taistella.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jukurien kuusi edellistä matsia: 13 pinnaa, maaliero: 19-12. KooKoon kuusi edellistä ottelua: yksi piste, maaliero: 6-19. Eroa sarjataulukossa täydet viisi pistettä. Vittu.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukurien kuusi edellistä matsia: 13 pinnaa, maaliero: 19-12. KooKoon kuusi edellistä ottelua: yksi piste, maaliero: 6-19. Eroa sarjataulukossa täydet viisi pistettä. Vittu.

En ole missään vaiheessa ollut kiiinnostunut Jukureiden ottelutuloksista vaan ennen kaikkea sijoilla 7-10 olevien joukkueiden ottelutuloksissa. Ei kai KooKoon tavoite voi olla Jukureiden voittaminen vaan pääsy playoffeihin? Mielestäni on ihan yhden tekevää sijoittuuko sarjassa sijalle 11, 12, 13, 14 vai 15. Samaan aikaan näillä kaikilla alkaa kesäloma ja tuottoisat playoff-pelit menevät sivu suun. Onhan tässä vielä pelejä jäljellä, mutta jos nyt ei äkkiä aleta saada ukkoja sairastuvalta niin voitoista on turha haaveilla jatkossakaan.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ei kai KooKoon tavoite voi olla Jukureiden voittaminen vaan pääsy playoffeihin?

Tavoitteet pitää luonnollisesti olla pudotuspeleissä, eihän siitä ole kyse, kaksi täysin eri asiaa.

Kuitenkin fakta, että kohta ollaan tasapisteissä länsisavolaisten kanssa pistää vituttamaan. Siksi viesti ko. ketjuun.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Tavoitteet pitää luonnollisesti olla pudotuspeleissä, eihän siitä ole kyse, kaksi täysin eri asiaa.

Kuitenkin fakta, että kohta ollaan tasapisteissä länsisavolaisten kanssa pistää vituttamaan. Siksi viesti ko. ketjuun.

Tämäpä tämä. Mestiksessäkin vitutti sama asia, vaikka molemmat olivat toisessa päässä sarjataulukkoa.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuitenkin fakta, että kohta ollaan tasapisteissä länsisavolaisten kanssa pistää vituttamaan. Siksi viesti ko. ketjuun.

No eiköhän nyt lähdetä kuitenkin siitä, että länsisavolaiset pysyvät jatkossakin omalla paikallaan KooKoon takana sarjataulukossa. Kai sieltä KooKoon sairastuvalta nyt jossakin vaiheessa ala tulemaan taas Kerästä ja kumppaneita ratkaisemaan pelejä. Seuraavat pelit HIFK-pelin jälkeen ovat nyt viimeistään niitä pelejä, joita ei saisi enää hävitä eli HIFK-pelin jälkeen KooKoo pelaa Jukureita, Ilvestä ja Pelicansia vastaan. Sanoisin, että seuraavasta neljästä pelistä olisi lähes pakko saada 6-9 pistettä, jotta playoff-juna ei karkaa lopullisesti KooKoolta. Onhan runkosarjassa jäljellä vielä 25 peliä, joten onhan tässä vielä ohuen ohuet mahdollisuudet jäljellä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllähän se V käyrälle laittaa, että äärimmäisen positiivisesti alkanut kausi lässähtää. Tuokkala saa taas sulamismyyttiinsä lisää tavaraa, vaikka kyllähän nyt kerrankin uskaltaa sanoa että loukkaantumisiin kaaduttiin.
 
Joo ei tätä tappioputkea nyt oikein saa käännettyä Tuokkolan eikä kenenkään muunkaan syyksi.

Kyllähän syy kauden lopahtimiseen löytyy oheisesta listasta: Poissaolotilanne viikko 52/2017 | KooKoo

Sehän tässä eniten vituttaakin, että erinomaisesti alkanut kausi lässähti näihin avainpelaajien loukkaantumisiin. KooKoolla oli ennen loukkaantumissumaa saumat päästä runkosarjassa jopa kuuden parhaan joukkoon, mutta ainakin sijoille 7-10. Nyt alkaa urakka tuntumaan mahdottomalta varsinkin kun pelaajien sairaslomat senkun jatkuvat jatkumistaan.

Luulin jo viime kaudella, että enää huonompaa tuuria ei voi olla loukkaantumisten suhteen, mutta olin näköjään valitettavasti väärässä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on nyt viimeisen reilun parin viikon aikana jäänyt kolme kertaa nollille (TPS, Lukko, Tappara). Maalihanat ovat siis tiukasti kiinni. Edes Strömwall ja Newton eivät osu enää. Kyllä se kiekko tänäänkin pyöri sen verran Tepsin maalilla, että olisi siitä pitänyt kerran-pari rokottaa.

Viimeisin voitto on kuun alusta, Jukureita vastaan. Lisäksi on mainittava, että Jukurit oli tuolloin umpisurkea, ja nyt se näyttää olevan aivan eri joukkue. Ensi viikon jukuripeli näyttää siis pahalta, kun joukkueet ovat ihan kuntopuntarin eri päissä. Sitä ennen on lauantaina IFK vieraissa, ja vaikka edarit kärsivät ruman tappion Pelsuille, niin mahtavatko tunaroida toista peräkkäistä kotimatsia noin pahasti.

Vituttaa ja huolestuttaa. Joulukuu on ollut sysimusta. Ukkoja pitäisi saada äkkiä telakalta, muuten pleijaripaikan jahtaaminen muuttuu peräpään kamppailuksi HPK:n ja Spårtin kanssa.

Pahimmillaan 13 pelaajaa on ollut samaan aikaan sairastuvalla. Loukkaantumisia tulee tietysti kaikille, mutta onko tällainen määrä enää pelkkää huonoa tuuria?
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo ei tätä tappioputkea nyt oikein saa käännettyä Tuokkolan eikä kenenkään muunkaan syyksi.

Kyllähän syy kauden lopahtimiseen löytyy oheisesta listasta: Poissaolotilanne viikko 52/2017 | KooKoo

Sehän tässä eniten vituttaakin, että erinomaisesti alkanut kausi lässähti näihin avainpelaajien loukkaantumisiin. KooKoolla oli ennen loukkaantumissumaa saumat päästä runkosarjassa jopa kuuden parhaan joukkoon, mutta ainakin sijoille 7-10. Nyt alkaa urakka tuntumaan mahdottomalta varsinkin kun pelaajien sairaslomat senkun jatkuvat jatkumistaan.

Luulin jo viime kaudella, että enää huonompaa tuuria ei voi olla loukkaantumisten suhteen, mutta olin näköjään valitettavasti väärässä.
Linkittämässäsi poissaololistassa on 13 nimeä, mutta siitä puuttuu Veeti Vainion nimi. Veeti on kyllä mainittu nimeltä lopussa, mutta listalta puuttuu. Veetin kun lisää listaan niin 14 poissaolijaa. Aika hiljaiseksi vetää. Eilen näytti TPS pelin eka erä siltä että koko peli pakettikin on jo ihan sekaisin.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Loukkaantumistilanne pistää kyllä vituttamaan todella rankasti, mutta samalla alkaa tuo Tuokkolan kädetön toiminta vituttamaan.
Ensimmäisen neljänneksen luulin jo että meillä on oikeasti löytynyt tekijämies penkin taakse, enää en olisi niinkään varma asiasta kun tota katselee.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
En tiedä onko sattumaa, mutta myös Ilveksessä Tuokkola aloitti vahvasti.
Joukkue jäi myös usein nollille Tuokkolan aikana ja loukkaantumisia oli merkittävästi enemmän kuin sen jälkeen.

Voi toki olla ainakin osin sattumaa ja ei kaikkea voi Tuokkolan niskaan kaataa.
 
Tuskin se on täysin sattumaa että trendi tuntuu olevan samanlainen Tuokkolalla joukkueesta ja kaudesta riippumatta.
Loukkaantumisten taakse voi kyllä tällä hetkellä hieman mennä, mutta pitää muistaa että ovat ne muutkin pätevät valmentajat pystyneet muuttamaan ja kehittämään peliä sen hetkisen rosterin tilanteen mukaan, tällä hetkellä Kouvolassa ei siihen pystytä.

Joukkueen pelihän on parhaimmillaan ollut todella viihdyttävää katseltavaa tuloksesta huolimatta, tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä että saatettiin astua miinaan kun Tuokkolalle sorvattiin jatkoa vielä ensikaudellekkin, ehkäpä täällä viellä joskus toivottavasti opitaan virheistä..
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Loukkaantumistilanne pistää kyllä vituttamaan todella rankasti, mutta samalla alkaa tuo Tuokkolan kädetön toiminta vituttamaan.
Ensimmäisen neljänneksen luulin jo että meillä on oikeasti löytynyt tekijämies penkin taakse, enää en olisi niinkään varma asiasta kun tota katselee.
En tiedä onko sattumaa, mutta myös Ilveksessä Tuokkola aloitti vahvasti.
Joukkue jäi myös usein nollille Tuokkolan aikana ja loukkaantumisia oli merkittävästi enemmän kuin sen jälkeen.

Voi toki olla ainakin osin sattumaa ja ei kaikkea voi Tuokkolan niskaan kaataa.

Sen verran Tuokkolan toiminnasta tiedän, että ainakin levon ja rasituksen suhde ei ole harjoitusmääristä johtuen ainakaan tasapainossa. Tällähän voi sitten olla moninaisia seurauksia vaikka kroppa kestäisikin niin pää alkaa olla jumissa ja useammalla pelaajalla ns. mitta täysi. Järvenpääkin on pelannut tietysti Perhosen loukkaantumisestakin johtuen niin paljon, että melkeinpä veikkaan hänen loukkaantuvan ennen kuin kausi on paketissa.
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minusta voisi peluuttaa ihan hyvin loppukauden, että Järvenpää 2 peliä ja sitten Perhonen yhden pelin ja taas Järvenpää. Jos vaikka vähän piristyisi Järkkäri. Näytti eilen ainekin aika turhautuneelta.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Järvenpääkin on pelannut tietysti Perhosen loukkaantumisestakin johtuen niin paljon, että melkeinpä veikkaan hänen loukkaantuvan ennen kuin kausi on paketissa.

Myös Järvenpäätä enemmän pelanneita maalivahteja löytyy liigasta:

Top 10 eniten pelanneet maalivahdit:
Suluissa pelatut ottelut + pelatut minuutit

1. Kaapo Kähkönen (34) 2032 min.
2. Sami Rajaniemi (32) 1918 min.
3. Juha Järvenpää (31) 1840 min.
4. Mika Järvinen (31) 1833 min.
5. Atte Engren (30) 1759 min.
6. Dominik Hrachovina (29) 1771 min.
7. Frans Tuohimaa (29) 1680 min.
8. Andreas Bernard (27) 1592 min.
9. Veini Vehviläinen (27) 1543 min.
10. Oskari Setänen (25) 1457 min.

Veikkaatko, että myös Kaapo Kähkönen ja Sami Rajaniemi loukkaantuvat, koska ovat pelanneet vielä enemmän kuin Juha Järvenpää?
Omasta mielestäni Juha Järvenpään peluuttamisessa ei ole mitään ihmeellistä.
Kuten oheinen lista kertoo niin joukkueessa kuin joukkueessa ykkösveskari on saanut huomattavasti enemmän peliaikaa kuin kakkosveskari.
Järvenpäätä enemmän tosiaan pelannut Kaapo Kähkönen ja Sami Rajaniemi ja Mika Järvinen saman verran.
Atte Engren, Dominik Hrachovina ja Frans Tuohimaa pelanneet lähes yhtä paljon.
Nämä siitäkin huolimatta, että muilla vertailulistan joukkueilla on ollut pääsääntöisesti kakkosveskarit koko ajan pelikuntoisia toisin kuin KooKoolla Samu Perhosen loukkaantumisjakson aikana.

Sinällään minulla ei ole sitä mitään vastaan, että Samu Perhonen pelaisi esimerkiksi joka kolmannen ottelun vaikka hänenkin otteitaan moni ehti jo tälläkin kaudella arvostella.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Veikkaatko, että myös Kaapo Kähkönen ja Sami Rajaniemi loukkaantuvat, koska ovat pelanneet vielä enemmän kuin Juha Järvenpää?

Veikkaan mitä veikkaan, nyt veikkasin näin kun siltä tuntu ja muitten joukkueitten maalivahdit ja heidän peliaikansa ei kiinnosta sitten pätkääkään. Veikkaan myös että mun ei tarvi sulle veikkauksiani perustella ja lähdenkin tästä lottoamaan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan mitä veikkaan, nyt veikkasin näin kun siltä tuntu ja muitten joukkueitten maalivahdit ja heidän peliaikansa ei kiinnosta sitten pätkääkään. Veikkaan myös että mun ei tarvi sulle veikkauksiani perustella ja lähdenkin tästä lottoamaan.

En ole pyytänytkään mitään perusteluja, mutta eikös tämä ole keskustelupalsta, jossa jokainen saa esittää omia mielipiteitä. Itse olen Järvenpään peluutuksesta erimieltä kanssasi ja perustelin myös mielipiteeni.

Joo ilman muuta jokainen saa veikata mitä haluaa, mutta halusin vain korostaa, että KooKoon toiminta maalivahtien peluutuksesta ei poikkea mitenkään muidenkaan joukkueiden peluutuksesta. Loukkaantuminen ei ole läheskään aina kiinni siitä kuinka paljon kukakin pelaa, kuten viime kaudellakin huomattiin.

Viime kaudella Juha Järvenpää loukkaantui jo harjoitusotteluissa eli tuo loukkaantuminen ei johtunut siitä, että häntä olisi peluutettu liikaa.
Niko Hovinen loukkaantui viime kaudella ja hän ei ehtinyt pelata kuin viisi ottelua KooKoossa. Leland Irving loukkaantui myös viime kaudella ja tuokaan loukkaantuminen ei johtunut pelimäärästä.

Tottakai varmemmin pysyy terveenä, jos ei pelaa eikä harjoittele lainkaan, mutta onhan sekin mahdollista, että liukastuu vaikka kadulla kävellessään samalla murtaen jalkansa.

Oma veikkaukseni kuitenkin on, että suurempi riski loukkaantua on maalivahdilla, joka pääsee pelaamaan harvakseltaan kuin maalivahdilla joka pelaa säännöllisesti. Viime kaudella Jukureiden Sami Rajaniemi pelasi huikeat 52 ottelua. Luulen, että pääsääntöisesti maalivahdit mieluummin pelaavat kuin istuvat vaihtoaitiossa.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onhan tuo peli ihan vituttavan huonoa. Jo ensimmäisessä erässä ollaan ihan hyytelöä, haloo ne neljä kenttää pitää täyttää.
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan tuo peli ihan vituttavan huonoa. Jo ensimmäisessä erässä ollaan ihan hyytelöä, haloo ne neljä kenttää pitää täyttää.
Samaa mieltä, kai sinne nyt olisi jotain junnuja saatu, että olisi täydet kentät edes ollut? Ei tuolla pelillä mitään pisteitä saada.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tulossa joulukuun neljäs peli, jossa jäädään nollille. Ja ihan sama, vaikka joku kavennusmaali lopussa saataisiinkin, sillä ei ole pelin kannalta mitään merkitystä. Eikä ole merkitystä silläkään, vaikka Järkkäri pelaisi miten hyvin tahansa, kun tuo jengi ei saa kiekkoa edes tyhjään maaliin.

Ei tuolla pelillä voi voittaa. Tehkää nyt vittu jotain!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös